Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli itsestäni
13.08.2014 |
Minulla on ylitsepääsemättömiä ongelmia itseni kanssa. En osaa elää. Tarkkaa ikääni en kerro, mutta olen väliltä 18-26.
Inhoan itseäni. Olen muiden mielestä kaunis ja normaalivartaloinen, mutta aina peiliin katsoessani joudun nielemään palaa kurkussani.
Kaikki suhteeni ovat olleet epäonnistuneita yrityksiä, joissa minua pahoinpidelty henkisesti, fyysisesti, tai molemmin tavoin. Tuntuu siltä, että ketään ei ole luotu minua varten enkä tule koskaan löytämään ketään, joka kiinnostuisi minusta. En edes uskalla enää lähestyä miehiä, koska minut on torjuttu niin monesti.
Kaikki epäonnistumiset ovat vaikeita käsitellä. Yhden epäonnistumisen jälkeen en edes tahdo yrittää uudelleen, koska pelkään mokaavani uudelleen.
Inhoan kaikkea uutta, mutta samalla inhoan rutiineja. En harrasta mitään. En urheile koska minusta se on ahdistavaa, koska en osaa ja inhoan muiden katseita. Ruoanlaitto ei kiinnosta koska teen silloin ruokaa vain yhdelle henkilölle.
Olen työtön, koska en uskalla hakea töitä, koska pelkään että minut torjutaan vaikka se on normaalia. Ystäväni alkavat yksi kerrallaan hylkäämään minut ja lopussa minulle ei jää ketään, koska olen epäonnistunut elämässäni.
Minulla on diagnosoitu masennus, jota hoidetaan psykologikäynneillä. Psykologini ei osaa auttaa minua, enkä minä häntä, koska en uskalla hänellekkään kertoa kaikkea mikä painaa mieltäni. Sain myös lääkityksen, jota söin hetken, mutta tämän jälkeen minulla ei ollut enää varaa ostaa lääkkeitä. En edes huomannut, että lääkkeet olisivat vaikuttaneet tunteisiini, ajatuksiini tai itsetuhoisuuteeni.
Tuntuu siltä, että olen umpikujassa, ja ettei pian ole muuta mahdollisuutta kuin itsemurha. Vain pari ystävääni tietää tästä, mutta en puhu asiasta kovin paljoa heidänkään kanssa. En tahtoisi vaivata. Ahdistuksen iskiessä tuntuu kuin saisin paniikkikohtauksen.
Onko joku ollut samassa tilanteessa? Miten pääsit yli kaikesta?
Pyydän, ettei ketään tulisi sanomaan asioita kuten "ryhdistäydy", "ota itseäsi niskasta kiinni", "rohkeasti kokeilemaan uusia asioita", koska se ei onnistu niin.
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 00:49"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Uskotko siihen että syömällä nälkäsi lähtee? Pukemalla päällesi kylmyys katoaa ja sinulle tulee lämmin olo? Käymällä suihkussa sinusta tulee puhdas?
Elämä toimii noin. Joudut kuitenkin näkemään vaivaa noidenkin asioiden eteen. Joskus ns. matka voi olla raskas ja silti lopputulos on sen arvoinen.
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
Inhon tunteeseenkin oppii jos ei anna sille valtaa. Hyvä esimerkki ovat äidit jotka ja miten he reagoivat kun lapsi oksentaa. Muut ottavat askeleen taaksepäin, mutta äidit laittavat kädet alle, koska tietävät,että joutuvat joka tapauksessa koskemaan siihen, mutta siten saavat ehkä pelastettua sohvan. Säästyvät sen siivoamiselta ainakin.
On vaan opittava pääsemään tuon inho ja pelko reaktion yli, jotta voi päästä käsiksi hyviin asioihin.
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Tämä kirjoitus on aivan loistava esimerkki siitä, miten masennus nähdään laiskuutena, aloitekyvyttömyytenä tai nirsoiluna siitä mikä voi tehdä onnelliseksi elämässä.
Masennus on sairaus joka vie edetessään kaiken kyvyn nauttia tai tuntea onnellisuutta. Ajatelkaa omalle kohdallenne tilanne, jossa ette kykene saamaan mielihyvää mistään mitä päivän aikana ajattelette tai teette.
Joo, olette varmaan sitä mieltä että sellaista arki on kaikilla ja että masentuneen pitäisi lakata ruikuttamasta kun kaikilla on ihan yhtä vaikeaa.
Tavallinen arki sisältää kuitenkin paljon mielihyvää aiheuttavia asioita. Se hetki kun katsoo kelloa ja huomaa että kohta pääsee töistä kotiin. Kun saa vihdoinkin imuroitua. Kun ehtii bussiin vaikka oli varma ettei ole mitään mahdollisuuksia. Kun tilillä onkin enemmän rahaa kuin luulit tai kun pitkän päivän jälkeen katsoo lempisarjaa. Mieti millaista olisi, jos ei kykenisi tuntemaan iloa edes näistä asioista? Jos ainoat tunteet olisivat ahdistava merkityksettömyyden tunne, surullisuus ja itseinho?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
[/quote]
Entä jos matkustaminen, viihtyisä asunto, kaverit tai opiskelu eivät tuntuisi miltään? Kaikki tuntuisi pahalta ja ahdistaisi, vaikka kuinka yrittäisit nähdä asiat toisella tavalla.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
[/quote]
Jos menettäisit kykysi tuntea onnellisuutta ja nauttia asioista, mitä tekisit? Ensin yrittäisit tietenkin jatkaa niin kuin ennenkin, mutta mitä sitten kun se ei olisi enää mahdollista? Yrittäisitkö analysoida mistä tilanne johtuu vai lakkaisitko vain hengittämästä?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Ihan hyvä neuvo sellaiselle, joka ei sairasta masennusta tai on juuri toipunut siitä. Elämän ja maailman arvostaminen lisää onnellisuutta ja auttaa ehkäisemään masennusta, mutta neuvosi ei auta akuutisti masentunutta.
Ei pitäisi edes lähteä avautumaan keskustelupalstoille, mutta joskus on pakko. Älkää muodostako mielipidettä masennuksesta, ellette ole oikeasti ottaneet selvää mitä se on.
[/quote]
Koska en ole lääkäri en voi kirjoittaa mitään reseptiä kenellekään. Tiedän että monessa tapauksessa, sanoilla ei ole mitään merkitystä. Halusin kirjoituksella tuoda esille ajatuksia ja konkreettisia esimerkkejä mitä voisi kokeilla. Ehkä lääkkeet ovat ainoa mikä tepsii, en tiedä. Joskus ihmiset kykenevät muuttamaan asennettaan, ehkeivät masentuneet kykene siihen ilman lääkkeitä. En tiedä.
Monet ihmiset jättävät tekemättä paljon asioita, koska se tuntuu aluksi inhottavalta ja vaikealta. Ehkä sellaiset tunteet ovat aina jotain masennusta? Joskus se on ehkä vain jonkun sorttista aloitekyvyttömyyttä ja pelkoa joka paralisoi ihmisen kotiinsa.
Ap:llä ei ole sellaista ihmistä, joka osaa lukea hänen ajatuksiaan. Luulen ettei sellaista tule koskaan, vaikka se olisi juuri se mitä apua hän toivoisi. Hänen on löydettävä voima muuttua ja hakea apua vaikka hän olisi kuinka masentunut, eikä sen takia kykenisi siihen oikeasti.
Mitä muuta me jossain keskustelupalstalla voimme tehdä, kun kannustaa häntä ottamaan edes jonkun sortin askeleen kohti muutosta?
[/quote]
Olisi ihanaa jos jonain aamuna heräisi onnellisena ja päättäisi, että nyt paranen. Sitä ei tapahdu. En tiedä mitä se vaatii. Vaikka kuinka paljon saisin kannustusta ihmisiltä ottaa otteen elämästä ja alkaa tekemään töitä terveyteni puolesta, en usko sen riittävän. Minulta puuttuu voimavaroja ja kiinteä tukiverkosto. En oikein tiedä enää kuka olen.
Jokainen päivä on toista raskaampi ja pelkään, oikeasti pelkään, että jokin päivä lähden kotoani ruumisautolla koska en enää vain ole jaksanut. Tavallaan ajattelen samalla sen olevan helpotus itselleni sekä niille, kenen elämää kuormitan asioillani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä lohdutan itseäni tällä
Suicidal people are just angels who want to go home
Niin kamalalta kuin kuulostaakin, siinäkin on jokin tarkoitus.
Ap
Olen joskus miettinyt, miksi anorektit eräänä päivä päättävät alkaa syömään ja pelastuvat? Miten se inho läskiä kohtaan katoaa ja he pääsevät takaisin tasapainoon?
En usko että kuormitat muita koskaan niin paljon, kun kuormitat itseäsi. Anna itsellesi armoa. Onnellisuus on harvinaista, se on pieniä välähdyksiä. Hetkiä, jolloin ymmärtää olla kiitollinen. Vaikket ehkä nyt pysty näkemään niitä omassa elämässä, niin niitä on.
Harvalla meistä on tukiverkkoa, valitettavasti! Suurin osa joutuu oppimaan seisomaan omilla jaloilla, vaikka se on raskasta ja vaikeaa. Voima on hassua siitä, että mitä enemmän sitä käytät sen voimakkaammaksi tulet.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:42"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:27"]
Oliskohan sulla ap masennuksen lisäksi jotain muutakin? Esimerkiksi jokin persoonallisuushäiriö? Sinuna keskustelisin ongelmistasi ja vaikeuksistasi ammattiauttajan kanssa (psykologi, psykiatri). Jos nämä ongelmat/vaikeudet ovat olleet lapsesta/nuoresta saakka, voi kyseessä olla persoonallisuushäiriö.
Itse ainakin sain ymmärrystä siihen, miksi olen sellainen kuin olen, kun minulla diagnosoitiin estynyt persoonallisuus ja sos. tilanteiden pelko. Näitä sitten yritän työstää psykoterapiassa, jotta elämä itseni ja muiden kanssa helpottuisi.
Tsemppiä tulevaisuuteen, ap!
[/quote]
Niin, tuli mieleen skitsoidinen persoonallisuus, mutta aika tarkkaa se persoonallisuushäiriön diagnosointi on.
AP, eikös se psykologi voi kirjoittaa sinulle lähetteen psykiatrin vastaanotolle, joka voi suositella psykoterapiaa?
[/quote]
Kävin psykiatrin vastaanotolla. Hän kirjoitti minulle vain reseptin lääkkeisiin ja käski ottamaan yhteyttä kun olen syönyt kuukauden annoksen.
En ole ottanut yhteyttä sillä en jatkanut tämän jälkeen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Nämä lääkärit ovat kaikki kaupungin palveluksessa, joten en tiedä johtuuko hoidon laatu osaksi myös siitä. Tiedän, että minäkin olen syypää siihen, että hoito ei onnistu niin kuin pitäisi, mutta eikö yksityiset terapeutit ole hiukan enemmän asialleen omistautuneita? En tiedä, enkä halua ketään syytellä ja arvostella, mutta olen kuullut ystäviltänikin, että tällä paikkakunnalla eivät kaupungin palveluksessa olevat lääkärit oikein panosta potilaisiinsa.
Haluaisin psykoterapiaan mutta avun hakeminen on iso askel.
Vielä, mikä on skitsoidinen persoonallisuus?
Ap
[/quote]
Tässä on tietoa skitsoidisesta persoonallisuushäiriöstä.
http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/skitsoidi.html
Itselläni on piirteitä tuosta persoonallisuushäiriöstä, mutta olen pystynyt olemaan työelämässä jne. joten en ole koskaan katsonut tarpeelliseksi yrittää saada itselleni diagnoosia. Tuskinpa sellaista saisinkaan. Minua on kuitenkin auttanut tieto siitä, että oma erilaisuuteni on edes kuvattu jossain, etten ole ainoa tällä tavalla outo tyyppi :).
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Uskotko siihen että syömällä nälkäsi lähtee? Pukemalla päällesi kylmyys katoaa ja sinulle tulee lämmin olo? Käymällä suihkussa sinusta tulee puhdas?
Elämä toimii noin. Joudut kuitenkin näkemään vaivaa noidenkin asioiden eteen. Joskus ns. matka voi olla raskas ja silti lopputulos on sen arvoinen.
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
Inhon tunteeseenkin oppii jos ei anna sille valtaa. Hyvä esimerkki ovat äidit jotka ja miten he reagoivat kun lapsi oksentaa. Muut ottavat askeleen taaksepäin, mutta äidit laittavat kädet alle, koska tietävät,että joutuvat joka tapauksessa koskemaan siihen, mutta siten saavat ehkä pelastettua sohvan. Säästyvät sen siivoamiselta ainakin.
On vaan opittava pääsemään tuon inho ja pelko reaktion yli, jotta voi päästä käsiksi hyviin asioihin.
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Tämä kirjoitus on aivan loistava esimerkki siitä, miten masennus nähdään laiskuutena, aloitekyvyttömyytenä tai nirsoiluna siitä mikä voi tehdä onnelliseksi elämässä.
Masennus on sairaus joka vie edetessään kaiken kyvyn nauttia tai tuntea onnellisuutta. Ajatelkaa omalle kohdallenne tilanne, jossa ette kykene saamaan mielihyvää mistään mitä päivän aikana ajattelette tai teette.
Joo, olette varmaan sitä mieltä että sellaista arki on kaikilla ja että masentuneen pitäisi lakata ruikuttamasta kun kaikilla on ihan yhtä vaikeaa.
Tavallinen arki sisältää kuitenkin paljon mielihyvää aiheuttavia asioita. Se hetki kun katsoo kelloa ja huomaa että kohta pääsee töistä kotiin. Kun saa vihdoinkin imuroitua. Kun ehtii bussiin vaikka oli varma ettei ole mitään mahdollisuuksia. Kun tilillä onkin enemmän rahaa kuin luulit tai kun pitkän päivän jälkeen katsoo lempisarjaa. Mieti millaista olisi, jos ei kykenisi tuntemaan iloa edes näistä asioista? Jos ainoat tunteet olisivat ahdistava merkityksettömyyden tunne, surullisuus ja itseinho?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Et näe syytä miksi et kävisi töissä, joka ei ole kiva. Monet tekevät sitä, koska sillä he mahdollistavat itselleen rahaa, jolla voivat matkustaa, asua hyvin, käydä kavereiden kanssa ulkona, opiskella mieleistä alaa jne.
[/quote]
Entä jos matkustaminen, viihtyisä asunto, kaverit tai opiskelu eivät tuntuisi miltään? Kaikki tuntuisi pahalta ja ahdistaisi, vaikka kuinka yrittäisit nähdä asiat toisella tavalla.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Paras tapa muuttaa, on vaan tehdä. Lopeta turhat analysoimiset, jos ne olisivat vieneet sinut jonnekin hyvään paikkaan, niin se kyllä näkyisi jo jossain.
[/quote]
Jos menettäisit kykysi tuntea onnellisuutta ja nauttia asioista, mitä tekisit? Ensin yrittäisit tietenkin jatkaa niin kuin ennenkin, mutta mitä sitten kun se ei olisi enää mahdollista? Yrittäisitkö analysoida mistä tilanne johtuu vai lakkaisitko vain hengittämästä?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 03:21"]
Aloita sillä että menet huomenna ulos. Katso ympärillesi ja ihaile ja arvosta kaikkea mitä siellä on. Aloita avaruudesta, sitten luontoa ja siirry vähitellen itseäsi kohti.
Maailma on täynnä upeita asioita, opettele näkemään ne.
Ehkä aluksi on helpompi vain katsella, eikä kuunnella ja tuntea.
[/quote]
Ihan hyvä neuvo sellaiselle, joka ei sairasta masennusta tai on juuri toipunut siitä. Elämän ja maailman arvostaminen lisää onnellisuutta ja auttaa ehkäisemään masennusta, mutta neuvosi ei auta akuutisti masentunutta.
Ei pitäisi edes lähteä avautumaan keskustelupalstoille, mutta joskus on pakko. Älkää muodostako mielipidettä masennuksesta, ellette ole oikeasti ottaneet selvää mitä se on.
[/quote]
Koska en ole lääkäri en voi kirjoittaa mitään reseptiä kenellekään. Tiedän että monessa tapauksessa, sanoilla ei ole mitään merkitystä. Halusin kirjoituksella tuoda esille ajatuksia ja konkreettisia esimerkkejä mitä voisi kokeilla. Ehkä lääkkeet ovat ainoa mikä tepsii, en tiedä. Joskus ihmiset kykenevät muuttamaan asennettaan, ehkeivät masentuneet kykene siihen ilman lääkkeitä. En tiedä.
Monet ihmiset jättävät tekemättä paljon asioita, koska se tuntuu aluksi inhottavalta ja vaikealta. Ehkä sellaiset tunteet ovat aina jotain masennusta? Joskus se on ehkä vain jonkun sorttista aloitekyvyttömyyttä ja pelkoa joka paralisoi ihmisen kotiinsa.
Ap:llä ei ole sellaista ihmistä, joka osaa lukea hänen ajatuksiaan. Luulen ettei sellaista tule koskaan, vaikka se olisi juuri se mitä apua hän toivoisi. Hänen on löydettävä voima muuttua ja hakea apua vaikka hän olisi kuinka masentunut, eikä sen takia kykenisi siihen oikeasti.
Mitä muuta me jossain keskustelupalstalla voimme tehdä, kun kannustaa häntä ottamaan edes jonkun sortin askeleen kohti muutosta?