Mitä sinä teit teininä viikonloppuiltoina?
Mikä oli kotiintuloaikasi? Käytitkö päihteitä? Mitä vuosikymmentä silloin elettiin?
Itse olin teini 90-luvulla, ei kotiintuloaikaa sen jälkeen kun olin täyttänyt 14v. ja join sekä poltin. Toivon näin jälkeenpäin, että vanhemmat olisivat pitäneet paremmin huolta.
Kommentit (63)
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 19:51"]
Olin kotona ja yleensä harjoittelin soittoläksyjäni ja orkesterin stemmoja, piirsin, luin , kirjoitin kirjekaverille kirjeitä, katsoimme perheen kanssa televisiota, olimme sisarukseni kilpailumatkoilla, tai purjetimassa.
Kotiintuloaikoja en tarvinnut, kun en käynyt missään. Alkoholi , tupakka ei ole koskaan kuulunut elämääni.
[/quote]
Olin teini 80-luvulla.
Olin teini 2000-luvulla. Ei ollut kotiintuloaikoja. En käyttänyt päihteitä. Viikonloppuiltoina tein samaa mitä nykyäänkin. Luen kirjoja ja surffaan netissä.
Olin kotona tai harvoin jollain kaverilla yötä. Asuttiin maaseudulla.
Olen syntynyt -83, tässä muutamia juttuja: 14-vuotiaana aloin käydä diskoissa/kaupungilla ja juomat kulki repussa mukana. Hakuri saatiin aina jostakin. Kotiintuloaika taisi olla aika joustava, ja aina sitä yritti feikata että ihan selvinpäin oli, vaikka sammumisen partaalla usein heiluikin. Ihmettelen edelleen että vanhemmat ei (omien sanojensa mukaan) huomannut mitään.
Välillä oltiin kavereilla yötä, ja silloin tällöin oli kunnon bileitäkin. Maanantaisin koulussa puitiin viikonlopun tapahtumat ja kaduttiin. Tiistaina alkoi seuraavan viikonlopun suunnittelu.
Välillä oli kotiviikonloppuja, jolloin kävin kävelyllä ystävien kanssa, luin lehtiä ja kirjoja tai katsoin vanhempien kanssa telkkaria.
Tätä kesti 17-vuotiaaksi, jolloin tuli pieni suvantovaihe seurustelujen yms. takia, mutta 18-vuotta täytettyämme alkoi sitten baariralli.
Olin teini 80-luvulla.Olin yleensä heppatalleilla,kaverini kanssa juteltiin ja kuunneltiin musiikkia.Tai sitten olin ihan vaan kotona yleensä luin tai katsoin tv:tä..Kotona piti olla viim.klo:21.30 ja käyttää koira ulkona.Kesäisin sai ulkona olla klo:23 asti.Asuttiin eräässä Suomen isoimmista paikoista, mutta rauhallisessa lähiössä.En käyttänyt alkoholia enkä muitakaan päihteitä.Ei myöskään kaverini.Hän oli oikeastaan ainoa ystäväni.Harrastuksiini kuuluivat lähinnä hevoset.Lukeminen ja musiikki oli mun ja kaverini yhteiset harrastukset.
Tein kouluhommia, mentiin kavereiden kanssa kävelylle, siivosin kotona, kattelin ulkomaisia tv-sarjoja netistä...
-teini vielä vuosi sitten
Luen, nukun, kuuntelen musiikkia. Katson leffoja ja sarjoja perheen kesken, mutta yleensä kaksin äidin ja koirien kanssa. Alkoholi ei kiinnosta ja kotiintuloaikoja ei ole.
t. 16v
Kaikkea mahdollista, mutta kotona ei oltu koskaan.
Olin teini 80-luvulla. 17-vuotiaaksi asti olin kotona ja katselin telkkaria. 17-vuotiaana tuli seurustelu kuvioihin ja sen myötä yökyläily. Sain ensimmäisen kotiintuloaikani 17-vuotiaana kesällä, kun olin myöhästynyt viimeisestä junasta ja tulin aamujunalla kotiin. Ehdin hätäisesti käydä suihkussa ennen kesätöihin lähtöä. Sitten sain kotiintuloajan, olikohan klo 23, joka koski työpäiviä edeltäviä iltoja :-)
Kouluaikana olin poikakavereiden luona yötä viikonloppuna ja joskus viikolla. Silloin ei ollut mitään kotiintuloaikoja, mutta tulin kotiin ihmisten aikoihin jos olin tulossa kotiin. Jos olin jäämässä yöksi, kerroin aamulla kouluun lähtiessäni, että tulen huomenna koulun jälkeen kotiin. Perjantaisin jouduin usein sanomaan, etten tiedä milloin tulen. Usein se meni sunnuntai-iltapäivään.
En tupakoinut enkä käyttänyt alkoholia. Olin raivoraitis 22-vuotiaaksi, tupakkaa en ole edes kokeillut.
Harrastin kilpaurheilua 17-vuotiaaksi saakka, eli olin illat lähinnä kotona, koska viikonloppuisin oli treenejä, kisoja ja leirejä. En kyllä jäänyt paitsi mistään. Sit kun aktiivinen kilpaurheilu loppui, tuli enemmän oltua kavereiden kanssa ja ryypättyäkin kyllä.
Syntynyt 1984: olin kotona, söin voileipiä ja herkkuja ja katsoin sarjoja ja elokuvia. Joskus ysillä kävin teinidiskossa, koska halu mennä oli iso. Kotibileitä en muista kuin yhdet. Joskus juotiin ennen diskoa puistoissa Ofelia-viiniä.
Lukioikäisenä olin liian nuori yläasteikäisten teinidiskoon mutten päässyt baareihin. 17-vuotiaana oli kova yritys kavereiden henkkareilla baariin ja joskus siinä onnistuinkin. Laskin päiviä siihen, kun täytän 18. Siitä lähtien elämä olikin sitten todella villiä ja hauskaa.
Mutta nuo teiniviikonloput on kyllä tylsiä. Teineille pitäis saada paljon kivaa tekemistä kavereiden kanssa päiväsaikaan.
Teini 90-luvulla. Perjantaina vedin kännit (täysi-ikäisen poikakaverini ostamilla viinoilla), poltin tupakkaa ja menin kavereiden ja/tai poikakaverin kanssa bilettämään, tai poikakaverin bändin treenikämpälle. Biletystä aamuyöhön. Lauantaina sitten sama uusiksi. Seuraavalla viikolla sama kuvio, ja sitä seuraavalla. En tosiaan tiedä, miten pystyin, koska nyt kolmekymppisenä olen viikon krapulassa, jos erehdyn ottamaan useamman kuin muutaman alkoholiannoksen. Vanhempani olivat huolissaan, mutta eivät silti kieltäneet menoja. Tosin jos olisivat tienneet tarkkaan nuo puuhani, olisivat kyllä kieltäneet menemästä.
Mopoilin ai pelailin kavereiden kanssa. Vietin aikaa tyttöjen kanssa. Siinäpä ne tärkeimmät.
Panin 16-vuotiasta tyttöystävääni. Olin 13.
Olin kotona ja katselin videolta viikolla nauhoittamiani ohjelmia. Joskus perjantai-iltana kävin diskossa. Kivaa oli, baareissa ehti käydä senkin jälkeen kun tuli täysi-ikäiseksi.
Luin, katsoin telkkaria. Ei ollut kotiintuloaikoja vaan kotoa poistumiskielto. No minne sielä maalla olisi mennytkään. Elettiin 70-lukua. Täytin 18v vuonna 81.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 18:33"]
Dokasin, kuten suurin osa pikkulaupunkimme nuorista kasarilla. Ei ollut muuta.
sama täällä, teini myös kahdeksankymmentäluvulla. Melkein joka viikonloppu oltiin myös bändejä katsomassa, mutta dokaus kuului tähänkin harrastukseen olennaisesti.
16-vuotiaaksi olin ihan rauhallinen, en käyttänyt alkoholia (pari maistelua yhdeksännellä luokalla) enkä polttanut, viikonloput vietin parhaan ystävän kanssa. Sitten kun menin lukioon niin meno muuttui täysin, noin joka toinen viikonloppu oli bileet jossain, jos ei muualle päästy niin kännättiin puskassa. Yleensä aina jollain oli talo tyhjänä ja kotibileet siellä, myös meillä muutaman kerran. Kertaakaan en jäänyt kiinni vanhemmille, ehkä arvasivat mitä tein, mutta koska todisteita ei ollut, niin eivät puuttuneet touhuihini.
17-vuotiaana meno alkoi olla jo aika sekoilua, osa kavereista kokeili huumeita... Irtosuhteita, kännissä oksentelua, yöpymistä milloin missäkin, tavarat kadoksissa. 18-vuotiaana meno jatkui samanlaisena vielä hetken, sitten rauhottui paljon. Menin töihin ja biletys jäi hieman vähemmälle. Mut ihan normaali minustakin tuli :)
Kirjoitin kirjeitä, piirsin ja katsoin televisiota. En koskaan valvonut myöhään. Minulla ei ollut kotiintuloaikoja, kun en koskaan missään käynytkään. En ole tähän päivään mennessäkään kokeillut alkoholia tai tupakkaa. Olin teini-ikäinen 80-luvulla.
2000-luvun alun teini: varhais-teininä olin AINA viikonloput kotona ja luin, piirsin ja opiskelin. Kunnon koululainen ja kiltti. Vasta pari vuotta siitä eteenpäin alkoi kunnon murkku-vaihe, jolloin olin kavereiden kanssa, "seurustelin", käytiin diskoissa ja lorsuttiin kylillä, istuttiin koneella IRC-galleriassa jne, ekat alkoholi- ja tupakkakokeilut tuli. Kesällä vklp uitiin ja pyöräiltiin, mökkeiltiin jne. Kelataan taas muutama vuosi eteenpäin niin tein pääasiallisesti mitä lystäsin ja eihän siitä hyvä seurannut. Onneksi en ole enää teini, varsinkaan tänä aikana. Aikusiällä en ole juonut, polttanut, en biletä tai muutakaan sellaista, olen palautunut takaisin rauhalliseksi luku-toukaksi. Ihan hyvä, että teininä ehti tarpeeksi.