Onko täällä enää ketään Suomen muinaisuskosta tietävää?

Vierailija kirjoitti:

Minun isoäitini kertoili kaiken maailman haltijoista ja metsänpeikoista, sekä "metsän miehistä". Nyt aikuisena tulkitsen niiden olleen jäänteitä pakanallisista uskomuksista, joita sukupolvelta toiselle on kerrottu. Isoäitini (oli syntynyt 1906) oli itse kuullut ne lapsena.

Yhä edelleen mieheni kaataa lohijoella kauden aluksi olutta "Ahdille". Tapiota kiitetään aina metsän antimista, joskus jopa uhrataan jotain pientä, kuten metson sydän. Joulutontulle jätetään maitoa ja pipari. Kyllä nämä edelleen meissä elävät 😊

Hienoa, että perinteet teillä jatkuvat. Minä heitän kiukaalle aina lähtiessäni viimeisen kauhallisen vettä, koska se on saunatontulle. Mummoni teki aina niin. Hänellä oli myös pihakivi, jonne hän vei keksinpaloja tms. haltioille. Myös paljon muuta tuli kuultua, nähtyä ja opittua.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus tenttinyt aiheesta suomalais-ugrilaisten kansojen mytologia. Sen pohjalta uskon, että monilla on uskonnosta liian romanttinen kuva. Tuolle uskonnolle oli hyvin tyypillistä vainajien pelonsekainen ja hyvin pitkälle menevä kunnioitus. Siinä oli ahdistavia piirteitä, ihmiset eivät olleet mitenkään vapaita. Pelkäsivät hiki hatussa vainajan valvovaa silmää.

Ei meillä ainakaan ollut tuollaista. Eivät uskomukset olleet tuohon aikaan yhtenäisiä samoin kuin kristinusko. Oli paikallisia ja vähemmän paikallisia uskomuksia.

Saamelaisena ainakin perimätiedon mukaan meillä on ollut useita Jumalia. On ukkosen Jumalaa, sateenjumalaa, rakkauden Jumalaa jne. Niitä siis saattoi olla tilanteen mukaan vaikka kuinka monta Jumalaa. Kun tuli mutkia matkaan, niin jumalilta kysyttiin neuvoa. "Uskonto" on ollut iloista ja hyvää. Ei rajauksia tai manauksia, moitteita tau uhkailuja. Lapinkasteet ja noidat  ovat pitkälle turistitavaraa. Ei meillä sellaista ole ollut. Noituus on ollut myös positiivinen, eikä paha. Se on korvannut lääkärin ja psykologin virkaa, ennen kristinuskoa ja rummuilla on tehty ennusteita. Erikoista kuitenkin, että kristinuskon mukana tuli alkoholi. Sitä ennen saamelaiset eivät juoneet. Joskus muinoin uskottiin, että Jumala oikeasti tuo vain hyvää. On ikävää, että filmiteollisuus on tehnyt saamelaisten uskonnosta ja rummuista mystisen ja pahan kuvan. No ehkä siksi, kun he ovat todennäköisesti olleet kristinuskossa. Meille saamelaisille se ei ole mitenkään paha vaan paljon enemmän valoa tuonut lohduke vaikeisiin tilanteisiin. Kaikki uskomuksiin liittynyt paha on tullut kristinuskon mukana. Aikuisena tajusin tuon ja erosin kirkosta. 

Vierailija kirjoitti:

Saamelaisena ainakin perimätiedon mukaan meillä on ollut useita Jumalia. On ukkosen Jumalaa, sateenjumalaa, rakkauden Jumalaa jne. Niitä siis saattoi olla tilanteen mukaan vaikka kuinka monta Jumalaa. Kun tuli mutkia matkaan, niin jumalilta kysyttiin neuvoa. "Uskonto" on ollut iloista ja hyvää. Ei rajauksia tai manauksia, moitteita tau uhkailuja. Lapinkasteet ja noidat  ovat pitkälle turistitavaraa. Ei meillä sellaista ole ollut. Noituus on ollut myös positiivinen, eikä paha. Se on korvannut lääkärin ja psykologin virkaa, ennen kristinuskoa ja rummuilla on tehty ennusteita. Erikoista kuitenkin, että kristinuskon mukana tuli alkoholi. Sitä ennen saamelaiset eivät juoneet. Joskus muinoin uskottiin, että Jumala oikeasti tuo vain hyvää. On ikävää, että filmiteollisuus on tehnyt saamelaisten uskonnosta ja rummuista mystisen ja pahan kuvan. No ehkä siksi, kun he ovat todennäköisesti olleet kristinuskossa. Meille saamelaisille se ei ole mitenkään paha vaan paljon enemmän valoa tuonut lohduke vaikeisiin tilanteisiin. Kaikki uskomuksiin liittynyt paha on tullut kristinuskon mukana. Aikuisena tajusin tuon ja erosin kirkosta. 

Piti vielä lisätä, että shamanismia ei ainakaan perimätieto ole tuntenut, vaan noitia. Siitä yliopistossa tykkäävät tyrkyttää, mutta kyllä se meidän näkökulmasta oli hyvinkin turistin keksimä asia liittää yhteisön vanhin mies ja noita. Wikipediakin sanoo, että noituus (noaidi) eli shamaani. Se on joko samaani tai noita, muttei sama asia. 

Alkuperäisiä suomalaisia eli suomi- Soomi-ihmisiä olivat mv-vasarakirveskulttuuri ja arjalaiset mv- metalli- suomenheimot tai kantasuomenkieliset. Näiden ydna oli ja on R1a.

Muut, siis kaikki muut eli metsästäjäkeräilijä-pyyntikulttuurit olivat eri kansoja, joiden jälkeläisistä koostuu 95% nykyisistä pseudosuomalaisista eli valtion kansalaisista. Mistään ei ole mitään käsitystä, kaikki on kielestä ja historiasta lähtien lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saamelaisena ainakin perimätiedon mukaan meillä on ollut useita Jumalia. On ukkosen Jumalaa, sateenjumalaa, rakkauden Jumalaa jne. Niitä siis saattoi olla tilanteen mukaan vaikka kuinka monta Jumalaa. Kun tuli mutkia matkaan, niin jumalilta kysyttiin neuvoa. "Uskonto" on ollut iloista ja hyvää. Ei rajauksia tai manauksia, moitteita tau uhkailuja. Lapinkasteet ja noidat  ovat pitkälle turistitavaraa. Ei meillä sellaista ole ollut. Noituus on ollut myös positiivinen, eikä paha. Se on korvannut lääkärin ja psykologin virkaa, ennen kristinuskoa ja rummuilla on tehty ennusteita. Erikoista kuitenkin, että kristinuskon mukana tuli alkoholi. Sitä ennen saamelaiset eivät juoneet. Joskus muinoin uskottiin, että Jumala oikeasti tuo vain hyvää. On ikävää, että filmiteollisuus on tehnyt saamelaisten uskonnosta ja rummuista mystisen ja pahan kuvan. No ehkä siksi, kun he ovat todennäköisesti olleet kristinuskossa. Meille saamelaisille se ei ole mitenkään paha vaan paljon enemmän valoa tuonut lohduke vaikeisiin tilanteisiin. Kaikki uskomuksiin liittynyt paha on tullut kristinuskon mukana. Aikuisena tajusin tuon ja erosin kirkosta. 

Piti vielä lisätä, että shamanismia ei ainakaan perimätieto ole tuntenut, vaan noitia. Siitä yliopistossa tykkäävät tyrkyttää, mutta kyllä se meidän näkökulmasta oli hyvinkin turistin keksimä asia liittää yhteisön vanhin mies ja noita. Wikipediakin sanoo, että noituus (noaidi) eli shamaani. Se on joko samaani tai noita, muttei sama asia. 

Shama oli alkuaan Khemin eli muinaisen Egyptin papin yms. titteli. Siperialaisten shamanismi on jotain ihan muuta.

Muinaisilla arjalaisilla suomalaisilla, siis metalli kulttuurien edustajilla, oli tanssia, laulua, valoja (vala) eli papittaria ja valkirja- kirjoittajia. Lisäksi oli pyhiä puita ja kaamos juhla. Nykyisen Kalash-kansan jotkut esi-isät olivat arjalaisia suomalaisia ja heidän oerinteessään on viitteitä Vai/Väi/Kainuan kansan tai kuningaskunnan joistain, ainakin paikallisista tavoista.

On huomattavaa, että metsästäjäkeräilijä I-ydna kulttuurit olivat ihan muuta kansaa, lähinnä analfabeetteja kannibaaleja muinoin ainakin nyk. Ruotsin alueella.

Vierailija kirjoitti:

Piti vielä lisätä, että shamanismia ei ainakaan perimätieto ole tuntenut, vaan noitia. Siitä yliopistossa tykkäävät tyrkyttää, mutta kyllä se meidän näkökulmasta oli hyvinkin turistin keksimä asia liittää yhteisön vanhin mies ja noita. Wikipediakin sanoo, että noituus (noaidi) eli shamaani. Se on joko samaani tai noita, muttei sama asia. 

Sanaa "shamanismi" käytetään nykyään parissa eri merkityksessä. Hyvin väljässä merkityksessä sillä nykyään tarkoitetaan mitä tahansa uskontoa, jossa uskotaan henkiolentoihin, joiden kanssa jotkut erityiset henkilöt voivat keskustella.

Tiukemmassa merkityksessä sillä tarkoitetaan pohjoisen euraasian, etupäässä Siperian vastaavia uskontoja. Niille on tyypillistä se, että yhteisössä on aina yksi henkien valitsema henkilö (melkein aina mies, naisshamaanit ovat olleet euraasiassa hyvin harvinaisia), joka toimii välittäjänä yhteisön ja henkien välillä. Henkilöllä on oma erityinen pukunsa, joka erottaa hänet muista. Henkien kanssa keskustelun apuna käytetään yleensä, mutta ei aina rumpua, ja seremoniaan usein liittyy transsitila.

Tunguusien kielessä tämän henkien valitseman ihmisen nimitys on 'shaman', mistä sana shamaani tulee.

Perinteinen saamelaisuus osuu ihan täysin tähän malliin. Siellä henkien valitseman ihmisen nimi on 'noita'. Tai siis sen sanan saamenkielinen vastine.

Kristinuskon painostuksesta noidan julkinen rooli saamelaisyhteisössä pieneni 1600-luvun lopulta alkaen ja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä alkoi systemaattinen kampanja noituuden hävittämiseksi, minkä jälkeen monista vanhoista noidan tunnusmerkeistä, esim erityisestä puvusta, jouduttiin luopumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruotsalaiset aika hyvin piiskasivat aoikoinaan sen muinaisen suomalaisen uskon pois ja tunkivat tilalle kristinuskon joten harvassa taitaa olla tietäjät.

Suomessa oli kaksi suurta heimoa. Hämäläiset ja Karjalaiset. Hämäläiset kääntyivät hiljalleen tähän protestanttien vähemmistöön Ruottalaisten painostuksesta ja Karjalaiset Novogrodin vaikutuksesta roomalaiskatollisiksi. Heimot olivat taistelleen toisiaan vastaan jo aikaisemmin ja nämä uudet uskonnot vain lisäsivät taistelua.

No nyt on kyllä uskonsuunnat pahasti sekaisin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isoäitini kertoili kaiken maailman haltijoista ja metsänpeikoista, sekä "metsän miehistä". Nyt aikuisena tulkitsen niiden olleen jäänteitä pakanallisista uskomuksista, joita sukupolvelta toiselle on kerrottu. Isoäitini (oli syntynyt 1906) oli itse kuullut ne lapsena.

Yhä edelleen mieheni kaataa lohijoella kauden aluksi olutta "Ahdille". Tapiota kiitetään aina metsän antimista, joskus jopa uhrataan jotain pientä, kuten metson sydän. Joulutontulle jätetään maitoa ja pipari. Kyllä nämä edelleen meissä elävät 😊

Myös minun isovanhemmat kertoivat erilaisista haltijoista. Erona vain se, että he eivät olleet vain kuulleet juttuja vaan myös nähneet niitä..

Ja keräsivät sieniä...

Kaikilla "luonnon armoilla" eläneillä heimoilla ja kansoilla oli samantapaiset uskomukset. Pelättiin luonnossa vaikuttavia henkiolentoja ja myös kuolleitten ihmisten sieluja. Uskonto oli näitten näkymättömien, mutta ihmisten elämään vaikuttavien olentojen lepyttämistä ja hyvittelyä. Esimerkiksi metsästäjä tappaessaan eläimen luultavasti astui sen henkiolennon varpaille, joka omisti kyseisen eläinlajin tai metsästykseen käytetyn alueen. Niinpä hänen piti varmistaa tämä olennon suopeus, antamalla uhrilahjoja ennen metsästystä, ja metsästyksen onnistuttua kiittämällä vaikkapa antamalla osan eläintä takaisin tälle hengelle. Shamaaneja tarvittiin erityistehtäviin hirmustuneitten henkien lepyttämisessä.

Usko kuolleitten henkiin taas aiheutti sen, että kovin isoja uudistuksia tai muutoksia ei uskallettu tehdä. Mitäs jos kuolleet isovanhemmat raivostuvat sellaisesta ja tulevat lopettamaan jälkeläistensä elämän?

Tiedot Suomen muinaisista uskomuksista ovat lähinnä Karjalasta - venäläiseltä, ortodoksiselta alueelta. Johtuu siitä, että siellä ei samalla tavalla tukahdutettu vanhaa uskontoa kuin Ruotsin hallitsemalla alueella. Katolisuus itse asiassa myös lepsuili, mutta kun Ruotsi kääntyi luterilaisuuteen 1500-luvulla (kaikki jo vähintääkin nimellisesti kristittyjä siinä vaiheessa), niin koitti pakanauskonnoille tiukemmat ajat.

Suomalaisiahan ei kansana varsinaisesti ollut ennen 1800-lukua. Varsinkin ennen kristinuskon tuloa oli erikseen karjalaiset, savolaiset, pirkkalaiset, hämäläiset yms, jotka lähinnä sotivat keskenään. Moni  by the way myös kääntyi kristinuskoon ihan vapaaehtoisesti jo ennen kuin kukaan tuli "pakottamaan".

Ateismi tekee autuaaksi ja viisaaksi. Kannattaa hylätä valheet ja lastensadut joita uskonnot tarjoavat ja valita itsenäinen polku sen sijaan että elää pappien ja shamaanien ohjaamana lampaana koko elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isoäitini kertoili kaiken maailman haltijoista ja metsänpeikoista, sekä "metsän miehistä". Nyt aikuisena tulkitsen niiden olleen jäänteitä pakanallisista uskomuksista, joita sukupolvelta toiselle on kerrottu. Isoäitini (oli syntynyt 1906) oli itse kuullut ne lapsena.

Yhä edelleen mieheni kaataa lohijoella kauden aluksi olutta "Ahdille". Tapiota kiitetään aina metsän antimista, joskus jopa uhrataan jotain pientä, kuten metson sydän. Joulutontulle jätetään maitoa ja pipari. Kyllä nämä edelleen meissä elävät 😊

Hienoa, että perinteet teillä jatkuvat. Minä heitän kiukaalle aina lähtiessäni viimeisen kauhallisen vettä, koska se on saunatontulle. Mummoni teki aina niin. Hänellä oli myös pihakivi, jonne hän vei keksinpaloja tms. haltioille. Myös paljon muuta tuli kuultua, nähtyä ja opittua.

Nykyään jos joku tekisi samoin katsottaisiin hulluksi ja joutuisi psykologin hoitoon todella nopeasti. Ihmiset myös nauravat ja pilkkaavat ja kyselevät että uskookoo sitä Jeesukseekin kun kerran kuvittelee haltioita ja tonttuja :(

Muinaisuskonnossa ei välttämättä aina ole kaikki niin ihailtavaa.

Sairaiden ja vanhuksien asemaa ei ole kunnioitettu monessakaan vanhassa muinaisuskossa, vaan heidät on jätetty metsiin nääntymään nälkään ja petojen syötäviksi, naapurit on saatettu tappaa, koska he ovat noituneet lehmän, joka on yllättäen kuollut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isoäitini kertoili kaiken maailman haltijoista ja metsänpeikoista, sekä "metsän miehistä". Nyt aikuisena tulkitsen niiden olleen jäänteitä pakanallisista uskomuksista, joita sukupolvelta toiselle on kerrottu. Isoäitini (oli syntynyt 1906) oli itse kuullut ne lapsena.

Yhä edelleen mieheni kaataa lohijoella kauden aluksi olutta "Ahdille". Tapiota kiitetään aina metsän antimista, joskus jopa uhrataan jotain pientä, kuten metson sydän. Joulutontulle jätetään maitoa ja pipari. Kyllä nämä edelleen meissä elävät 😊

Hienoa, että perinteet teillä jatkuvat. Minä heitän kiukaalle aina lähtiessäni viimeisen kauhallisen vettä, koska se on saunatontulle. Mummoni teki aina niin. Hänellä oli myös pihakivi, jonne hän vei keksinpaloja tms. haltioille. Myös paljon muuta tuli kuultua, nähtyä ja opittua.

Nykyään jos joku tekisi samoin katsottaisiin hulluksi ja joutuisi psykologin hoitoon todella nopeasti. Ihmiset myös nauravat ja pilkkaavat ja kyselevät että uskookoo sitä Jeesukseekin kun kerran kuvittelee haltioita ja tonttuja :(

Mä teen näin, ei ole kukaan vielä hulluksi leimannut. Luulisin. (:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisuskonnossa ei välttämättä aina ole kaikki niin ihailtavaa.

Sairaiden ja vanhuksien asemaa ei ole kunnioitettu monessakaan vanhassa muinaisuskossa, vaan heidät on jätetty metsiin nääntymään nälkään ja petojen syötäviksi, naapurit on saatettu tappaa, koska he ovat noituneet lehmän, joka on yllättäen kuollut...

Suomen muinaisuskossa jos hylkäsi toisen ihmisen kuolemaan niin tästä tuli kummitus joka palasi sitten kummitelemaan ja aiheuttamaan kaikkea ikävää. Eikä se ollut ainoa asia jota tarvitsi pelätä vaan uskottiin että kaikilla asioilla on oma sielunsa ja jos käyttäytyi sopimattomasti, piti meteliä tai huusi ja puhui kovaan ääneen niin nämä henget suuttuivat todella herkästi ja niitä piti sitten lepytellä useiden päivien ajan ruokauhreilla kunnes ikävyydet ja onnettomuudet loppuvat. Sitten oli pihapiirin henget ja pihapiirin ulkopuoliset henget, minkä takia pihat aina aidattiin jotta ulkopuoliset henget eivät tule pihapiiriin aiheuttamaan häiriötä ja kiusaamaan asukkaita. Ennen vanhaan varsinkin metsä oli pelottava paikka ja se vanha suomalainen metsän kunnioitus oli puhdasta pelkoa metsää kohtaan eikä mitään luontosuhde huttua. Tämä pelko johtui osittain siitä että metsässä uskottiin elävän enemmän henkiä kuin pihapiirissä. Joskus myös suoritettiin rituaaleja pitämään henget poissa ja etäämpänä pihapiiristä, kuten vaikkapa polttamalla helkatulia.

Kyllä tuota esi-isien vahvaa kunnioitusta ja pelkoa on ollut myös meidän suomalaisten esi-isillä. Sen jäljet näkyvät vieläkin siinä, miten hyvin suomalaiset hoitavat hautoja ja suhtautuvat vainajiin. 

Aika usein kuulee väitteen, että ihmiset olivat vapaita ennen kristinuskon tuloa. No, eivät olleet. Vainajat piti pitää tyytyväisinä. Muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla oli kaikenlaista muutakin hämärää touhua, kaatoivat puuroa hautoihin tasaisin väliajoin, joku pukeutui vainajan vaatteisiin ja esitti tätä jonkun aikaa jne. En enää muista puoliakaan outouksista.

Saamelaisten seidoista on tarjolla hyvin romantisoitu kuva. Todellisuudessa porukka uhrasi näille seidoille jopa pikkulapsia heidän lepyttämisekseen. Jotenkin paremmin ymmärtää siltä pohjalta esim. ruotsalaisten ja norjalaisten näitä kansoja kohtaan tunteman inhon, kun näkee kuvia puista, joista roikkuu kaikenlaisia seidalle uhrattuja sisälmyksiä ja suolenpätkiä.

Näillä nykyajan hörhöillä on tosiaan kovin romantisoitu ja aivan paikkaansa pitämätön kuva muinaisuskosta. Tietoa on hyvin vähän, ja se on korvattu kaikenlaisella new age -möyhkällä.

Yllättävää että S4n0m4 syrjii saamelaisia. Tästäkin ketjusta on kadonnut monta kommenttia jossa on kerrottu saamelaisten vanhoissta perinteistä ja uskomuksista sekä oikaistu ihmisten väärinkäsityksiä saamelaisuudesta.

Taivaannaulasta on muotoutunut suomalaisen kulttuuriperinteen ja kansanuskon tietoaitta. Sieltä ainakin katsoisin, jos haluaa löytää aiheeseen perehtyneitä ihmisiä.

Kommentoisin tuohon vastakkainasetteluun jota täälläkin näytetään esittävän: "new age-hömpötys vs. oikeasti barbaarinen muinaisusko". Aika, josta puhumme kun puhumme "brutaalista muinaisuskosta", on ollut myös hyvin erilainen kuin nykypäivä. Hengenvaaran ja kärsimyksen kokeminen on ollut arkipäivää. Niinpä on ymmärrettävää, jos tuolloin muinoin on ollut myös nykypäivän mittapuulla erittäin brutaaleja käytänteitä. Samanlaista brutaaliutta löytyy nykyään kesyyntyneestä kristinuskostakin: ristiretkiä, noitarovioita, sairaiden tai heidän vanhempiensa (erityisesti äidin) syyttämistä Saatanan kanssa vehkeilyatä jne. Kristinuskokaan ei ole varsinaisesti luonut nykyistä lintukotoamme, ennemminkin lintukoto on muodostunut siitä huolimatta, ja se on pikkuhiljaa ajan saatossa muokkautunut "salonkikelpoiseen" muotoonsa yhteiskunnan muuttuessa valistuksen myötä. Voi vain spekuloida, miltä moderni, voimissaan oleva kansanusko Suomen alueella näyttäisi, mikäli kristinusko ei olisi tullut väliin ja pyyhkäissyt huomattavaa osaa kulttuuriperinnöstämme pois. 

Summa summarum: on tekopyhää verrata muinaista maailmankatsomusta, jonka kehitys on katkaistu tuhansia vuosia sitten, maailmankatsomukseen, jolla on ollut kaikki tämä aika muokkautua muotoonsa, joka näyttää nykyisin rikkaalta, sivistyneeltä, ymmärrettävältä ja kotoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Lainaa kirjastosta Uno Harvan kirja Suomalaisten muinaisusko. Siitä on aika uusi painoskin ja siinä on paljon kiinnostavaa perimätietoa.

Vaikka sitä luulisi vanhojen uskomusten kadonneen niin osa elää ja porskuttaa hyvin. Jotkut entiset pyhät tavat ovat vain muuntautuneet ja sulaneet esim. kristinuskon juhliin.

Lisäksi vielä Martti Haavion kirjoja kannattaa lukea.

Salakirjat-kustantamolla on mielenkiintoisia uusintapainoksia vanhoista teoksista myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus tenttinyt aiheesta suomalais-ugrilaisten kansojen mytologia. Sen pohjalta uskon, että monilla on uskonnosta liian romanttinen kuva. Tuolle uskonnolle oli hyvin tyypillistä vainajien pelonsekainen ja hyvin pitkälle menevä kunnioitus. Siinä oli ahdistavia piirteitä, ihmiset eivät olleet mitenkään vapaita. Pelkäsivät hiki hatussa vainajan valvovaa silmää.

 

Ei meillä ainakaan ollut tuollaista. Eivät uskomukset olleet tuohon aikaan yhtenäisiä samoin kuin kristinusko. Oli paikallisia ja vähemmän paikallisia uskomuksia.

"Teillä"? Elitkö sinä jo tuhat vuotta sitten?