Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuukautisten alkamisesta ja yleisesti murrosiästä.

Vierailija
04.08.2014 |

Mieltäni askarruttaa muutama asia, ja tahtoisin kysyä teiltä niistä.

Olen siis 13-vuotias tyttö, ja murrosikäni alkoi suunnilleen vitosluokan keväällä. Rintani ovat kasvaneet jonkin verran, ja kuppikokoni olisi mittauksieni mukaan 65A. Kainalo- ja häpykarvoja on ollut jo jonkin aikaa, ja hikikin haisee, joten käytän deodoranttia. Rasvaa on kertynyt jonkin verran vyötärölle ja reisiin. Hiukseni ja ihoni rasvoittuvat helposti, ja finnejäkin on melko lailla (mutta tietenkin yritän hoitaa niitä).

Valkovuodon tulon alkuajoista en osaa ihan tarkkaan sanoa, mutta luulisin sen alkaneen tulla joskus viimevuoden loppupuolella tai tämän vuoden alussa. Valkovuotoni on joskus semmoista tahmeaa ja väritöntä, ja joskus ihan kuivunutta ja selvästi valkoista. Useimmiten valkovuoto on päivässä saanut pikkuhousuni jo aivan märiksi.

Nyt kun valkovuotoakin on jo ainakin puoli vuotta, niin tahtoisin hieman tietää tästä kuukautisasiasta. Kuukautiseni eivät nimittäin ole edelleenkään alkaneet, ja tahtoisin tietää, että mahtavatko ne alkaa pian. Liittyykö valkovuoto/runsas valkovuoto kuukautisten lähestymiseen? Mahtavatko kuukautiseni olla jo tuloillaan?

Kysyn tätä asiaa lähinnä siksi, että haluaisin valmistautua tarpeen vaatimalla tavalla. Ja sitten vielä loppuun ihan nopea kysymys, että ovatko ensimmäiset kuukautiset yleensä runsaat, ja tulevatko ne yleensä ihan ennalta-arvaamattomasti? Kaipaisin vielä vinkkejä niihin valmistautumiseen.

Kiitos jo etukäteen asiallisista kommenteista! :)

Kommentit (95)

Vierailija
61/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:33"]Yleensä kuukautiset alkaa 1-2 vuoden kuluessa rintojen kasvun alusta. Mutta pitempäänkin voi mennä ja se on ihan normaalia:) valkovuoto voi olla tavallista runsaammat päivää/kahta ennen kuukautisia. Ensimmäiset menkat ainakin itsellä oli hyvin niukat ja kestivät vain muutaman päivän. Tsemppiä kasvamiseen! T. 16-vuotias tyttö

[/quote]Kiitos tiedosta! En tiennytkään, että valkovuotoakin tulee kuukautisten aikaan... :o

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:33"]Mikä hoppu sulla on niiden kuukautisten alkamisen kanssa? Niistä saat kärsiä sitten monen monta vuotta :) Kyllä ne sieltä alkaa vielä, älä huoli.

[/quote] Hoppu ei ole, mutta olisin toivonut niiden alkavan ennemmin lomalla kuin koulussa. Ei kyllä varmaan enää ehdi... Tiedän, että niistä saa kärsiä, mutta vierähtäisihän siinä kivi sydämeltä, kun tietäisi olevansa normaali. :(

Vierailija
62/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla alkoi menkat vuoden sisällä valkovuodon alkamisesta. Jos haluat jotenkin mahdolliseen alkamiseen varautua, niin ota vaikka side varmuudeksi laukkuun. Eivät ainakaan mulla ollut aluksi muuta kuin pientä vuotoa, mutta tuokin on yksilöllistä. Täytyy vielä sulle Ap sanoa, että nauti vielä, kun sulla ei niitä ole. Ei ole mitenkään mukavaa vuotaa joka kuukausi, mutta tietty kaikkeen tottuu, kun on pakko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla alko 15,5 -vuotiaana. Seuraavat tuli 16-vuotiaana. Muutamat monen kuukauden tauot ollu (ei raskauden vuoksi). Ja nyt 25-vuotiaana olisin jo enemmän kuin kypsä luopumaan koko sotkusta. Aaargh mitä sontaa koko homma kipuineen, veriniagaroineen ja limaklöntteineen.

Vierailija
64/95 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikkoon ei koskaan tule pistettä tai huutomerkkiä.

Vierailija
65/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:40"]Mulla alkoi menkat vuoden sisällä valkovuodon alkamisesta. Jos haluat jotenkin mahdolliseen alkamiseen varautua, niin ota vaikka side varmuudeksi laukkuun. Eivät ainakaan mulla ollut aluksi muuta kuin pientä vuotoa, mutta tuokin on yksilöllistä. Täytyy vielä sulle Ap sanoa, että nauti vielä, kun sulla ei niitä ole. Ei ole mitenkään mukavaa vuotaa joka kuukausi, mutta tietty kaikkeen tottuu, kun on pakko.

[/quote]Ehkä täytyy sitten vaan tunkea pari sidettä laukkuun... Hyvä tietää, ettei se vuoto ole yleensä kovin runsasta.

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:41"]Mulla alko 15,5 -vuotiaana. Seuraavat tuli 16-vuotiaana. Muutamat monen kuukauden tauot ollu (ei raskauden vuoksi). Ja nyt 25-vuotiaana olisin jo enemmän kuin kypsä luopumaan koko sotkusta. Aaargh mitä sontaa koko homma kipuineen, veriniagaroineen ja limaklöntteineen.

[/quote]Aika pitkä väli kuitenkin - puoli vuotta. D: Tai ehkä se vain kuulostaa siltä.

-ap

Vierailija
66/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:30"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:22"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:19"]Jospa ensiksi kiinnittäisit huomiota siihen, missä pilkun paikka on.

[/quote]No anteeksi nuo muutamat kirjoitusvirheet. Kirjoitan puhelimella.

Ja mitä nyt olen muka tehnyt? :(

[/quote] Ei liity kyllä puhelimella kirjoittamiseen mitenkään. 13-vuotiaan luulisi jo oppineen äidinkielentunneilla, että ja-sanan jälkeen ei aina tule pilkkua.

[/quote]Luulisi aikuisen jo oppineen ennen- ja jälkeen-sanojen eroavaisuuden. Tyttö laittoi ja-sanaa ENNEN piln, ei jälkeen. Luulisi tyttöparan saavan edes vähän ymmärrystä.

[/quote] Pahoittelut, tarkoitin tietenkin ennen pilkkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ylensä menee n. 2 vuotta siitä et murrosikä on alkanu sit alkaa ne menkat,eli ku sul alkoki vast vuos sit murrosikä ni voi olla et vuoden joudut viel odotteleen. Itel alko ku olin just täyttäny 12 ja kutosel menin.

Vierailija
68/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:45"]rasia ja tisut kehittyy vasta tuon ikäsenä. oota ja oota. kasvaa huomaamatta.

laita viestiä kun olet 18 :)

[/quote]o__O

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:03"]Ei vaikuta yhtään 13-vuotiaan tekstiltä :D ellet ole hyvin pikkuvanha.

[/quote]

niin. Kirjoitat fiksummin kuin normaalit av-mammat.

Vierailija
70/95 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi ap, oletpa saanut tyhmiä vastauksia :( Kuukautiset alkavat usein kun kehossa on tietty määrä rasvaa mutta se on pitkälti perinnöllistä. Itselläni alkoi menkat 11-vuotiaana jolloin olin vähän pulska, oma tyttäreni taas on todella hoikka ja hänellä alkoi menkat täsmälleen samassa iässä. Kannattaisi varmaan vähän kysyä äidiltä milloin hänellä alkoi menkat. Uskoisin että sinulla alkaa menkat ihan lähiaikoina kun valkovuotoakin on runsaasti joten pakkaa tosiaan side reppuun ettet joudu koulussa tukalaan tilanteeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/95 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla aikoinaan kuukautiset alkoi vasta 14,5-vuotiaana, vaikka valkovuoto alkoi jo 12-vuotiaana ja oli runsasta. Runsasta se on edelleen. En suosittele kertakäyttöisiä pikkuhousunsuojia, ne hautovat ja voivat johtaa tulehduksiin ja muihin ongelmiin. Mielummin sitten vaihtaa pikkuhousuja useasti päivässä.

Jos joku vielä askarruttaa mieltä, niin juttele terveydenhoitajan kanssa. Ikävää, että ylilautalaiset tuli tähänkin ketjuun trollaamaan.

Vierailija
72/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:47"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:03"]Ei vaikuta yhtään 13-vuotiaan tekstiltä :D ellet ole hyvin pikkuvanha.

[/quote]

niin. Kirjoitat fiksummin kuin normaalit av-mammat.

[/quote]Kiitos(?) :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:38"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:33"]Yleensä kuukautiset alkaa 1-2 vuoden kuluessa rintojen kasvun alusta. Mutta pitempäänkin voi mennä ja se on ihan normaalia:) valkovuoto voi olla tavallista runsaammat päivää/kahta ennen kuukautisia. Ensimmäiset menkat ainakin itsellä oli hyvin niukat ja kestivät vain muutaman päivän. Tsemppiä kasvamiseen! T. 16-vuotias tyttö

[/quote]Kiitos tiedosta! En tiennytkään, että valkovuotoakin tulee kuukautisten aikaan... :o

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:33"]Mikä hoppu sulla on niiden kuukautisten alkamisen kanssa? Niistä saat kärsiä sitten monen monta vuotta :) Kyllä ne sieltä alkaa vielä, älä huoli.

[/quote] Hoppu ei ole, mutta olisin toivonut niiden alkavan ennemmin lomalla kuin koulussa. Ei kyllä varmaan enää ehdi... Tiedän, että niistä saa kärsiä, mutta vierähtäisihän siinä kivi sydämeltä, kun tietäisi olevansa normaali. :(

[/quote] 16-vuotias sanoi kylläkin, että valkovuoto saattaa olla tavallista runsaampaa yksi tai kaksi päivää ENNEN vuodon alkua. Et näytä olevan kovinkaan tarkka missään.

Toivottavasti kuukautisesi alkavat niin että päälläsi ovat vaaleat housut ja kaikki koulussa näkevät sen. Ja joudut naurunalaiseksi ;)

Vierailija
74/95 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:06"]Minulla aikoinaan kuukautiset alkoi vasta 14,5-vuotiaana, vaikka valkovuoto alkoi jo 12-vuotiaana ja oli runsasta. Runsasta se on edelleen. En suosittele kertakäyttöisiä pikkuhousunsuojia, ne hautovat ja voivat johtaa tulehduksiin ja muihin ongelmiin. Mielummin sitten vaihtaa pikkuhousuja useasti päivässä.

Jos joku vielä askarruttaa mieltä, niin juttele terveydenhoitajan kanssa. Ikävää, että ylilautalaiset tuli tähänkin ketjuun trollaamaan.

[/quote] Tänne tulivat vauva.filäiset. Normi meininkiä, extreemeeee

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/95 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulee susta ap ihan mieleen eräs ask.fm käyttäjä, hyvän tekstisi perusteella :D no mutta kuitenkin, mulla alkoi kuukautiset joskus syyskuussa seiskaluokalla, ensimmäiset ei ollut mitenkään pahat tai kivuliaat. Tässä nyt monen vuoden jälkeen on saanut kärsiä ihan tarpeeksi sekä kivuliaista ja kivuttomistakin. Suosittelen lataamaan puhelimeen (älypuhelin sulla luultavasti kuitenkin on) sellasen sovelluksen kuin p tracker, siihen saa merkkailla menkkojen alkamista ja loppumista ja muuta, se myös laskee sulle muutamien menkkojen jälkeen keskiarvokierron ja ennustaa seuraavien alkamisajan. Tsemppiä sulle! :)

Vierailija
76/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vittu täällä on ihan sairasta porukkaa. Hirttäkää nyt vaikka itsenne. 13-vuotias tulee asiallisesti ja ystävällisesti kyselemään neuvoja, ja mikä on lopputulos? Hirveää vittuilua ja tietysti joku "rasiasta" lapselle hölisevä perverssi. Aikuiset ihmiset jumalauta...

Vierailija
77/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:03"]

Ei vaikuta yhtään 13-vuotiaan tekstiltä :D ellet ole hyvin pikkuvanha.

[/quote]

 

Samaa mietin. Harvinaisen aikuismaista tekstiä 13-vuotiaan kirjoittamaksi! Ei sillä etteikö olisi mahdollista, mutta kun mietin vaikka itseäni kirjoittamassa 13-vuotiaana niin ei se "ihan" tuota tasoa ollut siitä huolimatta, että olen aina ollut kielellisesti lahjakas ja lukenut paljon jne.

Vierailija
78/95 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:18"]Tulee susta ap ihan mieleen eräs ask.fm käyttäjä, hyvän tekstisi perusteella :D no mutta kuitenkin, mulla alkoi kuukautiset joskus syyskuussa seiskaluokalla, ensimmäiset ei ollut mitenkään pahat tai kivuliaat. Tässä nyt monen vuoden jälkeen on saanut kärsiä ihan tarpeeksi sekä kivuliaista ja kivuttomistakin. Suosittelen lataamaan puhelimeen (älypuhelin sulla luultavasti kuitenkin on) sellasen sovelluksen kuin p tracker, siihen saa merkkailla menkkojen alkamista ja loppumista ja muuta, se myös laskee sulle muutamien menkkojen jälkeen keskiarvokierron ja ennustaa seuraavien alkamisajan. Tsemppiä sulle! :)

[/quote] Kerro mikä nimimerkki askissä!!!

Vierailija
79/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:32"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:30"]Mulle tuli aikanaan ihan yllätyksenä menkkojen alku, vaikka kaksoissiskollani oli alkanut muistaakseni jopa puoli vuotta aiemmin (ainakin joitain kuukausia). Kotona olin vessassa ja huomasin että verta tulee. Muistan että valkovuotoa oli tullut, mutten sitä kuinka pitkään. Taisin olla 14,5v mutta ikä vaihtelee niin kovasti.

Itse en kyllä lainkaan odottanut kuukautisten alkua. Nytkin olen onnistunut hyvin välttelemään, raskauksien ja imetyksen ansiosta yhdet menkat 2,5 vuoteen ;)

[/quote]Okei, muistatko yhtään, kuinka runsasta vuoto oli? Menikö se esim. housuista läpi? Vähän kauhistuttaa... :(

[/quote]

Ei sillä kertaa ehtinyt tulla housuihin asti edes. Ja aika pienellä määrällä ne alkoivat aina, joskus saattoi tulla pieni läikkä housuihin kun en harrastanut mitään kiertopäivien laskemista. Se helpottaisi sillä tavalla ettei välttämättä sillä viikolla, kun menkat on alkamassa, laittais niitä valkoisia housuja jalkaan ja muistais pitää sidettä mukana. Toki teini-iässä voi kierto heitellä, itselläni mututuntumalla on aina ollut hyvin säännöllinen.

Aika nopeasti kehittyi sellainen "tuntuma" että tuli olo että nyt kannattaa käydä vessassa ja pyyhkiessä huomaa että verta tulee - ei siis koskaan housuihin asti. Alkuun tuli ravailtua enemmänkin sen tunteen kanssa vessassa, yleensä jollain vessareissulla sen vuorokauden aikana alkoi. Sitten huomasin että aloin aina siivoamaan (siis jynssäsin vaikka huoneeni lattiasta kattoon ja vaihdoin huonekalujen järjestystä) ja taatusti sinä päivänä alkoi kuukautiset. Näin käy vielä nykyäänkin.

Älä pelkää turhaan. Harvalla tytöllä käy niin että ulkopuoliset huomaavat vaikkapa ohivuodon. Verta ei tule niin runsaasti että housut on veressä, yleensä puhutaan pienestä läikästä haaroissa korkeintaan.

Vierailija
80/95 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:05"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 20:03"]

Ei vaikuta yhtään 13-vuotiaan tekstiltä :D ellet ole hyvin pikkuvanha.

[/quote]

 

Samaa mietin. Harvinaisen aikuismaista tekstiä 13-vuotiaan kirjoittamaksi! Ei sillä etteikö olisi mahdollista, mutta kun mietin vaikka itseäni kirjoittamassa 13-vuotiaana niin ei se "ihan" tuota tasoa ollut siitä huolimatta, että olen aina ollut kielellisesti lahjakas ja lukenut paljon jne.

[/quote]

Yleensä tällä palstalla törmää aikuisen kirjoittamaan tekstiin, jota ei parhaalla tahdollakaan voisi kuvitella aikuisen kirjoittamaksi. Hyvä että joskus näinkin päin.