IMUKUPPI synnytykseen joutuneet...?

Ei imukuppia tarvitse pelätä. Auttaa vaan vauvaa syntymään. Itselläni oli käynnistetty synnytys ja supistukset olivat kovat, mutta tehottomia. Oksitosiini-tippakin oli ja se varmaan pahensi.. noh, avautumisvaihe siis kesti n.20h. Vauva ei laskeutunut ja pääkin oli vinossa. Lopulta kun laskeutui olin aivan uupunut, nukkunut vaan silmänräpäyksen kun pitikin jo ponnistaa. Sanomattakin selvää ettei voimat riittäneet. Huusin ja karjuin ponnistuskivuissa ja ponnistusvaihe venyikin tuntiin. Siinä vaiheessa kuppi haettiin ja olen iloinen että jotain tehtiin. Siinä vauva sitten syntyi, vaikka joutuikin lastenosastolle.

synnytys itsessään oli traumaattinen, eikä imukuppi siihen vaikuttanut. Hyvä että moinen vempele on!

Älä pelkää. Suurinosa kuitenkin puskee sen vauvan omin voimin ulos.

Lyhyestä virsi kaunis: mun ponnistusaika on merkanttu papereihin kestäneen 2h 37 minuuttia. Se oli oikeastaan kätilön päätös ja sitten meni minuutti ja sieltä tuli rykmentti tekemään duuninsa ja viiden minuutin päästä poika oli maailmassa. Mua ei sidottu mihinkään, oli epiduraali olin saanut sitä paljon, en tuntenut yhtään mitään.

Imukuppi oli noin viisisenttiä läpimitaltaan ja sen pahka jäi pojan pään vasemmalle puolelle, juuri ohimon yläpuolelle muutamaksi kuukaudeksi ja pikku hiljaa hävisi pois.

Kaikki mahdollinen tehtiin ennen sitä, väliliha todellakin leikkattiin aika reippaasti. jne. jälkeenpäin vaan kattelin epikriisistä.

Nyt kohta 14 vuotta myöhemmin kaikki on hyvin. Oli silloinkin jo puolen vuoden päästä syntymästä. Paikat toimii, vaikka kursintaa oli. Poika on fiksu kaveri, menee nyt kasille. jne. Se oli mun ainoa pelko, että siitä tulee ns. apukoululainen. Niitä oli kasarilla, kun itse kävin ala-asteen. Jos olisi tullutkin, niin rakas olisi lapsi ollut silti.  Aivan upee sälli.

Jos neljätoista vuotta sitten asiat hoitu hienosti, niin miksei tänäkin päivänä vielä paremmin. :) Kaikkea hyvää ja malttia jännitykseen. Sä saat ihanan muksun!

Kiitos kaikille kokemuksienne jakamisesta! <3

-ap

Ponnistusvaiheessa jouduttiin imukuppiin turvautuun ja se oli helvetillistä.

Jalat sidottiin telineisiin, siinähän olit hoitajien ja lekureiden armoilla, pakotietä ei ollut. Imukupin laittaminen sattui aivan saatanallisesti, lääkäri, nainen vielä, huusi et oo hiljaa ei tää satu. Sattu niin, et taju lähti. Ebiduraali olis auttanut asiaa, mut ei annettu lisää. Vauvan ulos kiskastuaa lääkäri lähti paikalta sanaakaan sanomatta.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:36"]

Lyhyestä virsi kaunis: mun ponnistusaika on merkanttu papereihin kestäneen 2h 37 minuuttia. Se oli oikeastaan kätilön päätös ja sitten meni minuutti ja sieltä tuli rykmentti tekemään duuninsa ja viiden minuutin päästä poika oli maailmassa. Mua ei sidottu mihinkään, oli epiduraali olin saanut sitä paljon, en tuntenut yhtään mitään.

Imukuppi oli noin viisisenttiä läpimitaltaan ja sen pahka jäi pojan pään vasemmalle puolelle, juuri ohimon yläpuolelle muutamaksi kuukaudeksi ja pikku hiljaa hävisi pois.

Kaikki mahdollinen tehtiin ennen sitä, väliliha todellakin leikkattiin aika reippaasti. jne. jälkeenpäin vaan kattelin epikriisistä.

Nyt kohta 14 vuotta myöhemmin kaikki on hyvin. Oli silloinkin jo puolen vuoden päästä syntymästä. Paikat toimii, vaikka kursintaa oli. Poika on fiksu kaveri, menee nyt kasille. jne. Se oli mun ainoa pelko, että siitä tulee ns. apukoululainen. Niitä oli kasarilla, kun itse kävin ala-asteen. Jos olisi tullutkin, niin rakas olisi lapsi ollut silti.  Aivan upee sälli.

Jos neljätoista vuotta sitten asiat hoitu hienosti, niin miksei tänäkin päivänä vielä paremmin. :) Kaikkea hyvää ja malttia jännitykseen. Sä saat ihanan muksun!

[/quote]

jatkan vielä, kun se tärkein kuulemma jäi. Että meillä oli kyse nimenomaan siitä, että lapsella oli pää väärässä asennossa. Tarjonta oli pielessä, sen takia monet sydeemit meni pieleen. Imukuppi auttoi.

enkä mä usko, että imukuppiakaan tarjotaan kovin herkästi. Tosiaan apua mun pitkään ponnistusvaiheeseen ja tuohon, että se paine alapäässä menee väärin, kun pää on vinossa. Synnytyksen kesto 5 tuntia ja ponnistusvaihetta 2,5 tuntia.

Joo moni on jälkeenpäin ihmetellyt, että miksi noin kauan, miksei aikaisemmin. En osannut mitään vaatia, mutta toisaalta luotin ammattitaitoon, eikä mitään hönttiä tapahtunut.

Voiko imukupin käytöstä tulla lapselle jotain vaurioita? Kamalan näköisiä ne pahkat vauvojen päässä :(

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:41"]

Ponnistusvaiheessa jouduttiin imukuppiin turvautuun ja se oli helvetillistä.

Jalat sidottiin telineisiin, siinähän olit hoitajien ja lekureiden armoilla, pakotietä ei ollut. Imukupin laittaminen sattui aivan saatanallisesti, lääkäri, nainen vielä, huusi et oo hiljaa ei tää satu. Sattu niin, et taju lähti. Ebiduraali olis auttanut asiaa, mut ei annettu lisää. Vauvan ulos kiskastuaa lääkäri lähti paikalta sanaakaan sanomatta.

[/quote]

Ja 3kk en pystynyt seisomaan saati kävelemään kitkiä aikoja kun alapäätä särki aivan älyttömästi. Ja tuntu et kaikki putoo alapäästä alas.

Ennen synnytystä en ollut kuullutkaan että imukupilla voi auttaa ulos. Meidän vauva veikattiin n.viikko ennen synnytystä 3,5 kiloiseksi. Synnytyksessä mun ponnistusvaihe oli kestänyt melkein tunnin eikä vauva suostunut tulemaan ulos, ei sitten millään sitten väliliha leikattiin eikä vieläkään mitään. Sitten mä olin niin poikki ja tuskissani että imukuppi otettiin käyttöön. Vauva saatiin vihdoin ulos ja se olikin sitten hiukan yli 4,5 kiloinen... Jos imukupilla ei olisi autettu en tiedä miten tämä jätti vauva olisi tullut ulos.. Ei sitä kannata pelätä ainoa mitä säikähdin oli se vauvan pään muoto mikä imukupista tuli mutta sekin normaalisoitui jo yhdessä yössä :)

Mulla oli epiduraalia laitettu liikaa, olin täysin tunnoton. Pojan sydänäänet alkoivat heiketä ja oli pakko ottaa nopeasti imukupilla. Muutamassa minuutissa oli poikkipöytä valmiina ja jalat jalustimilla. Auki olin jo täydet 10cm ja lapsi oli ulkona kahdella ponnistuksella. Pieni repeämä, ei epparia. Olin paremmassa kunnossa kuin esikoisen synnytyksen jälkeen, jossa imukuppia ei tarvittu. Poika oli myös loppujen lopuksi kunnossa, ei pahkaa. Hassua, että esikoisella oli mojova pahka, ikäänkuin synnytykset ja niiden jättämät jäljet olisivat vaihtaneet paikkaa...

Minulla molemmat lapset ovat tulleet vähän huonossa asennossa ja kätilö mainitsi, että välillä tuntuu että joillakin synnyttäjillä on ikäänkuin jengat synnytyskanavassa, jotka kääntävät kaikki synnytettävät lapset samaan asentoon. Olen aika varma, että jos kolmas joskus tulee, niin hänkin syntyisi samassa tarjonnassa kuin sisaruksensakin=hiiiiiidaaaas synnytys

Siinä vaiheessa kun huoneeseen tuli lisää porukkaa ja kätilö sanoi "vauvalla on vähän hätä, nyt täytyy ponnistaa kovaa" olisin antanut vaikka vasemman jalkani vauvan hengen puolesta. Kätilö totesikin että he olivat valmistautumassa auttamaan imukupilla ulos (eppari leikattiin), mutta raivolla ponnistin vauvan itse ulos.

Lupaan, ap, että jos imukuppiin päädytään syystä tai toisesta olet siitä vain onnellinen. Itselläni synnytys oli nopea, ponnistus myös, mutta vauvan hätä oli sellainen kokemus henkisesti että ottaisin vaikka kolme imukuppia siinä tilanteessa jos tarve vaatisi.

En ole koskaan synnyttänyt ja tällaisten ketjujen lukeminen saa mut aina pelkäämään laten hankkimista (=synnytystä) entistä enemmän :-0

Puudutusainetta annetaan liikaa, puudutus ei ehdi vaikuttaa ennen välilihan leikkaamista, ei ole voimia ponnistaa, keho tärisee, imukuppi, helvetillinen kipu, taju lähtee, lääkärit huutaa tai on muuten tylyjä...ihan kamalaa. Sitten esim. Stricly Style -bloggaaja ja valtaosa muista äideistä hehkuttaa miten upean ihana kokemus synnytys oli. Aina muutenkin puhutaan vain synnytyksen ihanuudesta. Kivuista, traumaattisista kokemuksista ja pieleen menneistä menetelmistä vaietaan. Tasan ei käy nallekarkit.

Esikoinen syntyi imukupilla, oli keskonen, väärässä asennossa ja käsikin pään vieressä. Olin siinä vaiheessa ponnistanut niin pitkään jo että imukuppi oli helpotus. Sattuihan se, mutta sattuu se synnytys muutenkin.

Sen jälkeen vielä 3 synnytystä, mutta imukupin tarve ei ole toistunut

Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä, varmaankin koska tilanne eteni lopulta niin nopeasti kun lähti tapahtumaan (3 päivää käynnisteltiin). Sykkeet alkoivat tippua supistusten aikana joten käyttöön otettiin imukuppi. En tuntenut mitään, sain ponnista apuna ja kaiken kaikkiaan ponniatusvaihe kesti alle 10min. Hyvät fiilikset jäi. Ainoa miinus oli että imukupin kanssa rutiinina kuulemma leikkaavat välilihan. Kätilö vielä sanoi että väliliha olis hyvin joustanut ja episiotomian paranemiseen täydellisesti meni pari kuukautta. Pienet repeämät seuraavassa (muutama tikki) paranivat muutamassa viikossa. Mutta ei ollut yhtään huono kokemus, enemmän v***tti se pitkä käynnistely - varsinkin kun sille ei lopulta ollut oikeasti järkevää edellytystä. No, loppu hyvin kaikki hyvin.

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 00:26"]Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä, varmaankin koska tilanne eteni lopulta niin nopeasti kun lähti tapahtumaan (3 päivää käynnisteltiin). Sykkeet alkoivat tippua supistusten aikana joten käyttöön otettiin imukuppi. En tuntenut mitään, sain ponnista apuna ja kaiken kaikkiaan ponniatusvaihe kesti alle 10min. Hyvät fiilikset jäi. Ainoa miinus oli että imukupin kanssa rutiinina kuulemma leikkaavat välilihan. Kätilö vielä sanoi että väliliha olis hyvin joustanut ja episiotomian paranemiseen täydellisesti meni pari kuukautta. Pienet repeämät seuraavassa (muutama tikki) paranivat muutamassa viikossa. Mutta ei ollut yhtään huono kokemus, enemmän v***tti se pitkä käynnistely - varsinkin kun sille ei lopulta ollut oikeasti järkevää edellytystä. No, loppu hyvin kaikki hyvin.

[/quote]

Ylläoleva tarkentaa. Pahka päässä tasoittui varmaan tosi nopeasti kun en sellaista juuri muista. Toisaalta kyseessä oli pieni(päinen) vauva. Ja jalkoja ei sidottu, ainakin toisen jalkatelineen ne ehti laittaa paikoilleen avuksi :D Hyvin rauhallinen tilanne vaikka hätä olikin. En nähnyt imukuppia, lääkäri sanoi muistaakseni että "yritetään vielä kerran" että olisko ne pariin otteeseen laittaneet.

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 00:22"]

En ole koskaan synnyttänyt ja tällaisten ketjujen lukeminen saa mut aina pelkäämään laten hankkimista (=synnytystä) entistä enemmän :-0

Puudutusainetta annetaan liikaa, puudutus ei ehdi vaikuttaa ennen välilihan leikkaamista, ei ole voimia ponnistaa, keho tärisee, imukuppi, helvetillinen kipu, taju lähtee, lääkärit huutaa tai on muuten tylyjä...ihan kamalaa. Sitten esim. Stricly Style -bloggaaja ja valtaosa muista äideistä hehkuttaa miten upean ihana kokemus synnytys oli. Aina muutenkin puhutaan vain synnytyksen ihanuudesta. Kivuista, traumaattisista kokemuksista ja pieleen menneistä menetelmistä vaietaan. Tasan ei käy nallekarkit.

[/quote]

Sama synnytys voi olla sekä kivulias että upea. Synnytyksissäni olen jäänyt ilman puudutteita niitä halutessani, on ollut tylyjä kätilöitä, tärinää, oksentamista, repeämistä, mutta ne ovat olleet silti hyviä synnytyksiä, myös heti vielä siinä vaiheessa, kun olen maannut tikattavana jalat telineissä.

Yleensä siinä vaiheessa, kun synnytys koittaa, odottava äiti on niin kypsynyt siihen raskauteensa, että on valmis ja suorastaan malttamaton kärsimään vuorokauden päästäkseen raskausvaivoista eroon ja saadakseen vauvan syliin.

Ensimmäinen syntyi käynnistettynä joka venyi 11 tuntiseksi rääkiksi. Kohdusta loppui supistusteho vaikka tropit oli täysillä. Imukupilla autettiin maailmaan. Kahteen kertaan irtosi. Eppari leikattiin, repesin sisäänpäin pahoin. Kipeää kävi, mutta ihana 3900g vauva syntyi. Pahka päässä laski ensimmäisen vuorokauden aikana. Epiduraali epäonnistui.. puudutuspiikki alapäähän auttoi vähän.

Koska en tiennyt "normaalista" synnytyskulusta niin otin kaiken tulevan vastaan semmoisina kuin tulevat. Mahtava kokemus siitäkin huolimatta että olin toipilaana seuraavat 3kk. Ei jäänyt traumoja. Ajattelen asian niin että kun koskaan ei voi tietää miten tuleva synnytys tulee menemään, miksi siis pelätä. :)

Seuraavat neljä ovatkin tulleet luomusti, kipeästi ja nopeasti.

Ootteko kuullu että sectiohaavasta vois avustaa imukupilla?? Kaveri kerto et jollekin hänen tutulle oli tehty niin, mut kuulostaaa hölmöltä...

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 22:48"]Imukuppisynnytyksen kauheus tulee yleensä aivan muusta kuin siitä itse imukupista. Huonosta ilmapiiristä, ja äidin hallinnantunteen menettämisestä. Monesti imukuppiin päädytäänkin ''turhaan'', jos äitiä tuettaisiin ja ohjattaisiin kannustavasti synnytyksen aikana, mahdollisuudet normaalin synnytykseen kasvavat. [/quote]

Mun kokemuksen mukaan imukuppiin päädyttiin vasta kun oli pakko, mulle sanottiin synnytyksen jälkeen että synnytyksessä/ponnistusvaiheessa on jokin aikaraja jonka jälkeen vauva on saatava ulos. Jos imukuppi ei olisi tehnyt tehtäväänsä, olisi joutunut leikkaamaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut inhimillisempää, jos imukupilla olisi autettu aikaisemmin, eikä vasta sitten kun ponnistusvaihetta takana lähes pari tuntia... Käytännöt vaihtelevat jonkin verran riippuen sairaalasta jahenkilökunnasta, esimerkiksi episiotomia tunnutaan joissakin sairaaloissa tehtävän suunnilleen rutiinitoimenpiteenä, kun jossain sitä vältetään viimeiseen asti (iso ero näkyy tilastoissakin). En kuitenkaan sanoisi, että yleensä imukuppi otetaan turhaan käyttöön...

Imukupin käytösät vielä, mun kohdalla tilanne tuntui rauhalliselta. Ennen synnytystä pelkäsin, että sillä suunnilleen kiskotaan vauva väkisin ulos, mutta sain ponnistaa rauhassa, ja samaan aikaan vedettiin hiljaa. Yksi ongelma oli, että ponnistuksen jälkeen "imaisin" vauvaa vähän takiaisin (en väsymyksestä hallinnut enää vartaloani kunnolla), mutta imukuppi esti sen. Ei mitään rajua kiskomista ja vauva yhdellä vedolla ulos -meininkiä. Tilanne olisi voinut tietysti olla toinen, jos vauvalla olisi ollut akuutti hätä. Jalkojani ei muistaakseni sidottu mihinkään, mutta jossain vaiheessa henkilökunta piti niistä kiinni, koska menetin vartalon hallinnan niin että aloin täristä ja heittelehtiä. Se kiinni pitäminenkin oli siis vain positiivista ja auttoi mua saamaan itseni kasaan.

Ap, synnärille meneviin ennakkotietoihin voi kirjoittaa toivomuksia ja huomioita, ja voit mainita siinä, että imukuppia ei saa käyttää ellei ole ihan pakko. Jos suunnittelet, että lapsen isä on mukana synnytyksessä, hänellekin voi asiasta mainita, jotta voi tarvittaessa muistuttaa siitä kätilöä. Jos et halua, eikä ole painavaa syytä (vauvalla hätä), imukuppia ei saa käyttää perusteetta.

t. 14

Minut on itseni vedetty imukupilla ulos 90-luvulla. Kuulemma päässä oli patti jonkin aikaa sen jälkeen. =)

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 01:34"]Minut on itseni vedetty imukupilla ulos 90-luvulla. Kuulemma päässä oli patti jonkin aikaa sen jälkeen. =)

[/quote]

Lisään vielä: itse en tätä tapahtumaa ikävä kyllä muista.