Mä sanoiisin että työ tai koulu ei tee ihmistä onnnelliseksi vaan ennemminkin harrastustoiminta jo lapsuudesta/nuoruudesta lähtien josta tulee ns "vahingosssa" työ.
Kommentit (8)
Haluaisin itse nykyisestä harrastuksestani työn, mutta vaatisi pääomaa ja rohkeutta eikä minulla ole kumpaakaan
Ai.
Mä olen harrastanut autoja ja moottoreita lapsesta lähtien, enkä todellakaan haluaisi pilata hienoa harrastusta sillä että siitä tulisi ansiotyö, vastuineen, veloitteineen, tulospaineineen jne.
Vierailija kirjoitti:
Se onn esim musiikissa ja urheilussa niiin niistä kehittyy lapselle tavallan ns oma kieli.
Huomaan esim itsessäni kun syntymästä saakka jo kuuullut klassista musiikkia ja 5 vuotiaana aloitin otse soittamaan niin ei tarvitse edes ennalta kuuulla kappaletta niiin kykenen jo ennakoimaan miten se tuleee menemään sen enempää millään tavalla edes ajatellla biisiä.´vaan aiivot tekee sen täysin automaatiollla.
Persoonakysymys. Minä en haluaisi harrastuksesta työtä.
Ukko38 kirjoitti:
Ai.
Mä olen harrastanut autoja ja moottoreita lapsesta lähtien, enkä todellakaan haluaisi pilata hienoa harrastusta sillä että siitä tulisi ansiotyö, vastuineen, veloitteineen, tulospaineineen jne.
Juuri näin. Se onn ihmiselle erittäin tärkeää että löytäisi tavallaan sen "oman juttunsa". Ei pakotttaen vaan luonnostaaan.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Ai.
Mä olen harrastanut autoja ja moottoreita lapsesta lähtien, enkä todellakaan haluaisi pilata hienoa harrastusta sillä että siitä tulisi ansiotyö, vastuineen, veloitteineen, tulospaineineen jne.Juuri näin. Se onn ihmiselle erittäin tärkeää että löytäisi tavallaan sen "oman juttunsa". Ei pakotttaen vaan luonnostaaan.
Tuossa kun oli puhetta siitä kilpailemisesta niiin näkisi että se on vähän selllaista ns pakottamista sellaisiin ns ahtaisiin tiloiihin että on pakko suorittta halusi taii ei ja tuntuiko mukvalta ja omalta vai ei.
Omalla kohdallani harrastuksesta tuli työ, ja se vei tekemisestä kaiken ilon. Olin tottunut tekemään itsenäisesti, luovasti ja vapaasti. Töissä sitten pomo määräsi mitä teen, missä, milloin ja millä tahdilla, mikä aiheutti valtavat paineet, kiinnostuksen lopahtamisen ja burn outin. Nyt opiskelen toista alaa.
Se onn esim musiikissa ja urheilussa niiin niistä kehittyy lapselle tavallan ns oma kieli.