Miksi jotkut eivät tunne mustasukkaisuutta?

Minä ajattelen sen niin, että silloin ei ihan oikeasti rakasta toista tarpeeksi, vaan suhde perustuu loppujen lopuksi vain kiintymykseen ja kaveruuteen. Liika mustasukkaisuus on pahasta, mutta kyllä toisesta haluaa pitää kiinni jos oikeasti välittää.

Minä olen aina ajatellut, että kumppanini ovat vapaita ihmisiä. Joka päivä valitaan udelleen, haluanko olla juuri tuon ihmisen kanssa. Jos tulee sellainen päivä, että kumppanini valitsee jonkun toisen eikä minua, hänellä on siihen täysi vapaus. Minulla on sama vapaus ja myös vapaus valita, että hän ei ole enää minun kumppanini.

Voin olla surullinen menetyksestäni, mutta se ei taida olla sama tunne kuin mustasukkaisuus? En luultavasti ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta.

Mustasukkaisuus johtuu yleensä huonosta itsetunnosta. Ei ole tervettä. Ei ihmistä voi omistaa.

Jos kumppanini osoittaa olevansa mustasukkainen, niin otan sen aika isona loukkauksena, koska silloin tämä ei luota muhun ja ajattelee mun olevan jotenkin kevytkenkäinen tai tyhmä.  En voi sietää mustasukkaisia ihmisiä.

Mustasukkaisuus on itse asiassa täysin normaali ja luonnollinen tunne, joka ei kerro suoraan huonosta itsetunnosta. Sitä pitää vain osata itsessään käsitellä.

Muuta väittävät ovat jeesustelijoita.

Minusta ei ole koskaan kukaan ollut mustasukkainen. Vaikka tavallaan olisi ollut aihettakin, ainakin nykyisessä liitossa. Toisaalta en ole itsekään nykyisestä miehestäni, exästä olin joskus suhteen alkuvaiheessa vähän 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina ajatellut, että kumppanini ovat vapaita ihmisiä. Joka päivä valitaan udelleen, haluanko olla juuri tuon ihmisen kanssa. Jos tulee sellainen päivä, että kumppanini valitsee jonkun toisen eikä minua, hänellä on siihen täysi vapaus. Minulla on sama vapaus ja myös vapaus valita, että hän ei ole enää minun kumppanini.

Voin olla surullinen menetyksestäni, mutta se ei taida olla sama tunne kuin mustasukkaisuus? En luultavasti ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta.

Jep, samoin. Eikä mustasukkaisuuden vastakohta ole välinpitämättömyys, vaan epäluottamus.

Minäkään en ole millään lailla mustasukkainen, koska en omista ketään. Sekä myös luotan mieheeni, jos hän ei olisi luottamuksen arvoinen ja tapailisi salaa muita, olisin loukkaantunut.

Mielestäni tämä nuorten trendi, että mustasukkaisuuden pitää näkyä tunteakseen olevansa välitetty, on jotenkin häiriintynyt.

N33

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus on itse asiassa täysin normaali ja luonnollinen tunne, joka ei kerro suoraan huonosta itsetunnosta. Sitä pitää vain osata itsessään käsitellä.

Muuta väittävät ovat jeesustelijoita.

Ajatteletko, että ihmiset ovat kuin eläimet, jotka puolustavat raivokkaasti omia haaremeitaan tunkeilijoita vastaan. Näin esimerkiksi kanalinnut ja paviaanit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus on itse asiassa täysin normaali ja luonnollinen tunne, joka ei kerro suoraan huonosta itsetunnosta. Sitä pitää vain osata itsessään käsitellä.

Muuta väittävät ovat jeesustelijoita.

Ajatteletko, että ihmiset ovat kuin eläimet, jotka puolustavat raivokkaasti omia haaremeitaan tunkeilijoita vastaan. Näin esimerkiksi kanalinnut ja paviaanit.

Sivusta kommentoin, että jostain vastaavasta reviirin puolustamisesta lienee jäänne ja samaa mieltä  että pienessä määrin mustasukkaisuus on ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus on itse asiassa täysin normaali ja luonnollinen tunne, joka ei kerro suoraan huonosta itsetunnosta. Sitä pitää vain osata itsessään käsitellä.

Muuta väittävät ovat jeesustelijoita.

Ajatteletko, että ihmiset ovat kuin eläimet, jotka puolustavat raivokkaasti omia haaremeitaan tunkeilijoita vastaan. Näin esimerkiksi kanalinnut ja paviaanit.

Sivusta kommentoin, että jostain vastaavasta reviirin puolustamisesta lienee jäänne ja samaa mieltä  että pienessä määrin mustasukkaisuus on ihan normaalia.

Juuri tästä on kysymys. On täysin luonnollista haluta puolustaa jotain arvoksasta. Lapsetkin ovat mustasukkaisia vanhemmistaan (jos vanhempi osoittaa huomiota toiselle lapselle esim). Melkein kaikki ihmiset kokevat kyllä joskus mustasukkaisuuden tunteita mutta se on sitten paljon pienempi osuus, että kenellä se menee översiksi. Mustasukkaisuuden tunnehan ei ole sama kuin mustasukkainen käytös - esim puhelimen ratsaaminen, puolison syyttely tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus on itse asiassa täysin normaali ja luonnollinen tunne, joka ei kerro suoraan huonosta itsetunnosta. Sitä pitää vain osata itsessään käsitellä.

Muuta väittävät ovat jeesustelijoita.

Ajatteletko, että ihmiset ovat kuin eläimet, jotka puolustavat raivokkaasti omia haaremeitaan tunkeilijoita vastaan. Näin esimerkiksi kanalinnut ja paviaanit.

Sivusta kommentoin, että jostain vastaavasta reviirin puolustamisesta lienee jäänne ja samaa mieltä  että pienessä määrin mustasukkaisuus on ihan normaalia.

Reviirin puolustaminen on järkevää tilanteessa, jossa on niukat resurssit ja kamppaillaan omasta ja omien jälkeläisten henkiinjäämisestä. Voidaan teoreettisesti kuvitella tilanne, jossa naisen lasten selviytyminen on täysin pariskunnan uroksen varassa. Nainen kuitenkin ymmärtää, ettei toisen, kilpailevannaaraan tappaminen saa urosta palaamaan jälkeläisistään huolehtimaan. Teoriassa voidaan myös ajatella mies tilanteeseen, jossa hänen omat lapsensa jäisivät vaille hoivaa jahuolenpitoa, jos nainen lähtisi toisen uroksen matkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina ajatellut, että kumppanini ovat vapaita ihmisiä. Joka päivä valitaan udelleen, haluanko olla juuri tuon ihmisen kanssa. Jos tulee sellainen päivä, että kumppanini valitsee jonkun toisen eikä minua, hänellä on siihen täysi vapaus. Minulla on sama vapaus ja myös vapaus valita, että hän ei ole enää minun kumppanini.

Voin olla surullinen menetyksestäni, mutta se ei taida olla sama tunne kuin mustasukkaisuus? En luultavasti ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta.

Jep, samoin. Eikä mustasukkaisuuden vastakohta ole välinpitämättömyys, vaan epäluottamus.

Minäkään en ole millään lailla mustasukkainen, koska en omista ketään. Sekä myös luotan mieheeni, jos hän ei olisi luottamuksen arvoinen ja tapailisi salaa muita, olisin loukkaantunut.

Mielestäni tämä nuorten trendi, että mustasukkaisuuden pitää näkyä tunteakseen olevansa välitetty, on jotenkin häiriintynyt.

Eikö tässä ole jotain ristiriitaista? Toisaalta "en ole millään lailla mustasukkainen, koska en omista ketään" ja toisaalta kuitenkin "jos tapailisi salaa muita, olisin loukkaantunut" Sinulle siis on kuitenkin tärkeää, että miehesi on uskollinen. Aiheen aloituskommentissa kyse onmm. siitä, että "sivusuhde" olisi okay.

N33

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus johtuu yleensä huonosta itsetunnosta. Ei ole tervettä. Ei ihmistä voi omistaa.

Minä samaistun aloitukseen, juuti näin, en kuvittele voivani omistaa ketään. Enkä määräillä muita, tai kytätä ketään.

Suhde on valinta ja olemmekin olleet lähes 20 vuotta yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus on itse asiassa täysin normaali ja luonnollinen tunne, joka ei kerro suoraan huonosta itsetunnosta. Sitä pitää vain osata itsessään käsitellä.

Muuta väittävät ovat jeesustelijoita.

Jeesustelijoita? :D Taas yksi joka ei ymmärrä tai usko että ihmiset on erilaisia.

Mustasukkaisuuden taustalla on PELKO.

Menettämisen pelko.

Hylätyksi tulemisen pelko.

Pelko siitä, että en ole tarpeeksi tärkeä/ rakastettu/ hyväksytty.

Tulevaisuuden pelko; kuinka selviän, jos / kun minut hylätään (=kuoleman pelko) jne.

Pieni lapsi on täysin riippuvainen aikuisista ja pelko on siis aiheellinen ja "ajankohtainen".

Jos ihminen kasvaa, kehittyy, itsenäistyy ja aikuistuu terveellä tavalla, niin lapsuuteen kuuluva (viimekädessä KUOLEMAN) pelko jää lapsuuteen, koska aikuinen kykenee kannattelemaan itse itseään ja huolehtimaan itsestään/ asioistaan/ onnellisuudestaan/ jne.

Monen iältään aikuisen kohdalla näin ei ole, vaan pelko jää asumaan ja vaikuttamaan läpi elämän.

Kuolemaa pelätessään ihminen pelkää myös elämää ja kehittää selviytymismekanismeja; ripustautuu muihin, tarvitsee muilta todisteluja siitä, että on arvokas, rakastettu ja hyväksytty, syyttää muita omista ongelmistaan ja epävarmuuksistaan, jne.

Näin syntyy mustasukkaisuus.

Ja kateus.

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuuden taustalla on PELKO.

Menettämisen pelko.

Hylätyksi tulemisen pelko.

Pelko siitä, että en ole tarpeeksi tärkeä/ rakastettu/ hyväksytty.

Tulevaisuuden pelko; kuinka selviän, jos / kun minut hylätään (=kuoleman pelko) jne.

Pieni lapsi on täysin riippuvainen aikuisista ja pelko on siis aiheellinen ja "ajankohtainen".

Jos ihminen kasvaa, kehittyy, itsenäistyy ja aikuistuu terveellä tavalla, niin lapsuuteen kuuluva (viimekädessä KUOLEMAN) pelko jää lapsuuteen, koska aikuinen kykenee kannattelemaan itse itseään ja huolehtimaan itsestään/ asioistaan/ onnellisuudestaan/ jne.

Monen iältään aikuisen kohdalla näin ei ole, vaan pelko jää asumaan ja vaikuttamaan läpi elämän.

Kuolemaa pelätessään ihminen pelkää myös elämää ja kehittää selviytymismekanismeja; ripustautuu muihin, tarvitsee muilta todisteluja siitä, että on arvokas, rakastettu ja hyväksytty, syyttää muita omista ongelmistaan ja epävarmuuksistaan, jne.

Näin syntyy mustasukkaisuus.

Ja kateus.

XXX Tässä on varmaan paljon totta, mutta mielestäni normaaliin rakkaussuhteeseen kuuluu myös tarve, että suhde on ainutlaatuinen, eli että ei ole siinä sivussa muitakin suhteita. Kyse ei siis ole mistään sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, kyttäämisestä, raivoamisesta jne., vaan sisäisestä yhteenkuulumisen tarpeesta parisuhteessa. Jos se puuttuu, niin tuntuu oudolta, että suhde voisi olla oikeasti merkittävä henkilölle. Usein edellä olevissa kommenteissa puhutaan joistain luolaihmisten alkukantaisista tarpeista puolustaa reviiriä yms. En usko, että tarve olla tärkeä rakkaalleen perustuisi primitiivisiin selityksiin. Mielestäni se on inhimillinen ja terve tarve. Toinen asia on sairas mustasukkaisuus kaikkine ilmenemismuotoineen.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelen sen niin, että silloin ei ihan oikeasti rakasta toista tarpeeksi, vaan suhde perustuu loppujen lopuksi vain kiintymykseen ja kaveruuteen. Liika mustasukkaisuus on pahasta, mutta kyllä toisesta haluaa pitää kiinni jos oikeasti välittää.

Juuri rakastajalleen ihmisellehän sitä haluaa mahdollisimman parasta. Jos hän kokee haluavansa vaihtaa minut toiseen niin se on minulle ok jos hän kokee tulevansa siten onnelliseksi. En ole tosin koskaan harrastanut mitään on/off-suhteita eli kun lähdetään eri suuntiin niin sitten tosiaankin lähdetään eri suuntiin. Saman logiikan mukaan minullakin on yhtäläinen oikeus tulla onnelliseksi toisen kanssa tai vaikka yksinään.

Omistushalu ja rakkaus eivät ole toistensa synonyymeja. Monelle on toki tullut yllätyksenä se, ettei minun kanssani tulekaan mitään neuvotteluita syrjähypyn jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus johtuu yleensä huonosta itsetunnosta. Ei ole tervettä. Ei ihmistä voi omistaa.

Höpöhöpö miksi pitää levittää tällaista roskaa? Ei mustasukkaisuus ole mikään välitön linkki huonoon itsetuntoon. Lähes jokainen kokee mustasukkaisuutta elämänsä aikana.

Se on usein niin hankala ja kivulias tunne, että monet kieltävät sen itseltäänkin. Tai torjuvat niin, että ei ehdi tajutakaan. Omakin mieheni kovasti alussa väitti, että ei koskaan tunne mustasukkaisuutta, mutta kun alkoi opetella parempaa tunteiden tunnistamista ja sietämistä ym.tunnisti vasta, että selvästi hän sitä on kokenut/välillä kokee. Olen omassa työssänikin huomannut asiakkaissa, että vastataan niin äkkiä "ei", ettei ehditä/kyetä/haluta oikeasti ees alkaa tutkia ja tunnistaa tunnetta.

Monet parinvaihtoa harrastavat tai polygamistit yrittävät väittää, että mustasukkaisuutta ei tunneta, mutta auta armias, kun alkaa tutkailla, niin mustasukkaisuus on läsnä lähes kokoajan. Siis heillä, ketkä oikeasti rakastavat toista. Yksi pari tästä jossain lehdessä jo kertoikin. Toivon, että puhuttais avoimesti tästäkin, mutta aina pitää yrittää esittää, että ei tunnu missään. Mikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus johtuu yleensä huonosta itsetunnosta. Ei ole tervettä. Ei ihmistä voi omistaa.

Höpöhöpö miksi pitää levittää tällaista roskaa? Ei mustasukkaisuus ole mikään välitön linkki huonoon itsetuntoon. Lähes jokainen kokee mustasukkaisuutta elämänsä aikana.

Se on usein niin hankala ja kivulias tunne, että monet kieltävät sen itseltäänkin. Tai torjuvat niin, että ei ehdi tajutakaan. Omakin mieheni kovasti alussa väitti, että ei koskaan tunne mustasukkaisuutta, mutta kun alkoi opetella parempaa tunteiden tunnistamista ja sietämistä ym.tunnisti vasta, että selvästi hän sitä on kokenut/välillä kokee. Olen omassa työssänikin huomannut asiakkaissa, että vastataan niin äkkiä "ei", ettei ehditä/kyetä/haluta oikeasti ees alkaa tutkia ja tunnistaa tunnetta.

Monet parinvaihtoa harrastavat tai polygamistit yrittävät väittää, että mustasukkaisuutta ei tunneta, mutta auta armias, kun alkaa tutkailla, niin mustasukkaisuus on läsnä lähes kokoajan. Siis heillä, ketkä oikeasti rakastavat toista. Yksi pari tästä jossain lehdessä jo kertoikin. Toivon, että puhuttais avoimesti tästäkin, mutta aina pitää yrittää esittää, että ei tunnu missään. Mikään.

Sata peukkua!

Samaa mieltä joidenkin täällä vastanneiden kanssa: ketään ei voi omistaa.

Mulla on upea mies. Käsittämätöntä, että noin hieno tyyppi valitsi kumppaniksi tällaisen nahistuneen perunan. En voi miestä kahlita, koska vapaus on itsellenikin tärkeää. Yhdessä on oltu nyt yli 10 vuotta. Hyvin menee edelleen. Välinpitämättömyydestä ei ole kyse: jos miehen menettäisin, olisin surun murtama, mutta tiedän, että jos niin kävisi, en olisi sitä voinut mitenkään estää. Mustasukkaisella käytöksellä voisin vain nopeuttaa prosessia.

Edeltävä suhde oli miehen taholta mustasukkainen. Arvostan valtavasti nykyistä luottamusta ja vapautta, keskinäistä kunnioitusta.