**tuttaa ihmiset, jotka menee toisten paikalle istumaan junassa
Nykyisin junassa on aina ne paikat jaettu etukäteen, koska lippu on pakko ostaa etukäteen. Miksi helvetissä sille omalle paikalle ei voi mennä, vaan leiriytyy jonkun toisen paikalle rinkan ja sipsien kanssa aiheuttaen lisää vaivaa ja kiusallisen tilanteen?!
Kommentit (48)
Kommunistinen ideologia, että kaikki paikat on yhteisiä
Koronan takia mahdollisimman väljästi, koska VR ei itse sitä näköjään osaa hoitaa.
No ne ei ole ostanut mitään lippua.
On ärsyttävää. Kerran paikalleni oli pesiytynyt joku turistinainen ison matkalaukun, rinkan ja eväiden kanssa. Sanoin kohteliaasti että se on minun paikkani, jolloin nainen alkoi hämillään huitoa ja selittää että ei hän voi siirtyä kun tavarat ovat levällään, mene muualle istumaan. Sanoin että siirry, en todellakaan aio itse vaihtaa joka aseman kohdalla paikkaa kun olen varatulla paikalla. Kyllä hän siitä sitten teatraalisesti puhisten ja eväitään huolella pakaten lähti.
Mitä ihmeen vaivaa ja kiusallisen tilanteen? Paikka varattu niin kävelet eteenpäin kunnes tulee vapaa paikka johon istua. Harvoin ne junat nyt niin täynnä on ettei mitään paikkaa olisi vapaana.
Vierailija kirjoitti:

Kommunistien tyhmyys jaksaa aina ihmetyttää.
Kausilippuihin ei kuulu paikkaa. Aina ei viitsi ajaa vanhusta tai liikuntarajoitteista, tai lasta vanhempansa läheltä pois omalta paikalta. Esimerkiksi.
Esim. jos asemalla on eri päässä laituria kuin oma vaunu ja nousee junaan toisesta päästä niin kuka lähtee kassien ja laukkujen kanssa puskemaan siinä ruuhkassa kun porukkaa lappaa sisään ja ulos koko junan läpi? Paljon helpompaa vaan istua ensimmäiseen vapaaseen paikkaan kun todennäköisesti siihen ei edes tule ketään.
Vierailija kirjoitti:
On ärsyttävää. Kerran paikalleni oli pesiytynyt joku turistinainen ison matkalaukun, rinkan ja eväiden kanssa. Sanoin kohteliaasti että se on minun paikkani, jolloin nainen alkoi hämillään huitoa ja selittää että ei hän voi siirtyä kun tavarat ovat levällään, mene muualle istumaan. Sanoin että siirry, en todellakaan aio itse vaihtaa joka aseman kohdalla paikkaa kun olen varatulla paikalla. Kyllä hän siitä sitten teatraalisesti puhisten ja eväitään huolella pakaten lähti.
Mulle on käynyt myös näin. Onneksi pidin puoleni, vaikka olin silloin vasta 18-vuotias ja saatoin nuorempana välillä nössöyttäni taipua muiden pompotuksiin. Nainen siirtyi samaan vaunuun sellaiseen paikkaan, että katselemme kohtasivat välillä. Mulkoili oikein vihaisesti, kunnes joku toinen hätisti hänet pois enkä nähnyt häntä enää. Oli siis jälleen siirtynyt jonkun toisen paikalle.
Vierailija kirjoitti:
No ne ei ole ostanut mitään lippua.
Ei lippuja myydä enää junissa.
Kyllä mä istun aina sille paikalle minkä olen ostanut ja hätistän luumuilijan pois.
Junassa oli niin paljon tilaa, että istuin itse muualle, en viitsinyt vaatia omaa paikkaani kuuden varusmiehen keskeltä. Jos olisin ollut nuori nainen, eivät ehkä olisi edes pahastuneet, mutta kun olisin melkein voinut olla jonkun heidän äiti!
Vierailija kirjoitti:
Esim. jos asemalla on eri päässä laituria kuin oma vaunu ja nousee junaan toisesta päästä niin kuka lähtee kassien ja laukkujen kanssa puskemaan siinä ruuhkassa kun porukkaa lappaa sisään ja ulos koko junan läpi? Paljon helpompaa vaan istua ensimmäiseen vapaaseen paikkaan kun todennäköisesti siihen ei edes tule ketään.
Se laituri on jaettu lohkoihin A,B,C jne. Junaa odottaessasi katsot oman paikkasi lipusta ja sitten aseman taulusta, mihin lohkoon ko. vaunu osuu. Kävelet kyseisen lohkon kohdalle odottamaan ja pääset suoraan omaan vaunuusi.
Minun paikallani istui kerran joku. Sanoin hänelle sitten, että "hei anteeks mutta mä oon varannut ton paikan X, jolla istut". Hän sanoi: "okei no, voisitko mennä jonnekin muualle, kun mä oon ehtinyt jo istua tähän". Sanoin vaan lyhyesti "en" ja hän sitten siirtyi pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. jos asemalla on eri päässä laituria kuin oma vaunu ja nousee junaan toisesta päästä niin kuka lähtee kassien ja laukkujen kanssa puskemaan siinä ruuhkassa kun porukkaa lappaa sisään ja ulos koko junan läpi? Paljon helpompaa vaan istua ensimmäiseen vapaaseen paikkaan kun todennäköisesti siihen ei edes tule ketään.
Se laituri on jaettu lohkoihin A,B,C jne. Junaa odottaessasi katsot oman paikkasi lipusta ja sitten aseman taulusta, mihin lohkoon ko. vaunu osuu. Kävelet kyseisen lohkon kohdalle odottamaan ja pääset suoraan omaan vaunuusi.
Teoriassa ehkä oni mutta käytännössä usein se on sitten vähintään muutaman vaunun mitan pielessä mihin juna pysähtyy tai vaunut eri järjestyksessä.
Ja vaunun oven pielessä on numerot, mitkä paikat on lähellä sitä ovea. Tadaa! Sinun ei tarvitse rynnistää koko vaunun läpi omalle istumapaikallesi, kun menet sisään oikeasta ovesta.
Vierailija kirjoitti:
Esim. jos asemalla on eri päässä laituria kuin oma vaunu ja nousee junaan toisesta päästä niin kuka lähtee kassien ja laukkujen kanssa puskemaan siinä ruuhkassa kun porukkaa lappaa sisään ja ulos koko junan läpi? Paljon helpompaa vaan istua ensimmäiseen vapaaseen paikkaan kun todennäköisesti siihen ei edes tule ketään.
Voi pyhä sylvi!! Sinunlaistesi takia pitäisi joka penkkirivi karsinoida omalla ovellaan jonka saa auki vain oikealla paikkalipulla! Sitten kun siihen joku tuleekin niin niiden kassien ja laukkujen kanssa ähistään ja puhistaan joka asemalla kun sille omalle paikalle vaan ei voi mennä.
Voi luoja mikä näitä penkki ku penkki hälläväliä tyyppejä vaivaa?
Junassa istutaan sille paikalle mikä on lopussa määrätty. Aivan sama kuka ehti istahtaa ensin
Jep tosi ärsyttä ää!!!!!