Pikkuvauva ja äippä ilmeisesti masentunut
Kuinka hyvin neuvolassa saadaan seulottua masentuneet äidit ?
Varsinkin, jos masennus on jotain muuta kuin sängynpohjalla makaamista.
Tämä äiti hoitaa kotia ja lapset, mutta selkeästi ei ole kaikki hyvin.
Samankaltaista käyttäytymistä raivoamista, kiukuttelua ja miehen raapimista, haukkumista oli jo edellisen raskauden jälkeen.
Sitten tilanne rauhoittui ajan kanssa.
Kukaan ei uskalla puuttua käytökseen lähipiirissä, ollaan varpaillaan milloin pimahtaa jostakin, jonka syytä ei kukaan edes tiedä.
Mies on evakossa, kun ei kestä olla kotona.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Kaiken takana on suuri vitutus siitä että ukko karkaa muualle nukkumaan hyvin ja itse joutuu päivästä, viikosta, kuukaudesta, jopa vuoden pari nukkumaan huonosti tai ei ollenkaan öisin. Helppo se on sitten muiden tulla hyvin nukutun yön jälkeen kauhistelemaan että mikä se tuollakin äidillä on kun noin raivona ihan pienestä yhtä äkkiä. Ukko voisi antaa äidin nukkua sitten päivällä. Tai ukko voisi hoitaa vauvan noin 1kk niin alkuunsa joka yö ja pitää vauvan siis tyytyväisenä, ruokittuna ja hiljaa, jotta äiti saa oikeasti nukkua yöllä. Niin tulepa sen kk jälkeen vuorostasi kertomaan että onko vähän kärttyinen olo kaikesta pienestä? Pakko sanoa että moni mies itkee ja kusee verta jo vkon valvomisen jälkeen. Mutta nainen, nainen tekee sitä yö toisensa jälkeen jopa vuoden tai pari, ja sitten on kaikki mitään ymmärtämättömät heti kuorossa laulamassa että ihmeen kärttyinen ja vihainen tuostakin on tullut, hullu se on ja hoitoon pitäisi mennä.
Oikeasti?
Vahva tämä!!
Vierailija kirjoitti:
Voi olla ettei vauvan äiti todellakaan hyväksy mitään apua keneltäkään eikä mistään vaan raivoaa kaikesta kaikille. Rintaruokitun vauvan kanssa äiti on kiinni mutta jos kenenkään muun lastenhoito, kaupassakäynti, ruoanlaitto tai kodinhoitoapu ei kelpaa, niin vaikeaa on auttaa. Perfektionistit ja äärettömän ehdottomat ihmiset osaa olla todella hankalia.
Voi tosiaan olla ettei halua apua, sillä harvapa meistä haluaisi, jos auttajan asenne on ap. kaltainen tai se apu tarkoittaa juuri synnyttäneen äidin raahautumista kauppaan pienten lasten kanssa ja vielä näin korona-aikana. Ja ihan pieniä vauvoja ei pitäisi edes tuoda kauppaan, kun vauvan vastustuskyky alhainen.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken takana on suuri vitutus siitä että ukko karkaa muualle nukkumaan hyvin ja itse joutuu päivästä, viikosta, kuukaudesta, jopa vuoden pari nukkumaan huonosti tai ei ollenkaan öisin. Helppo se on sitten muiden tulla hyvin nukutun yön jälkeen kauhistelemaan että mikä se tuollakin äidillä on kun noin raivona ihan pienestä yhtä äkkiä. Ukko voisi antaa äidin nukkua sitten päivällä. Tai ukko voisi hoitaa vauvan noin 1kk niin alkuunsa joka yö ja pitää vauvan siis tyytyväisenä, ruokittuna ja hiljaa, jotta äiti saa oikeasti nukkua yöllä. Niin tulepa sen kk jälkeen vuorostasi kertomaan että onko vähän kärttyinen olo kaikesta pienestä? Pakko sanoa että moni mies itkee ja kusee verta jo vkon valvomisen jälkeen. Mutta nainen, nainen tekee sitä yö toisensa jälkeen jopa vuoden tai pari, ja sitten on kaikki mitään ymmärtämättömät heti kuorossa laulamassa että ihmeen kärttyinen ja vihainen tuostakin on tullut, hullu se on ja hoitoon pitäisi mennä.
Oikeasti?
Tämä. Ap nimenomaan sanoo, että mies ottaa hatkat yöllä, jolloin äiti tarvitsisi lepoa. Jos mies on päivät töissä, niin äiti on päivätkin lasten kanssa. Missä välissä se mies hoitaa niitä lapsia ja milloin äiti saa levätä tai vaikkapa omaa aikaa?
Äiti ylisuorittaa koko ajan, hoitaa lapset kuin naarasleijona, ja sitten kun keittää yli, haukutaan hulluksi? Miten kuulostaa vähän liikaa omalta mieheltä... :/
Meilläkään mies ei tee tarpeeksi kotona ja sen kerran kun käyttää kaupassa, on tehnyt niin hirveästi että ansaitsee monen tunnin peliputken tästä hyvästä. Lapsen syöttää, niin taas saa pelata monta tuntia. Kukkuu yöt valvottaen minua ja kun sitten väsymyksissäni raivostun, olen heti hullu. Joo, eroa on puitu, mutta vielä toistaiseksi ollaan saman katon alla. Kunhan mies palaa lomalta töihin ja lakkaa kukkumasta kaikki yöt "kun on loma", arki toivottavasti normalisoituu ja minäkin saan taas nukkua. Meillä on 8kk vauva, mutta tosiaan mies on se, joka valvottaa ja ärsyttää, ei tuo suloinen vauva, joka käy kiltisti nukkumaan klo 21, herää klo 2 ja klo 5 syömään vartiksi ja jatkaa taas unia jonnekin seitsemään, jolloin pääsee äitin viekkuun vielä pariksi tunniksi, jos isi suostuu tekemään tilaa tai ei nouse ylös ja herätä vauvaa niin, ettei enää nukukaan.
Joo, kyllä kaikki sympatiani on tuon "masentuneen" äipän puolella.
t. toinen ei-masentunut äippä
Siko viimeisen kerran kertaa tilanteen.
Ja siis äidin sisko , eikä mikään anoppi !!!
Mies on tehnyt voitavansa, yrittää ja tarjoaa hoito apua, koska hänenkin lapsiaan ovat.
Mutta kun kaikki on väärin mitä mies tekee, mikään ei kelpaa.
Ja nyt kun on työmaa kaukana kotoa ja viikonloppuisin ottaisi lapset. Ei sekään sovi äidille, ei vastaa puhelimeen.Onneksi lapsilla on oma luuri.
Oli ehkä virhe tänne avautua, koska ei kukaan tiedä toisten asioita. Ja leukkutaminen ja arvailu ei auta.
Onneksi on nyttemmin ottanut anoppinsa apua vastaan.
Jospa tämä tilanne taas syksyä kohti paranee.
Siskoni tykkää yli kaiken lapsista ka haluaisi niitä monta ( nyt on siis noi kolme lasta).
Jos äiti on masentunut, vauvalla on suuri riski masentua myös. Tee lasu- ilmoitus.
Ei ju**lauta, ihan mies käyttää kaupassa. En vastaavassa tilanteessa olisi todellakaan jaksanut sitä, että minua ”autetaan” viemällä hortoilemaan jonnekin kauppaan. En yhtään ihmettele, että on äidillä hermo kireällä. Kumma juttu, jos ei olisi.