Lapset tulee koirat lähtee?

Meidän perheeseen kuulun minä, mieheni, 1,5 v lapsi sekä 2 koiraa (keskikokoisia 15 ja 20kg). Asumme kaupungissa kerrostalossa jossa ei ole hissiä. Koirat on 7 ja 5 vuotiaita ja ihan "normaaleja", peruskoulutettuja koiruleita. Vanhempi koira tuli minulle kun asuin vielä yksin, toisen hankimme mieheni kanssa seurustelun alkuaikoina.

Yhtälö lapsi + koirat on osoittautunut hankalaksi. Kun olin vielä äitiyslomalla, kuvio vielä jotenkin meni. Lastenvaunujen kanssa ulkoilutin päivällä koiria, mies hoiti aamut ja illat vaihdellen.
Nyt ongelmia/haasteita:
- kun työpäivään lisätään lapsen viennit ja hakemiset, koirien yksinolo venyy -> ovat alkaneet ulista ikäväänsä (ja kyllä asiaa on työstetty kouluttajan kanssa, parempaan on mennyt, ei kokonaan loppunut)
- lapsi repii koiria turkista, eikä meinaa millään oppia että on kiellettyä. Toinen koirista jämettyy paikallee ja murisee, toinen juoksee pakoon sängyn alle (murisija ei sinne mahdu, joten sille ainoa selviytymiskeino on odottaa että aikuinen tulee sitä auttamaan ja murisee ikäänkuin meille merkiksi hädästään) Molemmat koirat kyllä tykkäävät lapsesta ja lapsi niistä.
- Olemme miettineet toisen lapsen hankintaa, mutta käytännössä mahdotonta. Nyt pääsen raput alas niin että lapsi kainalossa tai pidän kädestä kun kävelee itse, toisessa kädessä koirat. Alueellamme on hyvin vähän hissitaloja ja vanhojen talojen hissit lastenvaunuille on liian pieniä muutenkin.
- koirat pilasivat remonttimme raapimalla lakatun parketin heti piloille eroahdistuksessaan (mikä on rahakysymys, mutta silti aargh)
- Omaa aikaa ja peheen yhteistä ei käytännössä jää lainkaan. Aamulla aikuisista toinen hoitaa koirat, toinen lapsen hoitoon, iltapäivällä sama juttu. Päivällisen jälkeen jää noin 1-2 h aikaa kunnes alkaa lapsen iltatoimet ja toisella koirien iltaruokinta+lenkki. Olisi ihanaa joskus käydä töistä tullessa kotimatkalla uimahallissa tms mutta ei koskaan ole mahdollista. 2 kertaa viikossa olen saanut salireissun järjestettyä, miehelläni jää yhteen koska hänellä työpäivät pidemmät (teen vielä osa-aikaista elokuun loppuun)

Mietinnässä on koirista luopuminen. Onko ihan tajuttoman itsekästä? Typerää on se että siskonikin juuri hankki koiran, oltaisiin annettu toinen omistamme jos olisi tiedetty. Hän ei myöskään tunnu tajuavan sitä että koiran pito muuttuu paljon haasteellisemmaksi kun on lapsi ja työ (on vielä opiskelija). Jos ihmisten kanssa tästä puhuu, niin kommentit on lähe aina sitä että eihän niitä eläviä olentoja voi kiertoon laittaa jne. Rakkaitahan ne on, mutta välillä tuntuu ettei koirillakaan ole meillä enää hyvä olla :(