Lue keskustelun säännöt.
Mulla on parempi olla ilman miestäni, eroanko?
10.08.2014 |
Meillä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja ihan tavallinen perhe. Paitsi että minä ja lapset ollaan se perhe ja mies elää poikamieselämää. On elänyt koko ajan. Olen siivooja, lastenhoitaja ja projektipäällikkö, joka hoitaa kaiken. Mies katsoo jalkapalloa sohvalla. Teemme hyvin harvoin mitään perheenä; yleensä olen aina joka paikassa kolmistaan lasten kanssa. Asiasta on puhuttu kauniisti, vähemmän kauniisti ja riidelty satoja kertoja. Mikään ei ole muuttunut, paitsi minä olen vaan sopeutunut tilanteeseen.
Nyt mies on ollut tavallista pidemmällä työmatkalla, yli viikon. Mulla on ollut tosi leppoisat oltavat. Huolehdin kaikesta yksin, kuten tavallisesti, mutta tekemistä on paljon vähemmän, kun ei tarvitse siivota miehen sotkuja. Ei tarvitse kuunnella hänen valitustaan työasioista eikä olla sylkykuppina, johon hän purkaa stressaavaa työtään. Viihdyn.
Kertokaa mulle, onko mulla joku syy jatkaa yhdessäoloa? Lasten takia tietysti olen tässä sinnitellyt, mutta heilläkin on ollut mukava viikko, kun minä olen rentoutunut ja hyväntuulinen, kumpikaan ei ole kysellyt isää kotiin. Teenkö mä väärin, jos totean, että tämä oli nyt tässä? Entä kadunko jälkikäteen?
Kertokaa, samassa tilanteessa olleet, miten olette asian ratkaisseet ja oletteko tyytyväisiä päätökseenne!
P.S. Saat olla eri mieltä kanssani ja arvostella valintojani, mutta jätän vastaamatta viesteihin, joiden ainoa tarkoitus on haastaa riitaa.
Kommentit (19)
Kyllä kuullostaa, että ero on edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 22:50"]Kiitos vastauksista!
Taloudellinen tilanne: elintaso laskisi aivan varmasti erosta, mutta pärjäisin kyllä. Omistan asunnostamme suuremman osan kuin mies, koska olen säästänyt aikanaan, kun hän tuhlasi omat palkkansa. Pystyisin lunastamaan miehen osuuden, kotimme on pieni. Palkkanikin riittäisi. Ainoa mutta on pitkäaikaissairauteni, jonka vuoksi olen välillä joutunut olemaan sairauslomilla pitkiäkin aikoja. Silloin tietysti tulot putoavat.
Kommentoija nro 5. Kuulostaa tosi tutulta. Joudun aina vääntämään pienimmästäkin asiasta, siis jos esim. haluaisin käydä vaikka tosi nopsasti hoitamassa jonkun asian, esim. palauttamassa jotain lainaamaani naapuriin, niin mies aloittaa "onko sun nyt ihan pakko, etkö voisi ottaa lapsia mukaan jne.". Mulla ei käytännössä ole omaa aikaa, koska jos saan joskus kärtettyä itselleni vaikkapa tilaisuuden osallistua työpaikan illanviettoon, niin mies onnistuu aina buukkaamaan siihen loppujen lopuksi jotain muuta "tärkeämpää" tai on vaikka "kipeä" eikä mitenkään voi hoitaa lapsia. Jumpassa saan sentään käydä joskus, mutta yleensä mies soittaa äitinsä hoitamaan lapsia, jotta hänen ei tarvitsisi. Jos hän hoitaa, puhelimeni soi minuutti jumpan loppumisen jälkeen ja mies kysyy, miksi en jo ole kotona.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja tsempistä!
ap
[/quote]Minkähän takia ukkos alunperinkään halusi isäksi?
En näe että on oikeastaan mitään mieltä jatkaa tuollaista perhe-elämää, johon mies ei ole kiinnostunut osallistumaan / osallistuu pakon edessä. Jotkut miehet ottavat aktiivisemman roolin esim. lasten suhteen vasta eron jälkeen, sitähän ei toki etukäteen tiedä.
kertomasi perusteella tuhlaat itseäsi tuossa suhteessa. Mies joka ei anna sun mennä mihinkään ja samalla mies joka itse menee koko ajan? Onpa reilua.
kuulostaa tosi hyvältä, että pystyt lunastamaan miehen ulos talosta, tuohan on harvinaista herkkua oleva tilanne, moni nainen samassa jamassa kuolisi onnesta, jos olisi noin hyvin asiat!
Minun neuvoni on, että eroat. Selvitä kuitenkin vielä, miten sinun käy ajoittaisten sairaslomiesi kanssa. Jos näyttää siltä, että niistäkin selviää ajoittaisella kittuuttamisella eikä mitään vakavampaa niistä seuraa, niin ei muuta kuin
go girl!
Mä olen itkenyt mun exän perään, kokenut syyllisyyttä kun erottiin lapsen vauva-aikana. Nyt muistin että totahan se meilläkin oli, oli jo ennen lasta! Ah ihanaa, täytyy vaan muistella mitä paskaa se silloin olikaan.
Ps. Eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa aikamoiselta unelma naiselta, minulla asiat vähän toisinpäin.
M41
Eroa mäkin kannatan. Lasten takia yhdessä pysyminen on typerää, ei lapset ole niin sokeita, etteivätkö huomaisi, että vanhempien välillä ei ole kaikki ok.
Minusta kertoo myös paljon tuo, etteivät lapset ole isän perään kyselleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos M41 :) En ole unelmanainen. Olen ihan itse mokannut esim. siinä, että mulla oli ruusuisia kuvitelmia perhe-elämästä ja ajattelin, että saan miehen muutettua perheihmiseksi. Hän ei halunnut lapsia, minä halusin. Totesin, että mies voi valita teenkö ne hänen kanssaan vai jonkun muun. Mies ei halunnut luopua minusta, joten hän suostui tekemään lapsia. Olisi pitänyt ymmärtää, että toista ei voi muuttaa.
ap
Minä olen juuri päättänyt erota. Juurikin samanlaisista syistä.
Muutin 600km päähän mieheni työn perässä raskaana. Ei yhden yhtään tuttua,kaveria,sukulaista auttamassa.. Lapsi nyt 4v ja en ole ikinä lapsen syntymän jälkeen ollut yksin kotona yli 1 tuntia, alle kymmenen kertaa tuokin on tapahtunut tänä aikana. Mies on itse vuorotyössä ja vie lapsen iltavuoropäivinään päiväkotiin, että saa "rauhassa valmistua töihin lähtöön"...
Iki kuuna päivänä ei ole kiitoksen sanaa tullut, että kun lähdin mukaan eri paikkakunnalle.
Tukistaa lastamme jos vähänkään kiukuttelee,huutaa turpa kiinni.. ei osaa yhtään ottaa siis tilannetta haltuun vaan menettää hermonsa aivan sekunneissa.
Ei halua lisää lapsia, eikä kihloihin/naimisiin. Ei halua omakotitaloa. Nyt asutaan omassa pienehkössä rivarissa, ja tämä kuulema on hyvä.
Minä olen vakitöissä ja juuri etenen uralla. Työ vaatii jatkossa hiukan matkustelua, ja miehen pitäisi viedä parina aamuna lapsi päiväkotiin, niin siitä tuli aivan ylitsepääsemätön ongelma.
Ei koskettele minua muutenkuin perseestä puristamalla joskus,seksiä kyllä on. Ei ikinä ole sanonut kauniiksi tai näytätpä hyvältä tänään jne...
Että melkoista paskaa täälläkin.. Minä lähden heti, kun asunto vain löytyy! Elintaso laskee varmasti jonkin verran, mutta laskekoon. Tämmöistä surkeaa "perhe-elämää" minä en ainakaan jatka lopun elämääni. Harmittaa mielettömästi lapsen puolesta, mutta asioilla on kai tapana järjestyä...
Tsemppiä sulle!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että eroa. Parempi lapsillesikin. Parempi ettei ole isää ollenkaan kuin huono isä.
Voi kun kurja tilanne, 16! Tsemppiä! Olet varmasti tehnyt oikean ratkaisun. Paljon samaa kuin meillä. Mies ei osaa olla lasten kanssa, vaan erityisesti esikoiselle menettää hermonsa aivan hetkessä. Ei osaa antaa lapsille positiivista palautetta, pelkkää haukkua. Myöskään itse en ole koskaan häneltä saanut lasten kasvatuksesta kiitosta, vaan aina jos on mikä vaan ongelma, niin se johtuu minusta ja siitä, että en osaa kasvattaa lapsia.
On se miehen kunniaksi sanottava, että hän on ajoittain yrittänyt tsempata, muistaa välillä esim. kehua ulkonäköäni, hoitaa mukisematta kaupassakäynnit ja joskus jopa on itse ehdottanut, että voisin saada omaa aikaa. Se tosin jäi ehdotuksen asteelle.
Mutta tässä viikon aikana on kyllä tullut selväksi, että olen aika pahasti miinuksella, jos katsotaan, mitä tämä suhde minulle antaa ja mitä se vie.
Nyt meen nukkumaan, en enää tänään vastaile. Hyvää yötä kaikille!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se vielä, että mun kaveri sanoi fiksusti.
Jotkin miehet ei jaksa olla 24/7 isiä. Jos se jaksaa olla hyvä isä edes silloin kuin lapset on kylässä, jää siitä parempi muisto lapsillekin kuin siitä, että kotona on ollut surkea lapsuus..
T.16
Meinasin sanoa että aika samaa meillä, mutta meillä menee paremmin. Olen jopa saanut miehen käbelylle, mutta pieni lenkki ja takas kotiin.
Mies lähtee sukulaisiin, uimarannalle on tullut pari kertaa. Keksii tekosyitä miksi hänen ei kannata tulla mukaan. Kotona on omissa oloissaan ja syökin eri huoneessa. Joskus tulee kun pyytämällä pyydän mutta tunnelma on aika kankea.
Mutta pääsen ulos jos haluan (tosin vähän vastahakoinen mies on ja haluaa että menen salille kun vauva nukkuu...no en välitä).
Välillä tekee mieli erota mutta pelkään että alkaa elämä mennä alamäkeen. Lapsienkin takia paras ettei isä huku alkoholiin kuten muu sukunsa. Tuntuu että olen ainoa järjen ääni miehelle ja vaikka onkin fiksu, hyvä yleissivistys, on elämänhallinta ihan hukassa. Enemmän tämä on äiti-lapsi suhde koska seksikään ei miestä kiinnosta jollen tee aloitetta ja on viikonloppu. Tosin yleensä haukottelee leveästi kun huomaa että haluaisin seksiä. Viime kerrasta on varmaan pari viikkoa. Ei se paha vielä ole. Välillä tuntuu etten rakasta mutta aina kun puhun erosta mies pyytelee anteeksi ja on hetken meidän kanssa ja yrittää olla hyvä mies. Unohtuu tosin nopeasti.
Luulen että meillä mies on masentunut. Tosin jos sanoisi että hanki lastenhoitaja tai en pääsisi mihinkään olisi ero jo ihan selvä. Sinun tapauksessasi siis joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa laittaa kova kovaa vasten. Jos homma ei muutu, otat eron. Anna joku aikaraja ja sen jälkeen kirjoitat eropaperit.
SUlla on hyvä tilanne, kun et tunne ahdistusta yksin ollessa. Nyt kandee miettiä asiaa taloudelliselta kannalta. Ukkoa et selvästi tulisi kaipaamaan mutta miten teidän asunto? Asutko mieluummin siellä ja onko ukko siihen nähden paha, jota kestää sittenkin paremmin kuin jonnekin muuttoa. Entäpä raha? Tuletko toimeen taloudellisesti ja oletko valmis elintason putoamiseen? Jos vastaus on kyllä, niin elämä odottaa tuolla jossain sinua! Jos vastaus on ei, niin ei sekään ole kuolemaksi. Kaikella on joka tapauksessa hintansa. Yhdessä jatkamisessa on se, että pakettiin kuuluu tuo mies, joka ei halua sittenkään elää perhe-elämää.
Minulla oli vastaava tilanne ennenkuin erosin. Mies eli omaa elämäänsä ja tuli ja meni, miten tahtoi. Eli oikeastaan poikamieselämää paitsi uskollinen oli. Perheen asiat tai yhdessä asioiden tekeminen ei kiinnostanut tippaakaan. Lasten kanssa oli jos minulla oli sellainen meno, johon ei mitenkään ei voinut ottaa lapsia mukaan. Tämä tapahtui tietysti valitusten saattelemana ja loppuaikoina pyysi hankkimaan "lastenhoitajan" muualta. Ei halunnut osallistua minun sukulaisteni juhliin tms. En nähnyt muuta järkevää ratkaisua kuin eron. Päivääkään en ole katunut. Olin jo avioliitossani tottunut yksinhuoltajan elämään ja erossa oikeastaan lähti vain jännittynyt tunnelma, joka kotona usein vallitsi miehen ollessa paikalla, mutta ei kuitenkaan läsnä. Tsemppiä sinulle ap mihin ratkaisuun sitten päädytkin.
Mulla aivan sama tilanne!! Ja olin vasta viikon lasten kanssa kun mies matkoilla... leijuin lähestulkoon siitä vapaudentunteesta.
Kiitos vastauksista!
Taloudellinen tilanne: elintaso laskisi aivan varmasti erosta, mutta pärjäisin kyllä. Omistan asunnostamme suuremman osan kuin mies, koska olen säästänyt aikanaan, kun hän tuhlasi omat palkkansa. Pystyisin lunastamaan miehen osuuden, kotimme on pieni. Palkkanikin riittäisi. Ainoa mutta on pitkäaikaissairauteni, jonka vuoksi olen välillä joutunut olemaan sairauslomilla pitkiäkin aikoja. Silloin tietysti tulot putoavat.
Kommentoija nro 5. Kuulostaa tosi tutulta. Joudun aina vääntämään pienimmästäkin asiasta, siis jos esim. haluaisin käydä vaikka tosi nopsasti hoitamassa jonkun asian, esim. palauttamassa jotain lainaamaani naapuriin, niin mies aloittaa "onko sun nyt ihan pakko, etkö voisi ottaa lapsia mukaan jne.". Mulla ei käytännössä ole omaa aikaa, koska jos saan joskus kärtettyä itselleni vaikkapa tilaisuuden osallistua työpaikan illanviettoon, niin mies onnistuu aina buukkaamaan siihen loppujen lopuksi jotain muuta "tärkeämpää" tai on vaikka "kipeä" eikä mitenkään voi hoitaa lapsia. Jumpassa saan sentään käydä joskus, mutta yleensä mies soittaa äitinsä hoitamaan lapsia, jotta hänen ei tarvitsisi. Jos hän hoitaa, puhelimeni soi minuutti jumpan loppumisen jälkeen ja mies kysyy, miksi en jo ole kotona.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja tsempistä!
ap