Isän omaishoitaja - työn vieroksujaksi haukuttu
Olen hoitanut muutaman vuoden dementoitunutta isääni, siis ollut täysipäiväisesti omaishoitaja.
Jo pitkään olen saanut kuulla miesystäväni sukulaisten puhuvan minusta, että olen työn vieroksuja ja siipeilijä kun en tee muuta, oikeaa työtä sen lisäksi.
Ajatellaanko minun kaltaisista yleensäkin näin?! Jos ei, niin kai heillä on jotain minua vastaan.
Miten täällä ajatellaan?
Kommentit (22)
Isäsi on siis vielä elossa? Mitä jos miesystäväsi kanssa sopisitte että lähitisitte käymään jossain yön yli ja joku noista valittajista tulisi hoitamaan isääsi, lähtisitte aikaisin aamusta ja tulisitte seuraavana päivänä myöhään illalla? Eli joutuisi hoitamaan yli vuorokauden jolloin saisi vähän paremmin kuvaa mitä se on, pari tuntia ei vielä kerro kuinka sidoksissa olet tuohon työhösi.
Monta omaishoitajaa olen tuntenut ja vaikka olisi kulunut jo yli kymmenen vuotta sen omaisen kuolemasta he puhuessaan jotenkin lysähtävät ja uupuvat pelkästä muistelusta. Jaksamista!
Halaukset ja voimia. Teet arvokasta työtä.