Käyttäytyminen hautajaisissa.
Hei kaikille. Haluaisin tiedustella Teidän mielipidettänne erääseen asiaan. Pikkusiskoni kuoli pitkäaikaissairauteen vajaa kuukausi sitten. Järjestämme hänelle hautajaiset parin viikon kuluttua. Hautajaiset ovat lähiomaisille, joille jokaiselle on lähtenyt kutsu. Saatettuamme siskoni hautaan, siirrymme muistotilaisuuteen, jossa ruokailemme ja muistelemme läheistämme. Kummastusta on nyt herättänyt siskoni työtoverit. Siskoni työtoveri soitti ja kysyi voivatko he tulla hautajaisiin. Minusta tämä on hyvin outoa käytöstä. Siskoni ei ollut työpaikassaan kahta vuotta pidempää eikä hän juuri koskaan puhunut työtovereistaan eikä hän meille niitä esitellyt. Ja miksi kukaan soittaa, tunkeakseen tilaisuuteen johon häntä ei ole edes kutsuttu. Mitä mieltä olette, voinko kieltää heitä tulemasta paikalle? Kaikki muut tilaisuudessa tuntevat toisensa ja siskoni vuosien ajalta.
Kommentit (76)
Tietysti voit, sanot vain kohteliaasti että tilaisuus on vain läheisille mutta kiitos osanotostasi.
Voit kieltää heitä tulemasta sanomalla. että muistotilaisuus on järjestetty vain omaisille/läheisimmille.
Et voi kieltää. Siskosi on ollut heille tärkeä. Voot sanoa että tervetuloa kirkkoon mutta muistotilaisuus ja kahvittelu on lähiomaisille sukulaisille. :) niin mekin tehtiin.
Tottakai voit kieltää ja tuskin he haluavatkaan tunkea tilaisuuteen, johon heitä ei haluta. Kannattaa sen sijaan arvostaa sitä, että he haluavat kunnioittaa siskosi muistoa. Se on mielestäni kaunis ajatus. Tarjoa heille vaikka mahdollisuutta lähettää adressi ja kukkia hautajaisiin tai kerro, missä siskon hauta tulee sijaitsemaan, jotta he voivat halutessaan viedä sinne kukkia.
Voimia perheellesi!
Minusta on melko normaali käytäntö, että siunaustilaisuus on avoin kaikille. Sen sijaan muistotilaisuus voi olla suljettu, esimerkiksi vainajan omasta halusta. Usein muistotilaisuus on avoin myös.
Ihan normaalikäytäntö on, että työnantaja lähettää osanottonsa ja usein esim. Esimies tai pienemmissä yrityksissä toimitusjohtaja osallistuu siunaustilaisuuteen. Työsuhteen kestolla ei yleensä ole vaikutusta. Monesti työnantaja järjestää suruliputuksen myös, kaunis tapa.
Otan osaa suruusi.
Tässä on varmaan tapakulttuurien yhteentörmäys ikävällä hetkellä. Toisissa piireissä on tapana pitää hautajaiset kutsumismielessä vapaammin, esimerkiksi siten, että kutsu on hoidettu "julkisena" ilmoituksena ja paikalle saavat saapua kaikki vainajan ystävät ja läheiset.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että aina ei ole itsestään selvää se, ketä vainaja on pitänyt läheisinä ihmisinään. Ihan vain esimerkkinä, meillä on sisareni kanssa hyvät välit, mutta ei hän silti tietäisi ystävien tai työkavereiden joukosta niitä, jotka ovat minulle olleet läheisiä. Noin muutenkaan sisareni ei ole tavannut kuin ihan muutaman edes läheisistä ystävistäni. Joskus läheisyys myös syntyy nopeasti, pari vuotta on jo kohtuullisen pitkä aika jos työpaikan kulttuuri on sellainen, että kaikki helposti lähestyävät toisiaan.
Jokatapauksessa, jos ette halua työtovereita paikalle voit ilmoittaa, että vietätte hautajaisia lähiomaisten kesken.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 14:38"]
Hei kaikille. Haluaisin tiedustella Teidän mielipidettänne erääseen asiaan. Pikkusiskoni kuoli pitkäaikaissairauteen vajaa kuukausi sitten. Järjestämme hänelle hautajaiset parin viikon kuluttua. Hautajaiset ovat lähiomaisille, joille jokaiselle on lähtenyt kutsu. Saatettuamme siskoni hautaan, siirrymme muistotilaisuuteen, jossa ruokailemme ja muistelemme läheistämme. Kummastusta on nyt herättänyt siskoni työtoverit. Siskoni työtoveri soitti ja kysyi voivatko he tulla hautajaisiin. Minusta tämä on hyvin outoa käytöstä. Siskoni ei ollut työpaikassaan kahta vuotta pidempää eikä hän juuri koskaan puhunut työtovereistaan eikä hän meille niitä esitellyt. Ja miksi kukaan soittaa, tunkeakseen tilaisuuteen johon häntä ei ole edes kutsuttu. Mitä mieltä olette, voinko kieltää heitä tulemasta paikalle? Kaikki muut tilaisuudessa tuntevat toisensa ja siskoni vuosien ajalta.
[/quote]
Voit kieltää, mutta muista että hautajaiset itsessään on julkinen tapahtuma ja kuka tahansa saa sinne tulla.
Siis tarkoitan tätä kirkko osuutta ja hautaanlaskua.
Aika pitkään pidätte siskoa kylmiössä, normaalisti hautajaiset saadaan aikaan kolmessa viikossa jopa kesäaikaan.
Siunaustilaisuus on normaalisti avoin kaikille ja on erittäin omituista kieltää ketään sinne tulemasta ellei kyse ole henkilöstä, jonka tiedetään tulevan paikalle loukatakseen vainajan muistoa.
En ymmärrä tätä ajatusmallia, että siunaustilaisuus suljetaan kaikilta niiltä, joita omaiset eivät tunteneet. Vainajan kaverit, työkaverit, naapurit jne. suljetaan ulkopuolelle, koska eiväthän he voi oikeasti tätä siskoa kaivata, koska sisko ei heistä meille kertonut. Jos siunaustilaisuus on kirkossa, sinne saa tulla kuka tahansa etkä voi kieltää. Enemmänkin sinuna tuntisin iloa siitä, että siskostasi välitettiin hänen eläissään niin paljon, että halutaan tulla jättämään viimeiset jäähyväiset.
Oletko ajatellut, että siskosi työkaverit tunsivat erilaisen ihmisen kuin sinä? Vai ajatteletko niin, että ei heidän muistoillaan mitään väliä ole.
Pitäisin kieltoa aika omituisena. Hautajaisiin kun saa tulla kuka tahansa, joten kielto olisi merkki siitä, että perheenne ei hallitse alkeellisimpia käyttäytymissääntöjä.
Olen ollut parissa hautajaisissa joissa myös vainajan työkavereita on ollut mukana. Yleensä kuitenkin he ovat sopineet että montako sieltä on tulossa etukäteen. En oikein ymmärrä miksi työkavereita pitäisi kieltää tulemasta ainakin kirkkoon.
Voit kieltää, mutta työkaverit ovat todennäköisesti olleet tärkeitä siskollesi, joten sinuna en näin tekisi.
Miksi lähiomaisille on lähetetty kutsu? Luulisi, että lähiomaiset ovat yhdessä hautajaisia järjestämässä eikä niin, että vainajan isälle, äidille ja sisaruksille lähetetään kutsut erikseen.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 14:54"]
Aika pitkään pidätte siskoa kylmiössä, normaalisti hautajaiset saadaan aikaan kolmessa viikossa jopa kesäaikaan.
Siunaustilaisuus on normaalisti avoin kaikille ja on erittäin omituista kieltää ketään sinne tulemasta ellei kyse ole henkilöstä, jonka tiedetään tulevan paikalle loukatakseen vainajan muistoa.
En ymmärrä tätä ajatusmallia, että siunaustilaisuus suljetaan kaikilta niiltä, joita omaiset eivät tunteneet. Vainajan kaverit, työkaverit, naapurit jne. suljetaan ulkopuolelle, koska eiväthän he voi oikeasti tätä siskoa kaivata, koska sisko ei heistä meille kertonut. Jos siunaustilaisuus on kirkossa, sinne saa tulla kuka tahansa etkä voi kieltää. Enemmänkin sinuna tuntisin iloa siitä, että siskostasi välitettiin hänen eläissään niin paljon, että halutaan tulla jättämään viimeiset jäähyväiset.
Oletko ajatellut, että siskosi työkaverit tunsivat erilaisen ihmisen kuin sinä? Vai ajatteletko niin, että ei heidän muistoillaan mitään väliä ole.
[/quote]
Haloo? Pitkään pidätte siskonne kylmiössä? Käykö mielessä, että kirkkoa(seurakuntatilaa on pikkuisen vaikea saada kesällä? Osanotot aapelle <3
Kirkko on kaikille avoin, joten sinne voivat tulla kaikki halukkaat. Yleensä muistotilaisuus on automaattisesti vain lähimmille, ellei esim. lehti-ilmoituksessa ole julkaistu avointa kutsua muistotilaisuuteen. Ennen hautajaisia julkaistuissa kuolinilmoituksissa näkee myös ilmoitettavan "Muistotilaisuus läheisten kesken" tms. Mielestäni työkaverit ovat vähän kujalla jos eivät ymmärrä muistotilaisuuden yksityisyyttä, ellei erikseen ole kutsuttu. Jos he tarkoittivatkin vain siunaustilaisuutta, mielestäni se taas on heiltä hyvin kaunis ele. Haluavat kunnioittaa siskosi muistoa.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 15:04"]
Miksi lähiomaisille on lähetetty kutsu? Luulisi, että lähiomaiset ovat yhdessä hautajaisia järjestämässä eikä niin, että vainajan isälle, äidille ja sisaruksille lähetetään kutsut erikseen.
[/quote]
Lähiomaisiin/läheisiin kuuluu myös ystävät, kummilapset, kummit, mummot, tädit, sisaret, desät, enot, serkut.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 15:07"]
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 15:04"]
Miksi lähiomaisille on lähetetty kutsu? Luulisi, että lähiomaiset ovat yhdessä hautajaisia järjestämässä eikä niin, että vainajan isälle, äidille ja sisaruksille lähetetään kutsut erikseen.
[/quote]
Lähiomaisiin/läheisiin kuuluu myös ystävät, kummilapset, kummit, mummot, tädit, sisaret, desät, enot, serkut.
[/quote]
Mikä on desä? Jotain murretta ilmeisesti.
Osanottoni sisaresi johdosta.
Useinhan se voi olla jo rahasta kiinni, ketä muistotilaisuuteen tulee. Työtovereille voi ilmoittaa, että siunaustilaisuus on silloin ja silloin ja missä se on. Samassa ilmoittaa ystävällisesti, että muistotilaisuus on vain lähiomaisille.
Olkaa onnellisia, että siskollasi on ollut läheisiä työtovereita.
Kiellä. Sanot kohteliaasti että on vain lähiomaisille.