Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli itsestäni
13.08.2014 |
Minulla on ylitsepääsemättömiä ongelmia itseni kanssa. En osaa elää. Tarkkaa ikääni en kerro, mutta olen väliltä 18-26.
Inhoan itseäni. Olen muiden mielestä kaunis ja normaalivartaloinen, mutta aina peiliin katsoessani joudun nielemään palaa kurkussani.
Kaikki suhteeni ovat olleet epäonnistuneita yrityksiä, joissa minua pahoinpidelty henkisesti, fyysisesti, tai molemmin tavoin. Tuntuu siltä, että ketään ei ole luotu minua varten enkä tule koskaan löytämään ketään, joka kiinnostuisi minusta. En edes uskalla enää lähestyä miehiä, koska minut on torjuttu niin monesti.
Kaikki epäonnistumiset ovat vaikeita käsitellä. Yhden epäonnistumisen jälkeen en edes tahdo yrittää uudelleen, koska pelkään mokaavani uudelleen.
Inhoan kaikkea uutta, mutta samalla inhoan rutiineja. En harrasta mitään. En urheile koska minusta se on ahdistavaa, koska en osaa ja inhoan muiden katseita. Ruoanlaitto ei kiinnosta koska teen silloin ruokaa vain yhdelle henkilölle.
Olen työtön, koska en uskalla hakea töitä, koska pelkään että minut torjutaan vaikka se on normaalia. Ystäväni alkavat yksi kerrallaan hylkäämään minut ja lopussa minulle ei jää ketään, koska olen epäonnistunut elämässäni.
Minulla on diagnosoitu masennus, jota hoidetaan psykologikäynneillä. Psykologini ei osaa auttaa minua, enkä minä häntä, koska en uskalla hänellekkään kertoa kaikkea mikä painaa mieltäni. Sain myös lääkityksen, jota söin hetken, mutta tämän jälkeen minulla ei ollut enää varaa ostaa lääkkeitä. En edes huomannut, että lääkkeet olisivat vaikuttaneet tunteisiini, ajatuksiini tai itsetuhoisuuteeni.
Tuntuu siltä, että olen umpikujassa, ja ettei pian ole muuta mahdollisuutta kuin itsemurha. Vain pari ystävääni tietää tästä, mutta en puhu asiasta kovin paljoa heidänkään kanssa. En tahtoisi vaivata. Ahdistuksen iskiessä tuntuu kuin saisin paniikkikohtauksen.
Onko joku ollut samassa tilanteessa? Miten pääsit yli kaikesta?
Pyydän, ettei ketään tulisi sanomaan asioita kuten "ryhdistäydy", "ota itseäsi niskasta kiinni", "rohkeasti kokeilemaan uusia asioita", koska se ei onnistu niin.
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Uskotko siihen että syömällä nälkäsi lähtee? Pukemalla päällesi kylmyys katoaa ja sinulle tulee lämmin olo? Käymällä suihkussa sinusta tulee puhdas?
Elämä toimii noin. Joudut kuitenkin näkemään vaivaa noidenkin asioiden eteen. Joskus ns. matka voi olla raskas ja silti lopputulos on sen arvoinen.
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
Inhon tunteeseenkin oppii jos ei anna sille valtaa. Hyvä esimerkki ovat äidit jotka ja miten he reagoivat kun lapsi oksentaa. Muut ottavat askeleen taaksepäin, mutta äidit laittavat kädet alle, koska tietävät,että joutuvat joka tapauksessa koskemaan siihen, mutta siten saavat ehkä pelastettua sohvan. Säästyvät sen siivoamiselta ainakin.
On vaan opittava pääsemään tuon inho ja pelko reaktion yli, jotta voi päästä käsiksi hyviin asioihin.
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Tämä kirjoitus on aivan loistava esimerkki siitä, miten masennus nähdään laiskuutena, aloitekyvyttömyytenä tai nirsoiluna siitä mikä voi tehdä onnelliseksi elämässä.
Masennus on sairaus joka vie edetessään kaiken kyvyn nauttia tai tuntea onnellisuutta. Ajatelkaa omalle kohdallenne tilanne, jossa ette kykene saamaan mielihyvää mistään mitä päivän aikana ajattelette tai teette.
Joo, olette varmaan sitä mieltä että sellaista arki on kaikilla ja että masentuneen pitäisi lakata ruikuttamasta kun kaikilla on ihan yhtä vaikeaa.
Tavallinen arki sisältää kuitenkin paljon mielihyvää aiheuttavia asioita. Se hetki kun katsoo kelloa ja huomaa että kohta pääsee töistä kotiin. Kun saa vihdoinkin imuroitua. Kun ehtii bussiin vaikka oli varma ettei ole mitään mahdollisuuksia. Kun tilillä onkin enemmän rahaa kuin luulit tai kun pitkän päivän jälkeen katsoo lempisarjaa. Mieti millaista olisi, jos ei kykenisi tuntemaan iloa edes näistä asioista? Jos ainoat tunteet olisivat ahdistava merkityksettömyyden tunne, surullisuus ja itseinho?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
[/quote]
Entä jos matkustaminen, viihtyisä asunto, kaverit tai opiskelu eivät tuntuisi miltään? Kaikki tuntuisi pahalta ja ahdistaisi, vaikka kuinka yrittäisit nähdä asiat toisella tavalla.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
[/quote]
Jos menettäisit kykysi tuntea onnellisuutta ja nauttia asioista, mitä tekisit? Ensin yrittäisit tietenkin jatkaa niin kuin ennenkin, mutta mitä sitten kun se ei olisi enää mahdollista? Yrittäisitkö analysoida mistä tilanne johtuu vai lakkaisitko vain hengittämästä?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Ihan hyvä neuvo sellaiselle, joka ei sairasta masennusta tai on juuri toipunut siitä. Elämän ja maailman arvostaminen lisää onnellisuutta ja auttaa ehkäisemään masennusta, mutta neuvosi ei auta akuutisti masentunutta.
Ei pitäisi edes lähteä avautumaan keskustelupalstoille, mutta joskus on pakko. Älkää muodostako mielipidettä masennuksesta, ellette ole oikeasti ottaneet selvää mitä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos yrittäisit ensi kerralla jättää vastaamatta "samaa kuin ennenkin" ja pakottaisit itsesi sanomaan jotain, mikä kertoo oikeasti siitä, mitä sinulle kuuluu? Voihan olla, että tulee ensin hiljainen hetki (sanat eivät tulekaan heti suusta), mutta pakota sitten itsesi kertomaan jotain merkityksellistä. Itsekin olen pyrkinyt juuri tähän, ja monesti tuntuu hankalalta alkaa kertoa negatiivisista asioita ja purkaa sydäntään. Tunnen myös myös monesti noloutta ja häpeää, että minulla voi olla niin naurettavia ongelmia. Mutta pitää muistaa, että ei sitä kohdistettua apua saa, jos ei kerro, mitä oikeasti kuuluu.
Sellainenkin tuli mieleeni, että oletko parempi ilmaisemaan itseäsi kirjallisesti? Voisitkohan kirjoittaa terapeutille paperille ylös ongelmiasi, tunteitasi, ja terapeutti voisi alkaa siitä nostamaan asioita keskusteltavaksi? En nyt tiedä yhtään, onko tämä minkään terapian suuntauksen mukaista, mutta eikö tärkeintä olisi se, että puhumiseen liittyvä lukkosi saataisiin purettua?
Tuosta itkemisen puutteesta en olisi huolissani. En minäkään juuri ole itkenyt terapiassa, en vaikka olisin kertonut kuinka vakavista asioista. Toisaalta on kyse siitä, että minäkään en osaa itkeä ihmisten nähden, toisaalta siitä, että ei masentunutta jossain vaiheessa välttämättä itketä mitään. Ei kaikkien tarvitse itkeä terapiassa, miksi itkemisen puute estäisi terapian edistymisen? Ymmärrän kyllä, että sinua saattaa haitata se, ettet osaa itkeä, mutta älä ota siitä paineita. Voihan olla, että jossain vaiheessa tämäkin onnistuu.
Itse olen sitä mieltä, että vaikka terapeutti on asiantuntija työssään, ei asiakas, ei siitä taida olla mitään haittaa, jos ehdottaisit terapeutille, että kävisitte asioita läpi yksi kerrallaan, ei rönsyillen, koska se on sinulle mielekkäämpää. Oletko muutenkin järjestelmällinen ihminen? Uskon, että terapeutti sanoo, jos tällainen asioiden käsittelytapa ei ole mahdollista ja ehkäpä sinun on sitten helpompi kestää tällainen rönsyily?
Minä en ainakaan ole yhtään turhautunut vastauksistasi - tunnistan osasta noista melko hyvin itseni! Juuri tuo puhumisen ja itkemisen vaikeus, masentuneen mieliala ja pessimistisyys. Vaikka yhteydenotto psykologiin tuntuukin vaikealta (itse jännitän esim. puhelinsoittoja), sinun on kyllä nyt vain tehtävä se. Varmaan itsekin tiedostat, että ilman sitä ei olosi tule kohentumaan. Ja hyvä on muistaa, että tämä et ole sinä lopun ikääsi: kun pääset terapiaan ja aloitat lääkehoidon, alkaa masennus jossain vaiheessa hellittää, ja oikea minäsi pääsee esille: se iloinen ja innostuva.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:27"]
Oliskohan sulla ap masennuksen lisäksi jotain muutakin? Esimerkiksi jokin persoonallisuushäiriö? Sinuna keskustelisin ongelmistasi ja vaikeuksistasi ammattiauttajan kanssa (psykologi, psykiatri). Jos nämä ongelmat/vaikeudet ovat olleet lapsesta/nuoresta saakka, voi kyseessä olla persoonallisuushäiriö.
Itse ainakin sain ymmärrystä siihen, miksi olen sellainen kuin olen, kun minulla diagnosoitiin estynyt persoonallisuus ja sos. tilanteiden pelko. Näitä sitten yritän työstää psykoterapiassa, jotta elämä itseni ja muiden kanssa helpottuisi.
Tsemppiä tulevaisuuteen, ap!
[/quote]
Niin, tuli mieleen skitsoidinen persoonallisuus, mutta aika tarkkaa se persoonallisuushäiriön diagnosointi on.
AP, eikös se psykologi voi kirjoittaa sinulle lähetteen psykiatrin vastaanotolle, joka voi suositella psykoterapiaa?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:26"]Ap, minua kiinnostaisi kuulla, millaista elämää haluaisit viettää? Mistä unelmoit? Sitten, kun mielialasi on kunnossa, niin millaista elämäsi sitten on parhaimmillaan?
[/quote]
Toivoisin, että aluksi ainakin pystyisin näkemään itseni hyvässä valossa. Nyt siitä ei tule oikein mitään, vaikka kuinka yrittäisi ajatella olevansa yhtä hyvä kuin muutkin ja osaavansa tehdä asioita oikein. Tunnen olevani ystäviäni muutamaa astetta huonompi, sillä en osaa pitää hauskaa ja olla ajattelematta sitä mitä muut ajattelevat. En tahdo tehdä jotain mitä en ole ennen edes yrittänyt, koska uskon epäonnistuvani.
Tulevaisuudessa haluaisin työpaikan, perheen ja hieman pääomaa, ja myös ystäväni siihen kylkeen.
Kun ja jos tästä paranen, ystävänikin haluaisivat olla lähempänä minua ja elämäni olisi kiinnostavampaa. Kehtaisin ja uskaltaisin lähteä ulos ja tavata uusia ihmisiä. Ehkä aloittaa jonkin harrastuksen. Pudottaa muutaman kilon ja etsiä töitä. Minulla olisi voimia pitää yllä säännöllisiä rutiineja.
[/quote]
Vaikutat ap hyvin älykkäältä ja ajattelevalta ihmiseltä. Masentuneenakin pystyt ilmaisemaan itseäsi näin selkeästi ja asettamaan tavoitteita tulevaisuuteen. Nuo kaikki ovat saavutettavissa, kunhan vain pääset avun piiriin. Kaikkeahan ei heti saa, mutta pikkuhiljaa :)
Ensin siis yhteyttä lääkäriin, jonka kanssa laitatte lääkityksen kuntoon. Sitten terapiaa. Uskon, että lääkityksen ja terapian avulla itsetuntosikin vahvistuu, saat lisää voimia, minkä jälkeen jaksat lähteä ulos, aloittaa ehkä jonkin harrastuksen, olla enemmän yhteydessä ystäviisi. Kun olet tarpeeksi voimaantunut ja kerännyt positiivisia kokemuksia itsestäsi, on töiden vuoro. Jossakin vaiheessa tapaat varmasti ihanan ihmisen ja perustatte perheen. Kilojen pudottamisesta en olisi huolissani: se on tässä vaiheessa pieni ongelma. Luultavasti kiloja alkaa pudota itsestäänkin, kun alat taas saada voimia liikkua ja huolehtia itsestäsi.
Olen iloinen, ap, että sinulla on näin selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia!
Puhuminen voi olla vaikeaa, mutta kirjoitat hienosti! Entä jos viet (tämän tai muun) tekstisi psykologille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lyhyesti ja ytimekkäästi ap, masentuneena on oikeasti tärkeätä, että tekee jotain. Olipa se sitten vaikka ruuan laittoa tai pieni päiväkävely. Kaikista pahinta on jäädä peiton alle, vaikka se on helpointa.. Jostain on vain lähdettävä. Itsearvostuskin nousee sitä kautta. Täällä on tullut myös tosi hyviä neuvoja terapian yms. suhteen, vaikka en nyt kaikkia ehtinyt lukemaan. Olet varmasti ihana ja ainutlaatuinen ihminen, voimia! <3
Pienet askelet riittävät. Niistä rohkaistuu ottamaan taas seuraavan pienen askelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:42"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:27"]
Oliskohan sulla ap masennuksen lisäksi jotain muutakin? Esimerkiksi jokin persoonallisuushäiriö? Sinuna keskustelisin ongelmistasi ja vaikeuksistasi ammattiauttajan kanssa (psykologi, psykiatri). Jos nämä ongelmat/vaikeudet ovat olleet lapsesta/nuoresta saakka, voi kyseessä olla persoonallisuushäiriö.
Itse ainakin sain ymmärrystä siihen, miksi olen sellainen kuin olen, kun minulla diagnosoitiin estynyt persoonallisuus ja sos. tilanteiden pelko. Näitä sitten yritän työstää psykoterapiassa, jotta elämä itseni ja muiden kanssa helpottuisi.
Tsemppiä tulevaisuuteen, ap!
[/quote]
Niin, tuli mieleen skitsoidinen persoonallisuus, mutta aika tarkkaa se persoonallisuushäiriön diagnosointi on.
AP, eikös se psykologi voi kirjoittaa sinulle lähetteen psykiatrin vastaanotolle, joka voi suositella psykoterapiaa?
[/quote]
Kävin psykiatrin vastaanotolla. Hän kirjoitti minulle vain reseptin lääkkeisiin ja käski ottamaan yhteyttä kun olen syönyt kuukauden annoksen.
En ole ottanut yhteyttä sillä en jatkanut tämän jälkeen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Nämä lääkärit ovat kaikki kaupungin palveluksessa, joten en tiedä johtuuko hoidon laatu osaksi myös siitä. Tiedän, että minäkin olen syypää siihen, että hoito ei onnistu niin kuin pitäisi, mutta eikö yksityiset terapeutit ole hiukan enemmän asialleen omistautuneita? En tiedä, enkä halua ketään syytellä ja arvostella, mutta olen kuullut ystäviltänikin, että tällä paikkakunnalla eivät kaupungin palveluksessa olevat lääkärit oikein panosta potilaisiinsa.
Haluaisin psykoterapiaan mutta avun hakeminen on iso askel.
Vielä, mikä on skitsoidinen persoonallisuus?
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Uskotko siihen että syömällä nälkäsi lähtee? Pukemalla päällesi kylmyys katoaa ja sinulle tulee lämmin olo? Käymällä suihkussa sinusta tulee puhdas?
Elämä toimii noin. Joudut kuitenkin näkemään vaivaa noidenkin asioiden eteen. Joskus ns. matka voi olla raskas ja silti lopputulos on sen arvoinen.
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
Inhon tunteeseenkin oppii jos ei anna sille valtaa. Hyvä esimerkki ovat äidit jotka ja miten he reagoivat kun lapsi oksentaa. Muut ottavat askeleen taaksepäin, mutta äidit laittavat kädet alle, koska tietävät,että joutuvat joka tapauksessa koskemaan siihen, mutta siten saavat ehkä pelastettua sohvan. Säästyvät sen siivoamiselta ainakin.
On vaan opittava pääsemään tuon inho ja pelko reaktion yli, jotta voi päästä käsiksi hyviin asioihin.
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Tämä kirjoitus on aivan loistava esimerkki siitä, miten masennus nähdään laiskuutena, aloitekyvyttömyytenä tai nirsoiluna siitä mikä voi tehdä onnelliseksi elämässä.
Masennus on sairaus joka vie edetessään kaiken kyvyn nauttia tai tuntea onnellisuutta. Ajatelkaa omalle kohdallenne tilanne, jossa ette kykene saamaan mielihyvää mistään mitä päivän aikana ajattelette tai teette.
Joo, olette varmaan sitä mieltä että sellaista arki on kaikilla ja että masentuneen pitäisi lakata ruikuttamasta kun kaikilla on ihan yhtä vaikeaa.
Tavallinen arki sisältää kuitenkin paljon mielihyvää aiheuttavia asioita. Se hetki kun katsoo kelloa ja huomaa että kohta pääsee töistä kotiin. Kun saa vihdoinkin imuroitua. Kun ehtii bussiin vaikka oli varma ettei ole mitään mahdollisuuksia. Kun tilillä onkin enemmän rahaa kuin luulit tai kun pitkän päivän jälkeen katsoo lempisarjaa. Mieti millaista olisi, jos ei kykenisi tuntemaan iloa edes näistä asioista? Jos ainoat tunteet olisivat ahdistava merkityksettömyyden tunne, surullisuus ja itseinho?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
[/quote]
Entä jos matkustaminen, viihtyisä asunto, kaverit tai opiskelu eivät tuntuisi miltään? Kaikki tuntuisi pahalta ja ahdistaisi, vaikka kuinka yrittäisit nähdä asiat toisella tavalla.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
[/quote]
Jos menettäisit kykysi tuntea onnellisuutta ja nauttia asioista, mitä tekisit? Ensin yrittäisit tietenkin jatkaa niin kuin ennenkin, mutta mitä sitten kun se ei olisi enää mahdollista? Yrittäisitkö analysoida mistä tilanne johtuu vai lakkaisitko vain hengittämästä?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Ihan hyvä neuvo sellaiselle, joka ei sairasta masennusta tai on juuri toipunut siitä. Elämän ja maailman arvostaminen lisää onnellisuutta ja auttaa ehkäisemään masennusta, mutta neuvosi ei auta akuutisti masentunutta.
Ei pitäisi edes lähteä avautumaan keskustelupalstoille, mutta joskus on pakko. Älkää muodostako mielipidettä masennuksesta, ellette ole oikeasti ottaneet selvää mitä se on.
[/quote]
En halua lähteä mollaamaan ketään, mutta minulle tuli kyllä lainaamastasi tekstistä vähän syytetty olo. Yritin vain poimia siitä kaikki positiiviset asiat.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 15:12"]Puhuminen voi olla vaikeaa, mutta kirjoitat hienosti! Entä jos viet (tämän tai muun) tekstisi psykologille?
[/quote]
Olen ajatellut asiaa useasti, koska minulle on helpompaa ilmaista itseäni tekstin kautta. En kuitenkaan tiedä, onko se vähän outoa viedä psykologille jokin romaani itsestäni, vaikka hän ei ole pyytänyt. Juuri tällaiset asiat ovat todella vaikeita. Pitäisi olla oma-aloitteinen parantumisprosessin suhteen ja jos ei ole, saa noottia siitä etten edes haluaisi yrittää. Tietenkin tahdon parantua, mutta en osaa olla oma-aloitteinen ja kertoa kaikkea. Kerron kaiken jos minulta kysytään, en vain osaa kysymättä sanoa.
Ap
On mukavaa, että näinkin moni ihminen tahtoo keskustella näistä asioista ja kertoa omat mielipiteensä ja näkemyksensä, sekä jakaa neuvoja. Harmi etten välillä keksi mitään vastattavaa kaikille, mutta jokaisen viestin olen lukenut ja ymmärtänyt oma-aloitteisuuden arvon. Nyt se vain täytyy löytää jostain.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samassa tilanteessa jo yli 5 vuotta..huh. Viimeaikoina mennyt tosi huonosti mutta se on saanut mut tajuamaan että tulen oikeasti tarvitsemaan apua selviytyäkseni. Olen elänyt aikalailla "in denial" tilanteestani niin pitkään.
Kuulostaa siltä että tarvitsisit oikeaa pitkäkestoista terapiaa, lääkkeet itsessään ei usein toimi, omaa kokemusta ei kyllä löydy mutta suunnitelmissa olisi vihdoin mennä terapiaan ja lääkäriin.. Saa nähdä :S
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 01:26"]Olen ollut samassa tilanteessa jo yli 5 vuotta..huh. Viimeaikoina mennyt tosi huonosti mutta se on saanut mut tajuamaan että tulen oikeasti tarvitsemaan apua selviytyäkseni. Olen elänyt aikalailla "in denial" tilanteestani niin pitkään.
Kuulostaa siltä että tarvitsisit oikeaa pitkäkestoista terapiaa, lääkkeet itsessään ei usein toimi, omaa kokemusta ei kyllä löydy mutta suunnitelmissa olisi vihdoin mennä terapiaan ja lääkäriin.. Saa nähdä :S
[/quote]
Korvataanko terapia? Minulla ei ole varaa minkäänlaiseen psykoterapiaan tai muuhun. Nytkin sinnittelen (valitettavasti..) sossun ja kelan rahoilla. Asun pienenpienessä yksiössä ja vaikka asumismenot ovat pienet, ei niiden jälkeen jää paljoa rahaa edes ruokaan
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä lisää taustatietoa, lopetin juuri viimeisenkin työni (2h viikossa), juuri ahdistuneisuuden vuoksi. Vaikka aikaa on kuin muille jakaa, on silti hankala raahautua kahdeksi tunniksi töihin, koska ajatuskin ulos lähtemisestä ahdisti. Syyttäkööt laiskuudesta jne mutta miksi tehdä jotain mikä ei miellytä ja inhottaa
En osaa neuvoa koska olen itse ihan samanlainen, mutta voimia sinulle <3
Kela korvaa ainakin suurimman osan terapiasta mutta ymmärtääkseni sen korvauksen saaminen voi olla aika kamppailu :/
Pystyisitkö työskentelemään kotoa käsin saadaksesi hieman paremman rahatilanteen?Myy alkuun vanhoja vaatteita/tavaroita netissä, siitäkin voi kertyä ihan kiva summa!
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 01:54"]En osaa neuvoa koska olen itse ihan samanlainen, mutta voimia sinulle <3
[/quote]
Kiitos <3 ja samoin
alkoihan mulla pari viikkoa sitten toiminta Työkkärin kanssa, ja jatkuu edelleen, mutta ei olisi motivaatiota mennä
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 01:54"]Kela korvaa ainakin suurimman osan terapiasta mutta ymmärtääkseni sen korvauksen saaminen voi olla aika kamppailu :/
Pystyisitkö työskentelemään kotoa käsin saadaksesi hieman paremman rahatilanteen?Myy alkuun vanhoja vaatteita/tavaroita netissä, siitäkin voi kertyä ihan kiva summa!
[/quote]
Niin.. Kelalle täytyy varmaan toimittaa jotain lääkärin lausuntoja ja muita terveydentilaa koskevia dokumentteja, sit siihen menee kuukausi ennen kun postissa saapuu se "hakemuksesi on hylätty, liitteenä valitusosoitus" -lapuska
Ei oikein ole mitään myytävää. Kaikki mitä mulla on, tarvitsen. Ehkä tarvitsisin enemmänkin kun viimeksi ostin vaatteitakin varmaan vähän vajaa vuosi sitten. On mulla yks kaulin, jos siitä vaikka euron saisi.
Vähän sama täällä. Tuntuu ettei kukaan ole tarpeeksi hyvä kumppani minulle ja tuntuu etten minäkään ole sellainen mitä muut hakevat. Aina etsitään jotain muuta ja niin minäkin etsin jotain mitä ei ole olemassakaan tai luulen että ovat varattuja.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:36"]Psykologithan tuntuu usein aloittavan tapaamisen Mitä kuuluu? -kysymyksellä. Tässähän voisi heti alkaa kertoa niitä mielenpäällä olevia ongelmia, sen sijaan, että vastaisi jotain ympäripyöreää. Kerro, millaisia asioita on ollut mielessä, miten väsynyt olet ollut, miten kaikki tuntuu toivottomalta. Kerro oireista ja ajatuksistasi.
Tavallaan ymmärrän, jos koet, ettet ole saanut tapaamisista mitään: psykologit eivät osaa lukea ajatuksia. Ehkä tilanteesi vakavuus ei ole edes käynyt ilmi psykologille. Tai sitten kohdallasi on sattunut huono psykologi, ken tietää.
Minun kokemukseni mukaan terapiassa ei välttämättä edes käydä aina läpi asioita kerrallaan, vaan aiheet saattavat rönsyillä melkoisesti. Toki tässä on tärkeää, että sekä asiakas että psykologi avautuvat, erityisesti asiakas.
Eihän peli ole vielä menetetty: olet kokeillut kerran terapiaa, se ei onnistunut. Nyt kokeilet uudestaan, ja kaikki voikin mennä ihan eri tavalla :) Voisit myös sanoa heti ensimmäisellä kerralla, ihan aluksi, ettet ole kovin hyvä puhumaan asioistasi, mutta haluaisit kovasti avautua ja saada kaiken mahdollisen avun. Luulisi terapeutin tästä tajuavan, että tarvitset paljon ohjausta.
[/quote]
Vastaan usein "mitä kuuluu" -kysymykseen "samaa kuin ennenkin". Ei ehkä ole järkevin vastaus, ja omista asioista kertominen heti tässä olisi kyllä viisasta, mutta en saa sanoja ulos suusta.
On myös yksi iso ongelma mikä haittaa paljon hoitoa. Usein ihmiset itkevät kertoessaan heitä painavista asioista. Minä en ole ikinä itkenyt puhuessani ammattiauttajalle. Itkeminen on minulle niin iso asia. En itke oikeastaan koskaan kenenkään nähden. Minusta ihminen on itkiessään kaikkein haavoittuvaisin. Siksi itken vain yksin. En luota kehenkään niin paljon, että voisin itkeä.
Juuri se puheenaiheiden rönsyily on minulle inhottava paikka. Tehoaisi paremmin, jos kävisimme psykologin kanssa läpi asioita yksi kerrallaan. Mutta tätäkään en viitsi sanoa. En voi ruveta neuvomaan ihmistä työssään.
Teille saattaa tulla turhautunut olo vastauksistani. On niin iso askel ottaa yhteyttä eri ihmisiin, jotka oikeasti voivat auttaa paranemisessa. En ole koskaan ottanut itse yhteyttä kehenkään. Ystäväni passitti minut psykologin puheille ja psykologi on varannut minulle aina ajat psykiatrian lääkärille. Pelkään että vastaanotto on tympeä ja keskustelu ei etene. Mistä saa apua siihen, jos ei uskalla puhua?
Ap