Miksi olen edelleen sinkku:
- En ole kovin hyvässä kunnossa. Olen tosin alkanut treenaamaan ja tavoitteenani on olla huippukunnossa ensi kesänä. Treeni on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin ja motivaatio on korkeammalla kuin koskaan!
- En ole syönyt tarpeeksi terveellisesti. Tähän olen tuon treenin ohella tekemässä muutoksen. Säännöllisemmät ruoka-ajat, ravitsevampaa ruokaa ja enemmän vihanneksia.
- En ole ollut tarpeeksi sosiaalinen. Minulla on aika vähän kontakteja työtoverien ja vanhempieni lisäksi. Entiset kaverisuhteet ovat hiljentyneet kun monilla on nyt meneillään uusi elämänvaihe ja joillain on jo perheitä tai ovat muuttaneet työn perässä muualle. On nyt aika taas aktivoitua ja tehdä enemmän sosiaalisia asioita vapaa-ajalla, jotta voin tavata uusia ihmisiä ja saada uusia kavereita.
Tässä ne suurimmat syyt miksi olen edelleen sinkku. Haluan kuitenkin tehdä tähän muutoksen. Toivottavasti esim. 12 kuukauden päästä olen edennyt tavoitteissani:)
N28
Kommentit (16)
Aloitus voisi melkein olla minun kirjoittamani. Hienoa, että haluat tehdä muutoksen. Paljon tsemppiä!
Toinen N28
Oikeasti syy on siinä, että olet palstalla etkä missään tutustumassa ihmisiin.
Oletko siis tekemässä tätä remonttia, koska haluat saavuttaa tietyn kunnon/voida paremmin jne. vai pelkästään koska haluat parisuhteen?
Vinkkinä, että älä muuta elämääsi täysin vain sen potentiaalisen parisuhteen takia. Tee itsekkäästi asioita, joista tulee sulle hyvä ja positiivinen mieli ja kyllä se kumppani löytyy siinä ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti syy on siinä, että olet palstalla etkä missään tutustumassa ihmisiin.
En ole tutustumassa ihmisiin, koska en halua olla siellä tässä olotilassa ja tämän näköisenä. Kun saavutan paremman kunnon niin minulla on enemmän itsevarmuutta sekä enemmän energiaa tehdä asioita ja halua tavata uusia ihmisiä. Tai näin ainakin toivon.
-ap
Ihan hyvä noin muuten mutta tärkein asia deittailussa on olla esillä.
Sen myötä kysyisinkin että oletko rekisteröinyt jo joihinkin näistä:
tinder
bumble
facebook dating
happypancake
happn
suomi24 treffit
Vierailija kirjoitti:
Aloitus voisi melkein olla minun kirjoittamani. Hienoa, että haluat tehdä muutoksen. Paljon tsemppiä!
Toinen N28
Heh, kiitti!
-ap
Itse löysin parisuhteen kun lakkasin "parantamasta" itseäni enkä tehnyt itsestäni sellaista, joka oletettavasti kelpaisi parisuhteeseen. Kelpasin treenaamattomana juuri sairaudesta parantuneena parisuhteeseen oikeasti hyvän miehen kanssa.
N31
Huoh, taas näitä jotka näkevät ihmiselämän loputtomien itsensäkehittämisprojektien jatkumona....Eläkää saatana
Aivan samssa tilanteessa olin just sun ikäisenä. Noh, innostuin liikaa voimanostosta, joten painoa on nyt enemmän kuin aloittaessani :(
-M30
Ihmiset tekee tämän täysin saman lupauksen itselleen kahdesti vuodessa
1) Kesällä kun tajuavat olevansa rapakunnossa ja eivät uskalla pukeutua kesäsään mukaisesti
2) UV:nä kun lupaavat kääntävänsä elämänsä ympäri seuraavana vuonna
9 kertaa 10 nämä lupaukset unohtuu aika nopeasti
Kohta 10 vuotta sinkkuna eron jälkeen. Ei vaan rehellisesti kiinnosta minkäänlainen deittailu.
Siis nämä on sun ainoat puutteet ihmisenä? Ja muuten oot täydellinen?
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis tekemässä tätä remonttia, koska haluat saavuttaa tietyn kunnon/voida paremmin jne. vai pelkästään koska haluat parisuhteen?
Vinkkinä, että älä muuta elämääsi täysin vain sen potentiaalisen parisuhteen takia. Tee itsekkäästi asioita, joista tulee sulle hyvä ja positiivinen mieli ja kyllä se kumppani löytyy siinä ohessa.
Vaikka avauksesta voisi päätellä, että teen tämän kaiken vain parisuhteen takia niin tosiasiassa teen tämän nimenomaan sen takia, että voisin paremmin. Kärsin jatkuvasti energiavajeesta enkä vaan jaksa tehdä muuta kuin käydä töissä ja kaupassa. Kaikki ylimääräinen, mukaan lukien sosiaalinen elämä, harrastukset ja deittailu tuntuu jo ajatuksen tasolla todella raskaalta. Haluan siis ensisijaisesti parantaa vointiani ja nostaa energiatasojani. Kun näin olen tehnyt niin jaksan myös sitten olla sosiaalisempi ja deittailla ja tehdä kaikkea muuta hauskaa elämässä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä noin muuten mutta tärkein asia deittailussa on olla esillä.
Sen myötä kysyisinkin että oletko rekisteröinyt jo joihinkin näistä:
tinder
bumble
facebook dating
happypancake
happn
suomi24 treffit
Persaukisten palveluita tuollaiset
Tsemppiä hei! Ensi kesänä vertaillaan rannalla vatsalihaksia;)
T. 27v mies jolla myös elämäntaparemontti käynnis