Pikkuvauva ja äippä ilmeisesti masentunut
Kuinka hyvin neuvolassa saadaan seulottua masentuneet äidit ?
Varsinkin, jos masennus on jotain muuta kuin sängynpohjalla makaamista.
Tämä äiti hoitaa kotia ja lapset, mutta selkeästi ei ole kaikki hyvin.
Samankaltaista käyttäytymistä raivoamista, kiukuttelua ja miehen raapimista, haukkumista oli jo edellisen raskauden jälkeen.
Sitten tilanne rauhoittui ajan kanssa.
Kukaan ei uskalla puuttua käytökseen lähipiirissä, ollaan varpaillaan milloin pimahtaa jostakin, jonka syytä ei kukaan edes tiedä.
Mies on evakossa, kun ei kestä olla kotona.
Kommentit (66)
Että semmolla tiaknoosilla paiskasit.
Nice.
tee rikos- tai lastensuojeluilmoitus
Äidin kanssa puhutaan ja kysellään hänen voimiaan, neuvolassa tätä tehdään jokaisella käynnillä, mutta tehokkainta on kun äiti itse pyytäisi apua.
Tuollainen käytös ei todellakaan sovi, lapsi oppii samat toimintamalit ja hän voi olla myös aggressiivinen lasta kohtaan.
Tee lasu. Luultavasti äiti suorittaa likaa, kotityöt yms on etusijalla, oma lepo jää liian vähiin ja näkyy raivikohtauksina.
Mikä siinä nyt masentaa, sekö että lasta pitää hoitaa?
Vanhemmat saavat yleesnä sortaa lapsiaan ihan rauhassa kenenkään siihen puuttumatta. Tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria, jotka elää mielenterveys- ja päihdeperheissä ja heiltä puuttuu se kodinturva ja -hoiva kokonaan.
Selvennän
Lapset hän hoitaa erinomaisesti, ja on siinäkin oikea leijonaemo.
Ongelma on siinä, ettei päästä ketään lähelleen, kukaan meistä sisaruksista tiedä mistä kenkä puristaa. Teki niin tain näin kaikki on hänen mielestään väärin. Ja raivo purkautuu mieheen ja perhe sukulaisiin, ei lapsiin.
Luulen olevan jonkin sortin vauva masennusta, koska näin on käynyt aijemminkin.
Näin käy, kun tyhjäpäät hankkivat lapsia.
Kyllä mäkin olisin vihainen, jos mies lähtisi evakkoon eikä auttaisi lastenhoidossa. Jos äiti haluaa ja energia riittää lastenhoitoon niin mies käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan, pyörittämään perhe-elämää yhdessä!
Monesti tuore äiti takertuu äitiyteensä (ihan biologista, lasten tarpeet menee kaiken edelle). Nyt mies voisi auttaa ja tukea äitiä, helppoakin on, jos kerran äiti hoitaa lapset kokonaan! Kotiin auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Näin käy, kun tyhjäpäät hankkivat lapsia.
Joo, nukkeja ja nukkekoteja tuommoisille!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mäkin olisin vihainen, jos mies lähtisi evakkoon eikä auttaisi lastenhoidossa. Jos äiti haluaa ja energia riittää lastenhoitoon niin mies käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan, pyörittämään perhe-elämää yhdessä!
Monesti tuore äiti takertuu äitiyteensä (ihan biologista, lasten tarpeet menee kaiken edelle). Nyt mies voisi auttaa ja tukea äitiä, helppoakin on, jos kerran äiti hoitaa lapset kokonaan! Kotiin auttamaan.
Sisko huhuilee,
On tietysti ihan ymmärrettävää, kun ei ole itse nähnyt tilannetta, niin helposti luullaan,
ettei mies ole kuviossa mukana.
Näin ei kuitenkaan ole, tarjoaa apuaan, käyttää kaupassa ( jos tai kun äidille ) sopii,
on lasten kanssa, kokkaa, tekee kotitöitä. Ostaa ja laittaa kaiken kykyjensä mukaan.
( vaikkakin apu on väärin tehty, äidin mielestä -> raivo).
Vaikkakin yöt viettää omassa asunnossaan, koska ei jaksa jatkuvaa tulenarkaa tilannetta, varpaillaan oloa.
Äidin mielestä sekin oli väärin, kun mies meni töihin kesäloman jälkeen ????
Ehkei, tähän auta kuin aika.
Kuulostaa olevan hormonit todella, todella sekaisin .
Jo silläkin perusteella, että on aiemminkin oireillut.
Amerikkalaista äideistä yllättävän moni syö raskaiden jälkeen masennuslääkkeitä.
Lääkäriin kirjoitti:
Kuulostaa olevan hormonit todella, todella sekaisin .
Jo silläkin perusteella, että on aiemminkin oireillut.
Amerikkalaista äideistä yllättävän moni syö raskaiden jälkeen masennuslääkkeitä.
Onkohan mahdollista ,
kertooko jokin verikoe hormonien tasapainosta ?
Voisiko lääkitys teoriaan auttaa?
Se on ihan rehellisesti hormonit, alhainen ferritiini, vitutus ja väsymys. Itse olin ihan samassa tilanteessa vauvan syntymän jälkeen ja sitä kesti vuoden jopa yli. Mikään lasu ei todellakaan nyt helpota vaan se että kysykää miten voitte olla avuksi ja antakaa sille äidille omaa aikaa, vapaata lapsen hoidosta ja mahdollisuus nukkua. Ja pitäkää päänne kiinni kaikesta arvostelevasta; ei kiinnosta kuulla että mitenkäs noi ikkunan pesut tänä kesänä tai että voisit tehdä tämän tollei ja onko nyt liikaa vauvalla päällä tms. Eli olette hiljaa ja annatte apua ettekä arvostele mitään.
Se on sitä että jos aiemmin on sulattanut tyhmiä ihmisiä ja heidän tyhmiä/arvostelevia juttujaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin tuossa vaiheessa oikeasti mitta on tullut täyteen ja omassa elämässä niin paljon asioita ja selvittävää arjesta (väsymys, vauvan hoitaminen ja sitovuus, ainainen iholla oleminen, huoli ja huolenpito, itsensä vähäiseksi laittaminen jne.) niin enää ei todellakaan enää jaksa/kiinnosta kuunnella niitä muiden samoja juttuja enää yhtään. Katso peiliin, sinä olet se viimeinen pisara kun ensin hoitaa kaiken muun, perheen, vauvan ja kodin, sillä ne on vaan pakko tehdä, niin enää ei todellakaan sen päälle kaipaa mitään toisarvoista ulinaa.
Osa naisista sekoaa täysin saatuaan lapsen. Isä on syypää kaikkeen ja pahin vihollinen. Ei ihme että avioeroja seuraa 0-3 vuotta lapsen syntymästä. Meillä kesti 11 vuotta että rouvan järki palasi.
On siis väkivaltainen miestä kohtaan, joku parisuhteessa EI toimi, miehen pitäisi tajuta erota eli asua erillään. Onko mies itse hermostuva? Äiti ei ole varmaan lapsia kohtaan väkivaltainen kuitenkaan. Ellei ole muuten burnout eli uupunut, tarvitseeko lastenhoitoon apua tai siivous, ruoka, ehkä joku sukulainen voisi auttaa, kummi tai kodinhoitaja. Näin äiti saa hermonsa kuntoon eikä kuormitu liikaa? Onko hänellä ollut raskas uraputki.
Kaiken takana on suuri vitutus siitä että ukko karkaa muualle nukkumaan hyvin ja itse joutuu päivästä, viikosta, kuukaudesta, jopa vuoden pari nukkumaan huonosti tai ei ollenkaan öisin. Helppo se on sitten muiden tulla hyvin nukutun yön jälkeen kauhistelemaan että mikä se tuollakin äidillä on kun noin raivona ihan pienestä yhtä äkkiä. Ukko voisi antaa äidin nukkua sitten päivällä. Tai ukko voisi hoitaa vauvan noin 1kk niin alkuunsa joka yö ja pitää vauvan siis tyytyväisenä, ruokittuna ja hiljaa, jotta äiti saa oikeasti nukkua yöllä. Niin tulepa sen kk jälkeen vuorostasi kertomaan että onko vähän kärttyinen olo kaikesta pienestä? Pakko sanoa että moni mies itkee ja kusee verta jo vkon valvomisen jälkeen. Mutta nainen, nainen tekee sitä yö toisensa jälkeen jopa vuoden tai pari, ja sitten on kaikki mitään ymmärtämättömät heti kuorossa laulamassa että ihmeen kärttyinen ja vihainen tuostakin on tullut, hullu se on ja hoitoon pitäisi mennä.
Oikeasti?
Tuossa selain vanhoja keskusteluita raskauden jälkeisestä masennuksesta .
Eipä niitä juuri ollut , onko niin ettei siitä edelleenkään puhuta ?
Oletus on, että ollaan pumpulissa, kun saadaan vauva.