Mitä mieltä Hesarin isovanhemmat/lapsenlapset -keskustelusta?

Likeltä olen seurannut yhtä. Siskoni katkaisi välit äitiin kun muutti pois kotoa kymmenisen vuotta sitten. Syyttää äitiä ihme asioista, mm. juuri tuollasesta tuppautumisesta vaikka on itse se, joka pyysi koko ajan äidin apua lastenhoidossa ja siivouksissa yms. Yritän pysyä riidasta sivussa, mutta taidan olla seuraava siskon tulilinjalla. Sääliksi käy äiti, joka kummiskin hoisi siskon lapsia tod. paljon kun olivat pieniä.

Tässä muuten tuo HS:n juttu. Kuten huomaatte, kympin tulkinta välirikon syistä ei ihan mätsää jutun kanssa. Tietysti jutussa on vain se toinen näkökulma, joten olisi hienoa lukea, mikä on tytärten versio asiassa. Jätin lopusta pois osan, jossa käsiteltiin huostaanoton aiheuttamia rajoituksia tapaamiseen. ap

"

Kun isovanhempaa on kielletty tapaamasta lapsenlastaan, hän ei voi lähettää edes syntymäpäivälahjaa. Asiantuntija ehdottaa, että isovanhempien tulisi saada tapaamisoikeus lapsenlapsiinsa.
MERVI JUUSOLA

Mitä mummi, vävypoika sanoi. Hän soitti synnytyssairaalasta.

Ilo läikähti Annikin rinnassa. Hänen ainoa tyttärensä oli saanut lapsen yöllä. Annikista oli tullut mummi.

Vauva sai nimekseen Viivi. Jo kuuden päivän ikäisenä Viivi oli mummin ja vaarin luona hoidossa, kun vanhemmat kävivät asioilla.

"Hän tapitti minua silmillään ja tutki kasvojani. Haaveilin, että opetan hänet tuntemaan lintuja ja valokuvaamaan", Annikki sanoo.

Viiden vuoden aikana valokuvausta harrastava Annikki ehti ottaa tuhansia valokuvia Viivistä. Tyttärentytär oli melkein joka viikko hoidossa mummolassa.

Sitten kaikki muuttui.

Annikin puoliso ja tyttären isä kuoli. Tytär olisi halunnut, että iso kotitalo myydään, Annikki ei halunnut luopua talosta.

Tytär ilmoitti, ettei halua olla enää tekemisissä äitinsä kanssa.

"Olin aiemminkin saanut tyttäreltäni suutuspäissään lähetettyjä tekstiviestejä, joissa hän ilmoitti, että sinä et ole enää äitini etkä saa tulla meille. Muutaman päivän kuluttua hän kuitenkin aina soitti, että otatteko Viivin hoitoon", Annikki kertoo.

"Ei meillä näistä huolimatta ollut huonot välit. En muista, että hän olisi koskaan arvostellut minun tapaani hoitaa Viiviä."

Nyt tytär lakkasi soittamasta. Sen sijaan temperamenttinen äiti ja tytär vaihtoivat kiivaita tekstiviestejä.

Parin viikon kuluttua Annikille tuli haaste käräjille. Tytär haki lähestymiskieltoa äidilleen.

Oikeudessa Annikki sai vuoden lähestymiskiellon tyttären perhettä kohtaan. Annikin mukaan kielto annettiin tekstiviestien perusteella.

Seuraava vuosi tuntui painajaiselta.

Ikäväänsä helpottaakseen Annikki keräsi tyttärensä perheen valokuvat pois kodin hyllyiltä, mutta nosti ne aina takaisin.

Viivi ja tytär olivat mielessä ensimmäisenä aamulla. Viivin sänky odotti pedattuna kammarissa.

Lähestymiskiellon päättymisen jälkeen Annikki toivoi asioiden muuttuvan. Hän yritti lähettää lapsenlapselleen syntymäpäivälahjan. Paketti palautui postista rypistyneenä.

"Menin Viivin kouluun ja pyysin lupaa lapsenlapseni tapaamiseen. Rehtori ei voinut antaa siihen suostumusta, mutta lupasi toimittaa syntymäpäivälahjan, jos tyttäreni hyväksyy sen. Paketti palautui taas minulle takaisin."

Pian tuli uusi kutsu käräjille. Tytär halusi jälleen saada lähestymiskiellon äidilleen.

Oikeus ei asettanut uutta kieltoa.

Nyt välien katkeamisesta on kulunut viisi vuotta. Sinä aikana Annikki on nähnyt Viivin ja tyttärensä vain ohimennen kaupungilla.

"En tiedä, saanko enää koskaan tavata heitä", hän sanoo.

"Tyttäreni on hyvä äiti. Me molemmat haluamme lapselle hyvää. Hänellä on oma totuutensa asioista ja valta päättää, ketä lapsi saa tavata. Olisi ihanaa, jos hän suostuisi keskustelemaan kanssani."

Välien katkeaminen on surullista paitsi isovanhemmille myös aikuisille lapsille. Tämän on huomannut Kirkkohallituksen perhe- ja parisuhdetyön asiantuntija Minna Tuominen.

Hän kohtaa työssään paljon perheitä, joissa suhde isovanhempiin on katkennut tai katkaistu. Syynä on usein tavallinen riita tai väärinkäsitys, joka olisi todennäköisesti voitu selvittää puhumalla.

Aina välien rikkoutuminen ei johdu edes riidasta. Joskus isovanhempi ei sovi aikuisen lapsensa elämään. Tämä voi olla esimerkiksi "liian maalainen" tai alkoholisoitunut, Tuominen sanoo.

"Isovanhemmat surevat sitä, etteivät he näe lapsiaan ja lapsenlapsiaan tarpeeksi. Lapsiperheiden vanhemmat puolestaan kokevat olevansa yksin, kun välit isovanhempiin ovat syystä tai toisesta etäiset."

Vaikka isovanhempien ja aikuisen lapsen suhde on kimurantti, sen ei tarvitse Tuomisen mukaan heijastua lapsenlapseen.

"Lapselle pitäisi antaa oikeus luoda oma suhde isovanhempaan. Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde voi olla hyvä, vaikka aikuisen lapsen ja vanhemman suhde olisikin ongelmallinen."

Kirkkohallituksen työryhmä on saanut juuri valmiiksi Isovanhemmuuden palikat -kurssimateriaalin, joka auttaa ikäihmisiä pohtimaan omaa isovanhemmuuttaan.

Jos isovanhempien ja aikuisten lasten välit ovat rikki, apua solmujen avaamiseen on vaikea saada.

"Isovanhemmat voivat ottaa yhteyttä esimerkiksi seurakuntien perheasiainneuvottelukeskuksiin, vaikka ensisijalla jonossa ovat lapsiperheet. Myös diakoniatyöntekijät voivat auttaa", Minna Tuominen sanoo.

Mikään laki ei suojaa isovanhemman ja lapsenlapsen suhdetta. Tuomisella on tähän ehdotus.

"Olisi hyvä, jos isovanhemmilla olisi jonkinlainen tapaamisoikeus lapsenlapsiinsa. Monet perhetilanteet ovat monimutkaisia ja tilanteet yksilöllisiä. Perheitä pitäisi kuitenkin tukea siten, että lapsen etu toteutuu. Mielestäni joskus myös adoptiolasten ja varsinkin huostaan otettujen lasten etu olisi se, että suhde biologisiin isovanhempiin säilyy", Minna Tuominen sanoo.

Tuomisen mukaan välien katkeaminen aiheuttaa ikäihmiselle usein psyykkistä kipua, masennusta ja syömisongelmia.

"Lapsella on oikeus luoda oma käsityksensä isovanhemmasta ja omanlaisensa suhde häneen."

Tuossa on ovi, voit poistua. Tämä on minun kotini, tytär sanoi ja käski äitinsä ulos asunnostaan. Maija oli kuvitellut, että hän tekee tyttärelleen palveluksen viikatessaan pyykit ja siivotessaan tiskipöydän lastenhoidon lomassa. Mutta tytär oli raivoissaan.

"Autoin tytärtäni tosi paljon lastenhoidossa. Minua ei äiti auttanut, kun lapset olivat pieniä. Oma äitini ei myöskään koskaan sanonut, että hän rakastaa minua. Siksi minäkään en osannut sanoa sitä tyttärelleni ääneen, vaan yritin osoittaa rakkauttani teoilla."

Kun tytär katkaisi yhteydenpidon puoli vuotta sitten, Maija haki ammattiapua.

"Minulla oli niin paha olla, että ajattelin hyppääväni kaiteelta jokeen."

Ammattiauttaja sai Maijan ymmärtämään, että hänen täytyy vaihtaa tapaansa osoittaa rakkautta.

Se, mikä Maijasta tuntui auttamiselta, tuntua tyttärestä siltä, ettei äiti kunnioittanut hänen yksityisyyttään, vaan puuttui liikaa kodin järjestykseen ja lasten kasvatukseen.

"Tyttäreni ei halua tekojani, hän haluaa kuulla ääneen, että rakastan häntä."

Maija päätti, että antaa tyttärelleen aikaa ottaa etäisyyttä. Puolen vuoden aikana Maija on nähnyt lapsenlapsensa muutaman kerran ohimennen, viimeksi hautajaisissa. Tyttärentytär käpertyi mummon kainaloon ja itki vuolaasti. Maijasta tuntui, ettei se johtunut ainoastaan hautajaisista, vaan ikävästä.

Viime viikolla Maija soitti tyttärelleen.

"Kysyin, saanko tuoda luokseni unohtuneita tavaroita heidän kesämökilleen. Äiti, ei, sinä et tule tänne, tytär vastasi. Uskon kuitenkin, että välimme parantuvat ajan myötä. Pari vuotta on nyt mennyt näin, että hän räjähtää minulle vähän väliä. Hän kai katkaisee nyt lopultakin napanuoraansa minuun."

Maija on sanonut tyttärelleen, että haluaisi puhua.

"Nyt ei keskustella ja vatvota enää yhtään mitään", tytär huusi.

Hiljattain Maija tapasi eräässä ryhmässä ikäisiään naisia. Hän otti välirikon puheeksi ja yllättyi siitä, että monella muullakin oli sama kokemus.

"Tämä on aika yleistä, siitä ei vain puhuta."

Haastateltavien ja lastenlasten nimet on muutettu. Tapahtumien kuvaukset perustuvat haastateltavien kertomuksiin.

Helsingin Sanomat | 24.7.2014