Ylisuojeleva äiti ärsyttää

Vierailija kirjoitti:

Monet naiset elää vain sitä kotileikkiä varten ja siinä elämänsisältö on. Se on kova paikka kun se loppuu ja jäädään ns. tyhjän päälle, sitten pitää olla viihdyttämässä.

Se on sitä tradwiffeilua mitä kaikenmaailman persutkin nyt ajaa. 

Miten joku jaksaa soitella joka päivä? En ymmärrä. Omat lapseni ovat 26, 24 ja 21. Eivät asu enää kotona. En millään jaksaisi soittaa heille päivittäin, soitellaan viikon tai parin välein tai jos on asiaa. Rakastan lapsiani valtavasti ja meillä on lämpimät välit, mutta ei minua kiinnosta, käyvätkö he kaupassa tai juovatko olutta. Ymmärrän kyllä, että jatkuva soittelu voi johtua aidosta huolesta, jos lapsi ei pärjää. Useimmat kuitenkin pärjäävät.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku jaksaa soitella joka päivä? En ymmärrä. Omat lapseni ovat 26, 24 ja 21. Eivät asu enää kotona. En millään jaksaisi soittaa heille päivittäin, soitellaan viikon tai parin välein tai jos on asiaa. Rakastan lapsiani valtavasti ja meillä on lämpimät välit, mutta ei minua kiinnosta, käyvätkö he kaupassa tai juovatko olutta. Ymmärrän kyllä, että jatkuva soittelu voi johtua aidosta huolesta, jos lapsi ei pärjää. Useimmat kuitenkin pärjäävät.

 

Olet ihana äiti. Mua äiti pommittaa taukoamatta puheluilla ja viesteillä. On ilmeisesti pakko katkoa välit, koska ei kunnioita toivettani omasta ajastani ja elämästä.

Sairasta

Vierailija kirjoitti:

No älä sit kerro äidillesi ihan kaikkea. Kerrot vaan niitä asioita joita haluat.

Minä luulen, että näitä kuulustelevia ja jahtaavia äitejä syntyy juuri sillä, että rajataan kovasti mitä kerrotaan. Niin kuin toki nuoruudessa kuuluukin alkaa rajata! Korostan että tottakai saa ja kuuluu rajata, mutta entä jos itse välillä soittaisi äidille, jos kertoisi saaneensa kahvilla poikkeuksellisen hyvää tiikerikakkua, olevansa menossa viikonloppuna leffaan ja vielä kysyisi vinkkiä karjalanpaistilihojen valintaan, niin voi olla että äidille syntyisi fiilis että se soittaa kyllä kun on asiaa, se kertoo kyllä mulle asioita ja kysyy kyllä apua kun tarvitsee = ei tarvitse pelätä että tietämättäni tapahtuu jotain kamalaa eikä lapseni pyydä apua vaan jää yksin.

Äitisi rakastaa sinua ja haluaa, että sinulla on kaikki hyvin. Jos hän ei tiedä, miten sinulla menee, niin ei pysty auttamaan ja tukemaankaan.

Näetkö äitiä yhtään livenä? Meidän suvussa kåvimme kerran viikossa syömässä kummankin vanhempani luona. Itsekin kovin sitten kerran viikossa syömässä omien vanhempieni luona. Siinä pysyy yllä läheiset suhteet ja siitä on iloa myöhemminkin, kun saat lapsia ja tarvitset lastenhoitoapua.

Eli ehkä tuollainen livetapaaminen olisi hyvä, niin äitisi näkee, miten sinulla menee. Ja sinullakin pysyy läheiset vålit sukuun, mikä on ihan hieno voimavara elämässä, ei ole sellaista oloa, että olisi maailmassa ihan yksin ja ettei kukaan välittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No älä sit kerro äidillesi ihan kaikkea. Kerrot vaan niitä asioita joita haluat.

Minä luulen, että näitä kuulustelevia ja jahtaavia äitejä syntyy juuri sillä, että rajataan kovasti mitä kerrotaan. Niin kuin toki nuoruudessa kuuluukin alkaa rajata! Korostan että tottakai saa ja kuuluu rajata, mutta entä jos itse välillä soittaisi äidille, jos kertoisi saaneensa kahvilla poikkeuksellisen hyvää tiikerikakkua, olevansa menossa viikonloppuna leffaan ja vielä kysyisi vinkkiä karjalanpaistilihojen valintaan, niin voi olla että äidille syntyisi fiilis että se soittaa kyllä kun on asiaa, se kertoo kyllä mulle asioita ja kysyy kyllä apua kun tarvitsee = ei tarvitse pelätä että tietämättäni tapahtuu jotain kamalaa eikä lapseni pyydä apua vaan jää yksin.

Minusta tämä on fiksu ja hyvä kommentti.

Sano puhelun loputtua äidille, että soitellaan taas viikon päästä, jos sitä ennen ei tapahdu mitään maata mullistavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Sano puhelun loputtua äidille, että soitellaan taas viikon päästä, jos sitä ennen ei tapahdu mitään maata mullistavaa. 

Ei toimi noille hulluille mutseille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No älä sit kerro äidillesi ihan kaikkea. Kerrot vaan niitä asioita joita haluat.

Minä luulen, että näitä kuulustelevia ja jahtaavia äitejä syntyy juuri sillä, että rajataan kovasti mitä kerrotaan. Niin kuin toki nuoruudessa kuuluukin alkaa rajata! Korostan että tottakai saa ja kuuluu rajata, mutta entä jos itse välillä soittaisi äidille, jos kertoisi saaneensa kahvilla poikkeuksellisen hyvää tiikerikakkua, olevansa menossa viikonloppuna leffaan ja vielä kysyisi vinkkiä karjalanpaistilihojen valintaan, niin voi olla että äidille syntyisi fiilis että se soittaa kyllä kun on asiaa, se kertoo kyllä mulle asioita ja kysyy kyllä apua kun tarvitsee = ei tarvitse pelätä että tietämättäni tapahtuu jotain kamalaa eikä lapseni pyydä apua vaan jää yksin.

Ei se toimi noin. Jos kerrot vapaaehtoisesti kuulumisista tai tekemisistä niin se on sama kuin kaataisi bensaa liekkeihin. Läheisriippuville kontrollifriikeille ei riitä mikään. 

Vierailija kirjoitti:

Miten joku jaksaa soitella joka päivä? En ymmärrä. Omat lapseni ovat 26, 24 ja 21. Eivät asu enää kotona. En millään jaksaisi soittaa heille päivittäin, soitellaan viikon tai parin välein tai jos on asiaa. Rakastan lapsiani valtavasti ja meillä on lämpimät välit, mutta ei minua kiinnosta, käyvätkö he kaupassa tai juovatko olutta. Ymmärrän kyllä, että jatkuva soittelu voi johtua aidosta huolesta, jos lapsi ei pärjää. Useimmat kuitenkin pärjäävät.

Sama juttu, lapset 25  ja 22 vuotta. Ei yleensä edes soitella, perheen omaan whatsapp-ketjuun laitellaan silloin tällöin kuulumisia tai vaikka mitä perheen koira touhuaa. Snapchatissa jotain päivityksiä laitetaan myös. Useimmin lapset minulle snappaa kuin minä heille. Ihanaa kun pärjäävät ja totta puhuen nautin myös paljon tästä arjesta kun ollaan miehen kanssa kahdestaan.

Mun isän äiti soitti isällemme päivittäin viimeiset 20 vuotta :)

Vierailija kirjoitti:

Oletko ainoa lapsi?

Nimim. Tutulta kuulostaa

Varmasti monet yhden lapsen äidit ovat ylisuojelevia ainoata lastaan kohtaan koska ei ole muita sisaruksia jakaannuttamassa äidin huomiota tai huolenpitoa.

Isoäitini on vähän tällainen. Hän on jo yli 80-vuotias, joten on arka asia rajata hänen lähestymisiään, kun tietää, että aikaa ei ole enää paljoa jäljellä. Olen hänen kanssaan läheinen. Ikäihmiseksi hän on oppinut hämmentävän hyvin käyttämään Whatsappia ja on hyvinkin pirteä ja eloisa muutenkin. Whatsappissa tuleekin harva se päivä viestejä, joissa pyydetään kertomaan tekemisistä ja tietysti pyydellään kyläilyjä. Hän on isäni äiti ja isäni ei oikein äidilleen vastaile puhelimeen, mutta miniän eli minun äitini kanssa isoäiti soittelee lähes päivittäin. Joskus tuntuu, että hän pyrkii selvittämään kaikkien suvun jäsenten menoja äidiltäni, jotta voi sitten soittaa sillä ajatuksella, että "sinullahan on vapaata, tulisitko kylään". Itse kehtaan oikein hyvin vetää rajat, jos en jaksa lähteä kylään niin sanon suoraan, että en jaksa kun on ollut omia menoja niin paljon.

Itse olen päivittäin oman äitini kanssa tekemisissä. Samoin jo kotoa muuttaneen lapseni kanssa. Ei välttämättä puhuta, mutta vähintään Whatsappiä laitetaan. Toi on jotain niin suomalaista, että läheisten yhteydenotot ärsyttää. Todella lapsellista käytöstä sinulta. Olet äitisi lapsi aina. Hän rakastaa ja haluaa edelleen huolehtia sinusta. Se ei koskaan muutu. Ymmärrät sitten, kun sinulla on omia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini on vähän tällainen. Hän on jo yli 80-vuotias, joten on arka asia rajata hänen lähestymisiään, kun tietää, että aikaa ei ole enää paljoa jäljellä. Olen hänen kanssaan läheinen. Ikäihmiseksi hän on oppinut hämmentävän hyvin käyttämään Whatsappia ja on hyvinkin pirteä ja eloisa muutenkin. Whatsappissa tuleekin harva se päivä viestejä, joissa pyydetään kertomaan tekemisistä ja tietysti pyydellään kyläilyjä. Hän on isäni äiti ja isäni ei oikein äidilleen vastaile puhelimeen, mutta miniän eli minun äitini kanssa isoäiti soittelee lähes päivittäin. Joskus tuntuu, että hän pyrkii selvittämään kaikkien suvun jäsenten menoja äidiltäni, jotta voi sitten soittaa sillä ajatuksella, että "sinullahan on vapaata, tulisitko kylään". Itse kehtaan oikein hyvin vetää rajat, jos en jaksa lähteä kylään niin sanon suoraan, että en jaksa kun on ollut omia menoja niin paljon.

Nykyään on ihan tavallista, että isovanhempi elää 100-vuotiaaksi. Hyvällä onnella hän vielä parikymmentä vuotta ilahduttaa puheluillaan. 

Entä kuinka paljon ärsyttää äiti, joka ei ota itse mitään yhteyttä? Onko tunnekylmä?

Entä isi? 

Sama kokemus