”En vaan pidä sinusta”, sanoo tytär
Miksi äidin ja tyttären suhde on niin vaikea? Tytär 24 v. alkaa naljailla minulle viimeistään kolmantena päivänä kyläillessään meillä. Milloin minulla on rumat hiukset, milloin en osaa tehdä ruokaa, milloin mitäkin. Aiemmin hermostuin näistä kommenteista kunnolla, mutta viime aikoina olen yrittänyt antaa mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mies ei reagoi näihin juurikaan, tai jos väittelymme kiivastuu kovasti, sanoo korkeintaan, että olkaa hiljempaa.
Miksi tämä on näin vaikeaa?
Kommentit (24)
Pieni lapsi ymmärtää, näkee ja muistaa enemmän, kuin moni vanhempi soisi. Sieltä niitä syitä voi hakea, lapsen kohtelusta.
Yleensä tuollainen liittyi teinin itsenäistymiseen ja erkautumiseen, mutta 24 v. ei ole enää teini.
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi ymmärtää, näkee ja muistaa enemmän, kuin moni vanhempi soisi. Sieltä niitä syitä voi hakea, lapsen kohtelusta.
Varmasti olen tehnyt ihan liikaa töitä silloinkin, kun lapset olivat pieniä, mutta en vaan keksi, mitä muuta olisin tehnyt väärin. Kuvittelen, että hänen lapsuutensa oli onnellinen: olimme kesällä paljon mummoloissa, matkustelimme, hänellä oli rakas harrastus ja koulu sujui hyvin. Ja nyt hän on opinnoissaan loppusuoralla, unelma-alallaan.
Miksi aikuinen lapsi on luonasi kolmekin päivää?
Usein vanhempien-lasten välisissä, varsinkin pitempiaikaisissa, tapaamisissa omaksutaan vanhat äiti-lapsi-roolit. Onko tytär jo kunnolla irrottautunut sinusta, onko suhteenne kahden aikuisen välinen suhde? Ei nimittäin siltä vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi ymmärtää, näkee ja muistaa enemmän, kuin moni vanhempi soisi. Sieltä niitä syitä voi hakea, lapsen kohtelusta.
Varmasti olen tehnyt ihan liikaa töitä silloinkin, kun lapset olivat pieniä, mutta en vaan keksi, mitä muuta olisin tehnyt väärin. Kuvittelen, että hänen lapsuutensa oli onnellinen: olimme kesällä paljon mummoloissa, matkustelimme, hänellä oli rakas harrastus ja koulu sujui hyvin. Ja nyt hän on opinnoissaan loppusuoralla, unelma-alallaan.
Ehkä kusi on noussut päähän?
Toisaalta voisi kannattaa rajoittaa noiden vierailujen pituutta, minuakin alkaa ärsyttää jos olen noin pitkään vanhempieni seurassa.
Oon 44 v. Enkä juurikaan pidä äidistäni. Juontaa juurikin menneisyyteen jota nyt ei vaan saa pyyhittyä pois. Äidiltä jos kysytään niin ongelmia ei ole ollut. Olen joskus yrittänyt ottaa puheeksi mutta ei hänen kanssaan onnistu.
Sano, että napanuora on ainakin sinun puoleltasi jo irti, joten neitokainen voisi alkaa elää ihan omaa elämäänsä, jos lapsuudenkoti ei enää viihdytä. Toisaalta, hänen vuoronsahan se nyt on laittaa ruokaa, ainakin itselleen. Sitten ei tarvitse valittaa.
Ei tytär varmaan pahaa tarkoita, mutta ehkä oma elämä ei juuri nyt ole parhaimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikuinen lapsi on luonasi kolmekin päivää?
Usein vanhempien-lasten välisissä, varsinkin pitempiaikaisissa, tapaamisissa omaksutaan vanhat äiti-lapsi-roolit. Onko tytär jo kunnolla irrottautunut sinusta, onko suhteenne kahden aikuisen välinen suhde? Ei nimittäin siltä vaikuta.
Olemme nyt lomalla mökillä ja hän tuli tänne etätöihin. On siis kesätöissä.
En ole varma, onko irrottautunut kunnolla. WhatsApp-viestittelymme ovat yleensä ihan mukavia, mutta tapaamisissa tulee eripuraa milloin mistäkin = hän alkaa moittia minua. /AP
On ihan mahdollista että tytär on esim. masentunut tai hänellä on ongelmia. Kysy suoraan, älä kuuntele mitään vittuilua. Sinun asunto, voit kertoa tyttärelle että hän voi mennä narisemaan omaan kämppäänsä.
No ehkä teillä ei vaan kemiat kohtaa?
Tämä nyt todennäköisesti on ihan eri asia, mutta itsekään en todellakaan pidä äidistäni. Kaappijuoppo ja ehkä ilkein ja pahasuisin kohtaamani ihminen, lapsuudesta asti ei ole ollut paljonkaan hyvää sanottavaa minusta tai veljestäni, saati sitten kavereistani joista jokaisessa oli jotain vikaa. Halveksuntaa ja itse ajattelee olevansa jotenkin "parempaa luokkaa".
Ei se äitiys takaa mitään ehdotonta rakkautta ja palvontaa. Aikuisena äiti on kai enemmän hyvän ystävän roolissa...
Ja en tosiaan todellakaan tarkoita että olisit ollut jotenkin "huono äiti", mutta luultavasti teidän maailmanne eivät vain ole samoilla piireillä.
Nosta kissa pöydälle. Sano, että rakastat tytärtäsi kovasti, mutta et pidä siitä, että hän valittaa joka vierailun aikana jostakin aivan turhasta. Ruoat neiti voi tehdä ihan itse ihan vapaasti, mieluiten koko perheelle. Mitä hiuksiin tulee, minä sanoisin, että "Rumathan nämä on ja pahinta tietysti, että tämä hiuslaatu periytyy ainakin kolmanteen tai neljänteen polveen".
Oikeasti, onko teillä kummallakaan huumorintajua?
Vierailija kirjoitti:
Sano, että napanuora on ainakin sinun puoleltasi jo irti, joten neitokainen voisi alkaa elää ihan omaa elämäänsä, jos lapsuudenkoti ei enää viihdytä. Toisaalta, hänen vuoronsahan se nyt on laittaa ruokaa, ainakin itselleen. Sitten ei tarvitse valittaa.
Ei tytär varmaan pahaa tarkoita, mutta ehkä oma elämä ei juuri nyt ole parhaimmillaan.
Minä olen päättänyt etten koskaan sano lapsilleni mitään hylkäämiseen viittaavaa. Sain itse kuulla sitä lapsena riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi ymmärtää, näkee ja muistaa enemmän, kuin moni vanhempi soisi. Sieltä niitä syitä voi hakea, lapsen kohtelusta.
Varmasti olen tehnyt ihan liikaa töitä silloinkin, kun lapset olivat pieniä, mutta en vaan keksi, mitä muuta olisin tehnyt väärin. Kuvittelen, että hänen lapsuutensa oli onnellinen: olimme kesällä paljon mummoloissa, matkustelimme, hänellä oli rakas harrastus ja koulu sujui hyvin. Ja nyt hän on opinnoissaan loppusuoralla, unelma-alallaan.
Niin no... nuo on tietenkin ihan hyviä asioita olla lapsuudessa, mutta olitko itse läsnä lapsen elämässä? Ehkä teillä on eriävät mielipiteet siitä millainen lapsuus hänellä oli. Vietittekö aikaa yhdessä? Olitko kohtuullinen ja reilu? Asiat näyttäytyy usein lapselle aika eri lailla kun aikuisille.
Ei se takaa mitään että olisi oma lapsi. Joskus vaan ihmiset on erilaisia eivätkä pidä toisistaan.
No mun tyttäreni on hylännyt mut jo alaikäisenä. Asuu isällään, käy todella harvoin mun luona. Ei edes pidä yhteyttä. Joten hieno homma jos sun oma on tullut kolmeksi päiväksi käymään. Luulen että irtautumista tuo käytös
Olen sanonut saman isälleni vielä nelikymppisenä. Sanoin myös, että häntä ei tavallaan ole minulle olemassa. Tapaan häntä, koska hän on äitini kanssa yhdessä. Hän otti minut kilpailun kohteeksi kun olin pieni tyttö ja ilmaisi vihaansa minua kohtaan erittäin usein. Sain kokemuksen, että hän vihaa minua. Miehenikin validoi tätä käytöstä minulle, kun tutustuimme, eli kun hän alkoi nähdä tätä vuorovaikutusta. Hän oli pöyristynyt. En sentään hoe isälleni tällaista jatkuvasti, vaan olen muodollisen normaali. Jos hän alkaa minkäänlaista tunnetta osoittaa (lähinnä raivo tulee narsistilla esiin) tai alkaa purkaa jotain tunnetta, ilmaisen, että en ole hänen tunteillensa koskaan läsnä ja poistun.
Jotain häikkää teillä on aikaisemmin ehkä ollut. Sinun ei auta tässä vaiheessa kuin vetää rajat aikuiseen lapseesi. Sanot, mitä et luonasi hyväksy. Jos hän aloittaa, sanot "en halua, että puhut minulle noin, jos jatkat, minun pitää poistua/sinun pitää lähteä". Sitten jos hän tosiaan jatkaa, lähdet vain pois, eli toteutat rajanylityksestä päättämäsi seurauksen oikeasti. Jos puhut tyhjää, rajanveto ei toimi. Voi olla, että hän ei tule enää käymään ollenkaan, mutta ei tuokaan käytös ole ok.
Jos tytär ei pidä sinusta, hän ei tule kyläilemään kolmeksi päiväksi. Aikuisen lapsen on osattava käyttäytyä. Jos ei osaa, on pystyttävä puhumaan ongelmat halki. Jos senkään jälkeen välit eivät toimi, on ainoa järkevä ratkaisu pitää välit riittävän etäisinä.
Lopettakaa tuollainen lapsellinen jäkätys, keskustelkaa ongelmasta kuin kaksi aikuista ihmistä ja tehkää asioille jotain.
Selkärangaton sietäminen ja syyllistyminen ei hyödytä tuossa tilanteessa mitään.
Kasvakaa aikuiseksi, molemmat.
Ongelma on tyttären, ei sinun. Joko kannattaa puhua mukavasti tai unohtaa. Tytärtä saattaa kaduttaa, mitä sanoi. Tuon takia ei kannata välejä katkaista. Äitiä taas kohta tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano, että napanuora on ainakin sinun puoleltasi jo irti, joten neitokainen voisi alkaa elää ihan omaa elämäänsä, jos lapsuudenkoti ei enää viihdytä. Toisaalta, hänen vuoronsahan se nyt on laittaa ruokaa, ainakin itselleen. Sitten ei tarvitse valittaa.
Ei tytär varmaan pahaa tarkoita, mutta ehkä oma elämä ei juuri nyt ole parhaimmillaan.Minä olen päättänyt etten koskaan sano lapsilleni mitään hylkäämiseen viittaavaa. Sain itse kuulla sitä lapsena riittävästi.
En myöskään pysty sanomaan, että menee sitten kotiinsa. Se tuntuisi liian julmalta, sillä olen kyllä iloinen, että hän haluaa tulla käymään.
Hän myös tekee koko porukalle mielellään ruokaa, ja hyvää ruokaa tekeekin.
Nyt kun mietin, niin luulen, että hänellä voisi olla sydänsuruja. Ja ehkä yleistä painetta menestymisestä työssä jne. /AP
Jos hän on jo noin vanha, keskustelisin vakavasti ja asiallisesti.
Meillä tuollaista oli 16-17-vuotiaana. Nyt kun on 19, ei todellakaan enää käyttäydy noin. Aikaisemminkin se liittyi aina johonkin stressitilanteeseen, jota ei osannut purkaa rakentavasti.