IS:n tissijuttu. Jokaisen miehen pitäisi lukea ja ennen kaikkea katsoa se!
Ehkä hieman avartuisi näkemys siitä millainen on normasli rinta. Me naisethan kyllä näemme koko kirjon esim. uimahallissa. Miehet aivan turhan usein näkevät vain epänormaalia seksikuvastoa.
Kommentit (2008)
Olen (silikonirinnoista haaveileva) nelikymppinen nainen enkä tiennyt, että tuollaisia rinnat useimmin ovat. Olen vaan ajatellut, että omani ovat poikkeuksellisen rumat. Uimahallikäynnitkin ovat siksi jääneet, kun en kehtaa riisua muiden nähden. Hyvä, että tällaisia artikkeleita tehdään!
Hyvä artikkeli kokonaisuudessaan.
Kyllä pornossa on ihan kaikenlaisia rintoja.
Kyllähän me miehetkin noita on nähty jo lapsena saunoissa äideillämme ja muilla sukulaisnaisilla. Lisäksi olemme nähneet tyttöystävillämme, yhden illan panoilla, vaimoillamme ja tietenkin netissä vaikkapa ch atur batessa, josta sitten löytyykin ihan koko kirjo pienistä isoihin, kiinteistä lapasiin ja nuorista mummoikäisten lolloihin ja kaikkia näiden variaatioita.
Noissa kuvissa näytti olevan ihan tavallisia naisten rintoja. Ei kyllä avartunut maailmankuvani noiden kuvien perusteella mihinkään suuntaan.
Olennainen siellä sanottiin jo, että miehet eivät näe normaaleja rintoja.
Naisena täytyy sanoa, että tää ei vastaa sitä käsitystä, mikä mulla oli rintojen moninaisuudesta. Oikeastaan tuossa näkyy lähinnä yhden tyyppisiä rintoja: isot, roikkuvat, sivuille osoittavat isoilla nännipihoilla. Mun tuttavista vain yhdellä olen nähnyt sellaiset. Saunassa ja uimahallissakin näkyy hyvin erilaisia rintoja. Tähän on valikoitu lähinnä yhtä rintatyyppiä, mikä on mun kokemuksen mukaan aika harvinainen.
Joka tapauksessa on hyvä, että esitellään vähän muutakin mallia kuin se, mikä yleensä näkyy mediassa.
Huomaamisen arvoista noissa on myös se, että parit rinnat näyttävät tuolla terhakan pyöreiltä - koska niiden "omistaja" pitää käsivarsiaan ylhäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen (silikonirinnoista haaveileva) nelikymppinen nainen enkä tiennyt, että tuollaisia rinnat useimmin ovat. Olen vaan ajatellut, että omani ovat poikkeuksellisen rumat. Uimahallikäynnitkin ovat siksi jääneet, kun en kehtaa riisua muiden nähden. Hyvä, että tällaisia artikkeleita tehdään!
Miten ei ikäisesi nainen ole nähnyt muita kuin ns. pornotissejä?
Missä?
Siinä on kauniita rintoja ja rumia rintoja.
M29
Vierailija kirjoitti:
Naisena täytyy sanoa, että tää ei vastaa sitä käsitystä, mikä mulla oli rintojen moninaisuudesta. Oikeastaan tuossa näkyy lähinnä yhden tyyppisiä rintoja: isot, roikkuvat, sivuille osoittavat isoilla nännipihoilla. Mun tuttavista vain yhdellä olen nähnyt sellaiset. Saunassa ja uimahallissakin näkyy hyvin erilaisia rintoja. Tähän on valikoitu lähinnä yhtä rintatyyppiä, mikä on mun kokemuksen mukaan aika harvinainen.
Joka tapauksessa on hyvä, että esitellään vähän muutakin mallia kuin se, mikä yleensä näkyy mediassa.
Just näin ajattelin. Tähän on valittu pääosin 50+-ikäisten rehevien, synnyttäneiden ja imettäneiden naisten roikkuvia rintoja. Painopiste rumissa tai jotenkin rujoissa rinnoissa.
Uimahallin saunassa ja pukkareissa näkee kaikenlaista. Tämä otos ei ole edustava.
Mihin ovat unohtuneet lattarinnat, yksirintaiset ja kokonaan rinnattomat? Entä kauniit 50+-rinnat? Sellaisiakin on erityisesti lapsettomilla.

Se, jolla minä näin tuollaiset rinnat oli kylläkin ihan lapseton 17-vuotias nainen.
Vierailija kirjoitti:
Naisena täytyy sanoa, että tää ei vastaa sitä käsitystä, mikä mulla oli rintojen moninaisuudesta. Oikeastaan tuossa näkyy lähinnä yhden tyyppisiä rintoja: isot, roikkuvat, sivuille osoittavat isoilla nännipihoilla. Mun tuttavista vain yhdellä olen nähnyt sellaiset. Saunassa ja uimahallissakin näkyy hyvin erilaisia rintoja. Tähän on valikoitu lähinnä yhtä rintatyyppiä, mikä on mun kokemuksen mukaan aika harvinainen.
Joka tapauksessa on hyvä, että esitellään vähän muutakin mallia kuin se, mikä yleensä näkyy mediassa.
Hyvin pienet rinnat tuosta tosiaan puuttui. Vaikka kyllä niitäkin joka uimahallireissu näkee.
Isommat rinnat kyllä liki poikkeuksetta osoittaa enemmän tai vähemmän sivulle. Niin normaalit rinnat "käyttäytyy".
Miehet jopa joskus kuvittelee että rintojen kuuluu ilman liivejäkin olla kiinni tosissaan 😅
Naisilla on tapana uimahallissakin pitää käsivarsia niin ettei tissit aina ole ihan "vapaina". Sivuille ne kyllä sojottaa 90 %:lla.
Vierailija kirjoitti:
Naisena täytyy sanoa, että tää ei vastaa sitä käsitystä, mikä mulla oli rintojen moninaisuudesta. Oikeastaan tuossa näkyy lähinnä yhden tyyppisiä rintoja: isot, roikkuvat, sivuille osoittavat isoilla nännipihoilla. Mun tuttavista vain yhdellä olen nähnyt sellaiset. Saunassa ja uimahallissakin näkyy hyvin erilaisia rintoja. Tähän on valikoitu lähinnä yhtä rintatyyppiä, mikä on mun kokemuksen mukaan aika harvinainen.
Joka tapauksessa on hyvä, että esitellään vähän muutakin mallia kuin se, mikä yleensä näkyy mediassa.
No eikä olleet. Kieltämättä aika monissa oli nuo alas ja ulospäin sojottavat nännipihat, mutta osa oli muuten ihan kiinteän pyöreitä ja ylävasemmalla oli pienet rinnat. Yläoikealla taas oli pyöreät kiinteät rinnat joissa nännipihat katsoi eteenpäin.
Samaa mieltä kyllä siitä, että yksi tissityyppi oli yliedustettuna. Mutta ei ne kaikki samanlaisia olleet.

Enhän minä väittänytkään, että ne kaikki ovat samanlaisia.
Oli valikoitu tahallaan rumia rintoja. En tiedä onko mulla sitten käynyt tuuri on aina petikumppanilla ollut hyvät tissit 😄
M34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen (silikonirinnoista haaveileva) nelikymppinen nainen enkä tiennyt, että tuollaisia rinnat useimmin ovat. Olen vaan ajatellut, että omani ovat poikkeuksellisen rumat. Uimahallikäynnitkin ovat siksi jääneet, kun en kehtaa riisua muiden nähden. Hyvä, että tällaisia artikkeleita tehdään!
Miten ei ikäisesi nainen ole nähnyt muita kuin ns. pornotissejä?
No johtuisiko kenties siitä, että jos häpeää omia rintojaan, ei hakeudu sellaisiin paikkoihin, joissa on paljaita rintoja esillä. Missä niitä silloin näkisi?
En ole tuo silikoneista haaveileva, mutta toinen rintojaan häpeilevä. Olen erittäin pienirintainen, enkä ole koskaan aikuisiällä suostunut menemään saunaan kenenkään kanssa, en uimahalliin, en kylpylään, en rannalle, en mihinkään missä pitää olla alasti tai edes bikineissä. En halua ihmettelyjä, katseita enkä kommentteja keneltäkään, joten pysyn poissa. Koulun pakolliset uimahallikäynnit jättivät riittävästi traumoja.
Tissihäpeästä on vaikea päästä eroon, vaikka kuinka haluaisi. Itselleni olen asettanut tavoitteeksi sen, että jonakin päivänä uskallan jättää liivit pois paidan alta. Vielä en ole uskaltanut.
Tässä linkki.
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000008130559.html