Mitä sinä teit teininä viikonloppuiltoina?
Mikä oli kotiintuloaikasi? Käytitkö päihteitä? Mitä vuosikymmentä silloin elettiin?
Itse olin teini 90-luvulla, ei kotiintuloaikaa sen jälkeen kun olin täyttänyt 14v. ja join sekä poltin. Toivon näin jälkeenpäin, että vanhemmat olisivat pitäneet paremmin huolta.
Kommentit (63)
Kavereiden kanssa oleilua. En polttanut enkä juonut. Raitis edelleen.
Olin nk perhetyttö. En ryypännyt, en tupakoinut ja en harrastanut seksiä.
Olin teini 90-luvulla. Olin pääasiassa kotona, luin, kirjoitin ja katsoin tvtä. Kävin laajaa kirjeenvaihtoa. Joskus tapasin ystäviä, pääasiassa halusin rentoutua kotona. Inhosin tupakkaa ja alkoholia.
Mun teiniajoista ei ole ihan kymmentäkään vuotta. Olin oikestaan joka ilta tallilla. Joskus saatoin käydä kaupungilla, mutta en tupakoinut enkä juonut alkoholia. Kotiintuloaikoja ei ollut, ne harvat kerrat kun kaupungilla olin, piti viimeisellä bussilla tulla kotiin. Oli mulla kavereita, mutta nekin pääasiassa tallilla ja ryypiskely ei kiinnostanut, paremminkin ahdisti. En koe jääneeni mistään paitsi tai kadu etten elänyt villiä teiniaikaa
Kavereiden kanssa ryypättiin kaupungilla.
Ei ollut kotiintuloaikoja.
Menin kotiin kun huvitti, tai en ollenkaan.
Usein menin poikaystävän(nykyinen mieheni) luokse yöksi.
2000- luvun teini.
2008 olin 16v. Ei ollu kotiintuloaikoja. Vietin aikaa kavereitten kans ulkona juoden tai sit ihan rennosti jonkun himas kahvii ja tupakkaa poltellen. Tietty meil oli joskus bileitä mun porukoitten kotona ku ne oli mökillä. Joskus käytii ajelemas pitkin suomee ku kaveripiirissä oli parikymppisiä joilla kortit.
Tosi hauskaa aikaa:)
En tarkkaan muista mutta 17v aloin käydä siskoni kanssa lavatansseissa. Päihteitä aloinmaistella vasta yli 30v.
Kavereiden kanssa. Ei kotiintuloaikaa. Pelattiin d&d:tä talvisin, istuttiin rannalla tai tarhan pihalla/katolla kesäisin. Oltiin kiltisti, ei juotu kuin kokista, poltettu, käytetty huumeita tai rikottu paikkoja. Kotiin mentiin sitten, kun alkoi väsyttää. D&d iltoina jäätiin yleensä kaverille porukalla nukkumaan kun pelattiin ja heitettiin 20 sivuista noppaa aamu neljään. :D
80-luvun teini. Nykyään sanottaisiin nörtiksi. Kävin lenkillä kaverin kanssa, harrastin käsitöitä ja kirjeenvaihtoa. En juonut enkä polttanut enkä bilettänyt. Meillä oli kyllä ankara kuri, kun vanhemmat olivat uskovaisia. Pari kertaa olin kaverin luona yötä ja kävimme isolla porukalla bileissä, joista en kotona hirväesti maininnut, mutta kukaan meistä ei ryypännyt. Oltiin siis melkoinen nörttiporukka: Kaverin lisäksi kaverin veli, kaverin serkku toiselta kylältä, serkun kaveri ja tällaisessa porukassa sitten liikuttiin. Pelattiin korttia ja hengailtiin jossain rannalla. Minulla ei ollut mitään määräaikoja, koska olin niin luotettava ja harvoin menossa.
90-luvulla teininä varmaan joka toinen viikonloppu kului jossain retkellä! Harrastin partiota, joten suurin osa oli siihen liittyvää, mutta muutenkin harrastuksissa tuppas olemaan viikonlopputapahtumia yöpymisineen. Eikö teillä muilla?
Niinä viikonloppuina, kun vanhemmat oli kotona, mulla oli tiukka kuri. En päässyt kaupungille hengaamaan alaikäisenä. Toisaalta taas välillä sain jäädä yksin kotiin, kun porukat lähtivät mökille ja silloin tietty karattiin kavereiden kanssa keskustaan. Tupakkaahan sai itse ostettua jo 16-vuotiaana, jolloin sitä tuli kokeiltua. En tykännyt. Alkoholia join maistamista enemmän vasta 18-vuotiaana. Mutta sivusta tuli seurattua monet tuttujen ja tuntemattomien kännit.
Syntynyt 1987. Teini-ikä alkoi ala-asteen jälkeisenä kesänä. Hengailin enimmäkseen puistoissa tai koulujen / päiväkotien pihoissa. Ajeltiin polkupyörillä. Silloin polttelin tupakkaa ja join ehkä siiderin, pari illan aikana. Kotiin piti mennä, mut aikaa en muista. Aika usein olin yökylässä kaverilla, jonka vanhemmat oli mökillä. Mentiin miten sattuu.
Rippikoulukesänä alkoholia aloin käyttää reilummin ja kävin ekaa kertaa baareissa. Kotiintuloaika oli 24.00, mutta siitä pystyi keskustelemaan ja edelleen yövuorossa usein muualla. Lukion aikana meno olikin jo aika holtitonta. Siis kivaa oli, mutta nyt ihmetyttää, miten ei sattunut pahemmin. Kaipa sitä tuuria sitten oli ja kaverit huolehtivat toisistaan.
Aion olla huomattavasti tiukempi omien lasteni suhteen näissä asioissa. Koska kokemuksesta tiedän, että kiltit on kauheimpia. Onneksi olen hengissä.
90-luvun teini. Olin kotona tai jonkun kaverin luona. Ei kummempia kotiintuloaikoja, vanhemmat luotti etten lähde hölmöilemään. Olin kiltti kuten monet kaveritkin, ei koskaan mitään paheita alaikäisenä. Näin myöhemmin miettii, että olisi sitä nyt vähän voinut uhmata vanhempia siinä iässä. Mut on tässä aikuisena otettu vahinkoa takaisin ihan riittävästi :) Nyt itse asiassa olen radikaalisti vähentänyt juomista ja tupakointia, harkinnut jopa molempien kokonaan lopettamista.
Katsoin telkkaria ja luin kirjoja. Olin nynny. En käynyt diskoissa enkä polttanut. En siis kokeillut tupakkaa enkä pilveä. Alkoholia minulle tarjottiin kotona. En seurustellut poikien kanssa, koska jännitin heitä hirveästi.
Joku mies kirjoitti, että runkkasi. Tytöt tekevät samaa, minäkin tein sitä. Kuvittelin ihan älyttömiä juttuja, jotka kiihottivat ollessani yksin kotona. Myös haaveilin paljon, pojista tietysti.
2000- luvulla teini.
Hengasin parhaan ystäväni kanssa. Oltiin kovia katsomaan elokuvia ja herkuttelemaan. Kesäisin kulki cd-soitin mukana ja kuuntelimme rannalla musiikkia + uimme. Kaverin äiti teki yö ja iltaduunia joten hengattiin hänen luona. Valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään. Juotiin ehkä neljästi ja silloinkin kahdestaan musiikkia kuunnellen. Kilttejä olimme.
Tämä kasarinuori kävi perjantaisin kylän nuorisotalolla. Pelailtiin lautapelejä ym. Disco oli toisinaan. Selvinä tanssittiin ja kikateltiin poikia ihaillen. Kesäisin liftattiin naapurikunnan tanssilavalle. Siellä juotiin kaljaa muutama pullo pusikossa ja pussailtiin poikien kanssa. Joskus lipsahti sekstailun puolelle... Onneksi ei tultu raskaaksi tai saatu tauteja. Sinisilmäisiä ja naiiveja oltiin. Mutta onpa nähty ja kuultu monta bändiä ja artistia; Juice, Sleepy Sleepers, Maukka Perusjätkä ja toisaalta joku Eila Torvela ja kaikenmoisia humppapumppuja ;)
Olin kotona ja yleensä harjoittelin soittoläksyjäni ja orkesterin stemmoja, piirsin, luin , kirjoitin kirjekaverille kirjeitä, katsoimme perheen kanssa televisiota, olimme sisarukseni kilpailumatkoilla, tai purjetimassa.
Kotiintuloaikoja en tarvinnut, kun en käynyt missään. Alkoholi , tupakka ei ole koskaan kuulunut elämääni.
90-luvun teini. Olin kotona, luin paljon kirjoja. Soitin pianoa. Kävin koiran kanssa lenkillä kolmasti päivässä. Välillä katsoin jonkun ohjelman omasta telkusta/videoilta, jotka olin saanut luvan ostaa viikkorahasäästöillä ja rippilahjarahoilla (kellään muulla kaverilla ei ollut telkkaria omassa huoneessa). Vietin aikaa kaverin kanssa, lötkötimme sängyllä ja juttelimme tai kaveri tuli mukaan koiralenkille.
Kerran kuussa oli nuorisotalolla disco. Kovalla tohinalla aina mukamas oltiin hommaamassa jotain juotavaa, mutta kukaan ei koskaan saanut mistään hankittua. En osannut ja kehdannut tanssia, joten istuin aina jossain nurkassa katselemassa muita. Mitään vipinää tai säpinää ei koskaan kohdalleni osunut, mutta olihan sekin ihan ihanaa katsella sitä omaa ihastusta kauempaa.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 16:20"]
Ysiltä asti, join pussikaljaa kavereidn luona ja kaupungilla. Onneksi oma lapsi on viisaampi.
[/quote] Tai reput selässä me oikeasti silloin 95 kuljettiin.