pahinta mitä asiakas on sanonut/tehnyt sinulle
kaikki jotka on tai ovat olleen asiakspalvelijoita mikä on pahimmat tapauksesi? minulla asiakas höpötti kassaan tullessa kaverinsa kanssa, eikä ottanut kontaktia kysyin haluaako hän yhden aterian? hän vastasi kyllä.mutta vasta kun hän oli maksanut tuotteen tuli minulle huutamaan että oli ostanut 10kerran ruoka kortin.
Kommentit (59)
Olen ollut puhelinmyyjänä, mutta edes siinä ammatissa en ole saanut noin karmaisevaa kohtelua kuin te. :( Jatkuvaa epäystävällisyyttä ja huutamista sai tosin sietää, mutta niistäkin tilanteista pääsi helposti eroon toivottamalla hyvää päivänjatkoa ja katkaisemalla puhelun.
Kesätapahtumassa (ei festarit tai muu vastaava kännitapahtuma) en suostunut myymään lisää lonkeroa vahvasti humaltuneelle asiakkaalle. Asiakas suuttui ja pelkäsin että käy käsiksi, sylki vaan roiskui kun äijä mekasti tiskillä. Inhottava tilanne, olin vasta 18-vuotias eikä ollut kokemusta baarityöstä. Nykyään ei varmaan pelästyttäisi niin pahasti.
20, oli todella törkeää käytöstä myös työpaikaltasi, jos olet kertonut että mies lähentelee. Fiksummat työnantajat olisivat puhutelleet äijää tai ainakin pitäneet sen kaukana susta.
Oksettava äijä.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:37"]
Kirjoitin tuon 20, miksi alapeukkuja? :( toiko on teidän mielestä ihan ok käytöstä?
[/quote] Kenties sun katsotaan provosoineen miehen käytöstä?
[/quote]
En provosoinut, en puhunut miehelle mitään paitsi mitäs saisi olla ja kerroin hinnan. En muuten mitään sille koskaan puhunut, tai edes katsonut sitä. Minulla oli aina hyvin peittävät vaatteet myöskin. En tiedä miksi tekstistäni saisi käsityksen että olisin provosoinut...
Paljon on tullut nähtyä, mutta yksi mieleenpainuva oli, kun vanha äijä tuli kyselemään, että koska pääsen töistä ja paljonko maksaa. Törkeämmäksi tämän teki Se, että olin vasta 16!
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 19:25"]
20, oli todella törkeää käytöstä myös työpaikaltasi, jos olet kertonut että mies lähentelee. Fiksummat työnantajat olisivat puhutelleet äijää tai ainakin pitäneet sen kaukana susta.
Oksettava äijä.
[/quote]
Kyllä oli törkeää käytöstä työpaikaltani joo, kerroin toki pomolle ja muille työntekijöille tästä. Pomoa ei kiinnostanut ollenkaan kun kerroin tästä miehestä, hän oli muutenkin todella ilkeä ja valitti esimerkiksi siitä että olen liian lihava vaikka olin normaalipainoinen ja antoi potkut eräälle naiselle koska ei ollut luuviulu vaikka normaalipainoinen oli hänkin. Oli todella ilkeä pomo kaikin tavoin, laittoi minut esimerkiksi yksin työskentelemään vaikka se oli kiellettyä koska olin työssäoppija ja kun tästä sanoi niin suuttui vaan ja sanoi että on normaalia olla yksin vaikka onkin palkaton... Eikä auttanut jos pyysi neuvoja jne. Muut työntekijät olivat nuoria naisia ja sanoivat vaan jotain että ai harmi kun kerroin miehestä... Eihän se niiden asia ollut puuttua ymmärrän mutta pomon käytös oli kyllä törkeää !
Painu V*****n, Kylläpäs on pyylevä nainen, senkin kyr**än nussima, paholainen jne jne
(olen hoitaja) :)
En myynyt humalaiselle mieskaksikolle olutta. Seurauksena huudot nyrkinheristelyineen "Etkö sä saatanan ämmä oo saanu kyrpää vähään aikaan!?!? Tää kostetaan vielä!" Silloin hieman pelotti..
Että näytän Ice Agen Sid-laiskiaiselta. 5v. lapsi sanoi ja päiväkodissa olen siis töissä.
Kuristanut :( t.hoitaja. älkää ikinä lähtekö tälle alalle!!!
Känninen nainen:"Paljonko sinä saat palkkaa, 1500 euroa?" ja muuta alentuvaa sen jälkeen kun sai mielestään huonoa palvelua kaupassa vaikka humalatilansa esti ymmärtämästä kuinka pullonpalautus toimii. Jäi heittämään sitten tuota settiään kassalle. Oli siis sellainen koulutettu, oikeuksistaan huolta pitävä tapaus.
Känninen nainen:"Paljonko sinä saat palkkaa, 1500 euroa?" ja muuta alentuvaa sen jälkeen kun sai mielestään huonoa palvelua kaupassa vaikka humalatilansa esti ymmärtämästä kuinka pullonpalautus toimii. Jäi heittämään sitten tuota settiään kassalle. Oli siis sellainen koulutettu, oikeuksistaan huolta pitävä tapaus.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 23:19"]Kuristanut :( t.hoitaja. älkää ikinä lähtekö tälle alalle!!!
[/quote]Samassa paikassa työskennellyt myyjä joutui lopettamaan kun kilahtanut asiakas kuristi häntä:(
Eli on mahdollista jopa kaupassa.
Olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja työskentelin kahvilassa, kun siististi pukeutunut, noin 40-vuotias liikemieheltä näyttävä tyyppi tuijotti minua pitkään, kutsui luokseen ja kysyi, olenko harkinnut silikonirintoja. Yöks. Toisen kerran samassa työpaikassa eräs toinen noin 40-vuotias "herrasmies" ihmetteli suureen ääneen, että "Mitä sinäkin nuori nainen teet tällasessa paskaduunissa, kävisit koulua!" Törkeää! Kerroin opiskelevani lukiossa, kuten teinkin, vaikka muistan tuolloin miettineeni, että "ei taida kirjaviisaus olla sinulle tuonut ainakaan järkeä päähän"..
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 20:29"]
Painu V*****n, Kylläpäs on pyylevä nainen, senkin kyr**än nussima, paholainen jne jne
(olen hoitaja) :)
[/quote]
Tuli vaan mieleeni, että ottaen huomioon kellä on lääkkeet (hyvässä ja pahassa) kannattaisi olla soittamatta suutaan hoitajille. Vaikka toisaalta minäkin luotan heidän ammattietiikkaansa, muutoin olisi varmaan aikas monta nukkuvaa potilasta pitkin osastoja ;)
Varmaan se kun olin ollut ystävän kanssa syömässä ja tulin illalla kotiin, niin ykdi asiakas odotti mua kotini rappusilla. Olin aiemmin sillä viikolla ollut eväämässä ko. Henkilön lasten huostaanoton purkua, sillä tilanne ei todellakaan ollut vielä ok.
En tiedä mitä tällä herralla oli mielessään, mutta luojalle kiitos miehrni kaarsi pihaan ennen kuin mitään ehti tapahtua. Poliisit korjasi rähisevän asiakkaan pihaltamme pois.
Asiakas osti Sandellsia eikä Karhua >:(
Ei ehkä pahin, tarjoilijan töissä haukut ja huudot on otettu vastaan, mutta inhottavin oli ehkä opiskellessa, 16 vuotiaana, ensimmäinen työharjoittelu, lähinnä kassaa opeteltiin käyttämään. Nainen ja mies tilaa kaksi keppanaa. En silloin käyttänyt alkoholia, joten en tiennyt mitä tuo tarkoittaa, en ollut koskaan kuullutkaan. Kysyin että "ai mitä" johon vastaukseksi nainen katsoo kuin halpaa makkaraa, ja mies kovaan ääneen ruokaravintolassa " saataisko me joku pätevä tarjoilija?". Sen jälkeen molemmat rupeaa nauramaan ivallisesti, kun lähden hakemaan toista työntekijää. Oli tosi ikävä tilanne ja hävetti sillon..
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:37"]
Kirjoitin tuon 20, miksi alapeukkuja? :( toiko on teidän mielestä ihan ok käytöstä?
[/quote] Kenties sun katsotaan provosoineen miehen käytöstä?