Miehen veljen lapset paljon mummolassa, meidän lapset ei ikinä..

Joo, kyllä tuntuu itsestäkin epäreilulta kun jouduimme viemään lapset yöhoitoon kun olin työssäoppimassa ja mieskin yötöissä samaan aikaan.

Nyt sisko opiskeli ja ei raskinu viedä pienintä päivähoitoon joten mummo hoiti lapsia. Minä kun kysyin pari kertaa hoitoapua niin ei kiinnostanut.

Mun ystävällä oli samantyylinen tilanne. Hänellä kaksi lasta ja juoppo mies. Ikinä ei saanut lapsiaan vanhemmilleen hoitoon, kun sisaren kaksi lasta olivat siellä aina. Lastenlapset olivat suunnilleen saman ikäisiä keskenään, mutta eivät sitten paljon toisiaan pieninä tavanneet, kun toiset olivat aina mummolassa eikä sinne enää mahtunut.

Että sapetti ystäväni puolesta! No, nyt lapset ovat jo isoja kaikki, mutta yhä nuo ystäväni lapset ovat kaukaisia isovanhemmilleen, mutta eivät nuo serkuksetkaan enää käy mummolassa, kun on omat menot tärkeämpiä.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:12"]Joo, kyllä tuntuu itsestäkin epäreilulta kun jouduimme viemään lapset yöhoitoon kun olin työssäoppimassa ja mieskin yötöissä samaan aikaan.

Nyt sisko opiskeli ja ei raskinu viedä pienintä päivähoitoon joten mummo hoiti lapsia. Minä kun kysyin pari kertaa hoitoapua niin ei kiinnostanut.

[/quote]

On voinut tässäkin tapauksessa mummo olla väsynyt jo siskosi lasten hoidosta...

"Minusta kai oli lapsena ihan parasta olla mummolassa silloin, kun siellä oli serkkujakin! Ja olemme serkkujen kanssa läheisiä vieläkin. Olisi kamalaa, jos vanhempani olisivat olleet puolestamme niin mustasukkaisia isovanhempien huomiosta, ettei samaan aikaan serkkujen kanssa olisi voinut mummolaan mennä.

Ja ap:n tapauksen taloudellisista hyödyistä huolestujille: Se veljen perhehän saattaa vaikka maksaa isovanhemmille lasten hoidosta, esim ovat hakeneet yksityistä hoidon tukea ja maksavat sen isovanhemmille.!

Tällainen serkkusarja ( noin monta pientä lasta ja täysaikaisesti vahdittavaa ) olisi kyllä melkoinen haaste samaan aikaan hoidettavaksi, vaikka olisi miten virkeät isovanhemmat! Itse en ainakaan ottaisi vielä samaan aikaan hoidettavaksi. Isompina sitten tietysti jo eri juttu.

Kuulin omalla työpaikallani mummojen puhuvan, että ei omien lastenlasten hoitopyynnöistä voi kieltäytyä. Vaikka kuinka väsyttäisi tai olisi muuta, niin ei on mahdoton sanoa. Ei kauhean tavoiteltavaa tämäkään...

Itselläni tulee vastaavankaltainen tilanne mieleen ystäväpiirissäni. Ystäväni siskon lapset ovat aina heidän äidillään hoidossa, ystäväni lapset taas eivät "kun ei ehdi eikä jaksa". Tähän on pohjalla oikeastaan kaksi syytä 1. Sisko on kuopus, jota vanhemmat ovat pienestä pitäen vähän lellineet. Isompi taas on heidän mielestään aina pärjännyt ihan itsekkin aivan hyvin. 2. Tämän siskon miehen vanhemmista ei oikein ole lapsenkaitsijoiksi, sen sijaan ystäväni miehen vanhemmat voivat toisinaan katsoa lasten perään. Joten käytännössä siskon lapset ovat usein mummolassa äidinäidin luona, ystäväni lapset sen sijaan mummolassa isänäidin luona.

Oi kiitos etten ole ainut! Mutsini 66v joutuu hoitaa veljeni 12v tyttöä lähes joka päivä! On kipeänä tai pelottaa koulun jälkeen olla yksin, milloin on liian kylmä mennä pyörällä kouluun se kilometri tai on hammaslääkäri nii pitää kyytsätä.... Herranjestas 12v ja mummo joutuu pyöräillä 8km matkan kun 12v ei jaksa polkea pyörällään!!!
Mä harvoin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa kysyn jos voi mummo katsoa mun lapsia et käyn vaatekaupassa (sovitukset) niin arvatkaapa vaan jaksaako. Kun odotin toista lastani niin marisi et "minä en sitten kahta hoida" p#skat! Ei hoitanut edes yhtä 5veetä kuin kolme kertaa kun 12v tarvii niin paljon hoitoa.

Vähän et ei tartte auttaa

Joo, eräs sukulaispariskunta pitää isovanhempia hoitoautomaattina. Dumppaavat vauvan sinne välillä hoitoon iltaisin klo 20.45 ja olettavat että isovanhemmilla on vauvalle vaipat ja korvikkeet valmiina oottamassa. Siinä sitten vaari ajelee ympäri juuri sulkeutuvia kauppoja ja huoltoasemia että just oikeeta Nannia löytyy sillä aikataululla. Muutenkin tuolla pariskunnalla on elämänhallinta ihan hukassa, mutta en tiiä miksi isovanhemmat tukee tuota sekoilua.

Tuttua, niin tuttua tuo suosiminen... Mutta syynä on ehkä tässä tapauksessa ylikiltit isovanhemmat, jotka eivät kehtaa kieltäytyä näistä kaikkien lomien ja viikonloppujen hoitoautomaattina olemisesta.

Siskoni maksavat lastenhoitopalvelusta. Kahden lapsen hoitamisesta äitini saa palkkaa 400 e/kk. En pysty kilpailemaan noilla hinnoilla ja etsin avun muualta.

Hyi,kun ajattelen tuota mummoksi tuloa. Tässä kun lapset on murrosiässä, haaveilee monesti siitä ajasta, että kun ovat muuttaneet pois, on vihdoin aikaa itselle. Tässä kun elää tätä kahden tulen välissä elämistä, eli hoitaa omia vanhempia ja lapsiaan, on aika poikki.

Jos tähän vielä joskus tulee joku vieras nainen päsmäröimään, mitä saan tehdä omalle ajalleni, kun olen eläkkeellä, taidan harkita jonnekin Espanjaan muuttoa loppuvuosiksi.

Sinä olet kateellinen, mutta oikeasti epäreiluahan tuo on.  Onko sinun miehesi rooli vanhempien suhteen se, että hän auttaa vanhempiaan, eivät vanhemmat häntä? 

Yllättävän paljon on niitä isovanhempia, jotka ottavan vain jonkun lapsen lapsia yökylään, mutta eivät jonkun toisen. Joskus asiaa selittää se, että lapsilla on eri isä tai eri elämäntilanne muuten.

Kertoisiko joku palstaileva av-mummo, miksi he eivät ota joitakin lapsenlapsia koskaan yökylään. Onko se hyvä syy, että ette osaa sanoa EI sille vaativalle lapsella ja sitten ette oikeasti jaksa enää toisen lapsia?

Nyt jo yläasteikäinen lapsi on ainoa lapsenlapsi joka käy kummassakin mummolassa yhden yön viikosta. Toisessa mummolassa ei käy ollenkaan muut lapsenlapset eikä edes lapset. Välit tulehtuneet jo vuosia sitten.

Äitini haluaa pitää lastani, on aina halunnut. Ei hän mikään taakka siellä ole. On mummolle apuna ja seurana. Muut lapsenlapset käy suunnilleen syntymäpäivillä ja äitienpäivänä ja senkin ajan mankuvat koska lähdetään.

Yökylään on mummo heitäkin pienempinä pyytänyt mutta eivät ole koskaan oikein viihtyneet kun kotona on vimpan päälle pelit ja hilavitkuttimet joita ilman elämä on ihan tylsää.

Keskimmäinen sisaruksistani on katkera mummon ja lapseni läheisistä väleistä mutta minkäs teet. Väkisinkö äitini pitäisi siskon lapset sinne raahata ja kuunnella sitä marinaa ..

Minä tunnen viiltävää kateutta joka kerta, kun kuulen että miehen vanhemmat ovat hoitamassa miehen siskon lasta tai kun tämä lapsi on heillä hoidossa. Varsinkin tänä kesänä miehen sisko on tarvinnut apua (jopa minä tajuan sen kaiken tämän kateellisuuden läpi), ja hän saa sitä sekä omilta vanhemmiltaan että miehensä vanhemmilta. 

Myös meidän kaksi lastamme näkevät miehen vanhempia jonkun verran ja he ovat siellä olleet yötä sekä niin että me olemme sitä pyytäneet, että pyydettyinä. Ei siinä mitään. Yritän tulla anopin kanssa toimeen parhaani mukaan, vaikka tiedostan etten ole ihmisistä kaikein helpoin. 

Mutta tämä kateus. Huoh. Minulla ei itsellä ole tukiverkkoja isääni lukuunottamatta ollenkaan. Isäkään ei hoida pitkiä aikoja (muutaman tunnin), mutta auttaa kuitenkin minkä pystyy. Ei vain jaksa paljoa, enkä minä ole yli vuoteen kehdannut juuri pyydellä. Äitiä minulla ei ole, hän lähti kun olin pieni. Se tästä niin kipeää tekeekin! Joskus toivoisin, että anoppi sanomatta ymmärtäisi millaista minulla on ja ottaisi "siipien suojaan", mutta toisaalta tiedän ettei sellaista tapahdu kuin elokuvissa. 

Olen kateellinen. Katselen miehen perheen elämää kuin jotain näytelmää, se tuntuu niin vieraalta että toiset tulee ja auttaa, tädit ja sedätkin. Ei minua vain :(

Sama täällä. Epäreilua todellakin, mutta minkäs teet kun vain toista sisaruksista halutaan auttaa ja hänen lapsen kanssaan viettää eniten aikaa / hoitaa. Meidän lapsemme ei ole ollut ikinä hoidossa, miehen sisaruksen lapsi käsittääkseni päivittäin.

Paska, epätasa-arvoinen anoppi siis minulla, ajoittain olen ollut hyvinkin katkera mutta oman mieleni vain siinä pahoitan, joten helpompi todeta, että en tarvi tuollaisia ihmisiä elämääni ja jättää koko ihminen omaan arvoonsa. Vaikka loukkaahan se, kun toimet kohdistuvat omaan lapseen/lapsiin.

Isovanhemmuussuhteesta tulee etäinen ja se on vain häneltä pois. Jossain vaiheessa valitettavasti lapset tajuavat epätasa-arvoisen kohtelun itse, joten parempi pitää pientä välimatkaa, se nimittäin ei ole arvo jota haluan lapsilleni opettaa.

95, olet kokenut lapsena hylätyksi tulemisen ja sen takia katsot monia ihmissuhteitasi "sivustakatsojana". Tutustupa tunnelukkoihin! Netistä löytyy testejä, joilla voit testata tunnelukkoja.

Jos sinulla on ihan ok välit appivanhempiisi, rohkaisin pitämään yhteyttä, kysymään kylään, tarjoutumaan itsekin auttamaan. Voisi olla, että kokisit itsesi enemmän perheenjäseneksi antautumalla "tyttäreksi" miehesi perheeseen.

Yksi saman asian kanssa painiskeleva

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 21:21"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 15:26"]

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 14:51"]Ihan oikeastiko ihmiset kadehtii tällaistakin. Meidän lapset ei ole olleet ikinä mummolassa. Siskoni lapsia vanhemmat hoisi aina lomat. Omat lapset ovat kuitenkin tosi läheisiä isovanhemmille, mutta siskon lapset eivät. Heitä hoidettiin ja kun kasvoivat isoiksi, ei lapsenlapsia enää mummi ja pappa kiinnostanut. Me olemme käyneet perheenä mummolassa ja en ole koskaan apua pyytänyt, kun olemme kyllä jaksaneet lapset hoitaa itse. Taitaa olla vielä niin, että meidän lapset on mummille (isäni on jo kuollut) paljon rakkaampia, kuin ne, joita hoisivat paljon ja pitkiä aikoja esim. kesälomalla. Kateellisuus syö vain energiaa itseltä ja kannattaa miettiä, tuhlaako elämän sellaiseen. Itselleen sillä vain hallaa tekee. [/quote] Helppo sanoa, kun sinun lapset ovat niitä rakkaampia. Kyllähän se loukkaa ja paljon, jos isovanhempi ei ole millään tavalla kiinnostunut minun lapsistani, toisen lapsista senkin edestä vaikka samalla viivalla pitäisi olla. Ei siitä hyötyä olekaan, mutta kun se LOUKKAA. Minua ja myös lapset tulevat kasvaessaan tajuamaan eriarvoisen kohtelun, kuka sellaista omalle lapselleen toivoo, että joku osoittaa heidän olevan huonompia tai vähemmän tärkeitä :( Varsinkin jos se olisi ainoa lähellä asuva "tukiverkosto". Tukiverkostojen puuttuminen jo itsessään on toisinaan todella rankkaa. Ulkopuolisen avun palkkaamiseen kynnys on korkea, kuka nyt vieraan ihmisen haluaa lapsensa hoitajaksi edes kerran viidessä vuodessa.

[/quote]

Isoäitinä on pakko todeta, että rakkailla lapsenlapsilla on  ne mukavimmat vanhemmat. Meillä toinen miniä on supernipo viivottimellajakaja, joka laskee kello kädessä, miten monta minuuttia toisen poikani lapsi istuu sylissäni ja sitten kantaa omansa tilalle täsmälleen yhtä pitkäksi ajaksi, että olisin varmasti tasapuolinen. Lahjoista haluaa nähdä kuitit, että voi olla varma, että ketään ei lellitä. Tämä miniä vahtii haukkana, että en anna lapsille mitään kiellettyjä välipaloja ja on tuonut jääkaapin oveen listan siitä, mitä heidän lapselle saa antaa ja koska. Toinen miniä ottaa asiat asioina, antaa minun tehdä tavallani ja vähät välittää lahjojen arvosta, kunhan ne on lapselle mieluisia.

En ota hoitoon kuin kivan miniän lapsen, koska systeemi toimii niin päin, että minä saan itse päättää, koska ja miten pitkäksi ajaksi ja perhe sitten katsoo, sopiiko heille vai ei. Toista lapsenlasta ollaan tarjoamassa tämän tästä, kun on treffit miehen kanssa, halutaan shoppailla tai olisi muuten vain kiva olla kahdestaan. Silloin ei kysellä, onko minulla työvuoroa vai ei.
[/quote]
Eli sinun mielestäsi vika on minussa ja miehessäni?

En ole ikinä kritisoinut anopin toimia, tyrkyttänyt lastani, nipota asioista, vaikka vältämme esimerkiksi kariesta viimeiseen asti en koskaan mainitse asiasta anopille kun syöttää vaikkapa omaa ruokaansa lapselle (vaikka meidän kolmen vuoden työ menee parhaillaan hukkaan). Olen aina ystävällinen ja iloinen, autan tarvittaessa.
Itseasiassa anoppi vaikuttaa kateelliselta ydinperheestämme, taloudellisesta tilanteestamme, matkustelustamme, jne. Niitäkin aiheita vältän puhumasta, ettei tule kellekään paha mieli.

Ehkä minun pärstäni ei sitten vain miellytä, ja hän ei minua sen takia halua auttaa. En tiedä, eikä oikeastaan kiinnosta enää. Turha odottaa sitten vanhana hoitoapua itselleen, sanonpahan vain.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 10:00"]

Minä tunnen viiltävää kateutta joka kerta, kun kuulen että miehen vanhemmat ovat hoitamassa miehen siskon lasta tai kun tämä lapsi on heillä hoidossa. Varsinkin tänä kesänä miehen sisko on tarvinnut apua (jopa minä tajuan sen kaiken tämän kateellisuuden läpi), ja hän saa sitä sekä omilta vanhemmiltaan että miehensä vanhemmilta. 

Myös meidän kaksi lastamme näkevät miehen vanhempia jonkun verran ja he ovat siellä olleet yötä sekä niin että me olemme sitä pyytäneet, että pyydettyinä. Ei siinä mitään. Yritän tulla anopin kanssa toimeen parhaani mukaan, vaikka tiedostan etten ole ihmisistä kaikein helpoin. 

Mutta tämä kateus. Huoh. Minulla ei itsellä ole tukiverkkoja isääni lukuunottamatta ollenkaan. Isäkään ei hoida pitkiä aikoja (muutaman tunnin), mutta auttaa kuitenkin minkä pystyy. Ei vain jaksa paljoa, enkä minä ole yli vuoteen kehdannut juuri pyydellä. Äitiä minulla ei ole, hän lähti kun olin pieni. Se tästä niin kipeää tekeekin! Joskus toivoisin, että anoppi sanomatta ymmärtäisi millaista minulla on ja ottaisi "siipien suojaan", mutta toisaalta tiedän ettei sellaista tapahdu kuin elokuvissa. 

Olen kateellinen. Katselen miehen perheen elämää kuin jotain näytelmää, se tuntuu niin vieraalta että toiset tulee ja auttaa, tädit ja sedätkin. Ei minua vain :(

[/quote]

Katso peiliin. Itsekin myönsit, että et ole helppo ihminen. Miksi miehen vanhempien pitäisi tehdä elämästään helvettiä sinun taka ja hoitaa lapsiasi ja kuunnella sinun haukkuja ja natinaa.

Ihmiset auttaa mukavia ihmisiä, joilta saa takaisinkin jotain. Itse ainakin väsyn niihin, jotka huutaa koko ajan apua, mutta heiltä ei saa mitään. On kun pohjattomaan kaivoon lappaisi tavaraa ja haukut ja valittamista saa vain palkaksi

Ota etäisyyttä ja hanki muualta hoitaja. Tein niin, lapset ovat nyt isoja (7, 12 ja 16) eivätkä käy mummolassa, enkä patista. Älkää käykö siellä muutenkaan, älkääkä autelko missään. Heidän valinta.

Kukin tavallaan.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 10:17"]Taitaa olla niin, että isovanhemmat eivät pidä näistä teidän lapsistanne? Tai ainakin veljen lapset ovat mukavampia. Peiliin katsomisen paikka on nyt kyllä tämä. Ei voi syyttää kuin itseään, jos kasvattaa epämiellyttäviä / inhottavia lapsia.
[/quote]
No ei itseasiassa ole.
Meillä lapsi on poikkeuksellisen hyväntuulinen ja kiltti lapsi, sellainen peruspositiivinen (saan siitä myös kommenttia jatkuvasti), huomattavasti helpompi kuin sisaruksen.

Anoppi kyllä pitää lapsesta kauheasti, nähdessä kyllä antaa huomiota mutta ei panosta millään tavalla, että tapaisi häntä säännöllisesti, kun kaikki aika menee toiseen lapsenlapseen.

Tämä teidän "katsokaa peiliin" ei nyt oikein toimi.