Miten ”taltuttaa” pieni raivotar?

Sinun täytyy asettua lapsen asemaan ja tiedustella miten hän kokee tilanteen. Jos voitte kohdata tasavertaisina, on tuloksena voimaannutus.

*.wikipedia.org/wiki/Uhmaik%* Tämän eräänkin neuvo vie pornosivuille,ei siis kannata availla täällä mitään "wikipedia" ohjeita.

Luota ennemmin Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuihin,etsi sieltä tahtoikä tietoa.

Älä anna lyödä,heti käsket "EI SAA" Lapsi ei ikinä kunnioita sua jos annat muksia.

Holding eli kontrolliote nopeasti sen raivarin alettua. Siinä ei tarvitse sanoa sen kummempia, lapsi kyllä sisäistää ajan myötä että jos rupeaa potkimaan tms. niin joutuu siihen otteeseen ja pois ei pääse ennen kun on rauhoittunut ja liikkumaton. Lapsen ollessa hieman vanhempi niin ihan lyhyttä "kasvatuskeskustelua" voi sen jälkeen käydä, esim. kysymällä miksi sinä suutuit, ja jos vastaus on esim. halusin karkkipussin, niin siihen voi sanoa lyhyesti että aina ei voi saada mitä haluaa, tälläistä elämä on.  Eli ihan oikein teette!

Terv. lastenkodin työntekijä

Miten tollanen sekopää kakara voi olla ihana??

Kasvattamalla, joka olisi pitänyt aloittaa jo 3 vuotta sitten.

Tuli ap vielä näiden jo sanottujen lisäksi mieleen, että voisitteko ohjata lasta tapoihin joilla vihaa saa purkaa? Esimerkiksi että vitsi kun sua suututtaa, voit vaikka sanoa kovalla äänellä että olen tosi tosi vihainen! Tai voit lyödä tätä tyynyä tosi kovaa! Mutta et saa satuttaa etkä haukkua toisia. Meidän empaattiselle tytölle ainakin toimii hyvin se että älähdän kovaa kivusta jos hän vähänkin lyö tms. Ollaan myös tarjottu lapselle vaihtoehtoa mennä yksin rauhoittumaan (raivoamaan/mököttämään) jos on meille vihainen. Eli ei ajeta häntä jäähylle eikä jätetä yksin, mutta hän saa mennä olemaan yksin. Käydään sitten välillä kurkkaamassa tarvitseeko hän apua rauhoittumiseen.

26 jatkaa: En tiedä onko kuinka fiksua, mutta me ollaan välillä myös lapsen kanssa kehitelty yhdessä "voimasanoja" joita voi käyttää kun oikein suuttuu. Vaikka että lapsi voi huutaa "voi munakasa!" Niissä usein raivo laantuu myös huumorin keinoin :)

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun luet näitä vastauksia, niin varmasti huomaatkin, että vauvapalstan ovat kaapanneet ikisinkut elämään katkeroituneet velat. Höystettynä muutamalla vain omasta mielestään hauskalla peräkammarin pojalla. Pahoittelut.

Vai niin...itsekin olen vela, mutten ole lainkaan katkera vaan päinvastoin. Naimisissakin olen, miehenikään ei halua lapsia. Välillä lueskelen näitä ketjuja ja kiitän onneani, miltä kaikelta vaivalta ja murheelta olen säästynyt pysyessäni lapsettomana.

Hohhoo mitä kommentteja. Tavallinen lapsi tuo on.

Joku lääkitys voisi auttaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Joku lääkitys voisi auttaa myös.

Lääkitys kolmevuotiaalle? Syö kuule itse lääkkeesi.

Ap, olis mukava kuulla mitä ajattelet saamistasi vinkeistä ym? Terv ketjuun asiallisesti vastannut

Vierailija kirjoitti:

Olenko muka ainoa, jonka pieni lapsi yrittää kiukustuessa lyödä? Vaikea uskoa. Ap

Et ole. Mutta näihin aina tunnutaan etsivän jotain taikakeinoa, jolla käytös loppuisi kuin seinään. Ei se niin mene, vaan lapsesi on vielä pieni, ja vasta harjoittelee tunteiden hallintaa. Se, että estätte häntä satuttamasta muita, käytte keskustelut jälkikäteen, on aivan oikeanlaista kasvatusta. Lisäksi voitte halutessanne pyrkiä ohjaamaan lasta purkamaan aggressionsa muuhun kuin ihmisiin. Eli esimerkiksi joku iso tyyny tai patja tms. jota saa aina mätkiä kaikessa rauhassa. Ja siis opettaa tuohon muissa tilanteissa kuin raivarin ollessa päällä, silloin lapsi ei pysty ohjaamaan käytöstään.  Lisäksi opettaa se tyynyn tms. mätkiminen nimenomaan positiivisen kautta, ei negatiivisena asiana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kun luet näitä vastauksia, niin varmasti huomaatkin, että vauvapalstan ovat kaapanneet ikisinkut elämään katkeroituneet velat. Höystettynä muutamalla vain omasta mielestään hauskalla peräkammarin pojalla. Pahoittelut.

Vai niin...itsekin olen vela, mutten ole lainkaan katkera vaan päinvastoin. Naimisissakin olen, miehenikään ei halua lapsia. Välillä lueskelen näitä ketjuja ja kiitän onneani, miltä kaikelta vaivalta ja murheelta olen säästynyt pysyessäni lapsettomana.

Vitsit kuinka paljon kaikkia meitä kiinnostaa sun lapsettomuutes keskustelussa, jossa puhutaan lapsen kasvattamisesta.

Mikä teillä veloilla on päässä vialla? Ja ei siis kaikilla, mutta teillä joilla on ihan mahdottoman suuri tarve tulla lapsia koskeviin keskusteluihin sössöttämään jotain lapsettomuudestanne?

Kyllä mä ainakin jo itseäni idioottina pitäisin, jos menisin mukaan kissanomistajien keskusteluihin selittämään kuinka mun elämä on niin onnellista ilman kissaa, ja aina oon niin kiitollinen kun ei ole tullut kissaa hankittua... Ei ole ihan terveen ja elämäänsä aidosti tyytyväisen ihmisen toimintaa tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Kasvattamalla, joka olisi pitänyt aloittaa jo 3 vuotta sitten.

Kerro vielä miten vastasyntynyttä kasvatetaan? Ai mut sä oot varmaan sitä koulukuntaa, joka ajattelee, että vauvat on kieroja mainpuloijia, jotka pitää pistää ruotuun, ja jättää itkuun vastaamatta, koska muuten vauva oppii hyppyyttämään...

Vierailija kirjoitti:

Kontrolliotteeseen kunnes rauhoittuu. Sitten tilanne käydään läpi kun järki palaa päähän.

Kannattaa muistaa, että holding-ote on monille lapsille ihan superahdistava. Joskus sen ollessa enemmän muotia kokeilin sitä pari kertaa omaan naperoon, mutta lopetin, koska se ei todellakaan ollut hyvä juttu. 

Sitä voi ja pitää käyttää jos lapsi on oikeasti vaaraksi itselleen tai ympäristölleen, mutta 3-vuotiaan perusraivarin kanssa sen käyttö on aivan ylimitoitettua.

Joskus jos lapsi ei osaa sanoittaa oloaan, vitutus purkautuu agressiona. Sen takia luetaan, jutellaan ja opetellaan tunnistamaan tunteita sekä ilmaisemaan niitä sanoin. Esim: nyt suututtaa!

Ja nyrkkeilysäkki on hyvä idea kaikenikäisille.

Vierailija kirjoitti:

Miten tollanen sekopää kakara voi olla ihana??

Todennäkösesti joku sustakin tykkää vaikka ilkeilet tuntemattomalle.

2-3-vuotiaamme sai välillä raivo-huutokohtauksia. Mikään puhe ei auttanut, syliin ei voinut ottaa potkimisen ja huitomisen takia. Koppasin sitten aina kainaloon ja kannoin makuuhuoneeseen sänkyyn ja panin oven perästäni kiinni.

Pian sieltä palasi aurinkoinen prinsessa ja maailma oli taas kohdallaan.

Hänestä on kasvanut fantastinen aikuinen, jonka kuka tahansa haluaisi parhaaksi ystäväkseen, joten hirveitä traumoja ei "kasvatusmetodini" näytä aiheuttaneen.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun kiukuttelu alkaa, kaikki neuvottelu ja lirkuttelu loppuu. Ei tuumaakaan periksi, ja lopulta toteutuu aina se vaihtoehto toiminnasta jota vastaan lapsi alkoi kapinoida. Tätä kun jatketaan, lapsi oppii (toivottavasti) ettei riivehtiminen auta mitään.

Kun tilanne on päällä, lapselle voi ja saa suuttua. Ääntä saa korottaa ja käyttää tiukkaa kieltä. Siis ei "kultapieni, lakkaa nyt riehumasta, äippää sattuu kun lyöt" vaan "Lopeta! Lopeta heti!" Toistetaan volyymia nostaen kunnes menee perille.

Keskustelun aika on sitten myöhemmin. Tilanteessa ei keskustella vaan käsketään. Ei saa tulla pienintäkään epäilystä, kuka tilanteessa on pomo. 

Tässä loistava neuvo siihen, kuinka laskeudutaan huonolla tavalla lapsen tasolle, suututaan lapsen suuttumuksesta, ja pakotetaan lapsi tukahduttamaan tunteensa sen sijaan, että sen lapsen tunnekuohun eläisi  lapsen kanssa läpi ilman sen suurempaa arvolatausta. Ja tämä ei tarkoita sitä, että lapselle pitäisi antaa periksi, ei tietenkään. Mutta lapseen voi suhtautua myös myötätuntoisesti ja hyväksyvästi, vaikka lapsi kiukuttelisi. Lisäksi tosi moni kiukun ja raivon aihe menee ohi, jos aikuinen on vähänkään nokkela.

Esimerkiksi oma lapseni oli pienenä kaupassa sellainen, että jokaisella kauppareissulla hän alkoi pakkomielteisesti jankuttamaan haluavansa jonkun tietyn lelun. Näki siis jotain, ja HA-LU-SI! No, toki itsekin kokeilin jämäkän kieltämisen --> lapsen todella pitkä ja raastava itkupotkuraivari, joka ei meinannut laantua millään. Joskus puolestaan ostin lapselle lelun ( jos sovittiin, että se on esim. synttärilahja, tai palkinto jostain) --> lelu ei ollut oikeasti kiinnostava ostamisen jälkeen.

Sitten keksin keinon, joka toimi aina. Kun lapsi alkoi haluta jotain, niin kerroin lapselle, että okei, ymmärrän, että hän haluaa kyseistä lelua tosi paljon, mutta nyt tällä kauppareissulla emme voi kyseistä lelua ostaa. Mutta jos lapsi edelleen huomenna haluaa lelua yhtä paljon, niin sitten me voimme tulla takaisin, ja ostaa sen.

Ikinä ei menty ostamaan niitä leluja, koska kyseessä oli vain lapsen heikko impulssikontrolli, eikä meinannut vaan päästä tunteestaan yli. Ikinä hän ei seuraavana päivänä muistanut noita niin kovasti siinä hetkessä haluamiaan leluja. Mutta kun hän tuli kuulluksi ja ymmärretyksi, eikä saanut osakseen ehdotonta ei koskaan ikinä et saa mitä haluat- kohtelua, niin tämäkin ongelma ratkesi, eikä meidän tarvinnut riidellä tai raivota kaupassa. Ja kyseinen lapsi on nyt 13-vuotias, ei huuda eikä raivoa ikinä.

Yleensä tuollainen ylemmän kirjoittajan kuvaama aikuisen käytös vain lietsoo lapsen raivoa ja kapinamieltä. Vähän isompina näin kasvatetuista lapsista tulee varsin usein silmänpalvojia, mielistellään edessäpäin, ja selän takana tehdään ihan mitä tahansa. Koska minkäänlainen oikea moraali tai empatia tai keskustelutaidot eivät ole kehittyneet, vaan elämä on hyvin mustavalkoista armeijakuria, joissa osa tunteista on pahoja ja huonoja, ja ne pitää tukahduttaa, tai niistä rangaistaan. Jokainen voi miettiä kasvaako sillä tyylillä oikeasti tunne-elämältään tasapainoisia aikuisia? Vai niitä, jotka parisuhteessakaan eivät kestä toisen ihmisen pahaa mieltä, ja joille jokainen erimielisyys on riita, joka pitää voittaa?