Lue keskustelun säännöt.
Korkeakouluopiskelijat ovat jaksamisensa äärirajoilla: "Korona tappaa paljon enemmän kuin tiedämmekään – se tappaa naurun, se tappaa hymyn"
https://yle.fi/uutiset/3-12030192
Eikö näitä saakelin koronarajoituksia voida ottaa jo kokonaan pois? Ne tekevät nykyään jo paljon enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Riskiryhmät ja vanhukset on jo rokotettu, joten rajoituksia ei enää tarvita! Vaikka tartuntoja tuleekin nyt paljon, niin tehohoidossa ei silti ole kuin muutama eikä koronakuolemiakaan juuri tule.
Kommentit (1091)
Kyllä on kerrassaan kauheaa ! En ymmärrä tätä kerma- p..se nuorisoa ollenkaan. Miettikööt heistä kukin tahollaan mitä esipolvet sodanaikana joutuivat kokemaan, nuorimmat sotaan lähtijät 16- vuotiaita ! Kyllä oikeassa on se tutkimus että kun aika menee eteenpäin niin ihmisten älykkyys laskee. Hävettää puolestaan, - vielä äärirajoilla ! Kun eivät saa yhdessä sikailla ja bilettää !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Olet siinä mielessä hyvin etuoikeutettu, että ensinnäkin
1) Opinnoissasi iltaopinnot olivat mahdollisia ja pystyi tekemään päivätyötä samalla, ja
2) Joko vaimosi nautti roolistaan 24/7 lasten kanssa tai sitten teillä oli aika mahtavat tukiverkosto
Minä sain kaksi lasta (joista toinen vaativa erityislapsi) tehden samaan aikaan maisteriopinnot ja niistäkin pari vuotta meni yhdistelmällä työ+opinnot+perhe. Meillä ei ollut tukiverkostoja ja minä siis opiskelin äitiyslomatkin. Lapset käy n. 2 kertaa vuodessa hoidossa muutaman tunnin ajan, koska kukaan ei pärjää lapsemme kanssa. Kyllä uuvutti. Uuvuttaa edelleen tuo rupeama. Talonrakennus olisi ollut jo idiotismia. Kohta varmaan tulet selittämään, kuinka teilläkin lapset menee vain kerran vuodessa hoitoon kun menette vaimon kanssa treffeille, ajattelematta ollenkaan sitä, että vaimosi on käynyt viimeiset vuodet 1-2 kertaa viikossa mummolassa lepäämässä ja olette saaneet lapset mummolaan esimerkiksi aina kun on lääkäriaika tai jokin oma meno. Eihän miehet sitä laske avuksi, kuin vaan ne kerran vuodessa tehdyt treffit. Sitten voi patsastella, että ilman mitään apua on talo rakennettu ja opinnot suoritettu päivätyön ohella lasten kanssa. Kun tosiasiassa se vaimo on lapsineen asunut omalla äidilläni/anopillaan. Näin se menee 9/10 tapauksista, jossa mies leuhkii saavutuksillaan perheen ohella.
Eniten itseäni on kuitenkin uuvuttanut tuen puute. Sama se noita opiskelijoita uuvuttaa. Eristyneisyys, yksinäisyys ja tuen puute. Joku täällä valitti, että miksei perhe tue. Ei se perheen antama tuki ole ihan riittävää, jos kyse on yksinäisyydestä ja välimatkaa on 500km. Jos joku ei ymmärrä miten uuvuttaa olla yksiössä 24/7 yksin, niin ei ymmärrä elämää.
Nainen50 kirjoitti:
Kyllä on kerrassaan kauheaa ! En ymmärrä tätä kerma- p..se nuorisoa ollenkaan. Miettikööt heistä kukin tahollaan mitä esipolvet sodanaikana joutuivat kokemaan, nuorimmat sotaan lähtijät 16- vuotiaita ! Kyllä oikeassa on se tutkimus että kun aika menee eteenpäin niin ihmisten älykkyys laskee. Hävettää puolestaan, - vielä äärirajoilla ! Kun eivät saa yhdessä sikailla ja bilettää !
Lässyn lässyn.
N50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kirjoitti, että "nuorena tapahtuu kaikki ja tapahtumat tärkeitä". Aloin vaan miettiä sitä, että itse olen tavallaan tottunut pärjäämään ilman niitä ja ne eivät ole olleet osa elämääni. Olin lukiossakin vielä kiusattu ja ei ollut kavereita joten jätin tapahtumia väliin ihan omasta tahdosta. Kuitenkin jos tilanne olisi ollut parempi niin varmaan olisin osallistunut. Rippileirin kävin aiemmin leirinä muualla, että vältin ne samassa koulussa olleet. Vapaa-ajan seuraa ei ollut ja näin elämäni yksinäistä. Nyt, kun luen näitä tekstejä missä ihmiset kokevat korona-ajan näin ahdistavana niin tulee se ajatus mieleen, että he eivät ole ehkä tottuneet siihen elämään mitä itse olen elänyt. Nyt sitten kun muutoksia tulee niin se on suuri järkytys. Itselle se ei ole, kun on tuttua se, kun elämä ei mene niin kuin aina tahtoisi.
En myöskään halua olla katkera ja tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi nuorena elää kuin minä ja kärsiä mistään. Muuten silti mietin sitä, että jonkun todellisuus on aika erilainen kuin minun. Joku odottaa todella paljon ja joku on tottunut tyytymään vähempään. Myös se ajatus, että nuoriin kiinnitetään nyt huomiota ja unohdetaan se, että moni on kiusattu ja yksin ihan normaalina aikanakin tai voi muuten huonosti. Ehkä moni näistä jaksaa (kuten minäkin) ihan hyvin tätä aikaa, kun se on jo tuttua muutenkin ja siinä mielessä ei yllätä niin paljon se kaikki. Itse en siis kuulu siihen joukkoon joka kärsisi tästä ajasta paljon. Lukiossakin olisi ollut helpotus saada opiskella etänä. Muuten puheet siitä, että nuoriin vaikuttaa nuo tapahtumien poisjäännit ovat aika vieraita minulle ja en koe olevani riipuvainen niistä. Ymmärrän sen, että moni ajattelee toisin, mutta itse olen jo tottunut siihen kaikkeen. Samalla se kauhistuttaa vähän, että olen elänyt näköjään aika eri lailla kuin moni muu nuori. Se on vähän surullista ja olisin tietysti itsekin välttänyt kiusaamisen ja yksinäisyyden jos olisin voinut. Olen silti itse tottunut elämääni ja se ei koronan myötä paljon muuttunut.
En tarkoita myöskään sitä, että muiden pitäisi kärsiä näinä aikoina. Ajatuksena mieluummin juuri se kuinka erilaista elämää moni on elänyt ja tottunut ehkä siihen. Itse en voisi olla samassa linjassa nyt muiden kanssa, koska sitten en olisi kestänyt omaa elämääni varsinkaan nuorempana, koska se oli aika ikävää. Etäkoulu olisi ollut pelastus ja yksinäisyyteen tottui muutenkin. Jos pitää valita niin korona-aika vaikuttaa elämääni paljon vähemmän kuin nuo menneisyyden kokemukset. En tietenkään halua vähätellä ja korona muuten kauhea asia ja tuo mukanaan paljon pahaa. Samoin kenenkään ei toivottavasti tarvi kärsiä ja sanoa, että elämäni oli niin kurjaa jo aiemmin ettei korona-aika vaikuta. Se joskus pelästyttää kun mietin sitä kuinka erilaista elämää olen joihinkin verrattuna elänyt. Ja tietysti jokainen haluaisi varmaan parantaa elämäänsä ja monen uusi alku tai ystävyyssuhteet voivat nyt kärsiä paljon. Sori sekava viesti ja en siis halua vähätellä.
Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat. Itsekin olen katsonut hämmentyneenä, miten pienestä sopeutumisesta ihmisillä menee elämä sekaisin ja aloitekyky nolliin. En voi väkisinkin olla miettimättä, miten ihmeessä he olisivat pärjänneet minun tilanteessani. (En ollut kiusattu, mutta kotiolosuhteet ja sairaudet veivät minulta oikeastaan koko nuoruuden ja vaikuttavat negatiivisesti vieläkin.)
Silti en toivo mitään ikäviä kokemuksia kenellekään, tietenkään. Haluaisin elämän palaavan normaaliin mahdollisimman pian, sillä vaikka oma elämäni ei ole samalla tavalla "normaali" kuin muilla, minua lohduttaa silti tunne siitä, että maailma pyörii ennallaan. Mutta niin kauan kuin tilanne ei ole normaali, ei mielestäni jatkuva valitus mediassa (ja usein aika tahditonkin valittaminen pikkuasioista) auta ketään sopeutumaan siihen.
Tsemppiä sinulle - ja toki kaikille muillekin. Kyllä tämä korona joskus loppuu.
Lisään vielä, että koen itse nuo "kaikki tärkeät kokemukset tapahtuvat nuorina" -puheet ahdistavina ihan jo siksi, että olen toivonut, että ehtisin elää vielä nuorena aikuisenakin, vaikka nuoruus jäikin väliin.
Voin vain kuvitella miten ahdistavaa se on nuorille, kun joka puolelta surkutellaan ja toitotetaan, että voi voi, nyt menetätte kaikki tärkeät kokemukset ettekä niitä enää koskaan takaisin saa. Miten ihmeessä tämä auttaa ketään?
Vai elää nuorena - ja kärsiä ?! Sinähän vitsin murjasit. Täällähän onkin sotatila päällä, ei asuntoa, ei ruokaa. Ei juuri vaatteitakaan.. Etkös kaupoilla voi liikkua normaalisti tai missä nyt liikutkin ? Vai sekö elämästä tekee ankean kun ei pääse bilettämään ja sikailemaan ?
Vierailija kirjoitti:
Mua ei kiinnosta jonkun kermaperseen hymy. Naama peruslukemille ja etäopiskeluun mars!
Jahas, kermapersevihaajapalstahullu on suoltanut jo kymmenennen sontaviestinsä. Kukahan sulle opettais sosiaalisia taitoja, jotta sun ei tarttis kirjoittaa näitä ei-keskustelua ylläpitäviä muita lannistavia viestejä päivittäin palstalle? Kas kun tuolla oikeassa elämässä ei voi tällasia laukoa kanssaihmisille. Sun kaltaiset ei vaan pärjää kodin ulkopuolella. Puhumattakaan, että selviäis rintamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä suunta on ollut nähtävissä tässä sukupolvessa (ja ikävä kyllä myös seuraavassa) jo kauan. Korona tätä ei aiheuttanut, toki minen kohdalla vauhditti. Rajoituksia ei tällä porukalla ole ollut kuin hetken, niiden syyttäminen on kyllä aivan käsittämätöntä. Etäkoulu taas… Bileet jääneet pois, onpa kauheaa. Ja sit, kun joku tulee vinkumaan, että nuoruus on tunne ja opiskelut on vuorovaikutusta, niin joo, kyllä, miten etäkoulu ne on estänyt? Ei mitenkään.
Rajoituksia ollut vain hetken?
Olen käynyt yliopistoa nyt 1,5 vuotta(aloitin tammikuussa 2020) ja niistä vain 2 ekaa kuukautta oli lähiopetuksessa(Siitä olin 2 viikkoa pois sairauden takia) Uudet opiskelukaverit olivat muualta ja lähtivät takaisin kotikaupunkeihinsa. Yhteydenpito jäi kun ei ollut vielä niin paljon yhteistä, että ”etäsuhde” olisi kestänyt. Nyt olen jälleen yksin. Muutamia ystäviä on, mutta eivät ole niin läheisiä, että vietettäisiin aikaa viikottain tai edes kuukausittain. Poikaystäväkin on, mutta muita perheen lisäksi ei.
Ja ei, ei ollut mitään suurta kaveripiiriä ympärillä ennen koronaa, jonka kanssa elämä olisi jatkunut normaalisti, sillä muutin teini-iässä pikkukaupunkiin, jossa oli pienet piirit ja sieltä ei jäänyt elämään ihmissuhteita vaan pelkkiä ongelmia.
Kun viimein minullakin olisi ollut mahdollisuus olla onnellinen ja olla olematta hyljeksitty ja vihattu, niin korona vei sen minulta pois. Nyt kun oli vielä yksi mahdollisuus kääntää elämä normaaliksi ja elämisen arvoiseksi, mutta jälleen jokin ylempi voima päätti toisin.
Ja olisi pitänyt pitää näistä uusista opiskelutovereista enemmän kiinni. Olisi pitänyt pitää yhteyttä. Mutta mistä olisin tiennyt, että rajoitukset kestävät vuosia eikä pari kuukautta? Enää en edes kehtaa ottaa yhteyttä. Mitä edes sanoisin? ”Joo muistatko mua? Hengailtiin vajaa pari kuukautta opiskeluiden alussa. Mitäs te, ootteko vielä hengissä ja järissänne?”
Vierailija kirjoitti:
Nainen50 kirjoitti:
Kyllä on kerrassaan kauheaa ! En ymmärrä tätä kerma- p..se nuorisoa ollenkaan. Miettikööt heistä kukin tahollaan mitä esipolvet sodanaikana joutuivat kokemaan, nuorimmat sotaan lähtijät 16- vuotiaita ! Kyllä oikeassa on se tutkimus että kun aika menee eteenpäin niin ihmisten älykkyys laskee. Hävettää puolestaan, - vielä äärirajoilla ! Kun eivät saa yhdessä sikailla ja bilettää !
Lässyn lässyn.
N50
Tässäpä nämä tulevaisuuden toivot artiguloivat selkeästi ja rakentavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen jo päälle kolmekymppinen ja kun muistelen omaa opiskeluaikaani niin aika ankeaahan se arki oli. Aamulla räntäsateessa kouluun, iltapäivällä töihin ja illalla räntäsateessa väsyneenä kotiin:D En hirveästi käynyt bileissä ensimmäisen vuoden jälkeen tai ollut tekemisissä opiskelijajärjestön kanssa ensimmäisen parin vudoen jälkeen. Parasta opiskeluaikana oli matkustelu aina kesälomalla, mutta tuota matkustelua harrastan ihan yhtä paljon nyt "aikuisenakin". Tietenkin nyt matkustelut on paussilla, mutta ensi kesänä mennään taas!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kirjoitti, että "nuorena tapahtuu kaikki ja tapahtumat tärkeitä". Aloin vaan miettiä sitä, että itse olen tavallaan tottunut pärjäämään ilman niitä ja ne eivät ole olleet osa elämääni. Olin lukiossakin vielä kiusattu ja ei ollut kavereita joten jätin tapahtumia väliin ihan omasta tahdosta. Kuitenkin jos tilanne olisi ollut parempi niin varmaan olisin osallistunut. Rippileirin kävin aiemmin leirinä muualla, että vältin ne samassa koulussa olleet. Vapaa-ajan seuraa ei ollut ja näin elämäni yksinäistä. Nyt, kun luen näitä tekstejä missä ihmiset kokevat korona-ajan näin ahdistavana niin tulee se ajatus mieleen, että he eivät ole ehkä tottuneet siihen elämään mitä itse olen elänyt. Nyt sitten kun muutoksia tulee niin se on suuri järkytys. Itselle se ei ole, kun on tuttua se, kun elämä ei mene niin kuin aina tahtoisi.
En myöskään halua olla katkera ja tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi nuorena elää kuin minä ja kärsiä mistään. Muuten silti mietin sitä, että jonkun todellisuus on aika erilainen kuin minun. Joku odottaa todella paljon ja joku on tottunut tyytymään vähempään. Myös se ajatus, että nuoriin kiinnitetään nyt huomiota ja unohdetaan se, että moni on kiusattu ja yksin ihan normaalina aikanakin tai voi muuten huonosti. Ehkä moni näistä jaksaa (kuten minäkin) ihan hyvin tätä aikaa, kun se on jo tuttua muutenkin ja siinä mielessä ei yllätä niin paljon se kaikki. Itse en siis kuulu siihen joukkoon joka kärsisi tästä ajasta paljon. Lukiossakin olisi ollut helpotus saada opiskella etänä. Muuten puheet siitä, että nuoriin vaikuttaa nuo tapahtumien poisjäännit ovat aika vieraita minulle ja en koe olevani riipuvainen niistä. Ymmärrän sen, että moni ajattelee toisin, mutta itse olen jo tottunut siihen kaikkeen. Samalla se kauhistuttaa vähän, että olen elänyt näköjään aika eri lailla kuin moni muu nuori. Se on vähän surullista ja olisin tietysti itsekin välttänyt kiusaamisen ja yksinäisyyden jos olisin voinut. Olen silti itse tottunut elämääni ja se ei koronan myötä paljon muuttunut.
En tarkoita myöskään sitä, että muiden pitäisi kärsiä näinä aikoina. Ajatuksena mieluummin juuri se kuinka erilaista elämää moni on elänyt ja tottunut ehkä siihen. Itse en voisi olla samassa linjassa nyt muiden kanssa, koska sitten en olisi kestänyt omaa elämääni varsinkaan nuorempana, koska se oli aika ikävää. Etäkoulu olisi ollut pelastus ja yksinäisyyteen tottui muutenkin. Jos pitää valita niin korona-aika vaikuttaa elämääni paljon vähemmän kuin nuo menneisyyden kokemukset. En tietenkään halua vähätellä ja korona muuten kauhea asia ja tuo mukanaan paljon pahaa. Samoin kenenkään ei toivottavasti tarvi kärsiä ja sanoa, että elämäni oli niin kurjaa jo aiemmin ettei korona-aika vaikuta. Se joskus pelästyttää kun mietin sitä kuinka erilaista elämää olen joihinkin verrattuna elänyt. Ja tietysti jokainen haluaisi varmaan parantaa elämäänsä ja monen uusi alku tai ystävyyssuhteet voivat nyt kärsiä paljon. Sori sekava viesti ja en siis halua vähätellä.
Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat. Itsekin olen katsonut hämmentyneenä, miten pienestä sopeutumisesta ihmisillä menee elämä sekaisin ja aloitekyky nolliin. En voi väkisinkin olla miettimättä, miten ihmeessä he olisivat pärjänneet minun tilanteessani. (En ollut kiusattu, mutta kotiolosuhteet ja sairaudet veivät minulta oikeastaan koko nuoruuden ja vaikuttavat negatiivisesti vieläkin.)
Silti en toivo mitään ikäviä kokemuksia kenellekään, tietenkään. Haluaisin elämän palaavan normaaliin mahdollisimman pian, sillä vaikka oma elämäni ei ole samalla tavalla "normaali" kuin muilla, minua lohduttaa silti tunne siitä, että maailma pyörii ennallaan. Mutta niin kauan kuin tilanne ei ole normaali, ei mielestäni jatkuva valitus mediassa (ja usein aika tahditonkin valittaminen pikkuasioista) auta ketään sopeutumaan siihen.
Tsemppiä sinulle - ja toki kaikille muillekin. Kyllä tämä korona joskus loppuu.
Lisään vielä, että koen itse nuo "kaikki tärkeät kokemukset tapahtuvat nuorina" -puheet ahdistavina ihan jo siksi, että olen toivonut, että ehtisin elää vielä nuorena aikuisenakin, vaikka nuoruus jäikin väliin.
Voin vain kuvitella miten ahdistavaa se on nuorille, kun joka puolelta surkutellaan ja toitotetaan, että voi voi, nyt menetätte kaikki tärkeät kokemukset ettekä niitä enää koskaan takaisin saa. Miten ihmeessä tämä auttaa ketään?
Vai elää nuorena - ja kärsiä ?! Sinähän vitsin murjasit. Täällähän onkin sotatila päällä, ei asuntoa, ei ruokaa. Ei juuri vaatteitakaan.. Etkös kaupoilla voi liikkua normaalisti tai missä nyt liikutkin ? Vai sekö elämästä tekee ankean kun ei pääse bilettämään ja sikailemaan ?
”Me halutaan elää ja näyttää persettä!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen50 kirjoitti:
Kyllä on kerrassaan kauheaa ! En ymmärrä tätä kerma- p..se nuorisoa ollenkaan. Miettikööt heistä kukin tahollaan mitä esipolvet sodanaikana joutuivat kokemaan, nuorimmat sotaan lähtijät 16- vuotiaita ! Kyllä oikeassa on se tutkimus että kun aika menee eteenpäin niin ihmisten älykkyys laskee. Hävettää puolestaan, - vielä äärirajoilla ! Kun eivät saa yhdessä sikailla ja bilettää !
Jos oisin sun ikäluokkaa niin mua hävettäis sun tyhmyys. Sinä, joka olet elänyt normaalit nuoruusvuotesi, haukut täällä muita kermaperseiksi, sekä tottakai veteraanina muistelet sotavuosia, ei luoja.
Ensinnäkin, sotaan lähtijöiden ei tarvinnut opiskella samaan aikaan ammattia. Toisekseen, korona ei ole tappavuudessaan mitenkään verrattuna sotaan.
Isoäitini oli luokiolastyttö silloin kun sota alkoi, hän kertoi että luokaltaa yksikään poika ei lopulta selvinnyt sodasta. Muistan ikuisesti sen miten hän sanoi: "kalliilla on isänmaa lunastettu" Arvostan ja kunnioitan näitä isänmaan lunastajia ylikaiken.
Sinun kaltaisiasi vähättelijöitä ei voi arvostaa, sinä joka saat eristäytyä tasaisen tappavassa keski-iässäsi ei tunnu sinussa tosiaan miltään. Sitähän sinä oikeastaan muutenkin kaipaat, että sais olla rauhassa. Varmaan olet jo unohtanut, että nuorena et halunnut olla niin rauhassa? Miksi se ei saisi vähän harmittaa? Eihän kukaan tässä mitään ratkaisuja heille ole vaatimassa, he vaan kertovat näkemyksensä siitä miksi on vaikeaa.
Työnantaja puolikin soiso olevan hieman huolissaan minkälaisia ammattilaisia näillä etäkouluilla tulee. Jotenkin menetetty sukupolvi tulee mieleen itselle. Ainakin osan kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä suunta on ollut nähtävissä tässä sukupolvessa (ja ikävä kyllä myös seuraavassa) jo kauan. Korona tätä ei aiheuttanut, toki minen kohdalla vauhditti. Rajoituksia ei tällä porukalla ole ollut kuin hetken, niiden syyttäminen on kyllä aivan käsittämätöntä. Etäkoulu taas… Bileet jääneet pois, onpa kauheaa. Ja sit, kun joku tulee vinkumaan, että nuoruus on tunne ja opiskelut on vuorovaikutusta, niin joo, kyllä, miten etäkoulu ne on estänyt? Ei mitenkään.
Rajoituksia ollut vain hetken?
Olen käynyt yliopistoa nyt 1,5 vuotta(aloitin tammikuussa 2020) ja niistä vain 2 ekaa kuukautta oli lähiopetuksessa(Siitä olin 2 viikkoa pois sairauden takia) Uudet opiskelukaverit olivat muualta ja lähtivät takaisin kotikaupunkeihinsa. Yhteydenpito jäi kun ei ollut vielä niin paljon yhteistä, että ”etäsuhde” olisi kestänyt. Nyt olen jälleen yksin. Muutamia ystäviä on, mutta eivät ole niin läheisiä, että vietettäisiin aikaa viikottain tai edes kuukausittain. Poikaystäväkin on, mutta muita perheen lisäksi ei.
Ja ei, ei ollut mitään suurta kaveripiiriä ympärillä ennen koronaa, jonka kanssa elämä olisi jatkunut normaalisti, sillä muutin teini-iässä pikkukaupunkiin, jossa oli pienet piirit ja sieltä ei jäänyt elämään ihmissuhteita vaan pelkkiä ongelmia.
Kun viimein minullakin olisi ollut mahdollisuus olla onnellinen ja olla olematta hyljeksitty ja vihattu, niin korona vei sen minulta pois. Nyt kun oli vielä yksi mahdollisuus kääntää elämä normaaliksi ja elämisen arvoiseksi, mutta jälleen jokin ylempi voima päätti toisin.
Ja olisi pitänyt pitää näistä uusista opiskelutovereista enemmän kiinni. Olisi pitänyt pitää yhteyttä. Mutta mistä olisin tiennyt, että rajoitukset kestävät vuosia eikä pari kuukautta? Enää en edes kehtaa ottaa yhteyttä. Mitä edes sanoisin? ”Joo muistatko mua? Hengailtiin vajaa pari kuukautta opiskeluiden alussa. Mitäs te, ootteko vielä hengissä ja järissänne?”
Jatkan vielä, että ainejärjestöni ei ole myöskään järjestänyt yhtäkään tapahtumaa tänä koko aikana(jos ei lasketa jotain naurettavia etätapahtumia, joita voi tuijottaa läppärin ruudulta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiaa se mimmi puhui! Nuorille tämä on kaikkein vaikeinta, ikävintä ja raskainta.
Kyllä. Kun on juuri siinä elämänvaiheessa, että pitäisi opiskella, käydä töissä, luoda ihmissuhteita ja sosiaalisia verkostoja ja löytää parisuhde yms. niin kyllä tuollainen eristäytymisen vaatimus ja suljetut paikat ja mahdollisuuksien vähyys on raskasta ja vaikeaa.
Kun se on raskasta vanhemmallekin, joka on tottunut harrastamaan paljon ja liikkumaan paikasta toiseen.
Sympatiani on täysin nuorten puolella.Minulta ei tyhjänpäiväiseen valitukseen riitä sympatiaa.
Olen itse keski-ikäinen ja muistan nuoruudestani, kuinka isoäitini veli kävi silloin tällöin puhdistamassa sieluaan isäni kanssa. Kahvia ja pullaa ja pari konjakkia. Välillä alkoi muistelemaan rintama-aikojaan nuorena miehenä.
”Muistan kuinka ne tulivat joukolla ja ammuin konekiväärillä. Yhtä miestä osui ampumastani sarjasta kolme kertaa rintaan ja siihenhän se kaatui. Vieruskaverini sai luodin otsaansa, samalta kylältä oltiin ja käytiin kansakoulu yhdessä”. Hän oli näitä kertoessaan alle kuusikymppinen ja aina alkoi ääni sortumaan ja silmät kostumaan, kun hänen ”sukupolvikokemuksensa” muistot nousivat pintaan.
Töitä hänkin kuitenkin sodan jälkeen teki eläkkeeseensä saakka, kun pakko oli.
Koen irvokkaana, kuinka nykyopiskelijat kehtaavat selittää elämänilonsa menettämisestä kun ei ole päässyt leikkimään ”social butterfly”-leikkiä, vaan on etänä pitänyt suorittaa maksutonta korkeakouluopiskeluaan turvassa omassa kämpässään.
Ai hitto, te olette heikkoja!
Ttu mitä lässytystä. Setämiehelle olisi voinut kertoa tarinoita vaikka keskitysleireiltä, kansanmurhista ja lapsibordelleista ja tämä olisi muuttanut tämän vuosikausia sitten kuopatun sukulaisesi kokemukset kermapersauksen kitinäksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppohan joidenkin täällä on sanoa, kun ovat voineet viettää nuoruutensa ilman rajoituksia! Kävi säkä, ettei korona juuri osunut vaikka kolme vuotta sitten omaan opiskelijaelämään. Kyllä se opiskeluelämä on mieleen jäävä vaihe ja moni haluaa sen kokea omalla tavallaan. En itsekään baareista välittänyt, mutta ihmisten ajanvietosta monen kanssa kyllä eikä tarvinnut stressata, onko nyt tartuttanut tai jotain.
Opiskelun tarkoituksena on hankkia tutkinto tai ammatti, onko se unohtunut? Luulisi, että distraktioiden puuttuminen vain tehostaa opiskelua.
Muista olla valittamatta mistään tällä palstalla.
Eipä tarvitse muistuttaa, periaatteenani on toimia eikä valittaa, siitä voisi muutkin ottaa oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä suunta on ollut nähtävissä tässä sukupolvessa (ja ikävä kyllä myös seuraavassa) jo kauan. Korona tätä ei aiheuttanut, toki minen kohdalla vauhditti. Rajoituksia ei tällä porukalla ole ollut kuin hetken, niiden syyttäminen on kyllä aivan käsittämätöntä. Etäkoulu taas… Bileet jääneet pois, onpa kauheaa. Ja sit, kun joku tulee vinkumaan, että nuoruus on tunne ja opiskelut on vuorovaikutusta, niin joo, kyllä, miten etäkoulu ne on estänyt? Ei mitenkään.
Rajoituksia ollut vain hetken?
Olen käynyt yliopistoa nyt 1,5 vuotta(aloitin tammikuussa 2020) ja niistä vain 2 ekaa kuukautta oli lähiopetuksessa(Siitä olin 2 viikkoa pois sairauden takia) Uudet opiskelukaverit olivat muualta ja lähtivät takaisin kotikaupunkeihinsa. Yhteydenpito jäi kun ei ollut vielä niin paljon yhteistä, että ”etäsuhde” olisi kestänyt. Nyt olen jälleen yksin. Muutamia ystäviä on, mutta eivät ole niin läheisiä, että vietettäisiin aikaa viikottain tai edes kuukausittain. Poikaystäväkin on, mutta muita perheen lisäksi ei.
Ja ei, ei ollut mitään suurta kaveripiiriä ympärillä ennen koronaa, jonka kanssa elämä olisi jatkunut normaalisti, sillä muutin teini-iässä pikkukaupunkiin, jossa oli pienet piirit ja sieltä ei jäänyt elämään ihmissuhteita vaan pelkkiä ongelmia.
Kun viimein minullakin olisi ollut mahdollisuus olla onnellinen ja olla olematta hyljeksitty ja vihattu, niin korona vei sen minulta pois. Nyt kun oli vielä yksi mahdollisuus kääntää elämä normaaliksi ja elämisen arvoiseksi, mutta jälleen jokin ylempi voima päätti toisin.
Ja olisi pitänyt pitää näistä uusista opiskelutovereista enemmän kiinni. Olisi pitänyt pitää yhteyttä. Mutta mistä olisin tiennyt, että rajoitukset kestävät vuosia eikä pari kuukautta? Enää en edes kehtaa ottaa yhteyttä. Mitä edes sanoisin? ”Joo muistatko mua? Hengailtiin vajaa pari kuukautta opiskeluiden alussa. Mitäs te, ootteko vielä hengissä ja järissänne?”
Jatkan vielä, että ainejärjestöni ei ole myöskään järjestänyt yhtäkään tapahtumaa tänä koko aikana(jos ei lasketa jotain naurettavia etätapahtumia, joita voi tuijottaa läppärin ruudulta).
No mutta siinähän on sinulle sauma, ei kun ainejärjestöaktiiviksi ja järjestämään tapahtumia!
Onpa taas höpö höpöä. Pietarin Tiltu taas lietsomassa tyytymättömyyttä.
Oma nuori aloitti viime syksynä yliopiston, hyvin menee, sanoo että säästää aikaa kun luennot on etänä.
Korkeakouluopiskelijoista suurin osa on yli 20-vuotiaita aikuisia ihmisiä. Eivätkö nämä pysty opiskelmaan koronan takia?
Paskapuhetta. Ei kyllä rassaa eikä vie hymyä alaspäin. Onpa taas raflaava juttu tehty. Kesänkin olen jaksanut etänä opiskella. Helpotus tämä vain on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä suunta on ollut nähtävissä tässä sukupolvessa (ja ikävä kyllä myös seuraavassa) jo kauan. Korona tätä ei aiheuttanut, toki minen kohdalla vauhditti. Rajoituksia ei tällä porukalla ole ollut kuin hetken, niiden syyttäminen on kyllä aivan käsittämätöntä. Etäkoulu taas… Bileet jääneet pois, onpa kauheaa. Ja sit, kun joku tulee vinkumaan, että nuoruus on tunne ja opiskelut on vuorovaikutusta, niin joo, kyllä, miten etäkoulu ne on estänyt? Ei mitenkään.
Rajoituksia ollut vain hetken?
Olen käynyt yliopistoa nyt 1,5 vuotta(aloitin tammikuussa 2020) ja niistä vain 2 ekaa kuukautta oli lähiopetuksessa(Siitä olin 2 viikkoa pois sairauden takia) Uudet opiskelukaverit olivat muualta ja lähtivät takaisin kotikaupunkeihinsa. Yhteydenpito jäi kun ei ollut vielä niin paljon yhteistä, että ”etäsuhde” olisi kestänyt. Nyt olen jälleen yksin. Muutamia ystäviä on, mutta eivät ole niin läheisiä, että vietettäisiin aikaa viikottain tai edes kuukausittain. Poikaystäväkin on, mutta muita perheen lisäksi ei.
Ja ei, ei ollut mitään suurta kaveripiiriä ympärillä ennen koronaa, jonka kanssa elämä olisi jatkunut normaalisti, sillä muutin teini-iässä pikkukaupunkiin, jossa oli pienet piirit ja sieltä ei jäänyt elämään ihmissuhteita vaan pelkkiä ongelmia.
Kun viimein minullakin olisi ollut mahdollisuus olla onnellinen ja olla olematta hyljeksitty ja vihattu, niin korona vei sen minulta pois. Nyt kun oli vielä yksi mahdollisuus kääntää elämä normaaliksi ja elämisen arvoiseksi, mutta jälleen jokin ylempi voima päätti toisin.
Ja olisi pitänyt pitää näistä uusista opiskelutovereista enemmän kiinni. Olisi pitänyt pitää yhteyttä. Mutta mistä olisin tiennyt, että rajoitukset kestävät vuosia eikä pari kuukautta? Enää en edes kehtaa ottaa yhteyttä. Mitä edes sanoisin? ”Joo muistatko mua? Hengailtiin vajaa pari kuukautta opiskeluiden alussa. Mitäs te, ootteko vielä hengissä ja järissänne?”
Jatkan vielä, että ainejärjestöni ei ole myöskään järjestänyt yhtäkään tapahtumaa tänä koko aikana(jos ei lasketa jotain naurettavia etätapahtumia, joita voi tuijottaa läppärin ruudulta).
Miksi ei järjestänyt? Pieniä tapahtumia olisi voinut järjestää vaikka kuinka paljon. Tiukin kokoontumisrajoitus oli 6 henkilöä, mutta olisi voinut järjestää useamman kuuden hengen ryhmän.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluopiskelijoista suurin osa on yli 20-vuotiaita aikuisia ihmisiä. Eivätkö nämä pysty opiskelmaan koronan takia?
Ei pysty. Hymy hyytyy ja syöminen loppuu. Ei, vaikka yhteiskunta on järjestänyt uskomattoman mahdollisuuden etäopiskeluun. Persettä pakottaa yhä.
On vain hyvä, että zoomerit kärsivät. Niin me millenniaalitkin ollaan kärsitty kohta 15 vuotta. Kärsimys on uusi normaali. Hyvinvointivaltio, joka takasi hyvän elämän kaikille, kosketti vain 1900-lukua ja boomereita.