Lue keskustelun säännöt.
Näkö- ja ajatusharhoja?
27.07.2021 |
Alkuun kerrottakoon, että olen 30-vuotias nainen, sairastan OCDtä, ahdistuneisuushäiriötä ja aurallista migreeniä.
Mulla on monta vuotta ollut jo kummallsia näkö ja ajatusharhoja.
Esimerkiksi;
- Lapsena näin "hirtetyn" miehen roikkumassa erään talon katolla joka kerta kun kävelin ohitse. Aina kun katsoin kunnolla, siellä ei ollut mitään, vain tikapuut. Silti näin sen silmäkulmasta selkeästi.
- pari vuotta sitten vilkaisin aamulla pientä koiraani joka istui sohvalla. Koiran sijasta näin kaverini. Päässäni ehti vilahtaa miten hemmetissä hän on ilmaantunut tänne yhtäkkiä. Räpäytin silmiä ja koira oli taas koira.
-Tässä muutama päivä sitten mieheni etsi isosta vaatekaapista ulko-oven vieressä jotain. Päähäni välähti ajatus "hän menee toiseen huoneeseen". Päässäni välähti huone, jota meillä ei ole ja sitten uusi välähdys "mitä helvettiä, ei varmaa kaapista mennä yhtään minnekään".
Nämä ajatusharhat kestävät tosiaan sekunnista pariin. Ovat välähdyksiä lähinnä. Jälkeenpäin ahdistaa ja pelkään tulevani hulluksi. Lapsena mulla oli ehkä vuoden kestänyt psykoosi, johon en saanut apua vaan jouduin täysin yksin kestämään sen. Mun OCD oireet oli puhjennut muutamaa vuotta aiemmin ja se meni lopulta siihen, että pelkäsin kuollakseni, että mun vanhemmat yrittää tappaa mut. Luulin, että mehussa oli myrkkyä, luulin, että mut yritetään heittää auton alle tai hukuttaa ammeeseen. Se oli kamalaa.
Mulla kesti myös ehkä n. 10-12-vuotiaaksi asti erottaa milloin nukun ja milloin olen hereillä.
Mistähän mahtaa olla kyse? Nykyään mulla säilyy kuitenkin todellisuudentaju aika hyvin ja noi harhat painottuu siihen, että olen väsynyt.
Olen käynyt OCD:n takia terapiassa aikaisemmin, muistaakseni siellä on laveasti käsitelty aihetta. Terapeutti kuittasi kaiken vilkkaalla mielikuvituksella.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Kyse voi hyvinkin olla siitä että vajoat vain syvälle ajatuksiisi helposti... ilmeisesti olet totuttanut aivosi semmoiseen.
Hmmm ehkä. Se olisi ainakin yksinkertainen selitys. 🤔
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka. Ei tuo psykoosilta kuulosta minusta yhtään. Kuulostaa ehkä ennemminkin, että ahdistuneisuus saa mielen käymään vähän ylikierroksilla. Lisäksi tulee mieleen, voisiko olla jotain neurologistakin taustaa.
Ja oletko tutustunut pakonomainen haaveilu -häiriöön? Itse olen sairastanut sitä lapsesta asti. Haaveajattelu on tunteen tasolla itselleni niin realistista, että se on tunteen tasolla ”totta” vaikka tietenkin tiedän ettei ole. Haaveilen ihan kaikkea arkipäiväistäkin, käyn mielessäni dialogia jonkun ihmisen kanssa tai käyn ajatuksissani kaupassa.
Ihmismieli on ihmeellinen ja kummallinen juttu. Lapsuudessa opimme tiettyjä tapoja ja ajatusmalleja, defenssejä ja toimintatapoja, myös neurologiaan se vaikuttaa.
Älä huoli noista sun kuvitelmista, ne on sun mielesi tapa purkaa stressiä ja ahdistusta. Jos saat ahdistusta helpottumaan, kuvitelmiin ei ole niin suurta tarvetta. Mistään psykoosista ei ole kohdallasi kyse.
Ehkä purkaisin noita sun lapsuuden aikaisia pelkojasi, että vanhemmat yrittävät vahingoittaa sinua. Onko lapsuudessa ollut jotain muuta pelottavaa, johon mieli on reagoinut noin? Itselläni oli opiskelujen alussa piinaava pelko, että poikaystäväni yrittää tappaa. En aina uskaltanut pestä naamaani lavuaarin ääressä kun pelkäsin että hän arvaamatta tulee ja lyö pääni siihen. Mulla itselläni on vakava traumatausta ja se on aiheuttanut oireilua: ahdistus, pakonomainen haaveilu, dissosiaatiohäiriö ja masennus.
Mulla oireet on iän, terapian ja lääkkeiden myötä lievittyneet paljon. Lääkkeitä käytin 15 vuotta, nykyään menee vain puolikas mirtatsapiini unilääkkeenä.
Tsemppiä sinulle, älä ole liikaa huolissasi mutta suosittelen minäkin kokeilemaan lääkitystä. Itselläni auttoi Lamotrigiini ja Voxra, ei SSRI. Diapamejakin joskus otin ahdistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Moikka. Ei tuo psykoosilta kuulosta minusta yhtään. Kuulostaa ehkä ennemminkin, että ahdistuneisuus saa mielen käymään vähän ylikierroksilla. Lisäksi tulee mieleen, voisiko olla jotain neurologistakin taustaa.
Ja oletko tutustunut pakonomainen haaveilu -häiriöön? Itse olen sairastanut sitä lapsesta asti. Haaveajattelu on tunteen tasolla itselleni niin realistista, että se on tunteen tasolla ”totta” vaikka tietenkin tiedän ettei ole. Haaveilen ihan kaikkea arkipäiväistäkin, käyn mielessäni dialogia jonkun ihmisen kanssa tai käyn ajatuksissani kaupassa.Ihmismieli on ihmeellinen ja kummallinen juttu. Lapsuudessa opimme tiettyjä tapoja ja ajatusmalleja, defenssejä ja toimintatapoja, myös neurologiaan se vaikuttaa.
Älä huoli noista sun kuvitelmista, ne on sun mielesi tapa purkaa stressiä ja ahdistusta. Jos saat ahdistusta helpottumaan, kuvitelmiin ei ole niin suurta tarvetta. Mistään psykoosista ei ole kohdallasi kyse.
Ehkä purkaisin noita sun lapsuuden aikaisia pelkojasi, että vanhemmat yrittävät vahingoittaa sinua. Onko lapsuudessa ollut jotain muuta pelottavaa, johon mieli on reagoinut noin? Itselläni oli opiskelujen alussa piinaava pelko, että poikaystäväni yrittää tappaa. En aina uskaltanut pestä naamaani lavuaarin ääressä kun pelkäsin että hän arvaamatta tulee ja lyö pääni siihen. Mulla itselläni on vakava traumatausta ja se on aiheuttanut oireilua: ahdistus, pakonomainen haaveilu, dissosiaatiohäiriö ja masennus.
Mulla oireet on iän, terapian ja lääkkeiden myötä lievittyneet paljon. Lääkkeitä käytin 15 vuotta, nykyään menee vain puolikas mirtatsapiini unilääkkeenä.
Tsemppiä sinulle, älä ole liikaa huolissasi mutta suosittelen minäkin kokeilemaan lääkitystä. Itselläni auttoi Lamotrigiini ja Voxra, ei SSRI. Diapamejakin joskus otin ahdistukseen.
Kiitos pitkästä viestistä.
En ole ihan varma mikä tuon lapsuuden pelon laukaisi. Ehkä se kun eräs lähisukulainen sanoi että mun äiti ei koskaan halunnut lapsia (=mua). Kerroin tästä vasta paljon myöhemmin äidilleni joka kauhistui tosi paljon, siitä, että joku oli voinu sanoa lapselle niin. Varsinkin kun se ei pitänyt paikkaansa.
Pakonomaiseen haaveiluun en oo tutustunut, täytyy googlailla.
Ap
Pakonomaisesta haaveilusta tutulta kuulosti tuo omaan maailmaan pitkäksi aikaa katoaminen.
Teininä yksi vakiohaave oli poikaystävä ja monesti haaveilin että mulla olis joku. Haaveilin siis monesti päiväkausia putkeen vaikka ihan jostain täysin kuvitellusta tyypistä et mitä me tehtäisiin tai mitä se sanois jne. Ja että se vaikka asuis jossain muualla ja kaipais mua 😅😂
Nyt myöhemmin tosiaan haaveilen esim. Matkailusta, mitä toki olen ennen koronaa harrastanutkin.
Ap
Ja neurologisesti ajateltuna, olen miettinyt Aspergerin mahdollisuutta pitkään. Mulla on ollut lapsena aika outoja kiinnostuksen kohteita kuten linnut, sukellusveneet jne.ulla on ollut aina ihme pakkomielteitä jostain tietystä asiasta. Mun on vaikea saada ystäviä ja koen että oon aina jokaiseen paikkaa epäsopiva ja omituinen.
Mun on myös ollut vaikea keskittyä, kokeisiin lukiessa esim. Yhden sivun jälkeen lähti ajatus täysin laukalle.
Luin vaikka Amerikan historiasta, näin sanan vapaudenpatsas, siitä tuli mieleen ranska, siitä se simpsonien jakso kun ne on Ranskassa, siitä mieleen että Margella oli Chanelin puku päällä, siitä mieleen, että onkohan ne Ranskassa halpoja, siitä mieleen että samalla lapsityövoimalla ne taidetaan nykyään tehdä kun hm vaatteet jnejnejne. Sitten havahduin puoli tuntia myöhemmin että ei hitto ku pitäis lukea.
Mulla on myös vaikeuksia loogisessa päättelykyvyssä ja avaruudellisessa hahmotuksessa. Koen alisuoriutuneeni elämässä täysin näiden ongelmien takia.
Ap
Kyse voi hyvinkin olla siitä että vajoat vain syvälle ajatuksiisi helposti... ilmeisesti olet totuttanut aivosi semmoiseen.