4-v kaataa maitolasin joka päivä
Uusperheeseen kuuluu 4-v lapsi. Hänet istutetaan aina syömään yksin tablettia tuijottaen. Tähän asiaan en voi vaikuttaa, koska vanhemmat päättävät lapsen asioista, en minä. Lapsi tuijottaa piirrettyjä ja joka ikinen päivä maitolasi lipeää otteesta kun keskittyminen herpaantuu ja maidot ovat pitkin lattiaa. Ei auta painavampi muki, ei auta tuplakorvamuki. Pillipullo tms auttaisi mutta sellaista ei kuulemma saa antaa.
Olen ”se lapseton äitipuoli joka ei tiedä kasvatuksesta mitään” ja koen olevani ihan hirveä kun lapsen kanssa kahdestaan ollessa en anna tablettia pöytään vaan kuuntelen sen aiheuttaman kiukun. Silloin ruoka menee reippaammin alas, kun ei ole mitään mitä jäädä tuijottelemaan ja haaveilemaan. Maito pysyy myös silloin lasissa.
Mutta kun lapsen vanhempi on kotona, en uskalla uhmata ohjeita ja joudun luuttuamaan lattiat joka ruokailun jälkeen. Olen yrittänyt keskustella lapsen isän kanssa, mutta lapsen molemmat vanhemmat ovat sitä mieltä että lapsella pitää saada olla tabletti ruokapöydässä. Heitä ei keskittymisen herpaantumisen aiheuttama maidon kaatuminen haittaa. Minua haittaa.
Mitä teen?
Kommentit (36)
No lapsen isä tai lapsi itse pyyhkii sen maidon!!!
No uhmaa niitä ohjeita, ole pomo keittiössäsi ja sano että nyt syödään näin, jos herralle ei sovi niin tuossa on ovi.
Jos sulla ei oo sanaa siihen miten se kersa pöydässä syö niin miksi sen kersan sotkut kuuluisi sun siivottavaksi?
Voi, voi. Omia valintoja, omia valintoja...
Troallaus on harrastus siinä missä mikä tahansa muukin ja sitä voi harjoitella. Kyllä se siitä vielä paranee, kun oikein yrität. Tsemppiä!
Koska jos minä en siivoa, niitä ei siivoa kukaan enkä kestä ajatusta siitä että maito kuivuu ja alkaa haista.
En voi näyttää miehelle ovea, koska asun miehen asunnossa.
Se, ketä maidon kaatuminen ja tabletin käyttö ei haittaa, saa sitten luvan myös siivota sen kaatuneen maidon.
Laita maitoa vain vähän lasiin. Lapsi on oppinut keinon kiusata/saada huomiota. Isän ollessa lapsen puolella tilanteessa, lapsi käyttää sitä sinua vastaan. Syö itse eri aikaan. Aikuinen mies olisi kanssasi samaa mieltä tabletin käytöstä ruokapöydässä. Lapsellinen äijä, nauttii lapsen teoista ja huomiosta.
Kyllä isä sallii: Isi on mukava.
Laitat siihen lasiin juuri sen määrän maitoa, kun haluat sitä sotkua siivota. Ja oikeastaan -- eipä tuossa tilanteessa millään ohjeistuksella ole väliä -- tuo kuvio parisuhteessa on tuhoontuomittu -- oot pelkkä piika, ja ikuinen kakkonen.
Vierailija kirjoitti:
jätä se sika!
Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun tämä ohje on oikein kohdallaan.
Haluatko itse lapsia vielä? Jos haluat niin mieti nyt ihmeessä miksi olet tuon miehen kanssa. Jos saat omia lapsia niin tuollainen kasvatus haittaa heitä. Ja jos miestä ei haittaa lattialle happanevat maidot niin oikeastikin olet valmis hommaamaan lapsia tuon miehen kanssa?
Jos seksi on hyvää miehen kanssa niin hommaa oma asunto ja käytä tuplaehkäisyä ja nauti.
Jos taas haluat normaalin tasa-arvoisen parisuhteen niin eroa. Sitä et tule saamaan miehen kanssa joka ei viitsi edes kasvattaa lastaan tai siivota huonon kasvatuksen aiheuttamia ongelmia vaan jättää ne sinun ongelmaksi.
Ruoan kanssa ei edes kannattaisi juoda maitoa, koska se estää esim. raudan imeytymisen ravinnosta.
Laittakaa lapselle puolikas lasillinen vettä ruokajuomaksi, ja ruoan jälkeen (kun laitteet on laitettu pois) saa sitten lasillisen maitoa jos haluaa.
Fiksuinta olisi tarjota se maito (jos sitä nyt kokee tarvitsevansa) erikseen tai esim. välipaloilla.
Lattiamoppi kirjoitti:
Koska jos minä en siivoa, niitä ei siivoa kukaan enkä kestä ajatusta siitä että maito kuivuu ja alkaa haista.
En voi näyttää miehelle ovea, koska asun miehen asunnossa.
No etsipä sitten ihan oma ovi ja kävele siitä sisään.
Ota tabletti lapselta pois, kun kaataa maidon ja saa takaisin vasta kun on siivonnut sen. Jos lapsi ei siivoa, niin ei näy tablettiakaan.
Jos lapsi asuu myös sinun katon alla, sinulla pitää olla sama mahdollisuus sanoa lapsen suhteen mitä vaan, jos minulta se kiellettäisiin, lähtisi mies lapsensa kanssa oitis ovesta ulos. Minä en hyysää kenenkään miehen entisiä "roiskeita" kiltisti vaan kasvatukseen puutun takuuvarmasti, toistan, TAKUUVARMASTI.
Vierailija kirjoitti:
Ota tabletti lapselta pois, kun kaataa maidon ja saa takaisin vasta kun on siivonnut sen. Jos lapsi ei siivoa, niin ei näy tablettiakaan.
Hei kuules nyt, ei 4-vuotiasta voi pistää siivoamaan, vaan tämä keissi hoidetaan muulla tavoin.
Lattiamoppi kirjoitti:
Koska jos minä en siivoa, niitä ei siivoa kukaan enkä kestä ajatusta siitä että maito kuivuu ja alkaa haista.
En voi näyttää miehelle ovea, koska asun miehen asunnossa.
Osaatko itse ovesta ulos vai täytyykö saatella?
jätä se sika!