Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa, kun esikoinen muuttamassa pois kotoa
19.07.2021 |
Keväällä iloittiin siitä että sai toiveidensa opiskelupaikan ja tietenkin tätä tiesi odottaa. Silti on yllättävän paha olla, kun lähtö oikeasti lähestyy.
Kelaa ja kelaa, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin, onko varmasti tehnyt kaiken mitä pystyi jne. Vaikka hyvin TIETÄÄ että on - kaikki on tehty ja omien voimien kustannuksella, mutta silti ahdistaa.
Oikeasti olen iloinen, että on taitava, fiksu ja pääsee toteuttamaan unelmaansa ja autan aivan kaikessa, että se onnistuu, mutta silti. Ihan kamala ahdistus ja itkettää koko ajan.
Kohtalotovereita?
Kommentit (21)
Hassua, luulin ekana, että tuo kelaa ja kelaa tarkoittaa Kelaa:)
Meillä tuo aika on jo muutaman vuoden takana ja kyllähän sitä ekana vähän oli haikeana, mutta hienosti on mennyt. Itsellä auttoi se, kun palautin mieleen miten vähän itse aikoinaan ajatteli kotoa lähtiessään äidin tunteita. Senkun lähti vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset muutti molemmat samaan aikaan pois kotoa kaksi vuotta sitten. Vanha koti myytiin ja minäkin muutin muualle. On ollut sopeutumista. Molemmat lapset onneksi ovat työelämässä eli heillä kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Hassua, luulin ekana, että tuo kelaa ja kelaa tarkoittaa Kelaa:)
Meillä tuo aika on jo muutaman vuoden takana ja kyllähän sitä ekana vähän oli haikeana, mutta hienosti on mennyt. Itsellä auttoi se, kun palautin mieleen miten vähän itse aikoinaan ajatteli kotoa lähtiessään äidin tunteita. Senkun lähti vaan.
Mulla oli huono lapsuudenkoti ja kamala äiti, joten se lähtö oli harvinaisen helppo. Toivottavasti silti olen omilleni kyennyt parempaa tarjoamaan, vaikkei mitään mallia ollutkaan.
ap
Ensin on haikeaa, sitten tilanteeseen tottuu ja lopulta lasten lähdöstä osaa iloita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, luulin ekana, että tuo kelaa ja kelaa tarkoittaa Kelaa:)
Meillä tuo aika on jo muutaman vuoden takana ja kyllähän sitä ekana vähän oli haikeana, mutta hienosti on mennyt. Itsellä auttoi se, kun palautin mieleen miten vähän itse aikoinaan ajatteli kotoa lähtiessään äidin tunteita. Senkun lähti vaan.
Mulla oli huono lapsuudenkoti ja kamala äiti, joten se lähtö oli harvinaisen helppo. Toivottavasti silti olen omilleni kyennyt parempaa tarjoamaan, vaikkei mitään mallia ollutkaan.
ap
Uskonpa että olet kyennyt <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset muutti molemmat samaan aikaan pois kotoa kaksi vuotta sitten. Vanha koti myytiin ja minäkin muutin muualle. On ollut sopeutumista. Molemmat lapset onneksi ovat työelämässä eli heillä kaikki hyvin.
Meillä nuorempi vasta aloittaa täällä lukiota, joten mitään muuttoa ei ole tiedossa. Ja voi olla että tuo vanhempi palaa tänne siinä vaiheessa takaisin hetkellisesti, kun on kandin paperit taskussa.
Ollaan aina asuttu tässä talossa, joten en usko, että he on valmiita tästä koskaan luopumaan...
ap
Mä olen varmaan outo. Nuori ilmoitti muuttavansa,kysyin että minne.
Pakattiin tavarat ja niin läksi maailmalle.
hyvin on elämänsä hoitanut,ei siinä mitään.
EI mulla ollut mitään vieroitusoireita,oli jo kauan kulkenut omia polkujaan.
No,kukin tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapselle varmaan tosi miellyttävä tilanne tämä ahdistus ja itkeskely. Nyt vähän ryhtiä!
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmaan outo. Nuori ilmoitti muuttavansa,kysyin että minne.
Pakattiin tavarat ja niin läksi maailmalle.
hyvin on elämänsä hoitanut,ei siinä mitään.
EI mulla ollut mitään vieroitusoireita,oli jo kauan kulkenut omia polkujaan.
No,kukin tavallaan.
Luulen että jos olisi eletty normaalia aikaa nämä 1,5 vuotta, tää ei tuntuisi niin kummalliselta. Ja jos muuttaisi vaikka Helsingissä omaan asuntoon, en usko että tuntuisi missään.
Nyt lähtee ulkomaille opiskelemaan, joten ei todellakaan tule ihan helposti kotona piipahtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle varmaan tosi miellyttävä tilanne tämä ahdistus ja itkeskely. Nyt vähän ryhtiä!
Kiitos ilkeistä sanoista. Missään sanonut että hänen kanssaan itken. Saati syytän.
Ei ollut vaikeaa. Olin niin onnellinen lapseni puolesta, koska hänkin oli onnellinen. Yhdessä jännitettiin tulevaa opiskelupaikkaa ja kotia sekä käytiin yhdessä ostamassa tarpeellisia asioita uuteen paikkaan.
Elämän kuuluu mennä niin. Tiedän antaneet lapselle hyvät eväät elämään. On ihana seurata, kun jälkikasvu pääsee rakentamaan omanlaistaan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle varmaan tosi miellyttävä tilanne tämä ahdistus ja itkeskely. Nyt vähän ryhtiä!
Kiitos ilkeistä sanoista. Missään sanonut että hänen kanssaan itken. Saati syytän.
Ja meinaat, ettei tämä näy mitenkään sun käytöksessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle varmaan tosi miellyttävä tilanne tämä ahdistus ja itkeskely. Nyt vähän ryhtiä!
Kiitos ilkeistä sanoista. Missään sanonut että hänen kanssaan itken. Saati syytän.
Ja meinaat, ettei tämä näy mitenkään sun käytöksessä?
Meinaat että esikoinen kaupungissa kesätöissään telepaattisesti aistii yli sadan kilsan päässä, että minusta tuntuu tältä täällä mökillä?
Vau. Tulee tienaamaan miljoonia moisella kyvyllä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärtänyt kun aloituksessa puhuit että "mitä olisin voinut tehdä toisin"? Tarkoitatko että murehdit mitä olisit voinut tehdä toisin, jotta lapsi ei olisi itsenäistynyt normaalisti? Nurinkurista.
En siis olekaan ainoa joka kokee/tuntee asian hyvin voimakkaasti.
Meillä siis sama tilanne, esikoinen muuttaa alkavien yliopisto+opintojen vuoksi pois kotoa ja kokonaan toiselle paikkakunnalle, asia jota olen prosessoinut oikeastaan koko vuoden ja h-hetki lähestyy kovaa vauhtia, tållä viikolla tehty jo paljon hankintoja hänen asuntoonsa, isommat huonekalut täytyy tilata niin, että liike kuljettaa ne sitten sinne paikan päälle.
Lukio loppui joulukuussa ja sai lakin, sitten alkoi armeija joka oli myös kova paikka itselleni, ei oltu koskaan aiemmin oltu erossa 4-5vkon syklejä ja nyt sitten tämä kotoa kokonaan lähteminen.
Olen itkenyt ja tulen itkemään, eräässä psykologia-alan kirjassa sanotaankin osuvasti, että lapsen kotoa muuttaminen tuntuu äidistä siltä kuin häneltä revittäisiin raaja irti, allekirjoitan asian 100%sti.
Tunteet on suuria ja voimakkaita, niin rakkaus, ylpeys, onnellisuus ja ilo lapsen puolesta kuin sitten tietynlainen surukin ja haikeus.
Taas pala kurkussa, kun tätä tähän sanoitan.
Luonnollistahan tämä on, tottakai, siis lapsen kotoa lähteminen, mutta onhan se myös iso muutos ja asia, tässähän hän on ollut vierellä "aina", meidän tapauksessa reilut 19v.
Eli ymmärrän ap sinua täysin!
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt kun aloituksessa puhuit että "mitä olisin voinut tehdä toisin"? Tarkoitatko että murehdit mitä olisit voinut tehdä toisin, jotta lapsi ei olisi itsenäistynyt normaalisti? Nurinkurista.
Mitä olisin voinut tehdä PAREMMIN. Aina kai sitä miettii, että pitikö siitäkin siivoamisesta nyt naputtaa tai että pitikö nyt varmasti sekin työkeikka ottaa. Ja hoitiko nyt varmasti hyvin silloin ja silloin.
Ainakin minä mietin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ensin on haikeaa, sitten tilanteeseen tottuu ja lopulta lasten lähdöstä osaa iloita.
Näin se meni meilläkin. Ensi alkuun lapset kävivät melko usein kotona, varsinkin soluasumisen aikana, mutta sitten kun saivat yksiöt, niin käynnit pikkuhiljaa harveni. Samoin alussa heillä tuntui olevan kovasti kysyttävää asiasta jos toisesta, nyt enää harvoin. Ei ne lapset minnekään ole hävinneet, asutaan vain eri paikkakunnilla. Nautin suunnattomasti tästä leppoisasta elämänvaiheesta, kun omien velvollisuuksien määrä on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin on haikeaa, sitten tilanteeseen tottuu ja lopulta lasten lähdöstä osaa iloita.
Näin se meni meilläkin. Ensi alkuun lapset kävivät melko usein kotona, varsinkin soluasumisen aikana, mutta sitten kun saivat yksiöt, niin käynnit pikkuhiljaa harveni. Samoin alussa heillä tuntui olevan kovasti kysyttävää asiasta jos toisesta, nyt enää harvoin. Ei ne lapset minnekään ole hävinneet, asutaan vain eri paikkakunnilla. Nautin suunnattomasti tästä leppoisasta elämänvaiheesta, kun omien velvollisuuksien määrä on vähentynyt.
En usko että tämä näin ahdistavalta tuntuisi, jos jäisi Suomeen. Nyt lähtee ulkomaille opiskelemaan, joten tuo normaali tahti ei tule toteutumaan.
Käydään varmaan syyslomalla, hän tulee jouluksi ja ensi kesänä, mutta muuten näkeminen on siinä.
Ja kun ei ole mitään "uutta kotia" mitä varustaa tai jotenkin konkreettisesti nähdä se pikkuhiljainen muutto, voi olla tämä sen takia tuntuukin niin repäisevältä. Töks ja on poissa.
ap
Ja sinä joka yrität syyllistää tunteista, niin meillä ainakin on kasvatettu lapset niin, että kaikki tunteet on sallittuja ja niistä voi puhua.
Ts omani tietää, että koen myös haikeutta ja että on myös "vaikea" paikka minulle äitinä, mutta tietää myös samalla kuinka olen ylpeä ja onnellinen olen hänestä ja tilanteestaan, siitä että kokee siipiensä kantavan ja aloittaa yliopiston eikä pelkää lähteä kotoa eikä edes ihan lähelle.
Hän totesi, että ymmärtää sen, tottakai, täytyisi olla aika tahvo ellei ymmärtäisi.
-16-
Ja kotona on nuorempi teini, johon ei missään tapauksessa saa nyt ruveta takertumaan vaan rohkaista kaikin voimin itsenäistymään häntäkin.
Tieto ja tunteet ei nyt kulje käsi kädessä.
Luulen että korona pahensi tätä, kun jo hyvää vauhtia irtautumassa olleet lapsoset yhtäkkiä oli 1,5 vuotta koko ajan kotona kuin taaperoina.
ap