Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsi on erityispiirteinen ja mies kärsimätön?
01.08.2021 |
Erityispiirteisten vanhemmat kyllä tietää millaista tämä on: kaikista rutiineista täytyy pitää tarkkaan kiinni tai pakka leviää hetkessä, moni asia onnistuu vain jos lapselle antaa siihen paljon aikaa, hoputtaminen usein johtaa siihen että taas pakka leviää täysin, on asioita joita ei voi tehdä lapsen kanssa ollenkaan, aina täytyy muistaa huomioida asiat joita ei tavallisesti tulisi edes ajatelleeksi kuten esim. vaatteiden saumat jne. Eli elämää joka vaatii vanhemmalta aivan loputonta kärsivällisyyttä.
Mies on kai aina ollut huonolla kärsivällisyydellä varustettu mutta tämä ei juuri näkynyt ennen lasta sillä silloin hän sai hoitaa asiansa tavallaan. Tavallisen lapsen kanssa elämä varmaan jotenkin sujuisi mutta erityispiirteisen kanssa ei ollenkaan. Mies ei pysty yksinkertaisintakaan asiaa kuten iltapalaa hoitamaan koska hänen kärsivällisyys ei riitä. Lapsen kaikki hoito on jäänyt minulle koska mies ei vain enää kestä suunnilleen mitään lapseen liittyvääkään.
Mietin olisiko parasta erota kun tämä on tällaista. Mutta tapaisiko mies lasta eron jälkeen enää ollenkaan? Mikä olisi lapsen kannalta paras?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei lasta halua tavata eron jälkeen, niin se on lapsellekin sitten parempi. Ikävää toki eikä ideaali tilanne, mutta jos mies nytkin on kärsimätön, ei ainakaan kärsimätön isä kaksistaan lapsen kanssa ole sen parempi.
Lapsella tuskin muodostuu hyvä luottamussuhde isäänsä jos kaikki tilanteet on jännittyneitä eikä isä pysty hoitamaan tilanteita pitkäjänteisesti rutiineilla.
Auttaako jos mies saisi hoitokontaktilta tilanteeseen faktatietoa?Entä jos mies vaatii vaikka viikko-viikko mallia? Ahdistaa ajatuskin, koska silloin en voi olla paikalla auttamassa niissä tilanteissa. Ap
Tämän takia olen roikkunut avioliitossa. Koska mies haluaisi ehdottomasti viikko-viikon, enkä näe syytä, miksi hänelle ei sitä myönnettäisi. Ei pysty itse ADHD-diagnoosin omaavana huolehtimaan autismikirjon lapsesta. Eli pakko jaksaa. Tuntuu vaan että mies on yksi lapsi lisää…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttu tilanne! Sain esikoiseni 19vuotiaana, lapsen isä oli 22. Mies oli kai iästä johtuen aika kärsimätön mutta vauvan kanssa silti pärjäsi, ongelmia tuli kun lapsi kasvoi ja paljastui erityispiirteiseksi. Mies piti temppuiluna sitä että pesulaput kutitti, jugurtissa ei saanut olla kökköjä, leivässä ei saanut olla reunoja...Kun lapsi sai lievän autismin diagnoosina ollessaan esikoulussa mies muuttui todella vihaiseksi eikä vielä tänäkään päivänä kai myönnä, ettei poikansa ollut vaikea lapsi vaan erityislapsi.
Tämä poika on nyt jo 27vuotias, hyvin työelämässä (tietokonetuki) pärjäävä, avoliitossa oleva nuori mies. Isänsä kanssa ei vain ole väleissä, yhteydenpito rajoittuu "hyvää joulua" ja "no sano äidilles hyvää syntymäpäivää munkin puolesta"-tekstiviesteihin.
Meillä on juuri tuollaista. Minunkin miehen mielestä on lapsen temppuilua ja johtuu minun huonosta kasvattamistyylistä, että lapsi syö vain sileää jugurttia eikä kokkareista. Minä siis saan koko ajan syyt niskaani siitä, että lapsi on ”hankala”. Meillä vaan kun ei ole diagnoosia, niin mies voi jääräpäisesti pitää kiinni siitä ajatuksestaan että lapsi temppuilee. Ja mies tuntuu usein ajattelevan että temppuilee ihan kiukutellakseen vain. Ei siis yhtään ymmärrä lasta. Ap
Juuri näin. Uimarannalla mies vei väkisin lapsen veteen, vaikka hän ei pitänyt vedestä. Pitäähän nyt lapsen uimaan oppia. Ja lukemattomia muita juttuja. Meitä taitaa olla monia samassa tilanteessa.
Faith kirjoitti:
Jos mies ei ole väkivaltainen kärsimättömyytensä takia, niin älkää erotko. Mies on aikuinen ihminen ja hänen on vain opeteltava kärsivällisyyttä. Lähtökohtaisesti lapselle on parempi, ettei perhe hajoa.
Entäs jos mies huutaa?
Lapsi huostaan ja laitokseen, miehestä ero. Tämänhän sinä halusit kuulla, eikös?
Eroa, mutta jätä lapsi miehelle - aluksi on varmaan vaikeaa, mutta suhde (isä-lapsi) kehittyy, kun Sinun valtasi ei ole liian suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi näin paljon trolleja tänään?
Nyt ap:n ongelma on, kuinka kontrolloida miestä. Lapsen suhteen hänellä on jo ylivalta. Mies on seuraava uhri...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, lähde viikonlopuksi pois. Menet kaverin luo yötä tai jotain. Nyt mies ei vaivaudu opettelemaan lapsenne hoitoa koska sinä kuitenkin aina teet kaiken. Jos et jätä valinnanvaraa, tuskin sillä ukollasi on kanttia antaa lapsen huutaa nälkäänsä montaa päivää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, lähde viikonlopuksi pois. Menet kaverin luo yötä tai jotain. Nyt mies ei vaivaudu opettelemaan lapsenne hoitoa koska sinä kuitenkin aina teet kaiken. Jos et jätä valinnanvaraa, tuskin sillä ukollasi on kanttia antaa lapsen huutaa nälkäänsä montaa päivää.
Tällaisia neuvoja antavat ei tajua erityislapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkaa matkalaukku ja lähde! YKSIN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei lasta halua tavata eron jälkeen, niin se on lapsellekin sitten parempi. Ikävää toki eikä ideaali tilanne, mutta jos mies nytkin on kärsimätön, ei ainakaan kärsimätön isä kaksistaan lapsen kanssa ole sen parempi.
Lapsella tuskin muodostuu hyvä luottamussuhde isäänsä jos kaikki tilanteet on jännittyneitä eikä isä pysty hoitamaan tilanteita pitkäjänteisesti rutiineilla.
Auttaako jos mies saisi hoitokontaktilta tilanteeseen faktatietoa?Entä jos mies vaatii vaikka viikko-viikko mallia? Ahdistaa ajatuskin, koska silloin en voi olla paikalla auttamassa niissä tilanteissa. Ap
Oletko tosissasi? Siis kuka lasta hoitaisi miehen vuoroviikolla? Eihän hänestä ole hoitamaan edes toisen vanhemman apuna!
En jaksa uskoa, että mies "vaatisi" vuoroviikkoasumista - eron syyhän on juuri se, ettei miehellä ole kärsivällisyyttä hoitaa! Teidän kannattaisi ehkä käydä perheterapeutilla.
Onko teitä lapsen diagnoosin takia ohjattu sopeutumisvalmennukseen? Noilla kursseilla näkee muitakin perheitä/vanhempia. Miehesi tajuaisi sitten paremmin, kun juttelee vertaiskollegojen eli toisten erityislasten isien kanssa.
Toisaalta, jos lapsen diagnoosi on mieheltä (suvusta) perittyä, ei häneltä voi edellyttää normaalivanhemman panosta. Mies voi kuitenkin kehittyä ja kasvaa vanhemmuudessa, se on omasta asenteesta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niimpä, on tainnut tytär tulla isäänsä, joten kyllä isän pitäisi itsensä kaltaista yrittää kasvattaa. Itsehän se sen on tehnyt.
Kuulostaa niin tutulta. Meillä oli ihan samanlaista, miehen hermo meni ihan pienemmästäkin. Muistan aina, kun poika oli 2- vuotias ja teki jotain mikä oli miehen mielestä väärin tms. Sitten mies selitti pojalla, ettei niin saa tehdä ja sanoi, että sovitaanko nyt, että niin ei enää tehdä. Poika oli, että joo, sovitaan. Meni hetki ja sama toistui. Mies sai hirveän raivarin pojalle ja huusi MEILLÄ OLI SOPIMUS, MEILLÄ OLI SOPIMUS ETTEI NÄIN TEHDÄ! Mä katoin vierestä, että just, ihan sopimus oli 2 vuotiaan kanssa asiasta, huoh. No, loppu pelissä me erottiin miehen kanssa. Monta syytä, mutta toi miehen kärsimätön luonne oli aikas iso osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttu tilanne! Sain esikoiseni 19vuotiaana, lapsen isä oli 22. Mies oli kai iästä johtuen aika kärsimätön mutta vauvan kanssa silti pärjäsi, ongelmia tuli kun lapsi kasvoi ja paljastui erityispiirteiseksi. Mies piti temppuiluna sitä että pesulaput kutitti, jugurtissa ei saanut olla kökköjä, leivässä ei saanut olla reunoja...Kun lapsi sai lievän autismin diagnoosina ollessaan esikoulussa mies muuttui todella vihaiseksi eikä vielä tänäkään päivänä kai myönnä, ettei poikansa ollut vaikea lapsi vaan erityislapsi.
Tämä poika on nyt jo 27vuotias, hyvin työelämässä (tietokonetuki) pärjäävä, avoliitossa oleva nuori mies. Isänsä kanssa ei vain ole väleissä, yhteydenpito rajoittuu "hyvää joulua" ja "no sano äidilles hyvää syntymäpäivää munkin puolesta"-tekstiviesteihin.
Meillä on juuri tuollaista. Minunkin miehen mielestä on lapsen temppuilua ja johtuu minun huonosta kasvattamistyylistä, että lapsi syö vain sileää jugurttia eikä kokkareista. Minä siis saan koko ajan syyt niskaani siitä, että lapsi on ”hankala”. Meillä vaan kun ei ole diagnoosia, niin mies voi jääräpäisesti pitää kiinni siitä ajatuksestaan että lapsi temppuilee. Ja mies tuntuu usein ajattelevan että temppuilee ihan kiukutellakseen vain. Ei siis yhtään ymmärrä lasta. Ap
Juuri näin. Uimarannalla mies vei väkisin lapsen veteen, vaikka hän ei pitänyt vedestä. Pitäähän nyt lapsen uimaan oppia. Ja lukemattomia muita juttuja. Meitä taitaa olla monia samassa tilanteessa.
Nuo lapset eivät kaikki ole autismin kirjolla vaan sensitiivisiä. En sano edes erityisherkkiä.
Olen itse juuri samanlainen, samoin aikuinen poikani.
Lapsena olleessaan hän kävi psykologin testeissä, perheneuvolan kartoituksessa ja psykiatrillakin. Kenenkään mielestä hän ei ollut erityislapsi, muuten vain herkkä.
Nyt hyvässä it-ammatissa ja omaa lastaan ymmärtävä isä.
Sanoisin, että minulla on ollut huomattavasti vaikeampi elämä. Olen sairastunut burn-outiin ja masennukseen, minua on kohdeltu kaltoin ja käytetty hyväksi.
Mutta näköjään olen kasvanut hyvin resilientiksi ja itsenäiseksi ihmiseksi. Hyväksyn itseni ja poikani sellaisina kuin olemme. Ei kaikkien tarvi olla samaa ihmismassaa - ja siitä erottuvat eivät ole "vammaisia" erityisihmisiä. Ymmärrystä ja myötätuntoa, mutta myös jämäkkyyttä, totuttamista ja sopivaa vaatimustasoa lapsille, näin he kasvavat kestämään elämässä väistämättä tulevia pettymyksiä ja epämukavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei lasta halua tavata eron jälkeen, niin se on lapsellekin sitten parempi. Ikävää toki eikä ideaali tilanne, mutta jos mies nytkin on kärsimätön, ei ainakaan kärsimätön isä kaksistaan lapsen kanssa ole sen parempi.
Lapsella tuskin muodostuu hyvä luottamussuhde isäänsä jos kaikki tilanteet on jännittyneitä eikä isä pysty hoitamaan tilanteita pitkäjänteisesti rutiineilla.
Auttaako jos mies saisi hoitokontaktilta tilanteeseen faktatietoa?Entä jos mies vaatii vaikka viikko-viikko mallia? Ahdistaa ajatuskin, koska silloin en voi olla paikalla auttamassa niissä tilanteissa. Ap
Oletko tosissasi? Siis kuka lasta hoitaisi miehen vuoroviikolla? Eihän hänestä ole hoitamaan edes toisen vanhemman apuna!
En jaksa uskoa, että mies "vaatisi" vuoroviikkoasumista - eron syyhän on juuri se, ettei miehellä ole kärsivällisyyttä hoitaa! Teidän kannattaisi ehkä käydä perheterapeutilla.
Onko teitä lapsen diagnoosin takia ohjattu sopeutumisvalmennukseen? Noilla kursseilla näkee muitakin perheitä/vanhempia. Miehesi tajuaisi sitten paremmin, kun juttelee vertaiskollegojen eli toisten erityislasten isien kanssa.Toisaalta, jos lapsen diagnoosi on mieheltä (suvusta) perittyä, ei häneltä voi edellyttää normaalivanhemman panosta. Mies voi kuitenkin kehittyä ja kasvaa vanhemmuudessa, se on omasta asenteesta kiinni.
Meillä ei ole diagnoosia niin ei päästä mihinkään valmennuksiinkaan. On vain todettu erityispiirteitä ja sanottu että voi olla että vasta kouluiässä selviää lisää. Miehellä ei ole diagnoosia mutta toisaalta hän on jo 38 eikä hänen ollessa lapsi näitä yleensä tutkittu. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen hoitaa tyylillään, ja älä puutu siihen. Erityislapsi oppii myös siihen että toisilla on eri säännöt kuin toisilla, ei päiväkodissakaan ole aikaa loputtomiin odotella, jopa erityislapsi sopeutuu niihin vaatten saumoihin kun vaatteet vaan laitetaan päälle, eikä anneta huomiota siitä mistä ei pidä, oikeasti tosi tärkeä vaihe loppuelämän kannalta sopeuttaa siihen mikä aiheuttaa ärsytystä.
Ei totu. Äitini on yli 60 ja me lapset yli 40 ja kaikilla on omat ongelmansa edelleen materiaalien, lappujen ja saumojen kanssa. Vaikeinta on löytää kalsarit talveksi. Kaikki pitävät kalsareita nurinpäin :D
Ei totu. Olen yli 40v ja vatsan alue superherkkä, pystyn käyttämään vain saumattomia alusvaatteita ja niin istuvat + aluspaita ettei mikään liiku.
Niin. Et ole vieläkään antanut miehelle ei ihme että ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttu tilanne! Sain esikoiseni 19vuotiaana, lapsen isä oli 22. Mies oli kai iästä johtuen aika kärsimätön mutta vauvan kanssa silti pärjäsi, ongelmia tuli kun lapsi kasvoi ja paljastui erityispiirteiseksi. Mies piti temppuiluna sitä että pesulaput kutitti, jugurtissa ei saanut olla kökköjä, leivässä ei saanut olla reunoja...Kun lapsi sai lievän autismin diagnoosina ollessaan esikoulussa mies muuttui todella vihaiseksi eikä vielä tänäkään päivänä kai myönnä, ettei poikansa ollut vaikea lapsi vaan erityislapsi.
Tämä poika on nyt jo 27vuotias, hyvin työelämässä (tietokonetuki) pärjäävä, avoliitossa oleva nuori mies. Isänsä kanssa ei vain ole väleissä, yhteydenpito rajoittuu "hyvää joulua" ja "no sano äidilles hyvää syntymäpäivää munkin puolesta"-tekstiviesteihin.
Meillä on juuri tuollaista. Minunkin miehen mielestä on lapsen temppuilua ja johtuu minun huonosta kasvattamistyylistä, että lapsi syö vain sileää jugurttia eikä kokkareista. Minä siis saan koko ajan syyt niskaani siitä, että lapsi on ”hankala”. Meillä vaan kun ei ole diagnoosia, niin mies voi jääräpäisesti pitää kiinni siitä ajatuksestaan että lapsi temppuilee. Ja mies tuntuu usein ajattelevan että temppuilee ihan kiukutellakseen vain. Ei siis yhtään ymmärrä lasta. Ap
Ihan sama kokemus. Itsellä aistiyliherkkyys, lapsella ongelmiA ruokailun kanssa eli 1,5 vuotiaaksi täysin sileää ruokaa. Syöminen muutenkin hankalaa, jos koostumus väärää ei vaan syö. Kuopuksella vaateongelma, ei halua käyttää mitään vaatteita.
Jätä ne. Aluksi vaikk yhdeksi illaksi ja yöksi.
Ero.