Lue keskustelun säännöt.
Lapset tulee koirat lähtee?
14.08.2014 |
Meidän perheeseen kuulun minä, mieheni, 1,5 v lapsi sekä 2 koiraa (keskikokoisia 15 ja 20kg). Asumme kaupungissa kerrostalossa jossa ei ole hissiä. Koirat on 7 ja 5 vuotiaita ja ihan "normaaleja", peruskoulutettuja koiruleita. Vanhempi koira tuli minulle kun asuin vielä yksin, toisen hankimme mieheni kanssa seurustelun alkuaikoina.
Yhtälö lapsi + koirat on osoittautunut hankalaksi. Kun olin vielä äitiyslomalla, kuvio vielä jotenkin meni. Lastenvaunujen kanssa ulkoilutin päivällä koiria, mies hoiti aamut ja illat vaihdellen.
Nyt ongelmia/haasteita:
- kun työpäivään lisätään lapsen viennit ja hakemiset, koirien yksinolo venyy -> ovat alkaneet ulista ikäväänsä (ja kyllä asiaa on työstetty kouluttajan kanssa, parempaan on mennyt, ei kokonaan loppunut)
- lapsi repii koiria turkista, eikä meinaa millään oppia että on kiellettyä. Toinen koirista jämettyy paikallee ja murisee, toinen juoksee pakoon sängyn alle (murisija ei sinne mahdu, joten sille ainoa selviytymiskeino on odottaa että aikuinen tulee sitä auttamaan ja murisee ikäänkuin meille merkiksi hädästään) Molemmat koirat kyllä tykkäävät lapsesta ja lapsi niistä.
- Olemme miettineet toisen lapsen hankintaa, mutta käytännössä mahdotonta. Nyt pääsen raput alas niin että lapsi kainalossa tai pidän kädestä kun kävelee itse, toisessa kädessä koirat. Alueellamme on hyvin vähän hissitaloja ja vanhojen talojen hissit lastenvaunuille on liian pieniä muutenkin.
- koirat pilasivat remonttimme raapimalla lakatun parketin heti piloille eroahdistuksessaan (mikä on rahakysymys, mutta silti aargh)
- Omaa aikaa ja peheen yhteistä ei käytännössä jää lainkaan. Aamulla aikuisista toinen hoitaa koirat, toinen lapsen hoitoon, iltapäivällä sama juttu. Päivällisen jälkeen jää noin 1-2 h aikaa kunnes alkaa lapsen iltatoimet ja toisella koirien iltaruokinta+lenkki. Olisi ihanaa joskus käydä töistä tullessa kotimatkalla uimahallissa tms mutta ei koskaan ole mahdollista. 2 kertaa viikossa olen saanut salireissun järjestettyä, miehelläni jää yhteen koska hänellä työpäivät pidemmät (teen vielä osa-aikaista elokuun loppuun)
Mietinnässä on koirista luopuminen. Onko ihan tajuttoman itsekästä? Typerää on se että siskonikin juuri hankki koiran, oltaisiin annettu toinen omistamme jos olisi tiedetty. Hän ei myöskään tunnu tajuavan sitä että koiran pito muuttuu paljon haasteellisemmaksi kun on lapsi ja työ (on vielä opiskelija). Jos ihmisten kanssa tästä puhuu, niin kommentit on lähe aina sitä että eihän niitä eläviä olentoja voi kiertoon laittaa jne. Rakkaitahan ne on, mutta välillä tuntuu ettei koirillakaan ole meillä enää hyvä olla :(
Kommentit (65)
samaa mieltä kuin jo moni muukin täällä todennut, pistä ilmoitus vaikka kaupan seinälle jossa haet koirien ulkoiluttajaa. joku eläinrakas teini varmasti kohtuu korvauksella mielellään ulkoiluttaa koirat. täällä joku totesi 'anna koirat pois, ja kun elämäntilanne taas sallii ota uusi koira. itse koiran omistajana en tota ajatusmaailmaa ymmärrä, koira on elävä ja tunteva olento eikä mikään lelu. ei sitä hylätä ja oteta uutta taas kun itselle sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, et tietenkään voinut vuosia sitten tietää, miten elämä tulee menemään. Ei meistä kukaan voi sanoa, että tiedän mitä seuraavan 15:sta vuoden aikana tapahtuu, missä silloin asun, olenko parisuhteessa, onko lapsia ja kuinka monta, ovatko lapset terveitä vai vaativatko runsaasti hoitoa jne. Sitä voi tosiaan kuvitella tietävänsä mitä tekee esimerkiksi vuonna 2029 mutta totuus on että ei kukaan voi sitä tietää.
Joten on ihan turha kantaa syyllisyyttä siitä, että tämä nyt vain meni näin. Elämä menee joskus niin. Ja kun teillä on vastakkain kaksi näin isoa asiaa, eli toisen lapsen hankinta vs. koirat, niin onhan se aika selvää mikä on ratkaisu. Kahden lapsen hoitaminen yksin on aika vaativaa, kun molemmat on tosi tarvitsevia, niin siihen vielä kahden koiran huolehtimiset on aika hankala yhtälö.
Mihinkäs laitat vanhat koirat? Vaikka kuinka vakuutat, että ovat hyvin koulutettuja ja kilttejä, mutta jos koira murisee ja raapii lattioita, niin eihän se ole hyväkäytöksinen. Aivan turha selittää, että kyllä se sen lopettaa, kunhan saa aikaa ja huomiota.
Koira voi joutua jonkun kiduttajan uhriksi.
Tappaminen on epäinhimillistä, kun on kyseessä terveestä yksilöstä.
Itse olen vakavasti harkinnut omasta koirastani luopumista, vaikka mulla on koko ikäni niitä ollut. Tätä en vain saa tottelemaan, vaikka mitä olisi. Terrorisoi koko aluetta haukkumalla AINA pihalla ollessaan. Lasten ollessa keskenään, hyppii ja puree heitä (ei kovaa, mutta kuitenkin). Vapaana ei voi pitää jne. Lista on pitkä. Edelliset koirani, vaativatkin olen saanut koulutettua ja tätä olen kestänyt jo 5 vuotta eikä toivoakaan siitä, että tämä alkaisi käyttäytymään edes puolet niin hyvin kuin aikaisemmat koirani. Mutta mitään järkevää ratkaisua koirattomuuteen en ole keksinyt.
18; ei se tappaminen ole mitenkään epäinhimillistä jos se tehdään oikein. Ei se koira tiedä tulevansa tapetuksi, ei murehdi sitä, eikä tunne kipua kun se lopetetaan. Koiran elämä päättyy, kivuttomasti ja nopeasti, armollisesti, ilman että koira tietää siitä mitään.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:32"]
Niinkuin nyt muutto ja koran poisantaminen olisivat samalla viivalla, järkeä peliin!
[/quote]
Eivät olekaan samalla viivalla. Muutto on helpompi!
Älä sinä ota enää koskaan mitään lemmikkiä. Et niistä näköjään mitään tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:42"]Ennen omia lapsia ihmettelin niitä, jotka pistävät koiran pois kun lapsia tulee. Ajattelin että siinä paljastuu että ihminen ei sitten ollutkaan kovin vastuullinen ja pitänyt koirastaan. Nyt ajattelen täysin toisin päin; asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, ja jos koiran kanssa eläminen on hankalaa, silloin koirasta luovutaan. Se juuri on järkevää toimintaa. Koira on vain koira, se elää sen hetkensä ja jos siitä pidetään huolta, on ihan sama missä perheessä se elämänsä elää.
Meillä on kaksi lasta ja koira, ja ole niitä harvoja kaveripiirissä, jotka ovat koiran pitäneet. Olen niin kiltti ja jotenkin sitoutunut koiraan, etten ole laittanut sitä pois, ja suoraan sanottuna päivittäin kaduttaa että se tuli aikanaan otettua, ja odotan innolla, milloin se tuosta ymmärtää kuolla pois paikkoja sotkemasta, vaivaa aiheuttamasta ja rajoittamasta elämää. Se on onneksi sen verran iäkäs että tuskin tarvitsee kovin kauaa odottaa.
Ennen lapsia vaan ei voi tietää, kuinka paljon työtä koiran hoitamisen sovittaminen lapsiperheen elämään vaatii. Me olemme esimerkiksi, koska meillä ei ole koiralle hoitopaikkaa, matkustaneet viimeisen kuuden vuoden aikana kaksi (2) kertaa jonnekin yön yli minne ei voi ottaa koiraa matkaan. Minulle se on melkoinen uhraus, että emme voi perheenä mennä ja nähdä itsellemme tärkeitä ihmisiä, koska koiranhoidon järjestäminen on niin kallista ja työlästä. Puhumattakaan siitä kuinka paljon koira rajoittaa lasten kyläilyjä (allergiset eivät voi tulla kylään, esimerkiksi oma kummipoikani ei voi tulla koskaan leikkimään meille omien poikieni kanssa koiran vuoksi) ja kuinka paljon koirasta on sotkua. Tällä hetkellä koira rajoittaa asumista, koska asumme vuokralla ja vain tämä yksi ainoa vuokranantaja sallii lemmikkien pidon.
Minä suosittelen vakavasti harkitsemaan koirista luopumista nyt kun lapsi on vielä niin pieni ettei ymmärä ikävöidä niitä. Myöhemmin on hankalampaa, kun lapsi on jo vähän kiintynyt koiraan, ja voi kokea että koirasta luovuttiin hänen vuokseen.
[/quote]
En jaksanut edes lukea, kun heti alussa osoitit olevasi idiootti.
minä todella haluaisin alkaa koirien kasvattajaksi, kouluttautua ja perehtyä siihen hyvin. Mutta tässä syy miksi en sitä luonteeni vuoksi voi tehdä. kyllä sydämestäni riipaisisi joka kerta, kun täysin tuntemattomalle ihmiselle/perheelle pennun luovuttaisin. vaikka siinä muutamia kertoja ennen luovutusta tavattaisiinkin, en voisi varmuudella tietää millaiseen kotiin pennun luovutan. kysymys on kuitenkin yli kymmenen vuoden sitoutumisesta ja tätä ei kaikki pennun haluavat ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP taas kirjoittaa.
Osasta tekstiä paistaa läpi se että kokevat olleen alunperinkin väärin, että meille koiria on annettu. Tavallaan näin onkin, jälkiviisaana oli väärin ottaa koiria. En kuitenkaan koe lukeutuvani heihin, jotka ottaa koiria ja parin kuukauden päästä alkuinnostus laantuu. Toisen koiran kanssa harrastin akltiivisesti agilitya ja tokoa aikanaan, ja toinen on edelleen miehen metsästyskaveri (nykyään vaan harvemmin metsälle ehtii). Ja jos kasvattaja sanoisi että pidätte koirat ja piste niin kyllähän me kiltisti tottelisimme. Asiat ei aina ole niin yksinkertaisia.
Ja mikä tekee yhden koiran elämästä arvokkaamman kuin teurastamolle päätyvän naudan? Olin ennen vegaani ja silloin näitä asioita pohdin paljon. Mutta se on kokonaan toinen puheenaihe. Tulee mietintään sitten jos koirista päättää luopua: uusi koti vs lopettaminen. Meillä on kyllä hyvät kasvattajat molemmilla ja varmasti yhteistyöllä löytyisi kodit, joihin voisimme pitää yhteyttä ja seurata koirien hyvinvointia uudessa kodissa. Ei siihenkään tarvitse mitään dramatiikkaa liittää, että jossain huoltoaseman perällä annetaan koiria ilkeille ihmisille ;) Anopillani on mm. kodinvaihtajakoiria ollut kaksikin, molemmat kivoja koiria. Eläkeläiselle aivan ihania kavereita, hän välttyi pentuajan pissarumbalta ja koirat sai hyvän kodin.
Lopettakaa niiden kakaroiden vääntö! Niistä ole muuta kuin harmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pitää ihmisten näköjään hakata tässä asiassa päänsä seinään. Parikin kaveria otti koiran juuri, kun yrittivät raskautta, vaikka yritin olematta besserwisser neuvoa odottamaan. Ja sitten äitiyslomalla hehkuivat, kuinka hyvin pärjää vauvan ja koiran kanssa... Vaikea oli sanoa, että odotas vaan, kun sinne töihin menet takaisin, niin sitten tulee rankkaa, kun töistä palaat klo 16-17 nälkäisen lapsen kanssa ja pitäisi viedä koiraa ulos jne. Aamut on kiireisiä ja koira pitäisi taas ulkoiluttaa. Kumpikin on fiksu ihminen ja lapsuudenkodissa ollut koira, mutta kummallakin tuli sitten ongelmia. Toinen kehitti sopivasti allergian, niin sai koiran annettua siskolleen menettämättä kasvoja. Toinen taas myönsi, että antaisi koiran pois heti, jos joku ottaisi, kun hävettää mm. koiran ala-arvoinen ulkoilutus. (päästetään aidatulle takapihalle)
Itse onneksi en ottanut ennen lapsia ja sitten, kun lapset oli just taaperoiässä tajusin, ettei siihen kuvioon mahtuisi oikein millään koiraa. Lasten olessa 6 ja 8 otettiin koira. Oli hyvä aika. Lapset osasi toimia jo koiran kanssa ja lenkityskin meni hienosti, kun lapset voi olla hetken kotona tai tulla kävelylle mukaan. Aamut on helpompia, kun syövät ja pukevat itse. Ja meillä on pieni koira, niin 8-vuotiaskin voi sen käyttää lenkillä esim. koulupäivän jälkeen.
Totta kai olisi tosi itsekästä hävittää koirat vain siksi ettei saa omaa elämäänsä järjestykseen. Opeta koirat kulkemaan rappusissa vetämättä ja lapsi olemaan kiusaamatta koiria, ulkoilkaa lapsen ja koirien kanssa yhdessä tai hanki joku koirista pitävä teini ulkoilutusavuksi ja dogsitteriksi silloin kun on omia menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap! miksi ihmeessä tänne ongelmastasi edes avauduit, kun jo selvästikin olet koirista luopumassa. hyväksyntääkö hait, oman huonon omatuntosi vuoksi? sulle jo tarjottu moneen kertaan ongelmaan helpotusta, koirien ulkoiluttajasta mutta sitäkään et noteeraa. ongelma siis lopulta jossakin muualla...
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:06"]Alkuperäinen kirjoittaja täällä taas... Kiitos paljon hyvistä ja monipuolisista vastauksista. Isoin haaste tässä lienee se että koirat ovat alusta asti olleet enemmän minun kuin mieheni harrastus. Ja nykyisessä elämäntilanteessa en pysty ilman miehen tukea ja apua koiria hoitamaan.
Muutettiin nykyiseen asuntoon vasta kuukausi sitten eli muutto ei ole mahdollinen vaihtoehto. Asutaan Helsingissä, omakotitaloon täällä ei todellakaan ole varaa ja naapurikunnassa asumista on jo kokeiltu heikoin tuloksin (mies uupui pitkään työmatkaan ruuhkissa).
Sitä ei todella voi arvata mitä elämä on pienen lapsen kanssa. Eikä muutenkaan elämäänsä voi ennustaa. Kun otin koiran, asuin yksin ja opiskelin. Tottahan sen voisi päätellä että lapsia joskus tulee, mutta ei milloin ja mihin elämäntilanteeseen. Asuttiin koirien tulon aikaan vielä pohjois-pohjanmaalla ja kuvittelin tässä vaiheessa elämääni asuvani Tyrnävällä maalla omakotitalossa. Vaan elämä vei toisin ja nyt asutaan helsinkiläisessä lähiössä.
Toinen koira varmasti sopeutuisikin uuteen kotiin, toinen taas on allergikko ja hoidollisesti aika vaativa tapaus.
Olenkin tuota keventämistä miettinyt. Nyt esim. varasin trimmaajalle ajan ja ulkoiluttajaa olen miettinyt. Pitää vaan laskea riittäkö rahat.
Ja siihen toinen lapsi ja äitiysloma-asiaan palatakseni... Jos lapsia olisi kaksi ja olisin äitiyslomalla, en käytännössä voisi miehen töissä ollessa ulkoiluttaa koiria. Yksin kahden lapsen ja kahden koiran kanssa rappukäytävässä ja sen jälkeen ulkona kaupungin vilinässä.... alkaa olla jo vaarallista. Nytkin on tullut niitä tilanteita kun koirat on rapussa kiskoneet naapurin nartun perään ja olen meinannut kaatua. Varsinainen äippäloma on kuitenkin aika lyhyt.
Näkökulma siitä että lapsi ajan kanssa kiintyy koiriin oli tosi hyvä, en ollut tullut ajatelleeksikaan. Kiitos siitä.
En tiedä miten nyt toimitaan. Tämä on todella vaikea asia. Sekä minulla että miehelläni on usein mielessä tuo koirista luopuminen, mutta kun toisaalta ovat niin rakkaita ja meistä riippuvaisia. Olen itse tehnyt eläinsuojelurikos-ilmoituksia psykiatristen potilaitteni lemmikinpidosta. Tätä asiaa on eläinten kaltoinkohteluun aivat turha rinnastaa ja sitä kautta pyrkiä syyllistämään.
[/quote]
Parempi koirille, että etsit niille hyvän kodin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:10"]Se pitää ihmisten näköjään hakata tässä asiassa päänsä seinään. Parikin kaveria otti koiran juuri, kun yrittivät raskautta, vaikka yritin olematta besserwisser neuvoa odottamaan. Ja sitten äitiyslomalla hehkuivat, kuinka hyvin pärjää vauvan ja koiran kanssa... Vaikea oli sanoa, että odotas vaan, kun sinne töihin menet takaisin, niin sitten tulee rankkaa, kun töistä palaat klo 16-17 nälkäisen lapsen kanssa ja pitäisi viedä koiraa ulos jne. Aamut on kiireisiä ja koira pitäisi taas ulkoiluttaa. Kumpikin on fiksu ihminen ja lapsuudenkodissa ollut koira, mutta kummallakin tuli sitten ongelmia. Toinen kehitti sopivasti allergian, niin sai koiran annettua siskolleen menettämättä kasvoja. Toinen taas myönsi, että antaisi koiran pois heti, jos joku ottaisi, kun hävettää mm. koiran ala-arvoinen ulkoilutus. (päästetään aidatulle takapihalle)
Itse onneksi en ottanut ennen lapsia ja sitten, kun lapset oli just taaperoiässä tajusin, ettei siihen kuvioon mahtuisi oikein millään koiraa. Lasten olessa 6 ja 8 otettiin koira. Oli hyvä aika. Lapset osasi toimia jo koiran kanssa ja lenkityskin meni hienosti, kun lapset voi olla hetken kotona tai tulla kävelylle mukaan. Aamut on helpompia, kun syövät ja pukevat itse. Ja meillä on pieni koira, niin 8-vuotiaskin voi sen käyttää lenkillä esim. koulupäivän jälkeen.
[/quote]
Sinä vaikutat oikeasti fiksulta ihmiseltä. Ajattelit asiat perinpohjin.
Moni tuntuu ajattelevan, että kun MINÄ haluan nyt lemmikin ja nyt MINÄ haluankin lapsen. Nyt MINÄ en enää jaksa enkä ehdi enkä viitsi. Silti MINÄ olen hyvä ihminen eikä MINUA saa syyttää mistään.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:15"]Kyllä mä laittaisin sen lapsen pihalle.
[/quote]Joo, mutta onneksi kaltaisesi koirahullut lastenvihaajavelat ovat vähemmistöä.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:28"]Hyvä ihminen laita ne koirat ensi tilassa pois! ne on eläimiä, tottuvat heti uuteen perheeseen ja kaikilla on hyvä olla. Viherhihhuleiden puheet on sitä tasoa, että niihin ei kannata kiinnittää mitään huomiota.
Koirat saavat jossain hyvän kodin ja te paremman elämän. Tuohon ei tosiaankaan tarvitse liittyä mitään dramatiikkaa, elämästään ei kannata tehdä vaikeampaa, kuin se jo on.
[/quote]
Et taida tietää koirista yhtään mitään jos kuvittelet niiden noin vaan uuteen kotiin tottuvan. Kaikki eivät totu koskaan.
Ihanaa kun täällä puhutaan koirista kuin jostain koristetyynyistä "Koiran voi antaa pois ja ottaa sitten myöhemmin takaisin kun laspi kasvaa." Anteeksi mitä helvettiä. Olen aina ihmetellytkin, minkälaiset ihmiset syyllistyvät eläinten laiminlyöntiin. Ilmeisesti perheiden äidit.
Ja ei, minulla ei ole koiraa eikä koskaan tulekaan. En edes erityisemmin pidä koirista mutta tajuan että ne ovat eläviä olentoja eivätkä mitään harrastusvälineitä.
Tämä aihe mahdollistaa kyllä ihan huikean syyllistämisen, sillä niin eläimet kuin lapsetkin herättävät niin monenlaisia, vahvoja tunteita. Saatika, kun pitäisi keskustella näiden asioiden tärkeysjärjestyksestä...
Mun mielestä ap:n pitäisi ehdottomasti laittaa etusijalle oma ja miehensä jaksaminen. Sen tukemisen pitäisi olla nyt tärkeintä. Jos sinä tai miehesi uuvahdatte, ei lapsenne eivätkä koiranne saa sitä huolenpitoa, jota ne tarvitsisivat. Itse ajattelen, että paras vaihtoehto, joskaan ei missään nimessä kivuton, olisi koirien pois antaminen. Voin vain kuvitella, miten pahalta tuo ratkaisu tuntuisi, mutta onko lapsen pois antaminen vaihetoehto lainkaan? Myöskään rivi- tai omakotitaloon muuttaminen ei ole mahdollista. Sinun pitää palata kohta kokopäivätöihin ja miehesi on välillä työreissujen vuoksi päiviä pois kotoa. Tässä yhtälössä koirien ylläpito kerrostaloasunnossa saattaa todellakin olla liikaa.
Minusta ap:n pohdinta on kaukana itsekkäästä. Hänhän juuri miettii, miten turvaisi niin omansa ja miehensä kuin lapsensa ja koiriensakin hyvinvoinnin. Tilanne tuollaisenaan on kestämätön, jostain pitää uskaltaa karsia. Se on aikuisen ihmisen vastuullista pohdintaa.
Ja mikä tärkeintä: tilanteeseen pitää miettiä ratkaisu ENNEN toisen lapsen hankintaa. Lasta ei hankita silloin, kun voimavarat ovat ennestäänkin koetuksella.
Kyllä hieman ihmettelen tätä syyllistyksen määrää täällä. Kovinkaan moni koira ei kodinvaihdosta kärsi, valtavaa inhimillistämistä ajatella että se kärsisi. Itselläni on aikuisena tullut kodinvaihtajakoira ja voin kertoa, että alle viikossa se alkoi olla meillä kuin kotonaan.
Ihanko oikeasti noin moni on sitä mieltä, että koirat on pidettävä alkuperäisessä kodissaan vaikka hampaat irvessä ja otsa tuskanhiestä valuen, vaikka niille on tarjolla lähinnä epämiellyttävä elämä: paljon yksinoloa ja turkista repivä taapero?
Suurinta rakkautta on osata päästää irti. Pätee myös tässä. Minusta se on fiksun ihmisen merkki kun tietää milloin ei enää itse jaksa hoitaa lemmikkiään ja hankkii eläimelleen paremman kodin. Ennemmin niin, kuin että vetää lopulta itsensä aivan piippuun ja hoitaa lopulta lapset ja elikot huonosti.
Siis esim. tällaisia tilanteitahan ei saisi ikinä päästää syntymään koirien ja lasten välille:
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:13"]lapsi repii koiria turkista, eikä meinaa millään oppia että on kiellettyä. Toinen koirista jämettyy paikallee ja murisee, toinen juoksee pakoon sängyn alle (murisija ei sinne mahdu, joten sille ainoa selviytymiskeino on odottaa että aikuinen tulee sitä auttamaan ja murisee ikäänkuin meille merkiksi hädästään)[/quote]
Koiralla olisi oltava aina mahdollisuus väistää tuollaisesta tilanteesta, koiralle on pystyttävä takaamaan oma rauhallinen lepopaikkansa. Muuten voi käydä pahasti.
Alkuperäinen kirjoittelee.. Noihin "koiran voi ottaa myöhemmin uudelleen" puheisiin. Meille ei IKINÄ enää tule koiraa. Tykkään eläimistä ja koirista, mutta yhtäkään en näiden jälkeen halua omalle vastuulleni. Lapset voi sitten ottaa lemmikkejä kun pystyvät niistä täysin itse huolehtimaan eli aikaisintaan 16 vuoden iässä. Juuri nämä tietyt kaksi koiraa haluaisin pitää, koska ne ovat todella rakkaita ja koen niistä olevani vastuussa. Järki sanoo että uudet kodit pitäisi etsiä tai edessä on avioero, burn out tai muuta vastaavaa. Koirat ylipäätänsä: ei kiitos. Never again.