Lue keskustelun säännöt.
Näkö- ja ajatusharhoja?
27.07.2021 |
Alkuun kerrottakoon, että olen 30-vuotias nainen, sairastan OCDtä, ahdistuneisuushäiriötä ja aurallista migreeniä.
Mulla on monta vuotta ollut jo kummallsia näkö ja ajatusharhoja.
Esimerkiksi;
- Lapsena näin "hirtetyn" miehen roikkumassa erään talon katolla joka kerta kun kävelin ohitse. Aina kun katsoin kunnolla, siellä ei ollut mitään, vain tikapuut. Silti näin sen silmäkulmasta selkeästi.
- pari vuotta sitten vilkaisin aamulla pientä koiraani joka istui sohvalla. Koiran sijasta näin kaverini. Päässäni ehti vilahtaa miten hemmetissä hän on ilmaantunut tänne yhtäkkiä. Räpäytin silmiä ja koira oli taas koira.
-Tässä muutama päivä sitten mieheni etsi isosta vaatekaapista ulko-oven vieressä jotain. Päähäni välähti ajatus "hän menee toiseen huoneeseen". Päässäni välähti huone, jota meillä ei ole ja sitten uusi välähdys "mitä helvettiä, ei varmaa kaapista mennä yhtään minnekään".
Nämä ajatusharhat kestävät tosiaan sekunnista pariin. Ovat välähdyksiä lähinnä. Jälkeenpäin ahdistaa ja pelkään tulevani hulluksi. Lapsena mulla oli ehkä vuoden kestänyt psykoosi, johon en saanut apua vaan jouduin täysin yksin kestämään sen. Mun OCD oireet oli puhjennut muutamaa vuotta aiemmin ja se meni lopulta siihen, että pelkäsin kuollakseni, että mun vanhemmat yrittää tappaa mut. Luulin, että mehussa oli myrkkyä, luulin, että mut yritetään heittää auton alle tai hukuttaa ammeeseen. Se oli kamalaa.
Mulla kesti myös ehkä n. 10-12-vuotiaaksi asti erottaa milloin nukun ja milloin olen hereillä.
Mistähän mahtaa olla kyse? Nykyään mulla säilyy kuitenkin todellisuudentaju aika hyvin ja noi harhat painottuu siihen, että olen väsynyt.
Olen käynyt OCD:n takia terapiassa aikaisemmin, muistaakseni siellä on laveasti käsitelty aihetta. Terapeutti kuittasi kaiken vilkkaalla mielikuvituksella.
Kommentit (46)
Varmasti terapia auttaisi, kun on traumoja kertynyt ja muista, että todellakin ansaitset kaiken avun. Sinua on kohdeltu rikollisesti . Minulle sanoi kokenut terapeutti, että diagnoosilla ei ole niinkään merkitystä vaan että traumaoireita pystyy hoitamaan.
Et ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistikatkot liittyy myös juuri dissosiaatioon.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti terapia auttaisi, kun on traumoja kertynyt ja muista, että todellakin ansaitset kaiken avun. Sinua on kohdeltu rikollisesti . Minulle sanoi kokenut terapeutti, että diagnoosilla ei ole niinkään merkitystä vaan että traumaoireita pystyy hoitamaan.
Et ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin.
Kävin terapiassa seksuaalisten pakko-ajatusten takia. Taustani takia mulle puhkesi pocd joka on varmaan ocd muodoista se kamalin. Toki mulla on ollut pakko-oireita aina mutta noi oli niin kestämättömiä ajatuksia ja pelkoja että olisin varmaan kuollut ilman terapiaa.
Olen myös käynyt lyhyen nettiterapian. Huolestuin jo aiemmin muististani v.2017 ja sain siihen lyhyen nettiterapiajakson. Mulla oli silloin just samanlaisia oireita ja esim toi "koirakaveri" episodi oli siltä ajalta.
Ap
Dissosiaatiohäiriön oireita
Keskittymiskyvyttömyys
Muistikatkot
Hajamielisyys
Toimintakyvyn lamaantuminen
Syömishäiriö
Riippuvuudet
Somaattiset kivut
Epäluottamus toisiin ihmisiin
Tunnottomuus
Masennus
Uupumus
Aistiharhat
Vierailija kirjoitti:
Dissosiaatiohäiriön oireita
Keskittymiskyvyttömyys
Muistikatkot
Hajamielisyys
Toimintakyvyn lamaantuminen
Syömishäiriö
Riippuvuudet
Somaattiset kivut
Epäluottamus toisiin ihmisiin
Tunnottomuus
Masennus
Uupumus
Aistiharhat
No joo. Mulla on noi melkeinpä kaikki...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan esim. Dissosiaatio on mulle tosi tuttua. Mulla on traumaattisia kokemuksia oikeestaan monesta eri elämänvaiheesta. Välillä tuntuu kun leijuisin irti itsestäni. Aina kun itken, niin jotenkin eriydyn itsestäni ja jotenkin katselen itseäni ulkopuolelta silleen "miksi toi parkuu hohhoijaa"
Ehkä tämmöset oudot ajatukset voi liittyä myös siihen?Oon elämässäni siis kokenut mm. Seks. Hyväksikäyttöä, raiskauksen, kiusaamista, tärkeän isovanhemman kuoleman, vähättelyä jne.
Ap
Ja tosiaan tuosta hyväksikäytöstä en oo koskaan pystynyt kertomaan kellekään muutakin hieman vihjaamalla siihen suuntaan. Lapsena yritin kertoa vanhemmilleni mutta nämä sanoivat vaan "jaa mitä sitten" 😪 eivät kai uskoneet tai halunneet ajatella asiaa.
Ap
Nyt sä oot jo uskaltanut kertoa täällä. Se on iso askel. Sä voit vaikka kirjoittaa asiasta ja käydä sitä kautta tunteita läpi. Vanhempien on helppoa sanoa lapselle että hän keksi koko asian, koska nää tilanteet ovat aikuiselle todella järkytys, kun ei itsekkään tiedä miten tulisi toimia ja miten lasta tulee tukea. Ja jos näistä päädytään tekemään rikosilmoitus, niin lapsi jää tosi yksin, tutkinnan aikana kun ei saa asiasta lapselta kysellä, sillä se on lain silmissä johdattelua... Tutkinnat kestää tosi kauan, syyllistä ei välttämättä edes löydy ja jos löytyy niin näyttö harvoin riittää tuomioon. Tää on hyvin raskasta koko perheelle, varsinkin uhrille. Sä voit myös tehdä rikosilmoituksen itse jos syyllinen on selvillä, ja elossa, vaikka aikaa ois kulunut kauan .
Tukinainen on sellainen järjestö mistä voit pyytää apua.En vaan pysty tekeen asialle mitään. Ja asiasta on tosiaan kulunut se 20v mikä on umpeutumisaika. Se kuitenkin vaivaa mua lähes päivittäin.
Kyseessä ei oo mikään varsinainen raiskaus mutta koskettelu, puristelu yms.
Ap
Asioiden hyväksyminen on aina se vaikein osuus, kun tietää että on käynyt jotain mitä ei saa enää peruutettua tai voi siihen mitenkään vaikuttaa. Mutta sitä ajatusta pitää vaan työstää, muistuttaa itseään säännöllisesti että vika ei ole oma, se on menneisyyttä, eikä sille voi enää tehdä mitään, pitää vaan jatkaa elämäänsä.
Joo ihan tuttua, kun kuvailit tuota ajatuksiin vaipumista. Saattaa mennä monta tuntia.
Tiedän miten vahva olet, kun olet käynyt läpi eri versioita ocd:tä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan esim. Dissosiaatio on mulle tosi tuttua. Mulla on traumaattisia kokemuksia oikeestaan monesta eri elämänvaiheesta. Välillä tuntuu kun leijuisin irti itsestäni. Aina kun itken, niin jotenkin eriydyn itsestäni ja jotenkin katselen itseäni ulkopuolelta silleen "miksi toi parkuu hohhoijaa"
Ehkä tämmöset oudot ajatukset voi liittyä myös siihen?Oon elämässäni siis kokenut mm. Seks. Hyväksikäyttöä, raiskauksen, kiusaamista, tärkeän isovanhemman kuoleman, vähättelyä jne.
Ap
Ja tosiaan tuosta hyväksikäytöstä en oo koskaan pystynyt kertomaan kellekään muutakin hieman vihjaamalla siihen suuntaan. Lapsena yritin kertoa vanhemmilleni mutta nämä sanoivat vaan "jaa mitä sitten" 😪 eivät kai uskoneet tai halunneet ajatella asiaa.
Ap
Nyt sä oot jo uskaltanut kertoa täällä. Se on iso askel. Sä voit vaikka kirjoittaa asiasta ja käydä sitä kautta tunteita läpi. Vanhempien on helppoa sanoa lapselle että hän keksi koko asian, koska nää tilanteet ovat aikuiselle todella järkytys, kun ei itsekkään tiedä miten tulisi toimia ja miten lasta tulee tukea. Ja jos näistä päädytään tekemään rikosilmoitus, niin lapsi jää tosi yksin, tutkinnan aikana kun ei saa asiasta lapselta kysellä, sillä se on lain silmissä johdattelua... Tutkinnat kestää tosi kauan, syyllistä ei välttämättä edes löydy ja jos löytyy niin näyttö harvoin riittää tuomioon. Tää on hyvin raskasta koko perheelle, varsinkin uhrille. Sä voit myös tehdä rikosilmoituksen itse jos syyllinen on selvillä, ja elossa, vaikka aikaa ois kulunut kauan .
Tukinainen on sellainen järjestö mistä voit pyytää apua.En vaan pysty tekeen asialle mitään. Ja asiasta on tosiaan kulunut se 20v mikä on umpeutumisaika. Se kuitenkin vaivaa mua lähes päivittäin.
Kyseessä ei oo mikään varsinainen raiskaus mutta koskettelu, puristelu yms.
Ap
Asioiden hyväksyminen on aina se vaikein osuus, kun tietää että on käynyt jotain mitä ei saa enää peruutettua tai voi siihen mitenkään vaikuttaa. Mutta sitä ajatusta pitää vaan työstää, muistuttaa itseään säännöllisesti että vika ei ole oma, se on menneisyyttä, eikä sille voi enää tehdä mitään, pitää vaan jatkaa elämäänsä.
Juu olenkin työstänyt asiaa ja pitkään olin ok koko jutun kanssa. Ongelma on että koska tekijä on sukua, häntä näkyy aina välillä juhlissa tai jonkun toisen sukulaisen luona kylässä. Vaikka olen antanut anteeksi niin silti ahdistaa. Ehkä eniten surullinen fiilis on siitä että mulla on tästä henkilöstä ristiriitaisesti myös hyviä muistoja.
Aå
Vierailija kirjoitti:
Joo ihan tuttua, kun kuvailit tuota ajatuksiin vaipumista. Saattaa mennä monta tuntia.
Tiedän miten vahva olet, kun olet käynyt läpi eri versioita ocd:tä.
Kiitos 💗 tästä tuli oikeasti hyvä mieli 😥❤
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on niin monenlaisia elämää rajoittavia psyykkisiä ongelmia, että ilman muuta sinun tulisi päästä asiantuntevalle lääkärille ja säännölliseen terapiaan. Sinänsä harhasi ja pakkoajatuksesi eivät kuulosta siltä, että olisit "tulossa hulluksi" tai sekoamassa, saati sairastumassa muistihäiriöön, mutta ilman muuta ne aiheuttavat sinulle valtavasti tarpeetonta kärsimystä, josta on kuitenkin onneksi mahdollista päästä eroon hyvällä hoidolla ja sopivalla lääkityksellä.
Mukavaa viikonloppua Ap, kyllä kaikki järjestyy💗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mukavaa viikonloppua Ap, kyllä kaikki järjestyy💗
Kiitos samoin!
ap
Skitsoaffektiivinen häiriö? Sinuna varaisin ajan lääkäriin ja kertoisin oireistani, turha kärsiä yksin, kun apua on saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Skitsoaffektiivinen häiriö? Sinuna varaisin ajan lääkäriin ja kertoisin oireistani, turha kärsiä yksin, kun apua on saatavilla.
Kävin viimekesänä lääkärissä, koska silloin oli juuri kuoleman ja sairauksien pelko tosi vahvana. Kieltäydyin syömästä lääkkeitä ja mun avuksi annettiin 1 psyk.sh käynti jossa täti lähinnä nyökkäili " Kyllä, sairaudet on kamalia. Niinpä, kyllä se on surullista, nii-in..."
Enää en jaksa hakea apua. Olen nyt käynyt niin paljon terapiassa, lääkäreillä, psykologeilla.... Eipä niistä ole apua kuin hetkeksi vaan.
ap
Siis todella samantapaiset kokemukset kuin sinulla ap, ilman tuota ocd:tä (tai ainakaan ei löydy diagnoosia). Itselläkin takana pahoja traumoja joita en ole saanut avattua oikein missään, olen yrittänyt hakea teinistä saakka apua mutta turhaan. Aina kun on päässyt prosessissa eteenpäin se on tyssännyt siihen että en ole ollutkaan tarpeeksi sekaisin päästäni. En sitten tiedä miten huonovointinen pitäisi olla että mitään tahoa kiinnostaisi tehdä asialle mitään.
Vielä noista unista, itsellä meni myös unet ja todellisuus pahasti sekaisin lapsena ja koen vieläkin unia joista pitää erikseen miettiä tapahtuikohan se oikeasti. Edelleen unet tuntuu ehkä todellisemmilta kuin pitäisi, ne vaikuttavat välillä olotilaani paljonkin tai unen asiat jäävät pyörimään mielessä ja häiritsemään. Silloin tällöin olen myös todella sekaisin herätessäni ja saatan luulla unen vielä jatkuvan, tosin tuo on onneksi vähentynyt viime vuosina. Koin myös yöllisiä kauhukohtauksia aikuisuuteen asti. 36
Vierailija kirjoitti:
Vielä noista unista, itsellä meni myös unet ja todellisuus pahasti sekaisin lapsena ja koen vieläkin unia joista pitää erikseen miettiä tapahtuikohan se oikeasti. Edelleen unet tuntuu ehkä todellisemmilta kuin pitäisi, ne vaikuttavat välillä olotilaani paljonkin tai unen asiat jäävät pyörimään mielessä ja häiritsemään. Silloin tällöin olen myös todella sekaisin herätessäni ja saatan luulla unen vielä jatkuvan, tosin tuo on onneksi vähentynyt viime vuosina. Koin myös yöllisiä kauhukohtauksia aikuisuuteen asti. 36
Näen edelleen todentuntuisia unia mutta onneksi en enää sekoita niitä todellisuuteen.
Lapsena mun vakiouni oli sellainen, että tein mun perheen kanssa kaikkia kivoja juttuja. Ja ne perheenjäsenet oli unessa aina kivoja ja kilttejä. Harkitsin jopa lapsena t*ppavani itseni koska ajattelin, että siten voin jäädä "kivemman" perheen luokse unimaailmaan. (Aika sairasta oikeasti! Pieni lapsi ajattelee tällaisia. Idean sain ystävältäni jolle sanoin, että elämä on välillä kamalaa ja tylsää. Ja hänen ratkaisu oli "tapa itsesi" Ja oltiin tällöin siis 4-5v! herranjumala...)
Lopulta yhdessä unessa hyvästelin "uniperheen" ja sanoin että mun on pakko olla mun oikean elämän perheen kanssa. Muistan kun nousin maasta ilmaan ja kaikki kerääntyi vilkuttamaan mulle. Sitten heräsin.
Ap
Up vielä
Oon kyl miettinyt tota vilkasta mielikuvistustakin.... yhteen aikaan huvittelin kuvittelemalla esim. Lenkillä että nyt olen reissussa vieraassa ja katson kaikkea ulkopuolisen silmin. Siihen oli ja on helppo uppoutua. En siis eksynyt sen takia tai mitään mutta käänsin tutut paikat vieraaksi ja kehittelin niitä lisää päässäni. Uppoan helposti kaikkiin fantasiakuvitelmiin ja olen aina tykännyt ajatella, pohtia ja haaveilla.
Ap
No siis sitä mä pelkään että kyseessä on joku muistihäiriö. En tosin kuitenkaan unohtele mitään tärkeää(paitsi ne avaimet unohtu edellisessä stoorissa), muistan kaikki sovitut asiat ja mitä on tapahtunut jne. Mutta jotenkin se on ongelma että vaivun herkästi syvälle ajatuksiini ja omaan maailmaan. Se on ollut kyllä mun ongelma aina mutta ei ehkä ihan näin oudoissa jutuissa.
Ap