Raskaus, kun suhde on vasta alkuvaiheessa . kokemuksia?

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta veljen tyttöystävälle kävi näin. Olivat seurustelleet n.2kk ja tyttöystävä tuli raskaaksi. Molemmat oli kuitenkin lähempänä 30v, mistään teineistä ei ollut kyse. Myöhemmin lapsia tuli vielä kaksi ja naimisissa ovat edelleen, onnelliselta pariskunnalta vaikuttaa :) Toki en tiedä, oliko lapsi suunniteltu, eikä se minulle kuulukkaan. Mutta asiat voi toimia näinkin.

Asiat tapahtuvat kuin on tarkoitettu,näin itse uskon. Jos olet valmis tarpeen tullen itse kasvattamaan lapsen niin miksi ei? Mitä mieltä mies on?

Se on klamydia mikä sua polttelee.

Eiköhän n 30v tiedä, että seksiä harrastettaessa voi tulla raskaaksi. 

Ei omakohtaista kokemusta, mutta yhtä tapausta olen seurannut läheltä. Samanlainen tausta, vasta tutustumisvaiheessa ja nainen tuli raskaaksi vastoin mitään suunnitelmia (ei ollut siis mikään harkittu rikos ;) ). Mies järkyttyi, pyysi naista tekemään aborttia, johon tämä ei suostunut - eikä miestä ole tuon jälkeen kuvioissa näkynyt, että se siitä enemmästä tutustumisesta...

Mä tulin raskaaksi ensimmäisestä seksikerrastani, joka tapahtui miehen kanssa jota en ennestään tuntenut. Kun ilmoitin että olen raskaana, mies halusi että menisimme vakituisesti yhteen, naimisiin asti. Itse en olisi niin varma ollut, mutta olin nuori ja vanhempani painostivat, että kyllä sinä nyt vaan menet naimisiin kun se hyvä mies suostuu sinut ja vahinkolapsesi elätettäväksi ottamaan. Että he eivät ainakaan minua elätä aviottoman lapsen kanssa. 

Eli vähän erikoiset lähtökohdat meidän suhteelle mutta oikein onnellista tässä elämä on ollut ja ajan kanssa tullut onnellisemmaksi vaan, nyt jo 14 vuotta oltu naimisissa. Jossain 3-4 vuoden vaiheilla oli jonkinlainen kriisi jossa molempia ärsytti toisen ominaispiirteet, mutta se meni ohi ja sen jälkeen on ollut entistä parempaa.

Mies on myös pehmennyt paljon vuosien aikana, esim. alussa hänellä oli jyrkkiä mielipiteitä etät minun pitää olla kotirouva aina ja että minulla ei järki riittäisi esim. opintoihin. Mutta jaksoin yleensä vastata pehmeydellä ja nöyrästi, esim. että voi tosiaan olla ettei järki riitä mutta haluaisin edes kokeilla. Mies saattoi naureskella että pikkurouva kokeilee vaan. Minä sitten kuitenkin valmistuin ja aika nopeastikin, ja vähitellen mies on oppinut arvostamaan minua myös muuna kuin hyvänä äitinä ja kodinhoitajana, ihan älyllisenä aikuisena tasavertaisena ihmisenä. Mutta jos olisin lähtenyt sille linjalle että olisin vihamielisesti taistellut oikeuksistani, sen sijaan että oveluudella nöyryyden kautta hankin tahtoni läpi erimielisyyksissä, tuskin hommasta olisi mitään tullut.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 10:01"]

Eiköhän n 30v tiedä, että seksiä harrastettaessa voi tulla raskaaksi. 

[/quote] Kyllä, ja siksi olenkin aina ollut äärimmäisen tarkka ehkäisyasioissa. Mahdollinen raskaus ei olisi maailmanloppu, vaikka lapsi ei näin tuoreeseen suhteeseen ole suunnitelmissa ollutkaan. Minulla ei ole vielä lapsia, joten tilanne on jo ihan tuonkin takia uusi ja stressaava. Molemmat haluaisimme perhettä jossain vaiheessa, mies yleisesti pitää lapsista. Mutta tosiaan, mieluiten kuulisin tapauksista niiltä, joilla kokemusta on omalta kohdalta tai muuten läheltä.

Ap

Mä tulin raskaaks n. 3kk tutustumisesta. Oltiin muutettu jo yhteenkin, sillä (halusitte tai ette ;D) löysimme toisistamme sielunkumppanit, kaiken sen, mitä olisimme ikinä voineet toivoa. Ilman etsimistä. Meidän tiemme vaan kohtasivat jollain mystisellä tavalla.

Vauva nyt 10kk, kaikki edelleen hyvin parisuhteessa ja perhe-elämässä, vaikka raskas vauva-arki, unettomat yöt sekä raskauden aikainen & synnytyksen jälkeinen masennuskin ovat meitä koetelleet.

Jos olet varma miehestä, ja/tai siitä, että voisit vauvan (ja lapsen ja nuoren) kanssa yksinkin pärjätä, niin kaikki tulee sujumaan ihan hyvin. Tai jos et ole varma, niin jos pystyt olemaan hyvällä asenteella tulevaa kohtaan, sekin riittää.

Positiivisuus lisää positiivisuutta :)

...ja ollaan lähes 30-vuotiaita, kun sitä joku miettinee.

Exän kaveri painoi vahingossa tuttujen häiden jatkoilla yhden illan seuralaisensa paksuksi. Eivät tunteneet etukäteen, ja heti ekasta illasta "tärppäs". Alkoivat siitä sitten seurustelun ja tutustumisen, ja ennen lapsen syntymää nainen muutti miehen kotiin, Lahdesta Tampereelle. Esikoisen jälkeen tuuppasivat pikku kakkosen nopealla vauhdilla ja ovat edelleen yhdessä. En osaa tarkemmin kertoa, enkä ole perhettä nähnyt kuopuksen syntymän jälkeen koska erosin exästä, mutta tämän verran osasin kertoa. Heillä siis vielä "hurjempi" alku kuin teillä.

Meillä alkoi yhteiselo juuri näin. Olimme tunteneet 2kk, kun tulin raskaaksi. Siinä vaiheessa olimme kyllä jo kihloissa, mutta sitä pidettiin varmasti kakaroiden touhuna: Mies oli 21v ja minä 19, molemmat amk-opiskeluiden alussa. Mentiin naimisiin heti alkuraskaudessa, vauva syntyi alle vuoden päästä ensitapaamisesta. No, vauvan ollessa puolivuotias erosimme, mutta palasimme yhteen muutaman kuukauden päästä. Nykyään meillä on kolme lasta ja 10v hääpäiväksi suunnitellaan jotain vähän spesiaalimpaa :)

Minä tulin raskaaksi alle 2kk tuntemisen jälkeen. Se ainoa kerta kun pikku huppelissa harrastimme suojaamatonta seksiä heti kuukautisten päättymisen jälkeen..

Olihan se shokki, mutta innolla alettiin odottaa pientä. Miehellä ei ollut ennen minua kokemusta perhe-elämästä, joten pääsikin sitten heti kerralla ja kunnolla sisään mitä se voi olla. Olin kipeä, oksentelin, turposin, kiukkusin.. Mies ei ymmärtänyt, jaksanut, kestänyt. Kaikki oli hälle uutta, tyttökaverikin, saatikka se että tämä oli raskaana.

Vauvan syntymän jälkeen suhde ajautui kriisiin, oli puhumattomuutta, kylmää tunnelmaa, molemminpuoleista kyräilyä ja tyytymättömyyttä. Miehellä oli deittiprofiilikin eräällä seuranhakusivustolla. Ei tunnettu toisiamme eikä viihdytty toistemme seurassa ja vauva-arki vei viimeisetkin voimat.

Edelleen ollaan yhdessä, ollaan käyty terapiassa, itketty, huudettu, tapeltu. En tiedä mitä tästä tulee, en voi antaa anteeksi tuota "pettämistä", vaikka mitään fyysistä tuskin on tapahtunut. Toivon teille, ja kaikille muillekin parempaa onnea, ja onnea toivon itsellenikin, jospa tää tästä.. En tiedä olisiko auttanut asiaa jos olisimme eläneet normaalin seurusteluvaiheen tutustumisineen ennen vauvan tuloa, nyt hyppäsimme perheleikkiin kylmiltään. Lapsi on toki molempien silmäterä ja äärimmäisen rakas, eikä hän kärsi vanhempiensa virheistä :)

Minä olin ollut yhdessä 3kk kun tulin raskaaksi, teimme silloin päätöksen että jatkamme yhdessä ja muutettiin yhteen, menimme kihloihin ja naimisiin kun lapsi oli 1,5 v sitten teimme toisen lapsen oemme olleet nyt yhdessä 5vuotta, meillä on kaksi lasta ja olemme onnellisia miten elämä meidät yhteen kuljetti. Olemme nyt molemmat 29 vuotiaita.

13 lisää vielä että kyllä meilläkin oli aluksi vaikeaa, yhteen muuttaminen, kahden ihmisen elämien yhteen sovittaminen, raskaus hormoonit, itkut ja raivoamiset kun mies halusi juhlia ja itse olin jumissa, vauvan syntymän jälkeen oli toinen kriisi tai se sama jatkui, elimme kiihkeää alkuhuumaa ja samaan aikaan pikkulapsielämää, n. Vuoden myrskyisän yhdessä olon jälkeen tilanne rauhoittui ja naimisiin menon jälkeen on ollut melko tasaista. Kriisit kuuluu parisuhteeseen ja niitä ei tarvitse hävetä.

Itse tulin raskaaksi kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Suhde eteni todella nopeasti ja oli alusta asti tiivis, mutta myös tulinen. Itse olin tuolloin vajaa 25, mies yli 30. Muutimme yhteen raskausaikana ja menimme kihloihin. Erosimme kuitenkin lopulta ennen vauvan ensimmäistä syntymäpäivää. Tästä kaikesta on nyt muutama vuosi, ja tällä hetkellä lasta kasvatetaan yhteishuoltajuudessa ja erittäin hyvässä yhteisymmäryksessä ystävinä. 

Suhteemme oli hyvistä puolistaan huolimatta monella tapaa hyvin kaoottinen ja traumaattinenkin, mutta vielä tänä päivänäkin olen sitä mieltä että raskaudella ja vauvalla ei sinällään ollut osuutta suhteemme päättymiseen - päin vastoin, lapsen tulo yhdisti meitä ja sai meidät yrittämään kovemmin korjata tilannettamme. Suurin ongelma tuossa varhaisessa raskautumisessa oli, että muutaman kuukauden jälkeen toista ei kuitenkaan välttämättä tunne niin hyvin kuin silloin ajattelee - ja perhettä perustaessa saattaa tulla ilmi sellaisiakin puolia toisessa joita ei osannut odottaa. 

Me puhuimme jo raskausaikana siitä, miten lapsen huoltajuus ja asuminen järjestetään, jos suhteemme ei onnistukaan. Tästä oli eron hetkellä paljon hyötyä, kun asioista oltiin puhuttu etukäteen rauhallisemmissa tunnelmissa. Tunnetusti vauva-aika ja perhe-elämä voi kyllä yhtä lailla yllättää pidempäänkin yhdessä olleet pariskunnat, tuo saattaisi olla siis hyödyllistä ihan kaikille. ;)

Kaikkein tärkeintä tässä kaikessa kuitenkin on, että meistä kumpikin halusi tuon lapsen, ja suhteemme päättymisestä huolimatta olemme kumpikin onnellisia ja kiitollisia siitä, että meillä on ihana lapsemme. Vaikeimpinakaan hetkinä en ole sekuntiakaan katunut päätöstämme pitää lapsi. Lisäksi ensitapaamisestamme asti minulla oli tunne, että ex-mieheni olisi ihana isä - ja tuo tunne on osoittatunut täysin oikeaksi. Kemiat vanhemmuudessa voivat siis mätsätä, vaikkeivat ne mätsäisi parisuhteessa. Jos arvomaailmanne ja näkemyksenne lasten kasvatuksesta ovat yhteneväiset, tulette todennäköisesti selviämään kunnialla kävipä suhteessanne miten kävi. :)

Me oltiin seurusteltu kuukausi plussattuani. Yllätys oli molemmille mieluinen ja lapsi todella rakas. Yhdessä ollaan edelleen, tyttö täyttää kohta 2v. Suhde on ollut haastava. Raskauden aikaiset mielialavaihtelut oli itselleni jopa noloja, kun samalla yrittää vakuuttaa toiselle, etten tavallisesti ole tällainen. Pikkuvauva-aika meni hyvin, mutta nyt tämä toinen vuosi on ollut vaikea. Ollaan käyty juttelemassa ongelmistamme ulkopuoliselle taholle. Rakkautta on, mutta ilman lasta (olettaen että suhde olisi tällainen), olisimme varmaankin jo eronneet. Tahdomme kuitenkin saada tämän toimimaan ja parannusta onkin nähtävissä :)

Yksi asia, josta olen vähän katkera, on alkuhuuman nopea "poistuminen", liian aikaisin piti hypätä arkeen ja vastuuseen. Myös tukiverkiston puuttuminen luo omat haasteensa. Ja niin, olemme nyt 25-vuotiaita.

Kyllä, me vasta treffailtiin ja jo oikeestaan jatkettiin omia elämiä kun tajusin olevani raskaana. Päätettiin kokeilla raskauden myötä mille yhteiselämä vaikuttaa.. Hyvin on kaikki sujunut. Nyt meillä jo kaksi lasta ja häät suunitteilla. Yhteistä taivalta perheenä 5vuotta. Kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla. Rakastetaan toisiamme aivan älyttömästi. Suhteemme on tasavertainen enkä voisi olla mistään tämän kiitollisempi! Olemme nyt 30-vuotiaita.