Ylisuojeleva äiti ärsyttää

Niin no, lähtökohtaisesti ei kannata alkaa kikkailemaan. Ihan suora puhe on missä tahansa ihmissuhteessa paras. Oletko AP jutellut asiasta äitisi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Niin no, lähtökohtaisesti ei kannata alkaa kikkailemaan. Ihan suora puhe on missä tahansa ihmissuhteessa paras. Oletko AP jutellut asiasta äitisi kanssa?

Tämä avaus on tasaisin väliajoin ilmestyvä trolli. Turha odottaa AP:n vastaavan mitään.

Lohdutukseksi: Olen 45-vuotias ja äitini on entistä takertuvampi. Välissä sain elää jo omaa elämääni noin 15 vuotta, mutta elököidyttyään pakkasi kampsunsa isän kanssa ja muuttivat tänne 200km:n päähän, melkein meidän naapuriin lastenlasten takia. Viimeiset 10 vuotta on ollut taas aivan kamalaa. Hän on energinen, eläkkeellä ja elää lähinnä minun kauttani elämää. Olen ajoittain niin väsynyt häneen, että toivon salaa jopa joutuvan huonoon kuntoon ja hoitokotiin. Mutta ei tietenkään joudu. Ikää vasta 74 ja hoitaa itseään todella hyvin. Joskus tekisi mieli sanoa, että minä kuolen pian, jos tukehduttaminen ei lopu.

Hyvin kuvaavaa on, että keksimme ex tempore lähteä kylpylään. En maininnut illan tarkastussoitolla asiasta. Siis soittaa 4-5 krt/pv. En aina vastaa, mutta soittaa sitkeästi monta kertaa. Lähdimme aamulla kymmeneltä ajamaan ja jo klo 16 hän alkoi kysellä, mihin on lähdetty ja ollaanko reissussa. Siis saimme oltua 6 tuntia häneltä salaa pois kotoa jossain muualla kuin töissä tai harrastuksissa. Tämä tilanne on sairas. Jokainen puhelu alkaa, ollaanko kotona ja missä ollaan. Jos sanon, että uimarannalla ja en ehdi puhua, niin alkaa tingata, että millä rannalla. Kun sekin nippelitieto pitää meidän elämästä olla. Tai jos mainitsen käyneeni kaupassa, niin hän tarvii heti tiedon, missä kaupassa kävimme. Tiuskin usein ja sanon, ettei ole merkittävää. Ei ota itseensä, mutta käytös ei muutu vaan sama keskustelu seuraavalla kerralla taas uusiksi.

Ja jos oikein tylytän, niin alkaa tunkea meille tavaraa, ruokaa ja rahaa. Kun kiellän tuomasta ruokaa, niin tulee väkisin ovelle iloinen hymy naamalla ruoka-astian kanssa. En henno kiljua, että vie ruokansa helvettiin. Lapsetkin kuulisi ja en halua myrkyttää heitä mummua kohtaan. Olen pyytänyt ja anellut, ettei tekisi tätä, mutta se loppuu vain muutamaksi viikoksi ja taas mennään.

Ehkä äitisi pelkää, että olet yksinäinen. Puhu tosiaan äidille nätisti ja kerro, että yhteydenpito kerran viikossa on sinusta sopiva määrä. Saattaa tuntua äidistäkin helpottavalta ajatus, että pärjäät kyllä.

Aseta rajat. Sun äidillä toki saa olla omat mielipiteensä mut voit sanoa, että tää on sun elämä ja elät miten parhaaksi näet tms. Tai valehtelet jne. En minä ainakaan äidilleni kertonut alkoholimääristä tuon ikäisenä. Sanoin vaan että olin siellä tai tuolla tms. Voit myös olla vastaamatta kaikkiin viesteihin/puheluihin ja voitte vaikka sopia, että sinä soitat, kun sulla on hyvä hetki.

Oma äitini oli kans vähän samanlainen, ja nyt kun häntä ei enää ole (hän kuoli ollessani 25) toisaalta kaipaan sitä, huolehtivaista äitiä. Vaikka silloin ärsytti.

Minä soitan joka päivä ja lapsi hyväksyy asian mukisematta. On osa huumevieroitusprojektia ja meidän kahdenkeskinen juttu. Selviämme tästä vielä . Mistään katkaisuhoidoista ei ollut apua

Olisin toki ilman tuotakin täysverinen hysteerinen av-mamma ja soittaisin joka päivä muutenkin :) 

Ihan vaan kunnon keskustelu, selkeästi esität toiveesi siitä miten usein haluat olla yhteydessä. Mikään kikkailu tai himmailu tai vihjailu ei välttämättä ole hyvä idea, eikä oikein reiluakaan äitiäsi kohtaan.

Kuten todettu, normaalipäinen vanhempi ymmärtää kyllä jos aikuinen lapsi haluaa harventaa yhteydenottoja, ei siitä kannata tehdä mitään dramaattista. Eri asia on sitten nuo rajojen ylittäjät jotka eivät usko vaikka palaveri pidetään kerran kuussa. 

Et esitä nuorempaa kuin olet. Niin yksinkertaista se on. Esimerkiksi tuohon olutasiaan olisin sanonut, että enköhän tähän ikään ole jo oppinut itse arvioimaan juomani. Lopetat vaan sen itsesi pienentämisen. Äitisi soittaa tasan niin usein kun sinä lopulta vastaat. Eli alat vastaamaan n. kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Lohdutukseksi: Olen 45-vuotias ja äitini on entistä takertuvampi. Välissä sain elää jo omaa elämääni noin 15 vuotta, mutta elököidyttyään pakkasi kampsunsa isän kanssa ja muuttivat tänne 200km:n päähän, melkein meidän naapuriin lastenlasten takia. Viimeiset 10 vuotta on ollut taas aivan kamalaa. Hän on energinen, eläkkeellä ja elää lähinnä minun kauttani elämää. Olen ajoittain niin väsynyt häneen, että toivon salaa jopa joutuvan huonoon kuntoon ja hoitokotiin. Mutta ei tietenkään joudu. Ikää vasta 74 ja hoitaa itseään todella hyvin. Joskus tekisi mieli sanoa, että minä kuolen pian, jos tukehduttaminen ei lopu.

Hyvin kuvaavaa on, että keksimme ex tempore lähteä kylpylään. En maininnut illan tarkastussoitolla asiasta. Siis soittaa 4-5 krt/pv. En aina vastaa, mutta soittaa sitkeästi monta kertaa. Lähdimme aamulla kymmeneltä ajamaan ja jo klo 16 hän alkoi kysellä, mihin on lähdetty ja ollaanko reissussa. Siis saimme oltua 6 tuntia häneltä salaa pois kotoa jossain muualla kuin töissä tai harrastuksissa. Tämä tilanne on sairas. Jokainen puhelu alkaa, ollaanko kotona ja missä ollaan. Jos sanon, että uimarannalla ja en ehdi puhua, niin alkaa tingata, että millä rannalla. Kun sekin nippelitieto pitää meidän elämästä olla. Tai jos mainitsen käyneeni kaupassa, niin hän tarvii heti tiedon, missä kaupassa kävimme. Tiuskin usein ja sanon, ettei ole merkittävää. Ei ota itseensä, mutta käytös ei muutu vaan sama keskustelu seuraavalla kerralla taas uusiksi.

Ja jos oikein tylytän, niin alkaa tunkea meille tavaraa, ruokaa ja rahaa. Kun kiellän tuomasta ruokaa, niin tulee väkisin ovelle iloinen hymy naamalla ruoka-astian kanssa. En henno kiljua, että vie ruokansa helvettiin. Lapsetkin kuulisi ja en halua myrkyttää heitä mummua kohtaan. Olen pyytänyt ja anellut, ettei tekisi tätä, mutta se loppuu vain muutamaksi viikoksi ja taas mennään.

Kuulostaa ihmiseltä, joka ei usko eikä ymmärrä ongelmaa, ennen kuin suututte niin, että menette täysin yhteydettä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan kunnon keskustelu, selkeästi esität toiveesi siitä miten usein haluat olla yhteydessä. Mikään kikkailu tai himmailu tai vihjailu ei välttämättä ole hyvä idea, eikä oikein reiluakaan äitiäsi kohtaan.

Kuten todettu, normaalipäinen vanhempi ymmärtää kyllä jos aikuinen lapsi haluaa harventaa yhteydenottoja, ei siitä kannata tehdä mitään dramaattista. Eri asia on sitten nuo rajojen ylittäjät jotka eivät usko vaikka palaveri pidetään kerran kuussa. 

Tämä, huolestuu suotta vain enemmän ja homma voi mennä huonompaan suuntaan. Eli reilusti vaan puheeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Lohdutukseksi: Olen 45-vuotias ja äitini on entistä takertuvampi. Välissä sain elää jo omaa elämääni noin 15 vuotta, mutta elököidyttyään pakkasi kampsunsa isän kanssa ja muuttivat tänne 200km:n päähän, melkein meidän naapuriin lastenlasten takia. Viimeiset 10 vuotta on ollut taas aivan kamalaa. Hän on energinen, eläkkeellä ja elää lähinnä minun kauttani elämää. Olen ajoittain niin väsynyt häneen, että toivon salaa jopa joutuvan huonoon kuntoon ja hoitokotiin. Mutta ei tietenkään joudu. Ikää vasta 74 ja hoitaa itseään todella hyvin. Joskus tekisi mieli sanoa, että minä kuolen pian, jos tukehduttaminen ei lopu.

Hyvin kuvaavaa on, että keksimme ex tempore lähteä kylpylään. En maininnut illan tarkastussoitolla asiasta. Siis soittaa 4-5 krt/pv. En aina vastaa, mutta soittaa sitkeästi monta kertaa. Lähdimme aamulla kymmeneltä ajamaan ja jo klo 16 hän alkoi kysellä, mihin on lähdetty ja ollaanko reissussa. Siis saimme oltua 6 tuntia häneltä salaa pois kotoa jossain muualla kuin töissä tai harrastuksissa. Tämä tilanne on sairas. Jokainen puhelu alkaa, ollaanko kotona ja missä ollaan. Jos sanon, että uimarannalla ja en ehdi puhua, niin alkaa tingata, että millä rannalla. Kun sekin nippelitieto pitää meidän elämästä olla. Tai jos mainitsen käyneeni kaupassa, niin hän tarvii heti tiedon, missä kaupassa kävimme. Tiuskin usein ja sanon, ettei ole merkittävää. Ei ota itseensä, mutta käytös ei muutu vaan sama keskustelu seuraavalla kerralla taas uusiksi.

Ja jos oikein tylytän, niin alkaa tunkea meille tavaraa, ruokaa ja rahaa. Kun kiellän tuomasta ruokaa, niin tulee väkisin ovelle iloinen hymy naamalla ruoka-astian kanssa. En henno kiljua, että vie ruokansa helvettiin. Lapsetkin kuulisi ja en halua myrkyttää heitä mummua kohtaan. Olen pyytänyt ja anellut, ettei tekisi tätä, mutta se loppuu vain muutamaksi viikoksi ja taas mennään.

No tuo ei ole enää normaalia. Eritoten jos muutaman viikon välein käytte saman keskustelun. Apua.

Onnea tulevalle miniälle. Ei tuu oleen helppoo.

Ihan normaalilta äidiltähän tuo kuulostaa. 

Kiitos kaikille neuvoista. Pitää hoitaa asia kuntoon.

Ap

Mulla on samanlainen äiti. En sanoisi ylisuojeleva vaan sairaalloisen kontrollinhaluinen. Tahtoo kontrolloida kaikkea mitä teen pukeutumisesta alkaen. Olen 27-vuotias. Aloittaa heti aamulla viestittelyn ja lähettää viestejä kolmen eri kanavan kautta (whatsapp, messenger ja normi viestit). Jos en vastaa, aloittaa soittelun. Katkaisisin välit lopullisesti jollei mulla olisi parivuotiasta lasta. Olen halunnut mahdollistaa lapselleni mummun tapaamisen usein, sillä puolisoni vanhemmat ovat molemmat kuolleet joten eipä ole muita isovanhempia. Äitini on myös ainoa joka mahdollistaa reissut ilman lasta, esim. lapsettomat häät jne... Mutta silloinkin, kun äiti tasan tietää että olen lapsivapaalla, koska hän on lapsen kanssa; hän pommittaa jatkuvasti viesteillä. Tänä viikonloppuna olimme häissä mieheni kanssa ja hotellissa kuuluu jo aamulla viestien pärinää; "miten menee? näytä aamupala!!! mitä nyt teette?". Tämä on siis ihan sairasta jo. 

Sano äidillesi että menee hoitoon 

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalstalla kitisemässä omasta äidistään. Aikamoinen saalis siinä jollekin. 

Mikä tässä oli sitä kitinää? Ihan hyvin artikuloidulta tekstiltä tuo minun silmiini vaikutti.

hullu äiti

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalilta äidiltähän tuo kuulostaa. 

No ei todellakaan

Tuollaisia mammoja löytyy ikävä kyllä. Eivät pysty hyväksymään että lapsi on erillinen ihminen ja elää omaa elämäänsä. Todella raskaita persoonia.