Jätän vakavavasti sairaa aviomieheni

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 22:01"]

Huomaa kyllä että nämä tuomitsijat ja vastamäestä huutelijat eivät ole joutuneet Lähellekään vastaavaa tilannetta. Itse olen parantumatonta syöpää sairastavan puolisona huomannut miettiväni eroa, en taida enää kauaa jaksaa.

[/quote]

Just, sarjassamme puolen millin asuntovelka, 3 mukulaa ja pettävä puoliso...

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:07"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:04"]

Minä en alkanut omaishoitajaksi miehelleni joka sairastui vakavasti. meillä oli silloin kuusi alaikäistä lasta ja tässä mielestäni syytä tarpeaksi.

olen saanut paljon arvosteluja miehen suvulta, muilta ihmisiltä ymmärrystä.

En tosin jättänyt miestäni, hän asuu laitoksessa. jos olisi tullut kotiin, en olisi jaksanut kovinkaan kauan.

Vastamäessäkin on hetki jolloin sitä ei tarvitse jaksaa.

[/quote]

Ei todellakaan ole. Kun ei minusta ole, en jaksa. PASKAT, Ihminen taipuu mihin haluaa.

[/quote]

Ei taivu. Et edes tiedä miehen sairauden luonnetta, vaan tuomitset. Kirjoittaja on pysynyt miehensä rinnalla ja hoitanut lapsensa.

Ap, olet saanut aika paljon ikäviä kommentteja. Harmi. Tavallaan ymmärrän sinua. Mikä on miehesi tilanne ja ennuste?

Itse jouduin läpikäymään syöpähoidot pari vuotta sitten ja ne todellakin laittoivat psyykeen kuormitukseen(fyysisten oireiden lisäksi). Olin hoitojen myötä kun toinen ihminen, "lahopää-demetikko. Vaikeina ja kivuliaina päivinä olin tavan riesa. Jos itseään olisi päässyt pakoon, olisin kipittänyt ja kovaa. Mikäli tuolloin olisin ollut parisuhteessa, ei olisi kyllä tasan kestänyt. Nyt koen saaneeni oman "pääni" takaisin. Päästyäni fyysisesti parempaan kuntoon, myös psyyke normalisoitunut. Aikaa se otti, nyt hyvässä balanssissa kaiken suhteen.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:41"]

Ap, olet saanut aika paljon ikäviä kommentteja. Harmi. Tavallaan ymmärrän sinua. Mikä on miehesi tilanne ja ennuste?

Itse jouduin läpikäymään syöpähoidot pari vuotta sitten ja ne todellakin laittoivat psyykeen kuormitukseen(fyysisten oireiden lisäksi). Olin hoitojen myötä kun toinen ihminen, "lahopää-demetikko. Vaikeina ja kivuliaina päivinä olin tavan riesa. Jos itseään olisi päässyt pakoon, olisin kipittänyt ja kovaa. Mikäli tuolloin olisin ollut parisuhteessa, ei olisi kyllä tasan kestänyt. Nyt koen saaneeni oman "pääni" takaisin. Päästyäni fyysisesti parempaan kuntoon, myös psyyke normalisoitunut. Aikaa se otti, nyt hyvässä balanssissa kaiken suhteen.

[/quote]

Olet siis sitä mieltä, että puolison ei olis kohdallasi tarvinnut olla kärsivällinen edes muutamaa kuukautta, vaan aina pitäisi ola NIIIIIN kivaa. Joskus huvittaa vertaistukiryhmässä kun melkeinpä enemmistön puolisot ovat lähteneet menemään IHAN TURHAAN. Olisivat jaksaneet tukea kumppaniaan sen puoli vuotta. Nyt entiset sairaat ovat hyvässä hapessa ja mitään pahoja uusiutumisia ei ole tapahtunut ja perheet ihan suotta hajonneet. Usein lapset vielä jääneet sairaalle osapuolelle...

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 18:14"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 17:57"]Surullista, mutta ymmärrettävää. Itse sairastin noin kaksi vuotta vakavasti (fyysisesti ja varmasti jollain tasolla henkisestikin) ja onneksi mieheni pysyi rinnallani. En olisi selvinnyt ilman häntä ja nyt kun olen terve, suhde on parempi kuin ikinä. En ymmärrä, kuinka joku voikaan rakastaa minua niin paljon, että uhraa nuoruudestaan vuosia. 

[/quote]

Kysyisitkö mieheltäsi vinkkejä kuinka hän jaksoi? Tuntuu, että en ole ainoa tässä tilanteessa. Ap

[/quote]

Mieheni taisi jaksaa vain tämän urheiluharjoitusten avulla. Urheillessaan hänen päänsä tyhjenee ikävistä asioista ja murheet unohtuu. Lisäksi hän ajatteli koko ajan minun parantuvan pian. Sairauteni on sen verran harvinainen, joten ei oikein voinut odottaa kuin parantumista. Pysyin kuitenkin aika positiivisena kovista kivuista huolimatta ja yritin olla rasittamatta miestäni. Toki tämä joutui tekemään kaiken. Mieheni on todella positiivinen luonne ja tämä varmastikin kantoi sairasaikani yli. En ole kotona, joten tämän tarkemmin en voi mieheni jaksamismenetelmistä kertoa. Voin vain kiittää joka päivä tästä miehestä ja rakastaa tätä parhaani mukaan. 

Toivon ap, että miehesi kestää eronne. Voit olla miehesi ainoa syy jatkaa. Vaikka tämä aihe onkin tabu ja herättää vihaa ihmisissä, on hyvä, että asiasta puhutaan. Sairaus perheessä on todella rankkaa ja vaikuttaa muihinkin kuin sairastuneeseen. 

Ap, sinä et jaksa,miehesi tilanne on monin verroin vaikeampi. Miksi yleensä avioiduit??

Mun mieheni sairastaa syöpää eikä ole hetkeäkään käynyt mielessä että jättäisin hänet. Ei tietenkään. Myötä- ja vastoinkäymisissä yhdessä eteenpäin. Mun mielestä on raukkamaista ja itsekästä jättää toinen silloin kun eniten tukea tarvitsee. Enkä voi kuvitellakaan tilannetta että itse olisin vakavasti sairas ja mies jättäisi mut. Huhhuh! Ihan oikeesti mua raivostuttaa itsekkäät ihmiset jotka heittää hanskat tiskiin kun ei olekaan kivaa.

Hakekaa keskusteluapua sairaiden puolisot, tuntuu aivan hirvittävän kylmiä ihmisiä löytyvät. Puhukaa esim. ammattiauttajille.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 18:00"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 17:57"]Kunnon paskaämmiä nämä, jotka jättävät, kun toinen sairastuu. Koettu on. Uskomattomia narsisteja.

[/quote]

Ei ole pakko jaksaa

[/quote]

Ei pidä sitten luvata uskollisuutta myötä-ja vastoinkäymisissä.

PYSYKÄÄ pintaliitäjät avoliitossa, jättää toinen vakavasti sairaana. HÄVETKÄÄ JOS RAUKAT OSAATTE.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 22:01"]

Huomaa kyllä että nämä tuomitsijat ja vastamäestä huutelijat eivät ole joutuneet Lähellekään vastaavaa tilannetta. Itse olen parantumatonta syöpää sairastavan puolisona huomannut miettiväni eroa, en taida enää kauaa jaksaa.

[/quote]

Minusta olet raukka. 

Nää on niin vaikeita aiheita, etten lähde neuvomaan kun en ole vastaavaa kokenut. Vertaistuki on paras apu, moni terapeuttikin lienee pihalla näistä asioista. Täältä av:lta ei ainakaan tule mitään järkevää auttavaa kommenttia asiaan.

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 12:40"]

Mun mieheni sairastaa syöpää eikä ole hetkeäkään käynyt mielessä että jättäisin hänet. Ei tietenkään. Myötä- ja vastoinkäymisissä yhdessä eteenpäin. Mun mielestä on raukkamaista ja itsekästä jättää toinen silloin kun eniten tukea tarvitsee. Enkä voi kuvitellakaan tilannetta että itse olisin vakavasti sairas ja mies jättäisi mut. Huhhuh! Ihan oikeesti mua raivostuttaa itsekkäät ihmiset jotka heittää hanskat tiskiin kun ei olekaan kivaa.

[/quote]

Älä muuta sano. En käsitä ap:ta en lainkaan,itsekin olen vakavasti sairaan miehen puoliso, jatkuva huoli,silti ei tulisi mieleenikään jättää läheistä. En ymmärrä YHTÄÄN!!!!!!!!!!

Karma kostaa sulle ap!

Sairaan ihmisen puolisona, tunnen raivoa ap:n tekoa kohtaan. Kuinka kehtaat, missä on ihmisyytesi?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 22:01"]

Huomaa kyllä että nämä tuomitsijat ja vastamäestä huutelijat eivät ole joutuneet Lähellekään vastaavaa tilannetta. Itse olen parantumatonta syöpää sairastavan puolisona huomannut miettiväni eroa, en taida enää kauaa jaksaa.

[/quote]

Mistä sen huomaa? Minä olen tuominnut ja minun mieheni sairastaa parantumatonta syöpää.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 18:13"]

Mä pysyin sairaan mieheni kanssa loppuun asti. Oli neliraajahalvaus plus ms-tauti. Vaikeaa oli. Viimeiset 3v oli sänkypotilas,syötettävä,vaipat vaihdettava yms.

[/quote]

Sinua ei voi kuin vain kunnioittaa sitoutumisesta ja toisen arvostamisesta loppuun asti. Nostan hattua! Moni ei jaksa, jättää leikin kesken. Saat olla ylpeä itsestäsi ja asenteestasi!

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 22:01"]Huomaa kyllä että nämä tuomitsijat ja vastamäestä huutelijat eivät ole joutuneet Lähellekään vastaavaa tilannetta. Itse olen parantumatonta syöpää sairastavan puolisona huomannut miettiväni eroa, en taida enää kauaa jaksaa.

[/quote]

minun mieheni on sairastanut vaikeaa masennusta jo liki 5 v ja lisänä on työtapaturman seuraksena tulleet jatkuvat kivut. Ikinä en ole eroa miettinyt. Olen ottanut irtiottoja esim viikonloppuisin tai muutn huolehtinut omasta jaksamusesta. En ymmärrä ihmisiä joiden elämä rupeaa pyörimään puolison sairauden mukaan. Meilläkyllä on sairas perheessä muut se sairaus ei ole pääosassa vaan taustalla.[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 22:01"]Huomaa kyllä että nämä tuomitsijat ja vastamäestä huutelijat eivät ole joutuneet Lähellekään vastaavaa tilannetta. Itse olen parantumatonta syöpää sairastavan puolisona huomannut miettiväni eroa, en taida enää kauaa jaksaa.

[/quote]

mieheni sairastaa vaikea-asteista masennusta + hänellä on koko elämän kestävät kovat hermokivut.

ikinä ei ole tullut ero mieleen. Meillä tosi sairaudesta ei ole tehty ns pääosan esittäjää vaan elämme normaalia arkea,ja sairaus on siellä taustalla. Jos elämä rupeaa pyörimään pelkän sairauden ympärillä niin eihän siitä mitään tule.

Omaishoito ei ole vieläkään kuin toisarvoinen asia päättäjien silmissä. Kuinka kova kohtalo heille pitäisi tulla, että apua ja aevostusta alkaa tulla!? Kaiken takana on se, että ihmiset on kuntien surkean rahatilanteen armoilla. Olen katsellut läheltä omaishoitotilannetta ja se on armottoman rankkaa! Ap:n tuomitsijat! Älkää heittakö sitä kiveä! Kamelin selkä taittuu jossakin kohtaa kun oma jaksaminen loppuu!!

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 13:35"]

Omaishoito ei ole vieläkään kuin toisarvoinen asia päättäjien silmissä. Kuinka kova kohtalo heille pitäisi tulla, että apua ja aevostusta alkaa tulla!? Kaiken takana on se, että ihmiset on kuntien surkean rahatilanteen armoilla. Olen katsellut läheltä omaishoitotilannetta ja se on armottoman rankkaa! Ap:n tuomitsijat! Älkää heittakö sitä kiveä! Kamelin selkä taittuu jossakin kohtaa kun oma jaksaminen loppuu!!

[/quote]

Minä jäin aikoinaan ihan tyhjän päälle kun vuosia pienellä omaishoidontuella entistä miestäni hoidin. En saanut leskeneläkettä kun hän kuoli ja lisäksi häneltä jäi vain velkaa. Ei kaikilla ole millään taloudellista mahdollisuutta jäädä pelkälle omaishoidontuelle puolisoaan hoitamaan. nro 28