Koska äitisi on kysynyt mitä sinulle kuuluu?
Kommentit (13)
Eipä ole äiti soitellut,tietää että olen masentunut,harmittaa
Ei kai koskaan, en ainakaan muista... 35v, neljä lasta. Näemme ehkä kerran kahdessa viikossa lyhyesti.
En muista että olisi koskaan kysynyt. Viimeksi olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa puoli vuotta sitten. Kysyy muodossa "Mitäs teille kuuluu?" Ehdin kertomaan lasten voivan hyvin, minkä jälkeen saankin kuulla tunnin selostuksen rouvan vaivoista ja ongelmista.
Useampi vuosi aikaa. Yleensä äiti soittaa ja kertoo liudan omista asioistaan. En muista että olisi koskaan kysynyt minun kuulumisia.
Tänään. On mennyt vähän huonosti viime aikoina (sairastelua), joten on kysellyt useasti.
Melkein kolme vuotta sitten. Pari viikkoa ennen kuolemaansa laittoi "Mitä kuuluu?"-tekstarin. Se jäi myös hänen viimeiseksi tekstariksi mulle. Arvaatko olenko lukenut sen joku tuhat kertaa?
Eilen iltapäivällä. Oli ensin vuodattanut tunnin ajan omia asioitaan ympärijuovuksissa ja sitten kysyi, mitä minulle kuuluu ja sulki puhelimen. Jos ei olisi sulkenut, olisin voinut sanoa, että vituttaa ja rankasti.
Tänään soitti ja kysyi kuulumiset. Soitellaan joka päivä ja vaihdetaan kuulumiset. Käyn Äidin luona kahvilla melkein joka päivä ja juttelemme lisää.
19 vuotta sitten. Hän kuoli kun olin lapsi.