Korkeakouluopiskelijat ovat jaksamisensa äärirajoilla: "Korona tappaa paljon enemmän kuin tiedämmekään – se tappaa naurun, se tappaa hymyn"

Miten nuoret ovat muka erityisen vaikeassa asemassa? Raskaampaa on joillain ikäihimisillä, jotka on eristetty kokonaan palvelutaloihin välillä. Elämän rajoitukset näissä oloissa koskevat ihan kaikkia, eivät vain nuoria. Ja kuten joku sanoi, nyt on kuitenkin teamsit ja zoomit, jossa ihmisiä voi tavata etänä.

Vierailija kirjoitti:

Yäk teitä vadtenmielisiä aikuisia, jotka syyllistätte nuoria siitä, että epävarmuus ja eristäytyminen koettelevat. Taitaa oma elämätön elämä kaihertaa kipeästi, kun sitä pitää muillekin toivoa?

Luopuisitteko itse kaikista nuoruuden muistoistanne vanhojen tansseista ylioppilasjuhliin, sukujuhliin, koulunaloitusjuhliin, interraileihin ja reissuihin, kotibileisiin, sitseihin, festareihin jne jne. Minä en, aivan sydäntä vihloo kun ajattelen että olisin missannut sen kaiken nuoruuden ja nuoren aikuisuuden kukoistuksessa. Ehkä teillä katkerilla narisijoilla ei ollut mitään näistä. Mutta toisin kuin nykynuorten kohdalla, jotka ovat olosuhteiden uhreja, teidän oman elämänne tyhjyys on ihan teidän oma vikanne.

Olet juuri sen sortin ihminen joka yläasteella pilkkasi kaikkia jotka eivät käyneet "kartsalla".

Kyseinen ämmä kuoli 4kymppisenä syöpään. Tee sinä samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtää tuon kun nuorilta menossa jo toinen vuosi harakoille. Nuoria ollaan vain kerrat ja parhaat vuodet pitää kotona istua ja etänä opiskella.

Kotona ei tarvitse istua kuin opiskelemassa. Vapaa-ajallaan ei ole tarvinnut istua kotona. Ei missään vaiheessa pandemiaa. 

Annas kun arvaan, olet sitä porukkaa joka istuu joka päivä lähiöräkälän suljetun oven vieressä kaljakasseineen ja kavereineen kun räkälä on koronarajoitusten vuoksi kiinni. Meidän ostarilla oli tuollainen porukka ja kuulemma muuallakin. 

Arvasit väärin. Mutta olen seurannut omien nuorteni ja heidän kavereidensa elämää eikä kukaan heistä ole istunut 24/7 kotona. En minäkään, vaikka teenkin etätöitä. Ystäviä ja kavereita tavataan, mutta ei isoissa porukoissa vaan pienemmissä. 

Just sinunkaltaistesi porukoista ne tartuntaketjut löytyy näinä aikoina. Mut kiva ettei sinua huolestuta. Eikä varmaan kaduta sitten kun omat sosiaaliset tenavasi on teholla. 

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä jokin suomalainen erityispiirre, että ylpeinä elvistellään kuinka elämän tyhjyys ei tunnu missään ja niistä omankin elämän pikku valopilkuista voisi luopua koska vain, koska tylsiähän ne olivat. Käytte töissä, tiskaatte ja kävelette kierroksen metsässä ja se riittää elämänsisällöksi kymmeniksi vuosiksi? Ja olette tästä vielä ylpeitä?

Voin pahoin. En todellakaan kuulu ankeaan hiirenharmaaseen joukkoonne.

Tämä.

Olen jo vanha, iältäni mutten sielultani. Lähes 1,5 vuotta olen kuunnellut kuinka olen vain heikko ihminen ja nyt pitää nauttia elämän pienistä hetkistä, kuten metsäretkistä ja voi vaikka aloittaa kutomisharrastuksen. Suurimpia rajoitusten tuomia ahdistuksia ei ole se etten pääse baariin/keikoille/matkustamaan/harrastuksiin vaan se että on viety se vapaus tehdä näitä asioita. Elämä on harmaata. Se on sitä että herätään viideltä, mennään töihin (jossa on maskipakko, ei enää yhteisiä lounaita työkavereiden kanssa, yksin syöt missä syöt), sitten kotiin, haet lapset, teet ruokaa, lohdutat lasta kun ei saa mennä harrastuksiin. Vapaapäivät ja lomat ei eroa arjesta, samaa ruoanlaittoa, kaupassa käyntiä ja siivousta kuten aina. Ei ole suunnitelmia elämälle, ei tavoitteita, vain harmaata. En ala pakotettuna elämään kotihiiren elämää vaikka rajoituksista nauttijat niin elävätkin. Minä vihaan metsäretkiä. Eikä siinä mitään jos tämä olisi ollut ainoa vuosi etten saa tehdä asioita joista nautin, mutta kun tässä on takana edelliset neljä vuotta lasten ja lähipiirin terveyden takia sitä harmaata kotielämää, piti viimeinkin olla aika jolloin minäkin saan taas elää ja harrastaa. Tuli universumi vastaan.

Saan suunnattomasti voimaa siitä kun olen ihmisten parissa, missä vaan - matkoilla, ravintolassa, ihmismassassa keikalla. Tapaan ehkä uuden ihmisen, juttelen, nauran, iloitsen. Kyllä, voi sanoa että olen masentunut ja ahdistunut siitä että ne asiat jotka tekee ihmiseksi, vietiin. Samaan aikaanhan ikäihmisiltä ei viety mitään, meidän kaupungissa vain ikäihmisten harrastukset pidettiin käynnissä uimahalleja myöten.

Ja mistään negatiivisista tuntemuksistahan ei ole sallittua puhua, ei tule sympatiaa. ”Kyllä aikuisen pitää ymmärtää”. Joo pitää ymmärtää mutta miten olisi edes hitunen ymmärrystä minulle päin?

En sympatisoi minäkään riskiryhmiä, en ikäihmisiä, en enää ketään. Enkä todellakaan ota itselleni tarpeetonta piikkiä siksi että nämä itsekkäät oman edun tavottelijat saavat elää, eihän minunkaan tunteeni merkanneet teille mitään.

Mutta hei, tänä vuonna päästiin festareille, vielä olisi parit edessä.

Jätkäshenkilö 49 vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä maailma nyt ei vaan voi pyöriä bileisiin halajavien parikymppisten ehdoilla.

Mutta kaikenmaailman monisairaitten ja jo terminaalivaiheessa taju kankaalla huulet suuhun sisäänpäin kääntyneinä, hengityskoneen varassa vielä vaivoin elossa olevien, saattohoitolaitoksen sängyn pohjalla makaavien 90-vuotiaitten, sekä toisaalta yli 150-kiloisiksi itsensä paisuttaneiden diabeettisten ylensyömäreitten ja maksa- sekä haimarikkoisten alkkisten ja astmaatikkojen ja kymmenallergikkojen ehdoilla voi?

Näitä riskiryhmäläisiä on tässä nyt pian kaksi vuotta hyysätty ja niiden pillin mukaan tässä on tanssittu. Milloin sitten mielestäsi on meidän kaikkien muiden vuoro? Enkä nyt puhu yksinomaan parikymppisistä, vaan meitä on muitakin, kuten ehkä nimimerkistäkin voi päätellä.

Nämä ns. "riskiryhmät" pilaavat kaikkien elämän. Kuulutko itse johonkin sellaiseen, vai mikä on motiivisi tuollaiseen muita sorsivaan ja itseriittoiseen asenteeseesi?

Oletpa mahtavan empaattinen. 

Ei se korona tapa vaan koronarajoitukset ja pelonlietsonta ovat ne jotka aiheuttavat 95+% ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin vaikea ymmärtää erilaisessa tilanteessa olevia. Onko se itseltä pois todeta selkeä fakta, että nuorilla on nyt vaikeaa?

Mikä tämä motiivi on haukkua ja vähätellä. Miksi näin teette?

Ettekö muista omaa nuoruutta?

Liittyykö se koronarajoitusten jatkumiseen? Vai onko vaan yleinen nuoret on huonoja ajattelu?

En ole aiemmin kirjoittanut tähän ketjuun, mutta itse olisin todella kiitollinen, jos oman elämän vaikeudet olisivat sitä luokkaa, että käy koulua etäopetuksessa ja isot joukkokokoontumiset ovat kielletty.

En hirveästi jaksa empatisoida tätä kyseisenlaista tilannetta, kun ongelman luokka on n. promille omista ja monien muiden ihmisten aktiivisista ongelmista.

Epäilen myös sitä, kuinka moni tässä ketjussa nuorille empatiaa vaatinut itse empatisoi itseään rankempia kokeneita ja kiinnittää heihin ylipäänsä mitään huomiota. Aika moni ei sitä juuri tee, ja sen jälkeen huomion äänekäs vaatiminen tämän tason asioille tuntuu varsin falskilta.

Jätkäshenkilö 49 vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä maailma nyt ei vaan voi pyöriä bileisiin halajavien parikymppisten ehdoilla.

Mutta kaikenmaailman monisairaitten ja jo terminaalivaiheessa taju kankaalla huulet suuhun sisäänpäin kääntyneinä, hengityskoneen varassa vielä vaivoin elossa olevien, saattohoitolaitoksen sängyn pohjalla makaavien 90-vuotiaitten, sekä toisaalta yli 150-kiloisiksi itsensä paisuttaneiden diabeettisten ylensyömäreitten ja maksa- sekä haimarikkoisten alkkisten ja astmaatikkojen ja kymmenallergikkojen ehdoilla voi?

Näitä riskiryhmäläisiä on tässä nyt pian kaksi vuotta hyysätty ja niiden pillin mukaan tässä on tanssittu. Milloin sitten mielestäsi on meidän kaikkien muiden vuoro? Enkä nyt puhu yksinomaan parikymppisistä, vaan meitä on muitakin, kuten ehkä nimimerkistäkin voi päätellä.

Nämä ns. "riskiryhmät" pilaavat kaikkien elämän. Kuulutko itse johonkin sellaiseen, vai mikä on motiivisi tuollaiseen muita sorsivaan ja itseriittoiseen asenteeseesi?

Älä unohda sitä että nämä riskiryhmät ovat omilla asenteillaan ihan itse aiheuttaneet, ettei heitäkään enää jakseta kunnioittaa. Se asenne että terveet ihmiset rajoittaa menemisiään jotta heidän ei tarvitse, on kuvottava. Mutta hei, suljetaan terveet lapset ikuisiksi ajoiksi koronakaranteeneihin neljän seinän sisään, jotta Maire 85v voi käydä kaupassa. Oksettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten nuoret ovat muka erityisen vaikeassa asemassa? Raskaampaa on joillain ikäihimisillä, jotka on eristetty kokonaan palvelutaloihin välillä. Elämän rajoitukset näissä oloissa koskevat ihan kaikkia, eivät vain nuoria. Ja kuten joku sanoi, nyt on kuitenkin teamsit ja zoomit, jossa ihmisiä voi tavata etänä.

Katsos kun Vauva-palstan mukaan ikäihmisiä kohtaan ei saa tuntea mitään myötätuntoa. Heillä on ollut niiiiiin paljon helpompi elämä kuin meillä nuorilla polvilla. Kaiken ovat saaneet kultalautasella, toisin kuin me nuoret, joilla ei ole mitään, ja nyt vietiin elämän viimeiset ilotkin pois koronan myötä.

*pyyhkii kyyneleet uusimpaan iPhoneen*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä jokin suomalainen erityispiirre, että ylpeinä elvistellään kuinka elämän tyhjyys ei tunnu missään ja niistä omankin elämän pikku valopilkuista voisi luopua koska vain, koska tylsiähän ne olivat. Käytte töissä, tiskaatte ja kävelette kierroksen metsässä ja se riittää elämänsisällöksi kymmeniksi vuosiksi? Ja olette tästä vielä ylpeitä?

Voin pahoin. En todellakaan kuulu ankeaan hiirenharmaaseen joukkoonne.

Tämä.

Olen jo vanha, iältäni mutten sielultani. Lähes 1,5 vuotta olen kuunnellut kuinka olen vain heikko ihminen ja nyt pitää nauttia elämän pienistä hetkistä, kuten metsäretkistä ja voi vaikka aloittaa kutomisharrastuksen. Suurimpia rajoitusten tuomia ahdistuksia ei ole se etten pääse baariin/keikoille/matkustamaan/harrastuksiin vaan se että on viety se vapaus tehdä näitä asioita. Elämä on harmaata. Se on sitä että herätään viideltä, mennään töihin (jossa on maskipakko, ei enää yhteisiä lounaita työkavereiden kanssa, yksin syöt missä syöt), sitten kotiin, haet lapset, teet ruokaa, lohdutat lasta kun ei saa mennä harrastuksiin. Vapaapäivät ja lomat ei eroa arjesta, samaa ruoanlaittoa, kaupassa käyntiä ja siivousta kuten aina. Ei ole suunnitelmia elämälle, ei tavoitteita, vain harmaata. En ala pakotettuna elämään kotihiiren elämää vaikka rajoituksista nauttijat niin elävätkin. Minä vihaan metsäretkiä. Eikä siinä mitään jos tämä olisi ollut ainoa vuosi etten saa tehdä asioita joista nautin, mutta kun tässä on takana edelliset neljä vuotta lasten ja lähipiirin terveyden takia sitä harmaata kotielämää, piti viimeinkin olla aika jolloin minäkin saan taas elää ja harrastaa. Tuli universumi vastaan.

Saan suunnattomasti voimaa siitä kun olen ihmisten parissa, missä vaan - matkoilla, ravintolassa, ihmismassassa keikalla. Tapaan ehkä uuden ihmisen, juttelen, nauran, iloitsen. Kyllä, voi sanoa että olen masentunut ja ahdistunut siitä että ne asiat jotka tekee ihmiseksi, vietiin. Samaan aikaanhan ikäihmisiltä ei viety mitään, meidän kaupungissa vain ikäihmisten harrastukset pidettiin käynnissä uimahalleja myöten.

Ja mistään negatiivisista tuntemuksistahan ei ole sallittua puhua, ei tule sympatiaa. ”Kyllä aikuisen pitää ymmärtää”. Joo pitää ymmärtää mutta miten olisi edes hitunen ymmärrystä minulle päin?

En sympatisoi minäkään riskiryhmiä, en ikäihmisiä, en enää ketään. Enkä todellakaan ota itselleni tarpeetonta piikkiä siksi että nämä itsekkäät oman edun tavottelijat saavat elää, eihän minunkaan tunteeni merkanneet teille mitään.

Mutta hei, tänä vuonna päästiin festareille, vielä olisi parit edessä.

Sinunkaltaiset ihmiset pitäisi jäljittää ip-osoitteen perusteella vaikka, ja laittaa tietosi ylös "Hoidosta kieltäytyjät"-rekisteriin. Teille ei sitten pääsyä sairaalahoitoonkaan kun tauti tulee. Köhikää rauhassa keuhkonne pellolle.

Vierailija kirjoitti:

Jätkäshenkilö 49 vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä maailma nyt ei vaan voi pyöriä bileisiin halajavien parikymppisten ehdoilla.

Mutta kaikenmaailman monisairaitten ja jo terminaalivaiheessa taju kankaalla huulet suuhun sisäänpäin kääntyneinä, hengityskoneen varassa vielä vaivoin elossa olevien, saattohoitolaitoksen sängyn pohjalla makaavien 90-vuotiaitten, sekä toisaalta yli 150-kiloisiksi itsensä paisuttaneiden diabeettisten ylensyömäreitten ja maksa- sekä haimarikkoisten alkkisten ja astmaatikkojen ja kymmenallergikkojen ehdoilla voi?

Näitä riskiryhmäläisiä on tässä nyt pian kaksi vuotta hyysätty ja niiden pillin mukaan tässä on tanssittu. Milloin sitten mielestäsi on meidän kaikkien muiden vuoro? Enkä nyt puhu yksinomaan parikymppisistä, vaan meitä on muitakin, kuten ehkä nimimerkistäkin voi päätellä.

Nämä ns. "riskiryhmät" pilaavat kaikkien elämän. Kuulutko itse johonkin sellaiseen, vai mikä on motiivisi tuollaiseen muita sorsivaan ja itseriittoiseen asenteeseesi?

Älä unohda sitä että nämä riskiryhmät ovat omilla asenteillaan ihan itse aiheuttaneet, ettei heitäkään enää jakseta kunnioittaa. Se asenne että terveet ihmiset rajoittaa menemisiään jotta heidän ei tarvitse, on kuvottava. Mutta hei, suljetaan terveet lapset ikuisiksi ajoiksi koronakaranteeneihin neljän seinän sisään, jotta Maire 85v voi käydä kaupassa. Oksettavaa.

Minä en tiedä, missä sinä oikein asut, mutta täällä kyllä lapset ovat parveilleet koko korona-ajan ulkona ja kavereidensa tykönä ja ravanneet kaupassa ostamassa karkkejaan siinä missä Maire 85v:kin on hakenut ostoksensa. Mairella on tosin edes maski, mitä Marcopetterillä 10 v ei ole.

Mun sympatiani ovat kyllä niiden nuorten puolella, jotka kokivat viime vuoden aikana yksinäisyyttä. Kuitenkin yksinäisyyttä olisi voitu välttää, jos opiskelijajärjestöt olisivat toimineet toisin. Eri juttu etäopetuksen huonoissa puolissa on tietysti se, jos opetuksen laatu on ollut heikkoa ja kursseja on peruttu. Mutta tuo on eri asia kuin opiskelijan kokema yksinäisyys. Toivottavasti uusi lukuvuosi alkaa lähiopetuksessa ja mikäli jossain vaiheessa kuitenkin siirrytään etäopetukseen, olisi varsin hyvä, jos opiskelijajärjestöt toimisivat tällä kertaa eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ei suomalaiset ole koskaan osanneet asettua kenenkään muun kuin itsensä asemaan.

Minä todella säälin opiskelijoita, sukupolvi kokemus jää kokematta, ei todellakaan käy kateeksi! Jos joku hullu tämän takia toivoo sotaa, kun ei ole ollut aitoa ja oikeaa kärsimystä niin... onnea vaan hänelle, äiti ei tainnut rakastaa tarpeeksi kun empatiaa ei ole opittu..

Näitten sukupolvikokemus on korona ja kerrankin on jotain oikeasti erilaista.

Ihmettelen vaan kuinka yhtäkkiä digisukupilvella on näin mahdottoman vaikeaa opiskella, kommunikoida ja ryhmäytyä somen ja zoomin yms kautta. Tätähän ne on harjoitelleet koko ikänsä.

Ukko38 kirjoitti:

On se nykynuorilla rankkaa.

Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.

Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.

kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.

Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.

Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.

No olipa elämää, sulla ei ole mitään, mitä kiikkustuolissa muistella.

T. Rankasti nuorena bilettänyt, ja kiikkuun olisin mennyt, jos silloin nuorena olisi ollut korona

N36

Vierailija kirjoitti:

Jätkäshenkilö 49 vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä maailma nyt ei vaan voi pyöriä bileisiin halajavien parikymppisten ehdoilla.

Mutta kaikenmaailman monisairaitten ja jo terminaalivaiheessa taju kankaalla huulet suuhun sisäänpäin kääntyneinä, hengityskoneen varassa vielä vaivoin elossa olevien, saattohoitolaitoksen sängyn pohjalla makaavien 90-vuotiaitten, sekä toisaalta yli 150-kiloisiksi itsensä paisuttaneiden diabeettisten ylensyömäreitten ja maksa- sekä haimarikkoisten alkkisten ja astmaatikkojen ja kymmenallergikkojen ehdoilla voi?

Näitä riskiryhmäläisiä on tässä nyt pian kaksi vuotta hyysätty ja niiden pillin mukaan tässä on tanssittu. Milloin sitten mielestäsi on meidän kaikkien muiden vuoro? Enkä nyt puhu yksinomaan parikymppisistä, vaan meitä on muitakin, kuten ehkä nimimerkistäkin voi päätellä.

Nämä ns. "riskiryhmät" pilaavat kaikkien elämän. Kuulutko itse johonkin sellaiseen, vai mikä on motiivisi tuollaiseen muita sorsivaan ja itseriittoiseen asenteeseesi?

Älä unohda sitä että nämä riskiryhmät ovat omilla asenteillaan ihan itse aiheuttaneet, ettei heitäkään enää jakseta kunnioittaa. Se asenne että terveet ihmiset rajoittaa menemisiään jotta heidän ei tarvitse, on kuvottava. Mutta hei, suljetaan terveet lapset ikuisiksi ajoiksi koronakaranteeneihin neljän seinän sisään, jotta Maire 85v voi käydä kaupassa. Oksettavaa.

Olet ymmärtänyt väärin. Ensinnäkin riskiryhmille oli kaikkein tiukimmat rajoitukset pahimmassa vaiheessa, eivätkä he rajoituksista muille päättäneet. Toiseksi leviämnen on estettävä myös siksi, että virus ei pääse lisääntymään ja muodostamaan lisää yhä vaarallisempia variantteja.

Keskiarvo reilusti yli 4 yliopistossa. Tykkään etäkoulusta enkä edes halua lähiopetukseen. Mulle riittää yhteiset bileet.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin vaikea ymmärtää erilaisessa tilanteessa olevia. Onko se itseltä pois todeta selkeä fakta, että nuorilla on nyt vaikeaa?

Mikä tämä motiivi on haukkua ja vähätellä. Miksi näin teette?

Ettekö muista omaa nuoruutta?

Liittyykö se koronarajoitusten jatkumiseen? Vai onko vaan yleinen nuoret on huonoja ajattelu?

Vaikeaa on varmasti ja ymmärrän oikein hyvin, että tuntuu hankalalta ja pahalta. Sen sijaan sitä en ymmärrä, että yksi ryhmä nostetaan erityisesti kärsineeksi ja uhreiksi, varsinkin kun rajoitukset eivät edes ole kohdistuneet nuoriin.

Vierailija kirjoitti:

Ukko38 kirjoitti:

On se nykynuorilla rankkaa.

Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.

Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.

kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.

Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.

Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.

No olipa elämää, sulla ei ole mitään, mitä kiikkustuolissa muistella.

T. Rankasti nuorena bilettänyt, ja kiikkuun olisin mennyt, jos silloin nuorena olisi ollut korona

N36

Siis oikeasti pari vuotta rajoituksia (ja globaalissa mittakaavassa hyvin pieniä sellaisia) olisi ollut itsem*rhan paikka?

Säälin opettajia, jotka joutuvat kunnon koronalinkoon näiden opiskelijoiden kanssa.

Tässä on nyt pari juttua monilta ymmärtämättä.

Ensinnäkin, yliopistot on olleet paljon enemmän kiinni kuin muu yhteiskunta. Siellä on ihan oikeasti ollut rakennuksia sillä tavalla suljettuna, että kukaan millään syyllä ei voi siellä käydä, ja ihan kaikki on etänä. Pienryhmämeininkejäkään ei ole välttämättä koettu voitavan järjestää. Jossain vaiheessa oli muistaakseni jopa sellaista uutisointia, että vain lääkisläisille järjestettiin käytännön kursseja lähiopetuksena - muiden alojen labrat sun muut käytännön kurssit jäivät ilmeisesti pitämättä. Tosi harvan ihmisen työpaikka on ollut näin massiivisten rajoitusten alla.

Toisekseen, opiskelijoiden kaipuu yhteisöllisyyteen ja hauskoihin kaveritapaamisiin ei aina tarkoita kännäämistä. Alkoholin käyttöhän on nyt nuorilla ikäluokilla vähäisempää kuin se on monilla aiemmilla yliopistosukupolvilla ollut. Alkoholitonta toimintaa järjestetään, silloin kun ei ole koronaa, nykyään aika paljon. Eikä ainejärjestöbileissä ördääminen ole koskaan ollut ainoa opiskelijoiden sosiaalisuuden muoto - itse vietin opiskelijarientoni pitkälti kristillisessä toiminnassa, ja se oli erittäin sosiaalista, spontaania ja hauskaa, vaikka alkoholia ei käytettykään. Ja nämä jutut ovat nyt ihan yhtä lailla olleet koronatauolla, etänä ja pienryhmissä kuin muutkin.