Kuukautisten alkamisesta ja yleisesti murrosiästä.
Mieltäni askarruttaa muutama asia, ja tahtoisin kysyä teiltä niistä.
Olen siis 13-vuotias tyttö, ja murrosikäni alkoi suunnilleen vitosluokan keväällä. Rintani ovat kasvaneet jonkin verran, ja kuppikokoni olisi mittauksieni mukaan 65A. Kainalo- ja häpykarvoja on ollut jo jonkin aikaa, ja hikikin haisee, joten käytän deodoranttia. Rasvaa on kertynyt jonkin verran vyötärölle ja reisiin. Hiukseni ja ihoni rasvoittuvat helposti, ja finnejäkin on melko lailla (mutta tietenkin yritän hoitaa niitä).
Valkovuodon tulon alkuajoista en osaa ihan tarkkaan sanoa, mutta luulisin sen alkaneen tulla joskus viimevuoden loppupuolella tai tämän vuoden alussa. Valkovuotoni on joskus semmoista tahmeaa ja väritöntä, ja joskus ihan kuivunutta ja selvästi valkoista. Useimmiten valkovuoto on päivässä saanut pikkuhousuni jo aivan märiksi.
Nyt kun valkovuotoakin on jo ainakin puoli vuotta, niin tahtoisin hieman tietää tästä kuukautisasiasta. Kuukautiseni eivät nimittäin ole edelleenkään alkaneet, ja tahtoisin tietää, että mahtavatko ne alkaa pian. Liittyykö valkovuoto/runsas valkovuoto kuukautisten lähestymiseen? Mahtavatko kuukautiseni olla jo tuloillaan?
Kysyn tätä asiaa lähinnä siksi, että haluaisin valmistautua tarpeen vaatimalla tavalla. Ja sitten vielä loppuun ihan nopea kysymys, että ovatko ensimmäiset kuukautiset yleensä runsaat, ja tulevatko ne yleensä ihan ennalta-arvaamattomasti? Kaipaisin vielä vinkkejä niihin valmistautumiseen.
Kiitos jo etukäteen asiallisista kommenteista! :)
Kommentit (95)
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:05"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:03"]
Ei vaikuta yhtään 13-vuotiaan tekstiltä :D ellet ole hyvin pikkuvanha.
[/quote]
Samaa mietin. Harvinaisen aikuismaista tekstiä 13-vuotiaan kirjoittamaksi! Ei sillä etteikö olisi mahdollista, mutta kun mietin vaikka itseäni kirjoittamassa 13-vuotiaana niin ei se "ihan" tuota tasoa ollut siitä huolimatta, että olen aina ollut kielellisesti lahjakas ja lukenut paljon jne.
[/quote]
Yleensä tällä palstalla törmää aikuisen kirjoittamaan tekstiin, jota ei parhaalla tahdollakaan voisi kuvitella aikuisen kirjoittamaksi. Hyvä että joskus näinkin päin.
[/quote]
Näin on.
48
Itselläni alkoi 11 - vuotiaana ja heti tuli kunnolla. Siskolla alkoi vanhempana. Mutta älä huolestu vielä on niin yksilökohtaista. Pidä varalla ne siteet , todennäköisesti alkaa pian.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:35"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:18"]Tulee susta ap ihan mieleen eräs ask.fm käyttäjä, hyvän tekstisi perusteella :D no mutta kuitenkin, mulla alkoi kuukautiset joskus syyskuussa seiskaluokalla, ensimmäiset ei ollut mitenkään pahat tai kivuliaat. Tässä nyt monen vuoden jälkeen on saanut kärsiä ihan tarpeeksi sekä kivuliaista ja kivuttomistakin. Suosittelen lataamaan puhelimeen (älypuhelin sulla luultavasti kuitenkin on) sellasen sovelluksen kuin p tracker, siihen saa merkkailla menkkojen alkamista ja loppumista ja muuta, se myös laskee sulle muutamien menkkojen jälkeen keskiarvokierron ja ennustaa seuraavien alkamisajan. Tsemppiä sulle! :)
[/quote] Kerro mikä nimimerkki askissä!!!
[/quote]
Olisko ollu pikkupimba tai joku tällänen, todella asiallinen tyyppi 13-vuotiaaksi joten mahtavaa jos olet hän :D
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:48"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:35"][quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:18"]Tulee susta ap ihan mieleen eräs ask.fm käyttäjä, hyvän tekstisi perusteella :D no mutta kuitenkin, mulla alkoi kuukautiset joskus syyskuussa seiskaluokalla, ensimmäiset ei ollut mitenkään pahat tai kivuliaat. Tässä nyt monen vuoden jälkeen on saanut kärsiä ihan tarpeeksi sekä kivuliaista ja kivuttomistakin. Suosittelen lataamaan puhelimeen (älypuhelin sulla luultavasti kuitenkin on) sellasen sovelluksen kuin p tracker, siihen saa merkkailla menkkojen alkamista ja loppumista ja muuta, se myös laskee sulle muutamien menkkojen jälkeen keskiarvokierron ja ennustaa seuraavien alkamisajan. Tsemppiä sulle! :)
[/quote] Kerro mikä nimimerkki askissä!!!
[/quote]
Olisko ollu pikkupimba tai joku tällänen, todella asiallinen tyyppi 13-vuotiaaksi joten mahtavaa jos olet hän :D
[/quote] Nimimerkki ei ainakaan oo asiallinen. Sama asia ku pikkupillu.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:00"]Vittu täällä on ihan sairasta porukkaa. Hirttäkää nyt vaikka itsenne. 13-vuotias tulee asiallisesti ja ystävällisesti kyselemään neuvoja, ja mikä on lopputulos? Hirveää vittuilua ja tietysti joku "rasiasta" lapselle hölisevä perverssi. Aikuiset ihmiset jumalauta...
[/quote]
Täällä eivät kaikki ole aikuisia.Tämä ei ole enää vertaistukipaikka äideille vaan ylilaudan huvipuisto.
Mulla alkoi 14 kesäsenä ihan yllättäen. Menin vessaan ja alushousut olikin ihan veressä.
Aloittaja on vanhempi kuin 13 vuotias? By the way, ei sitä rasvaa kerry paljoakaan murrosiässä. Vähän enemmän sitä pyöreyttä vain lantion ja ehkä reisienkin seudulle sekä tietysti rinnat alkavat kasvaa. Vyötärölle rasvaa ei pitäisi liiemmin kertyä, eikä lihomisjälkiä ilmaantua. Ellei sitten lihomalla liho, kuten jo niin monta kertaa on täälläkin todettu.
Käytä vaikka pikkuhousunsuojaa, eipä ole housut märkinä valkovuodosta ja vähän stoppaa kuukautisvuotoa. Ja tosiaan muutama side aina repussa mukana. Kyllä ne sieltä tulevat, mulla ovat olleet jo 33 vuotta (miinus raskaus- ja imetyajat), joten aika kypsä alan olemaan niihin. Joutais jo loppua, ja vaihtariaikaa odotellessa...
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:25"]Aloittaja on vanhempi kuin 13 vuotias? By the way, ei sitä rasvaa kerry paljoakaan murrosiässä. Vähän enemmän sitä pyöreyttä vain lantion ja ehkä reisienkin seudulle sekä tietysti rinnat alkavat kasvaa. Vyötärölle rasvaa ei pitäisi liiemmin kertyä, eikä lihomisjälkiä ilmaantua. Ellei sitten lihomalla liho, kuten jo niin monta kertaa on täälläkin todettu.
[/quote]
No anorektikko ymmärrän näkemyksesi, mutta kyllä sitä naisellista pehmeyttä voi kutsua rasvaksi vaikka kyse ei ole selluliitista.
Mulla alkoi kuukautiset 12-vuotiaana, näin myös äidilläni. Ekat kuukautiset olivat lähinnä sellaista niukkaa ruskeaa vuotoa. Siksi en aluksi tajunnut että ne ovat kuukautiset, kun odotin itse sitä kunnon verisyöksyä. Koulussa kiersi legendaa tytöstä jolla oli ollut valkoiset housut, kun menkat oli alkanut. Sitä en halunnut itselleni ja muistankin toivoneeni, että omani alkaisivat koulujen loma-aikana tai yöllä.
Onneksi pystyin puhumaan kuukautisista äitini kanssa vaikkei naiseksi kasvamisesta tai seksuaalisuudesta meillä muutoin puhuttukaan. Aika pian aloin pitämään kalenterissa ylhäällä kiertoaikaa, koska en missään nimessä halunnut että ne yllättäisi mut joku päivä. Ja rehellisyyden nimissä äitini piti päiviä ylhäällä aluksi :) ja osti siteitä.
Mulla on ollut aina tosi säännölliset menkat. Ja nyt vanhemmiten kiertoaika on lyhentynyt ja vaikka edelleenkin pidän kiertoväliä kalenterissa, niin tunnistan kyllä koska ne on alkamassa. Olin hieman ylipainoinen kun kuukautiseni alkoi joten en kyllä muista mitään rasvankerääntymistä lanteille, mutta rinnat mulla oli kuitenkin jo kasvaneet ja niistä jotkut luokan pojat välillä kiusasi :( se hävetti itseäni kovasti. Ennemmin olisin halunnut ekaksi karvat ja sitten rinnat :D
Vatsakivut, sellaiset jomottavat edeltävät usein kuukautisten alkamista. Joten silloin laita varmuudeksi pikkuhousunsuoja.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:38"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:33"]Yleensä kuukautiset alkaa 1-2 vuoden kuluessa rintojen kasvun alusta. Mutta pitempäänkin voi mennä ja se on ihan normaalia:) valkovuoto voi olla tavallista runsaammat päivää/kahta ennen kuukautisia. Ensimmäiset menkat ainakin itsellä oli hyvin niukat ja kestivät vain muutaman päivän. Tsemppiä kasvamiseen! T. 16-vuotias tyttö
[/quote]Kiitos tiedosta! En tiennytkään, että valkovuotoakin tulee kuukautisten aikaan... :o
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:33"]Mikä hoppu sulla on niiden kuukautisten alkamisen kanssa? Niistä saat kärsiä sitten monen monta vuotta :) Kyllä ne sieltä alkaa vielä, älä huoli.
[/quote] Hoppu ei ole, mutta olisin toivonut niiden alkavan ennemmin lomalla kuin koulussa. Ei kyllä varmaan enää ehdi... Tiedän, että niistä saa kärsiä, mutta vierähtäisihän siinä kivi sydämeltä, kun tietäisi olevansa normaali. :(
[/quote]
Stressi voi lykätä kuukautisia. Mulla tuli ensimmäiset joululomalla enkä tosiaan osannut odottaa niitä, ehkä ne siksi alkoivatkin silloin. -27