Lue keskustelun säännöt.
Onko tuo totta, että sairaanhoitajia lähtee alalta nyt ryminällä? Onko hoitoalalla oikeasti niin kamalaa?
21.07.2021 |
Miksi? Voisitteko laittaa kokemuksianne. Mietin tosissaan alaa ja nyt en ole ollenkaan enää varma.
Kommentit (1642)
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.
Nyt käsi sydämelle ja katse peiliin. Älä petä itseäsi. Totuus on, että yliopistosairaaloissa vain osa sairaanhoitajan työstä on vaativaa ja vielä pienempi osa on tosi vaativaa. Iso osa työstä on edelleen sitä potilaan palvelemista. Sen vuoksi palkkakin on sitä, mitä se on. Jos tähän halutaan muutosta, niin ensin pitäisi tunnustaa faktat. Muuten tämä ei muutu koskaan, vaan teet loppuun saakka lähihoitajan töitä ja valitat pienestä palkasta ja arvostuksen puutteesta. Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret sairaanhoitajat ei ole yhtä tyhmiä ja suostu samaan.
Ehkä, en tiedä. Kerroin oman kokemukseni pohjalta. Olen ollut vuosia samassa paikassa, sitä ennen kahdella muulla osastolla. Kaikissa näissä paikoissa osaamista on vaadittu todella paljon kattavammin kuin vanhustyössä jossa opiskeluaikanani ja vähän sen jälkeen tein keikkaa ensin sairaanhoitajan sijaisena ja sitten sairaanhoitajana. En tosin sitäkään työtä halua vähätellä, mutta se oli niin erilaista nykyiseen verrattuna, että oikeastaan on kuin olisi ollut kyse ihan eri ammatista.
En muuten ymmärtänyt viittaustasi lähihoitajan töihin? Olen siis sairaanhoitaja. Nykyisellä työpaikallani ei ole lähihoitajia ollenkaan, vanhuspuolella heitä oli lähes kaikki. Vain tiiminvetäjänä oli sairaanhoitaja. Vanhuspuolella työnkuva oli siis kyllä jossain määrin sama kuin lähihoitajilla, mutta silloinkin siihen kuului myös sairaanhoidollisia tehtäviä.
Tarkoitin viittauksella lähihoitajan töihin sellaisia tehtäviä, joihin riittää lähihoitajan (tai joihinkin laitoshuoltajan) koulutus ja jotka eivät vaadi sairaanhoitajan koulutusta. Esimerkiksi aamupesut, sängyn petaamiset, perus vitaalien ottaminen, ruuan jakelu, pyykkihuolto, jätehuolto, ruoan jakelu kärrystä jne.
Olen poliklinikalla, joten ei ei oleenkaan tuon suuntaisiakaan työtehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Kyllä, mutta lähihoitajat eivät osastolla pärjää. On yritetty palkata, mutta työnkuva on niin vaativa etteivät pitkään pysy töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sairaanhoitaja ja pidän tosi paljon työstäni. Opiskelin sairaanhoitajaksi vasta aikuisena, joten työhistoriaa on muualtakin kertynyt. Luulen että moni ei oikeasti ymmärrä miten paljon sairaanhoitajan työ erikoissairaanhoidossa vaatii osaamista. Oma työni ei ole fyysisesti niin raskasta, mutta muuten kyllä vaativaa. Ei todellakaan riitä kuin pohjaksi amk koulutus, jatkuvasti on käytävä erilaisissa lisäkoulutuksissa kehittämässä ja ylläpitämässä osaamista. Sairaanhoitajan työnkuva on vuosikymmenien saatossa muuttunut täysin. Monen mielessä taitaa edelleen olla sairaanhoitaja jonkinlaisena ”lääkärin apulaisena” ja yleisenä ”potilaan palvelijana”. Nykyään työ on kyllä kaukana siitä, ja ainakin omassa työpaikassa tehdään yhteistyötä tasavetaisina työkavereina lääkärin ja hoitajan kesken. Molemmilla oma osaamisensa ja vastuunsa, ja molemmat konsultoivat toisiaan.
Nyt käsi sydämelle ja katse peiliin. Älä petä itseäsi. Totuus on, että yliopistosairaaloissa vain osa sairaanhoitajan työstä on vaativaa ja vielä pienempi osa on tosi vaativaa. Iso osa työstä on edelleen sitä potilaan palvelemista. Sen vuoksi palkkakin on sitä, mitä se on. Jos tähän halutaan muutosta, niin ensin pitäisi tunnustaa faktat. Muuten tämä ei muutu koskaan, vaan teet loppuun saakka lähihoitajan töitä ja valitat pienestä palkasta ja arvostuksen puutteesta. Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret sairaanhoitajat ei ole yhtä tyhmiä ja suostu samaan.
Ehkä, en tiedä. Kerroin oman kokemukseni pohjalta. Olen ollut vuosia samassa paikassa, sitä ennen kahdella muulla osastolla. Kaikissa näissä paikoissa osaamista on vaadittu todella paljon kattavammin kuin vanhustyössä jossa opiskeluaikanani ja vähän sen jälkeen tein keikkaa ensin sairaanhoitajan sijaisena ja sitten sairaanhoitajana. En tosin sitäkään työtä halua vähätellä, mutta se oli niin erilaista nykyiseen verrattuna, että oikeastaan on kuin olisi ollut kyse ihan eri ammatista.
En muuten ymmärtänyt viittaustasi lähihoitajan töihin? Olen siis sairaanhoitaja. Nykyisellä työpaikallani ei ole lähihoitajia ollenkaan, vanhuspuolella heitä oli lähes kaikki. Vain tiiminvetäjänä oli sairaanhoitaja. Vanhuspuolella työnkuva oli siis kyllä jossain määrin sama kuin lähihoitajilla, mutta silloinkin siihen kuului myös sairaanhoidollisia tehtäviä.
Tarkoitin viittauksella lähihoitajan töihin sellaisia tehtäviä, joihin riittää lähihoitajan (tai joihinkin laitoshuoltajan) koulutus ja jotka eivät vaadi sairaanhoitajan koulutusta. Esimerkiksi aamupesut, sängyn petaamiset, perus vitaalien ottaminen, ruuan jakelu, pyykkihuolto, jätehuolto, ruoan jakelu kärrystä jne.
Jatkan vielä: miksi näitä olisi tärkeä tuoda esiin, niin nämä kaikki tehtävät vaikuttavat työn vaativuuteen ja palkkaan. Jos haluaa saada palkkaa paremmaksi, niin työn pitää olla oikeasti sellaista että se vaatii sairaanhoitajan osaamista. Nämä työt, mitkä voi tehdä myös lähihoitaja tai laitoshuoltaja, pitää karsia pois sairaanhoitajan töistä, Ei sairaanhoitajan palkka muuten nouse.
Niinpä. Palkka on yksi tärkein asia miksi sairaanhoitajat lähtee. Palkka ja johtaminen/resursointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Kyllä, mutta lähihoitajat eivät osastolla pärjää. On yritetty palkata, mutta työnkuva on niin vaativa etteivät pitkään pysy töissä.
Johdon pitäis miettiä noita teidän työnkuvia tarkemmin. Sairaanhoitajan ei ehkä pidä osallistua perushoitoon eikä lähihoitajalta pidä vaatia liian vaativaa hoitotyötä. Johtamiskysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Kyllä, mutta lähihoitajat eivät osastolla pärjää. On yritetty palkata, mutta työnkuva on niin vaativa etteivät pitkään pysy töissä.
Johdon pitäis miettiä noita teidän työnkuvia tarkemmin. Sairaanhoitajan ei ehkä pidä osallistua perushoitoon eikä lähihoitajalta pidä vaatia liian vaativaa hoitotyötä. Johtamiskysymys.
Johto säästää: lopetettu lähihoitajien toimia, ja työt siirretty airaanhoitajille, mutta henkilöstöä ei ole palkattu lisää👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Ei ole kuin kuusi. Unohdit Porvoon listalta, jossa suurin osa tän keskustelun hoitajista työskentelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Erikoissairaanhoidon yksiköitä ovat myös keskussairaalat ja käsittääkseni myös aluesairaalat. Näissä kaikissa on paljon töissä sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä. Myös muissa paikoissa , kuon noissa on sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä, esim ensihoidossa. Ensihoitajilla( amk) on myös sairaanhoitajan pätevyys.
Kyllä suurin osa sairaanhoitajista taitaa tehdä vuorotyötä, ja vain vähemmistö päivätyötä.
Tarkoitan tällä vain sitä, että ei vaan kenellekkään jää mielikuvaa, että sairaanhoitajat tekevät vain päivätyötä.
Tosin tuo vuorotyötermikin on joskus hieman tulkinnanvarainen. Olin yhdessä harjoittelussa paikassa, jossa työskenneltiin 7-15 ja 9-17 vuoroissa. Kerran keskustelussa totesin, että onpa kiva, kun on päivätyö, niin mulle rävähdettiin, että tämä ei ole päivätyötä, tämä on vuorotyötä. Noo, teknisesti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Erikoissairaanhoidon yksiköitä ovat myös keskussairaalat ja käsittääkseni myös aluesairaalat. Näissä kaikissa on paljon töissä sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä. Myös muissa paikoissa , kuon noissa on sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä, esim ensihoidossa. Ensihoitajilla( amk) on myös sairaanhoitajan pätevyys.
Kyllä suurin osa sairaanhoitajista taitaa tehdä vuorotyötä, ja vain vähemmistö päivätyötä.
Tarkoitan tällä vain sitä, että ei vaan kenellekkään jää mielikuvaa, että sairaanhoitajat tekevät vain päivätyötä.
Tosin tuo vuorotyötermikin on joskus hieman tulkinnanvarainen. Olin yhdessä harjoittelussa paikassa, jossa työskenneltiin 7-15 ja 9-17 vuoroissa. Kerran keskustelussa totesin, että onpa kiva, kun on päivätyö, niin mulle rävähdettiin, että tämä ei ole päivätyötä, tämä on vuorotyötä. Noo, teknisesti...
Se oli ennen yleistä ainakin vastaanottotyössä poleilla. Ne on nykyään siirtyneet yleistyöaikaan, jossa aamuliukuma 7-9 ja iltaliukuma 15-18. Yleistyöajassa olevat saa pitää yleensä lounastauonkin vapaasti 11-13 välillä, toki vähennetään työajasta, niin että ei tietenkään joka päivä voi pitää kahden tunnin taukoa.
Sairaanhoitajien kaksivuorotyö on aika yleistä kuitenkin vielä kotihoidossa ja hoivakodeissa. Ei välttämättä tarvitsisi (minusta) niissäkään sairaanhoitajien työpanosta kahteen vuoroon, vaan riittäisi että sairaanhoitaja olisi joka päivä saatavilla.
Ehkä kolmivuorotyö on kuitenkin se, minkä takia nuoret sairaanhoitajat vaihtaa usein työpaikkaa? Kolmivuoro on hankala, jos on perhe ja pieniä lapsia, eikä se kaikille sovi muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa muutkin terveydenhuollon ammattiryhmät, jotka ovat ahdingossa. Olemattomilla resursseilla hirveät vaatimukset. Esim. Hus-alueen diagnostiikkakeskuksessa on tällä hetkellä jonossa 18 000 analysoimatonta koronavirusnäytettä. Myös laboratorioalan ammattilaiset nostaa tällä hetkellä kytkintä, ja työvoimapulaa on muutenkin ollut jo useita vuosia. Ei hyvä yhtälö!
Muistettaisiin, mutta siitä nousee hirveä älämölö tuon yhden hermoheikon taholta;). Tiedostan itse kaikkien meidän ylityöllisyyden kyllä, yst. terv. sh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Ei ole kuin kuusi. Unohdit Porvoon listalta, jossa suurin osa tän keskustelun hoitajista työskentelee.
Ooh, mistä tiedät että suurin osa tän keskustelun hoitajista on Porvoossa? Onko siellä iso sairaala?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Kyllä, mutta lähihoitajat eivät osastolla pärjää. On yritetty palkata, mutta työnkuva on niin vaativa etteivät pitkään pysy töissä.
Johdon pitäis miettiä noita teidän työnkuvia tarkemmin. Sairaanhoitajan ei ehkä pidä osallistua perushoitoon eikä lähihoitajalta pidä vaatia liian vaativaa hoitotyötä. Johtamiskysymys.
Itse olin suht. vähän aikaa sairaanhoitajana ja nyt puolustan kyllä osaavia lähäreitä, joita on kyllä sairaalaosastoilla. Monesti työnkuvat ovat lähes päällekkäiset vuodeosastoilla,ja joku kokenut lähäri ei kyllä jäänyt hirveästi jälkeen saatika joku 40 vuotta akuuttiosastoilla ja päikyssä tahkonnut kokenut sotaratsu. Itse olin täysi aloittelija. Älkää yleistäkö! Ei tietenkään suoraan amiksesta tullut osaa.
Mainitsisin vielä sen, että ei potilaan perus- ja muuta hoitoa voi täysin eriyttää. Suihkuun tai vessaan avustettaessa voi havainnoida paljon potilaan kuntoutumisesta ja voinnin muutoksesta, haavan paranemisesta, sekavuudesta, tasapainosta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Erikoissairaanhoidon yksiköitä ovat myös keskussairaalat ja käsittääkseni myös aluesairaalat. Näissä kaikissa on paljon töissä sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä. Myös muissa paikoissa , kuon noissa on sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä, esim ensihoidossa. Ensihoitajilla( amk) on myös sairaanhoitajan pätevyys.
Kyllä suurin osa sairaanhoitajista taitaa tehdä vuorotyötä, ja vain vähemmistö päivätyötä.
Tarkoitan tällä vain sitä, että ei vaan kenellekkään jää mielikuvaa, että sairaanhoitajat tekevät vain päivätyötä.
Tosin tuo vuorotyötermikin on joskus hieman tulkinnanvarainen. Olin yhdessä harjoittelussa paikassa, jossa työskenneltiin 7-15 ja 9-17 vuoroissa. Kerran keskustelussa totesin, että onpa kiva, kun on päivätyö, niin mulle rävähdettiin, että tämä ei ole päivätyötä, tämä on vuorotyötä. Noo, teknisesti...
Se oli ennen yleistä ainakin vastaanottotyössä poleilla. Ne on nykyään siirtyneet yleistyöaikaan, jossa aamuliukuma 7-9 ja iltaliukuma 15-18. Yleistyöajassa olevat saa pitää yleensä lounastauonkin vapaasti 11-13 välillä, toki vähennetään työajasta, niin että ei tietenkään joka päivä voi pitää kahden tunnin taukoa.
Sairaanhoitajien kaksivuorotyö on aika yleistä kuitenkin vielä kotihoidossa ja hoivakodeissa. Ei välttämättä tarvitsisi (minusta) niissäkään sairaanhoitajien työpanosta kahteen vuoroon, vaan riittäisi että sairaanhoitaja olisi joka päivä saatavilla.
Ehkä kolmivuorotyö on kuitenkin se, minkä takia nuoret sairaanhoitajat vaihtaa usein työpaikkaa? Kolmivuoro on hankala, jos on perhe ja pieniä lapsia, eikä se kaikille sovi muutenkaan.
Vuorotyö voi olla tosiaan vaativaa mm. yksinhuoltajille, mutta pelkän päivätyön palkka taas niin surkea että välillä on priorisoitava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Ei ole kuin kuusi. Unohdit Porvoon listalta, jossa suurin osa tän keskustelun hoitajista työskentelee.
Ooh, mistä tiedät että suurin osa tän keskustelun hoitajista on Porvoossa? Onko siellä iso sairaala?
Porvoossa on yliopistosairaala. Siellä vuodeosastolla kaikki tehtävät ovat niin vaativia, että ovat liian vaikeita lähihoitajille. Ihan perus suihkutukset ja ruokahuoltokin on vaikeaa, kaikki. Koska kyse on erikoissairaanhoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Kyllä, mutta lähihoitajat eivät osastolla pärjää. On yritetty palkata, mutta työnkuva on niin vaativa etteivät pitkään pysy töissä.
Johdon pitäis miettiä noita teidän työnkuvia tarkemmin. Sairaanhoitajan ei ehkä pidä osallistua perushoitoon eikä lähihoitajalta pidä vaatia liian vaativaa hoitotyötä. Johtamiskysymys.
Itse olin suht. vähän aikaa sairaanhoitajana ja nyt puolustan kyllä osaavia lähäreitä, joita on kyllä sairaalaosastoilla. Monesti työnkuvat ovat lähes päällekkäiset vuodeosastoilla,ja joku kokenut lähäri ei kyllä jäänyt hirveästi jälkeen saatika joku 40 vuotta akuuttiosastoilla ja päikyssä tahkonnut kokenut sotaratsu. Itse olin täysi aloittelija. Älkää yleistäkö! Ei tietenkään suoraan amiksesta tullut osaa.
Mainitsisin vielä sen, että ei potilaan perus- ja muuta hoitoa voi täysin eriyttää. Suihkuun tai vessaan avustettaessa voi havainnoida paljon potilaan kuntoutumisesta ja voinnin muutoksesta, haavan paranemisesta, sekavuudesta, tasapainosta jne.
Öh, siis eikö lähihoitaja osaa havainnoida haavan paranemista, sekavuutta tai tasapainoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Erikoissairaanhoidon yksiköitä ovat myös keskussairaalat ja käsittääkseni myös aluesairaalat. Näissä kaikissa on paljon töissä sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä. Myös muissa paikoissa , kuon noissa on sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä, esim ensihoidossa. Ensihoitajilla( amk) on myös sairaanhoitajan pätevyys.
Kyllä suurin osa sairaanhoitajista taitaa tehdä vuorotyötä, ja vain vähemmistö päivätyötä.
Tarkoitan tällä vain sitä, että ei vaan kenellekkään jää mielikuvaa, että sairaanhoitajat tekevät vain päivätyötä.
Tosin tuo vuorotyötermikin on joskus hieman tulkinnanvarainen. Olin yhdessä harjoittelussa paikassa, jossa työskenneltiin 7-15 ja 9-17 vuoroissa. Kerran keskustelussa totesin, että onpa kiva, kun on päivätyö, niin mulle rävähdettiin, että tämä ei ole päivätyötä, tämä on vuorotyötä. Noo, teknisesti...
Se oli ennen yleistä ainakin vastaanottotyössä poleilla. Ne on nykyään siirtyneet yleistyöaikaan, jossa aamuliukuma 7-9 ja iltaliukuma 15-18. Yleistyöajassa olevat saa pitää yleensä lounastauonkin vapaasti 11-13 välillä, toki vähennetään työajasta, niin että ei tietenkään joka päivä voi pitää kahden tunnin taukoa.
Sairaanhoitajien kaksivuorotyö on aika yleistä kuitenkin vielä kotihoidossa ja hoivakodeissa. Ei välttämättä tarvitsisi (minusta) niissäkään sairaanhoitajien työpanosta kahteen vuoroon, vaan riittäisi että sairaanhoitaja olisi joka päivä saatavilla.
Ehkä kolmivuorotyö on kuitenkin se, minkä takia nuoret sairaanhoitajat vaihtaa usein työpaikkaa? Kolmivuoro on hankala, jos on perhe ja pieniä lapsia, eikä se kaikille sovi muutenkaan.
Vuorotyö voi olla tosiaan vaativaa mm. yksinhuoltajille, mutta pelkän päivätyön palkka taas niin surkea että välillä on priorisoitava.
Kyllä ne ilta-, yö-, ja lauantailisät on surkeita. Ainoat, mistä tienaa on ne pyhätyöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teen kolmivuorotyötä esh:ssa. Hoitajarerurssia on tänä vuonna pienennetty entisestään (jee) ja tänä kesänä koko pakka levisi, kun potilasmäärät räjähtivät käsiin eikä sijaisia saa, ei niin pitkiin eikä lyhyisiinkään sijaisuuksiin. Me kiltit hoitajat venymme ja paukumme ja omaltakin osastolta on useampi hoitaja jo lähdössä syksyllä, ja suurin piirtein kaikki muutkin ovat lopen uupuneita. Tauot jää pitämättä, sillä työt on tehtävä, sillä ei minun potilaistani huolehdi kukaan muu sillä välin kun minä syön lounasta. Enkä minä halua jättää seuraavalle vuorolle kasapäin ylimääräisiä töitä, koska tiedän heillä olevan enemmän kuin tarpeeksi omiakin hommia. Ei voi voittaa.
Itse pidän hoitotyöstä kovasti, silloin kun hoitajia on riittävästi ja homma pelaa.
Mutta: On se helvetti, kun ei saada näitä tietojärjestelmiä sellaisiksi, että ihan turha kirjaaminen ja klikkailu saataisiin järkeistettyä. Ei jumalauta, miten ärsyttää kirjata samaa saakelin asiaa usealle sivulle. Kuuhun pääsee kohta se Pihtiputaan mummokin, mutta tietojärjestelmät on kuin viisivuotiaan sanapeliä. En käsitä en. Ei edes sellaista yksinkertaisuutta kuin hakutoimintoa oli potilastietojärjestelmässä.
Sitten tämä tasapäistäminen palkan suhteen sekä uramahdollisuuksien puuttuminen. Siihen minusta pitäisi vihdoin saada jonkinlainen muutos. Brittien malli esimerkiksi, siellä on tasot eri osaamisille ja eri palkkahaitarit niille. Eli kokemuksen ja lisäkoulutuksen myötä siirryt seuraavalle tasolle. Ei sielläkään palkat päätä huimaa, mutta ainakin fiksuille, osaaville ja ahkerille on mahdollisuuksia edetä. Täällä sitä oikeasti puurretaan 30 vuotta eikä kerry muuta kuin ikälisät.
Olen itse hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta minäkään en meinaa jaksaa. Kotona ei ole enää pieniä lapsia, mutta silti tuntuu, että kotona käyn vain lepäilemässä ja valmistautumassa seuraavaan vuoroon. En pysty enää nukkumaan kunnolla, kun stressi ja huonosti suunnitellut työvuorolistat ovat pilanneet yöunet. Pelkään koko ajan, että teen virheen, annan väärän lääkkeen, jätän jotain tekemättä, että en pysty olemaan joka potilaan luona samaan aikaan. Kaikki kun haluavat jotain. Ei esh:ssa ole potilaita, jotka eivät hoitoa tarvitse. On jätettävä pois potilaan ohjausta, henkistä tukea, perushoitoa. Milloin on aikaa suihkuttaa, tarkistaa ihon kunto, hoitaa suu? Saati, että voisi suorittaa koulutuksia. Koko ajan asiat muuttuu ja iso myllerrys on jatkuvasti päällä. Johtoporras rakastaa kaikenlaista kehittämistä, enkä ole sitä vastaan, mutta tuntuu että tässä vaan pyörii mukana ehtimättä omaksua yhtään mitään. Teen parhaani ja tunnen olevani huono hoitaja. Tein vähän aikaa osa-aikaista ja silloin jaksoin paljon paremmin. Mutta mikä järki siinä on, että hyväkuntoinen työikäinen ei jaksa tehdä kokonaista työaikaa?
Brittimalli on hyvä. Aussimalli ehkä vielä parempi. Suomen malli on huono, mutta epäilen että paljonko uramallia parantamalla voi vaikuttaa nuorten sairaanhoitajien pysymiseen alalla. Näyttävät olevan hyvin pitkälti ulkomaalaisten hoitajien varassa myös Ausseissa ja Briteissä.
Vaikuttaa että te tarvitsisitte sinne pari lähihoitajaa lisää, jotta sairaanhoitajan ei tarvitsisi stressata tekemättömistä suihkutuksista.
Kyllä, mutta lähihoitajat eivät osastolla pärjää. On yritetty palkata, mutta työnkuva on niin vaativa etteivät pitkään pysy töissä.
Johdon pitäis miettiä noita teidän työnkuvia tarkemmin. Sairaanhoitajan ei ehkä pidä osallistua perushoitoon eikä lähihoitajalta pidä vaatia liian vaativaa hoitotyötä. Johtamiskysymys.
Itse olin suht. vähän aikaa sairaanhoitajana ja nyt puolustan kyllä osaavia lähäreitä, joita on kyllä sairaalaosastoilla. Monesti työnkuvat ovat lähes päällekkäiset vuodeosastoilla,ja joku kokenut lähäri ei kyllä jäänyt hirveästi jälkeen saatika joku 40 vuotta akuuttiosastoilla ja päikyssä tahkonnut kokenut sotaratsu. Itse olin täysi aloittelija. Älkää yleistäkö! Ei tietenkään suoraan amiksesta tullut osaa.
Mainitsisin vielä sen, että ei potilaan perus- ja muuta hoitoa voi täysin eriyttää. Suihkuun tai vessaan avustettaessa voi havainnoida paljon potilaan kuntoutumisesta ja voinnin muutoksesta, haavan paranemisesta, sekavuudesta, tasapainosta jne.
Öh, siis eikö lähihoitaja osaa havainnoida haavan paranemista, sekavuutta tai tasapainoa?
Itse ole töissä erikoissairaanhoidossa, vaativassa vaövontahoitotyössä. Kokonaisvastuu potilaasta on sh:lla ja vastuu lääkehoidosta, muuten ei työt juuri eroa meillä.. Mielelläni teen työtä meidän kokeneiden lähihoitajien kanssa, ovat suoerammattilaisia ja yhteistyön tekeminen on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin ammattia sairaanhoitajasta yrittäjäksi. Syyt olivat selkeät: ensimmäiseksi vuorotyö. Se yksikseen vei kaikki mehut, yövuorot ei yksinkertaisesti sopinut minulle. En tottunut siihen edes kymmenessä vuodessa. Aamuvuorot olivat parhaita ja sopivat hyvin lasten kasvattamisen kanssa. Iltavuorot menettelivät, mutta miehen piti lopettaa harrastuksensa, että hän jäi kotiin hoitamaan lapsia. Päiväkoti-ikäistä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. Arki-viikonloppurytmikin meni ihan selaisin. Toiseksi ainainen kiire ja hoitajaresurssien vähentäminen. Alkuaikoina iltavuoroissa oli aina 9 hoitajaa ja yövuoroissa 6 hoitajaa. Silloinkin oli kiireistä ja viikonloppu illat ja yöt oli se aika, jolloin osastolle saapui eniten potilaita päivystyksestä. Vuosien aikana iltavuoron hoitajat vähennettiin yhdeksästä viiteen ja yövuoron hoitajat kuudesta kolmeen. Itku tuli monena yönä. Vastuu on hirveä ja jokaiselle potilaalle olisi pitänyt taata hyvä ja oikea hoito. Viikonloppuöisin uusia potilaita saapui virtana, huonepaikkoja ei ollut. He joutuivat käytävillä odottelemaan, että joku ehtisi ottamaan heidät vastaan, kirjaamaan heidät järjestelmiin, lukemaan potilastiedot läpi ja lääkitsemään heidät oikein. Sillä aikaa kun hoidat yhden asoita, kolme uutta potilasta saattoi tulla lisää. Yövuoron kolme hoitajaa ei mitenkään ehtineet hoitaa kaikkia potilaita ja vaaratilanteitakin sattui, jopa kuolemia. Kuuden hoitajakin oli vaikea selvitä yöstä kunnialla. Arkiöinä muutama hoitaja olisi riittänyt, viikonloppuisin ei mitenkään. Kolmantena syynä oli oma perhe. Lapseni eivät edes nähneet minua kovin usein, koska olivat päivät päiväkodissa, illat isän kanssa ja kun tulin iltavuorosta kotiin niin he jo nukkuivat. Päätin, että nyt sai riittää. Halusin tuntea lapseni ja heidän tuntevan minut. Itsekkäästi toivoin, että heille jäisi jotain lapsuusmuistoja myös minusta eikä pelkästään isästä. Vaikka pidinkin työstäni ja potilaista ja tunsin oikeasti olevani hyvä työssäni niin paloin loppuun. Henkinen ja fyysinen koetus oli minulle liikaa. Kuinka monta kertaa harmittelin kun potilas ei saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa koska meidän kädet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Soteuudistusten myötä tilanne on vain pahentunut entisestään ja koronan aikaan en edes ole työskennellyt. Uskon, että osastoilla on entistä hektisempää ja raskaampaa. Olen tyytyväinen, että uskalsin jättää virkani ja hypätä yrittäjyyteen. Nyt olen itse vastuussa työmäärästä ja voin valita olla lasteni kanssa. Kunpa olisin uskaltanut hypätä oravanpyörästä jo aiemmin.
Jokin tässä ei ole uskottavaa. Moni, siis todella moni, lähihoitaja opiskelee sairaanhoitajaksi juuri siksi, että sairaanhoitajana on mahdollisuus tehdä myös päivätöitä. Miksi ihmeessä kukaan sairaanhoitaja muka jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi yötöihin, jotka eivät hänelle sovi?
Minä en ole ainakaan tehnyt sairaanhoitajana koskaan yhtään yövuoroa ja alalla olen ollut jo yli viisi vuotta.
En tiedä, etä missä kermapersetyössä olette, mutta minä olen kohta 30 vuotta ollut sairaanhoitajana yliopistosairaalassa, enkä koskaan ole tehnyt päivätyötä, vaan vuorotyötä. Suurin osa sairaanhoitajista siellä tekee näin.
Olen ollut töissä eri paikoissa, mm. tk:n akuuttipäivystyksessä, psyk.polilla ja nyt viimeksi opiaattiriippuvaisten korvaushoidoissa. En sanoisi että tämä on kermapersetyötä vaikka on päivätyötä. Aamulla ja aamupäivällä annetaan korvaushoitolääkkeitä, otetaan seuloja ja seurataan potilaiden vointia. Iltapäivällä jaetaan seuraavan päivän annokset ja tehdään lääketilaukset. Välissä muutama oman potilaan vastaanotto, lääkärikonsultaatio, yhteydenpitoa apteekkiin, vankilaan, riseen, sossuun. lastensuojeluun, toisen kunnan korvaushoitoyksikköön, tiimikokous, kuntoutussuunnitelmien päivitystä ja uusien hoitoon haluavien arviointia. Tervetuloa kokeilemaan. Mieti sitten uudestaan, onko kermapersetyötä vai ei.
Tiesitkö, että vaikka sinä olet töissä yliopistosairaalassa, niin suurin osa sairaanhoitajista on töissä muualla kuin yliopistosairaaloissa, joita ei Suomessa edes montaa ole. Onko niitä jopa viisi?
Joo, viisi on. Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Kuopio.
Erikoissairaanhoidon yksiköitä ovat myös keskussairaalat ja käsittääkseni myös aluesairaalat. Näissä kaikissa on paljon töissä sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä. Myös muissa paikoissa , kuon noissa on sairaanhoitajia, jotka tekevät vuorotyötä, esim ensihoidossa. Ensihoitajilla( amk) on myös sairaanhoitajan pätevyys.
Kyllä suurin osa sairaanhoitajista taitaa tehdä vuorotyötä, ja vain vähemmistö päivätyötä.
Tarkoitan tällä vain sitä, että ei vaan kenellekkään jää mielikuvaa, että sairaanhoitajat tekevät vain päivätyötä.
Tosin tuo vuorotyötermikin on joskus hieman tulkinnanvarainen. Olin yhdessä harjoittelussa paikassa, jossa työskenneltiin 7-15 ja 9-17 vuoroissa. Kerran keskustelussa totesin, että onpa kiva, kun on päivätyö, niin mulle rävähdettiin, että tämä ei ole päivätyötä, tämä on vuorotyötä. Noo, teknisesti...
Se oli ennen yleistä ainakin vastaanottotyössä poleilla. Ne on nykyään siirtyneet yleistyöaikaan, jossa aamuliukuma 7-9 ja iltaliukuma 15-18. Yleistyöajassa olevat saa pitää yleensä lounastauonkin vapaasti 11-13 välillä, toki vähennetään työajasta, niin että ei tietenkään joka päivä voi pitää kahden tunnin taukoa.
Sairaanhoitajien kaksivuorotyö on aika yleistä kuitenkin vielä kotihoidossa ja hoivakodeissa. Ei välttämättä tarvitsisi (minusta) niissäkään sairaanhoitajien työpanosta kahteen vuoroon, vaan riittäisi että sairaanhoitaja olisi joka päivä saatavilla.
Ehkä kolmivuorotyö on kuitenkin se, minkä takia nuoret sairaanhoitajat vaihtaa usein työpaikkaa? Kolmivuoro on hankala, jos on perhe ja pieniä lapsia, eikä se kaikille sovi muutenkaan.
Vuorotyö voi olla tosiaan vaativaa mm. yksinhuoltajille, mutta pelkän päivätyön palkka taas niin surkea että välillä on priorisoitava.
Jeps, olet asian ytimessä. Jotta sairaanhoitajan päivätyöstä saatava palkka voisi olla parempi, niin pitäisi eriyttää sairaanhoitajan ja lähihoitajan tehtäviä. Niin kauan kuin sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekee samoja töitä, kuten vuodeosastoilla, kotihoidossa ja hoivakodeissa näyttäisi olevan, niin ei kannata sairaanhoitajien haaveilla mistään isommista palkoista. Ei noista perushoidon hommista muuallakaan tuon enempää makseta, mutta muualla ne ei olekaan sairaanhoitajan töitä.
AP:lle lyhyesti: on totta. Sairaanhoitajien lisäksi sairaaloista lähtee labra-ja röntgenhoitajat. Nyt on niin hyvin töitä tartunnanjäljityksessä, rokotushommissa ja yksityisellä puolella, niin onkin oikeastaan hölmöä pysyä kannattelemassa kaatuvan talon seiniä. Ja kun tämä korona hiipuu vuosien saatossa, eikä rokottajia enää tarvita massoittain, niin tavallisia sh-paikkoja kyllä löytyy sairaaloista, ei tarvitse pelätä jäävänsä työttömäksi.
Muistakaa muutkin terveydenhuollon ammattiryhmät, jotka ovat ahdingossa. Olemattomilla resursseilla hirveät vaatimukset. Esim. Hus-alueen diagnostiikkakeskuksessa on tällä hetkellä jonossa 18 000 analysoimatonta koronavirusnäytettä. Myös laboratorioalan ammattilaiset nostaa tällä hetkellä kytkintä, ja työvoimapulaa on muutenkin ollut jo useita vuosia. Ei hyvä yhtälö!