Lue keskustelun säännöt.
Kaikki elämässä hyvin - haluan vain kuolla
01.08.2014 |
Joo, eli: mulla on työpaikka, avopuoliso, ystäviä, perhe ja ruokaa kaapissa. Koulutus löytyy, ja en ole mikään maailman rumin tyttönen (en kyllä kauneinkaan). Mulla on tavotteita, ystävät pitävät mua kunnianhimoisena ja aikaansaavana ja sitä kyllä olenkin useimmiten. Osaan myös relata, mutta...
En tiedä miten osaisin selittää tämän. Haluan elää täysillä, ja tykkään käydä ulkona, olla sosiaalinen, matkustella, pärjätä töissä ja saada jotain aikaan. Loppujen lopuksi huomaan usein ajattelevani, että "voi kunpa tämä baari-ilta olisi jo ohi ja voisin retkahtaa sänkyyni, että kaikki olisi jo takana päin ja tämäkin ilta juhlittu" ,"olisinpa jo jaksanut keskustella kaikkien kanssa ja luoda uusia ihmiskontakteja elämääni, ettei nyt tarvitsisi höpötellä turhia", "olisipa työpäivä jo ohi ja ikuisesti sunnuntai että voisi vaan maata sängyssä". Tavallaan olen todella aktiivinen, mutta mikään ei oikeasti tunnu merkitykselliseltä tai arvokkaalta. Olen todella kunnianhimoinen, mutta en oikeasti usko, että minusta ikinä tulee mitään suurta.
Toivon, että voisin hypätä aikakoneella siihen ikään, kun olen jo 95 vuotias, koko ura on takana päin, kaikki ihmissuhdedraamat on hoidettu, ja elämä on eletty eikä tarvitsisi enää olla kaunis ja laiha ja sosiaalinen ja ehtiä joka festareille ja palella teltoissa yms. Haluan mielikuvissani elää ihanaa ja sosiaalista, menorikasta elämää, mutta oikeasti en jaksaisi elää ollenkaan. Monesti toivon, että olisin kuollut. En vain jaksa mitään. Kukaan ei tätä musta uskoisi, ja olenkin ihan iloinen useimmiten, mutta en jaksa tätä pientä jatkuvaa ahdistusta ja tunnetta siitä, että mikään ei tunnu niin tärkeältä, että sitä jaksaisi oikeasti koko sydämellään tehdä. Sairasta sanoa tämä, mutta kadehdin kuolleita. Olen yrittänyt itsemurhaa aiemmin elämässäni, mutta en onnistunut siinä (olin teini ja onneton tyhmä).
En koe että olen masentunut, koen vain, etten halua elää elämääni tälläisenä ihmisenä, vain olla luontaisesti erilainen kuin mitä olen.
Äh. Olipa vaikea selittää. Ymmärsikö kukaan mitään?
Kommentit (44)
Saat kyllä toiveesi, elämästä ei hengissä selviä. Itse sisäisten tämän ja sen jälkeen ei ole paljon mikään ahdistanut. Oli elämä minkälainen tahansa, niin se loppuu. Ei ole tarvetta tavoitella mitään muuta kuin omaa hyvää oloa. En usko että elät elämääsi omana itsenäsi. Ota vapaata, meditoi, katso sisäänpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole yksin. Muut ihailevat mutta eivät tiedä totuutta.
Kuulostaa siltä että haluat elää kuin ekstrovertti, mutta sisimmissäsi olet introvertti.
Minulle tulee sellainen fiilis näistä masentuneista, että he olisivat kadottaneet yhteyden omaan itseensä. Suorittavat elämäänsä, yrittävät täyttää jotain todellisia tai kuviteltuja normeja. On pakko olla kaunis, on pakko pärjätä töissä, on pakko esittää jotain hienoa ja pärjäävää ihmistä. MIKSI IHMEESSÄ? kysyn minä. Mitäpä tapahtuisi, jos joku päivä vain viittaisitte kintaalla. Toteaisitte "tänään en meikkaa, jos ei oikeasti huvita". Tai "lopetan tämän työn/opiskelun/parisuhteen, se on minulle aivan väärä." Ja mitä muut siitä sanoisivat - mitä vitun väliä??!! Jos meillä on vain yksi elämä, kuten arvelen, niin eiköhän se ole tarkoitettu nautittavaksi. Ei niin, että koko ajan vain huvittelisi, vaan siten, että pyrkisi tekemään enemmän niitä juttuja, joista nauttii, ja vähemmän niitä, jotka syövät sisintä. Etsikää itsenne, rakkaat ihmiset! Loppujen lopuksi niin on parempi myös niille muille, joiden sanomisista te tunnutte kantavan niin suurta huolta. Menkää kylpyyn, rannalle, puistoon. Nauttikaa tuulenviristä, aaltojen hyväilystä, hiekasta varpaidenne välissä. Eläkää, älkää murehtiko.
Kuulostat perinteiseltä ylisuorittajalta, joka tekee kaiken koska "niin kuuluu tehdä". Ota aikalisä ja aloita selvitystyö, jonka tuloksena saatat keksiä, mitä oikeasti haluat elämältäsi ja mitkä asiat eivät oikeastaan kumpuakaan sinusta vaan tulevat ulkopuolisina "käskyinä". Terveisin keittiöpsykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki samat oireet kuin ap:lla. Olenkohan sitten aina ollut masentunut? Äitini sairasti vakavaa masennusta ja liitännäissairauksia joihin sitten lopulta kuoli. En halua samaa vaikka nykyään tunnistan itsessäni paljon samoja oireita kuin äidilläni oli. Olen päättänyt selviytyä vaikka välillä väsyttää ja vituttaa muut ihmiset ja työkaverit. Vika ei ole heissä, vaan minussa. Ilman lääkkeitä olen kuitenkin päättänyt pärjätä, eivät ne auttaneet äitiänikään. Asennemuutos on kohdallani ajankohtainen sekä stressinsietokyvyn kohottaminen. En osaa sen paremmin auttaa, mutta tsemppiä. Tässä sitä keikutaan, rajalla.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:18"]
Minulle tulee sellainen fiilis näistä masentuneista, että he olisivat kadottaneet yhteyden omaan itseensä. Suorittavat elämäänsä, yrittävät täyttää jotain todellisia tai kuviteltuja normeja. On pakko olla kaunis, on pakko pärjätä töissä, on pakko esittää jotain hienoa ja pärjäävää ihmistä. MIKSI IHMEESSÄ? kysyn minä. Mitäpä tapahtuisi, jos joku päivä vain viittaisitte kintaalla. Toteaisitte "tänään en meikkaa, jos ei oikeasti huvita". Tai "lopetan tämän työn/opiskelun/parisuhteen, se on minulle aivan väärä." Ja mitä muut siitä sanoisivat - mitä vitun väliä??!! Jos meillä on vain yksi elämä, kuten arvelen, niin eiköhän se ole tarkoitettu nautittavaksi. Ei niin, että koko ajan vain huvittelisi, vaan siten, että pyrkisi tekemään enemmän niitä juttuja, joista nauttii, ja vähemmän niitä, jotka syövät sisintä. Etsikää itsenne, rakkaat ihmiset! Loppujen lopuksi niin on parempi myös niille muille, joiden sanomisista te tunnutte kantavan niin suurta huolta. Menkää kylpyyn, rannalle, puistoon. Nauttikaa tuulenviristä, aaltojen hyväilystä, hiekasta varpaidenne välissä. Eläkää, älkää murehtiko.
[/quote]
Yksi totesi, että vihaa yli kaiken sellaisia ihmisiä, joka itse nyt on- jospa osa näistä masentuneista suorittaa täydellistä kulissielämää siksi, että vihaa tai ainakin on perin tyytymätön itseensä ja siksi haluaa tehdä kaiken ulkoisesti täydellisesti?
Eihän sillä oikeasti mitään väliä olekaan, miten esim. joku baari-ilta menee, niitä muitakaan ihmisiä ei kauheasti kiinnosta onko joku porukasta yhtenä iltana hiljainen vai jääkö kokonaan pois, koska he viettävät suurimman osan ajasta miettien omia asioitaan. Eihän ihmisen ilon ja onnen kuulukaan koostua siitä, saako vedettyä läpi jonkun pirtsakan bilehileen roolin baari-illan aikana. Eli tämmöiset asiat tuntuu merkityksettömiltä, koska ne on merkityksettömiä (en tarkoita että KAIKKI on merkityksetöntä vaan osa sellaisista jutuista, mitä ihmisen olevinaan pitäisi pitää merkityksellisinä, voi ollakin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että elät sen kautta, mitä uskot, että sinun kuuluu tehdä, etkä pysähdy miettimään, mitä oikeasti haluat. Haet ulkopuolelta (ystäviltä, yhteiskunnasta, mediasta) vihjeitä siitä, mikä on hyvää elämää, ja yrität sitten suorittaa sitä.
Jos sun ei tarvitsisi yhtään välittää siitä, oletko suosittu, pidetäänkö sinua hauskana, näytätkö ulospäin huipputyypiltä ja onko sulla mahdollisimman paljon kavereita, niin miten toimisit? Miten eläisit?
Koska arvaa mitä: sun EI tarvitse välittää noista seikoista.
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, olen 40+ mies jolla on kaikki ihan ok, jo aikuiset muksut pärjää omillaan ja ex vaimokin pärjää, mutta oma elämä on kaikin puolin hyvää, mutta jotenkin kuitenkin tyhjää toistoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elät elämääsi toisten odotusten mukaan. Jossakin vaiheessa tulee raja vastaan, sun on pakko elää omien voimiesi mukaan. Pakko hypätä loppuun kalutusta oravanpyörästä. Keho ilmoittaa kyllä ja sairastut, se on fiksumpi kuin sun mielesi, järkeilysi. Uusi kutsuu!
Sä oot jokatoinen päivä kaunis. Joskus ihmiset ovat rumia, mutta ei hätää. Seurasin sinua tänään kauppaan, ja peitin nenäni nenäliinalla. Hyvää menestystä elämässäsi ja muista panna.
ps. Sinulla oli flat perse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärsin mulla itselläni on ollut vaikeaa sosiaaliset taidot on hävinnyt ja kavereita ei ole vaan he pilkkaavat ja haukkuvat mua koulu ei kiinnosta eikä eläminenkään vanhemmat ei ole ollut mistään parhaimmasta päästäkään. Siis olen 14V poika ja oon ollut kovassa masennuksessa n.5kk
Kyllä ymmärsin itsekkin tunnen ahdistusta ja en haluaisi olla ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on täysin turhaa ja merkityksetöntä. Onko mitään laillista eutanasiaa missään päin maailmaa ???
Hyviä pohdintoja tässä ketjussa. Itsekin olen aikoinaan miettinyt paljon kuolemaa vaikka elämässä on kaikki ollut hyvin. Ehkä jotkut vaan ovat sellaisia.
Masennus tautina on ihan eri asia kuin masennuksen tunne.
Noh, minulla taas on kaikki HUONOSTI ja haluan kuolla. Eli voimmeko tästä päätellä, että vallitsevat olosuhteet eivät vaikuta, kun vika on KORVIEN VÄLISSÄ.
Mutta, jos ap ja muilla diagnosoitaisi esim aggressiivinen levinnyt syöpä niin olisitteko oikeasti onnellisia että kuolette kenties pian? Rehellisesti, ei vain hetken helpotus- ajatuksena mitä kuolemantoiveet toisinaan on?
Olen usein miettinyt, että ap:n kaltaisia ihmisiä on varmaan aika paljon. Kaikki haluavat vain mennä siihen yhteen ja samaan muottiin, suorittaa ja olla mahdollisimman täydellisiä. Eihän tuollainen suorituskeskeinen oravanpyörä-elämä voi sopia suurimalle osalle ihmisistä! Tärkeintä olisi opetella tuntemaan itsensä ja omat tarpeensa.
Toisessa ääripäässä sitten ne syrjäytyneet, jotka eivät jaksa enää yrittää mitään. Hekin sitten ovat usein samalla mitalla masentuneita ja rikki.
Itse olen tämän oivaltanut ja valinnut mm. työni sen mukaan, ettei minun tarvitse mennä samassa aamuruuhkassa joka päivä työpaikalle odottamaan päivän päättymistä.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 15:40"][quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 15:22"][quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 15:12"]
Lopeta e-pillerit
[/quote]
joku antoi tälle alapeukun mutta sanon että minä söin koko ikäni e-pillereitä. En ikinä uskonut, että ne olisivat aiheuttaneet minulle mitään. Kun lopetin pillerit, alkoi kuitenkin masennuskin yllättäen loppua. Nyt harmittaa, kun en tajunnut aiemmin lopettaa. Olisiko elämäni ollut ihmisen elämä, jollen olisi syönyt pillereitä koko aikuisikääni? VIelä sitä on vähän jäljellä mutta parhaat vuodet siitä menivät.
Joten: ehdottomasti kannattaa kokeilla pillereiden lopettamista jokaisen masentuneen naisen! Muitakin syitä toki on, en sitä sano. Mutta enpä toivo kenellekään samaa kohtaloa kuin itselleni. Että jonkun pillereiden takia on ikänsä masentunut ja kantaa seuraukset siitä sosiaalisena erakkona, jolla ei ole enää muuta kuin yksinäinen vanhuus edessä? No, nyt kun ei enää masenna, niin vanhuus yksin saattaa silti olla antoisampi kuin nuoruus ja aikuisuus masentuneena
[/quote]
Alapeukku ehkä sen takia kun tulet käskemään pillereiden lopettamista vaikka et edes tiedä käyttääkö niitä. Helvetin ärsyttävää.
[/quote]
Häh, mikä sosiaalisten tilanteiden dorka sinä olet?
En ole se henkilö joka ehdotti e-pillereiden lopettamista, hän on eri henkilö. Minä joka vastasin viestiin, olen aivan toinen.
Negatiivisuus lemuaa asenteestasi sen verran ikävästi, että tiedän, minkälaisen kohtalon elämässä tuolla asenteella saat ja voin vakuuttaa, että mielestäni olet sen täysin ansainnut! :D
[/quote]
Tottakai se negatiivisuus lemuaa, koska olin helvetisti ärsyyntynyt ja nyt Len entistä enemmän. Tällä palstalla ei vaan voi olla hyvillä mielin...täynnä apinoita. Ja tule vain pätemään miten minä elämässä tulen pärjäämään ja mitä ansaitsen kun et minua tunne. Vittu että osaa kuvottaa tollanen hekoheko asenne. Kiitos ja loppu.