Äidin rojunhamstraus on mennyt ihan mahdottomaksi

Ai niitä on muitakin, me ei olla päästy käymään mun äidillä lähes 20-vuoteen sen takia ettei sinne enää kylään mahdu

Äiti: Missä on se suihkuverho, jonka annoin sinulle 20 vuotta sitten?

Minä: Nyt en kyllä yhtään muista koko verhoa. Olisiko roskissa?

Äiti: Jupinaa... olisin tarvinnut sitä.

Minä: Osta uusi, ei muovit muutenkaan kestä.

Äiti: Jupisee närkästyneenä.... kun se oli niiiiin kauniskin?

Äiti 80 v. Minä 55 v. Enkä ole tyttärenä toiveiden täyttymys, vaan isääni tullut ja muutenkin jotenkin vääränlainen 😆

Vaikuttaa muistisairauden oireelta

Äitini oli ennen samanlainen, mikään ystävällinen sanominen ei toiminut, niin jouduin lopulta sanomaan hyvin suoraan ettei saa tuoda enempää tavaraa, tästä tietysti loukkaantui mutta ei kyllä ole tuonut.

Ja hän myös väittää joka tavarasta että on arvokas! Yhden taulun myin 10 e:llä pois, niin hirveä valitus että vähintään 250 e on arvo.. Eihän se arvo ole 250 e, jos kukaan ei sitä summaa suostu maksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa muistisairauden oireelta

Tuollainen se on ollut aina. On tosin tullut jotenkin katkerammaksi ja pisteliäämmäksi kuin mitä oli esim ennen eläkkeelle jäämistään. Vähän hankala luonteenlaatu hänellä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa muistisairauden oireelta

Tuollainen se on ollut aina. On tosin tullut jotenkin katkerammaksi ja pisteliäämmäksi kuin mitä oli esim ennen eläkkeelle jäämistään. Vähän hankala luonteenlaatu hänellä. Ap

Tietyt luonteenpiirteet tuntuvat kärjistyvän iän myötä. Isäni oli huomattavasti leppoisampi kuin äitini. On ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kai olette kieltäytyneet vastaavista "lahjoituksista" ettei tollaset jää teidän vaivoiksi? Ei pääsis äityli sit enää mäkättämään että missä on "hänen" tavaransa (joka ilmeisesti annettiin vain lainaan...)

Useammin kyselee niiden tavaroiden perään mitä kuvittelee että siinä talontyhjennyksessä vietiin pois, niin kuin esim se nuoruudenmekko. Ja itseasiassa siinäkin kävi niin, että hänen 60-70-l vaatteitaan ei edes viety pois, vaan ne ovat edelleen siellä tallessa. Kerroin että hän voi mennä sinne etsimään niistä lukuisista pahvilaatikoista ihan vapaasti. Muutti aiheen sitten vaatteisiin joita oli joskus 70-l antanut sukulaiselleen, kuulemma marimekon hameen tms joka olisi nyt arvokas jos myisi. Kuitenkin kun hänelle ehdottaa vähänkään arvokkaampien tavaroiden myymistä, niin hänhän ei myy mitään, hulluahan se kuulemma olisi myydä. Ne sitten ovat siellä laatikoissa, kenenkään käyttämättä. Ihan perus hoardaajan käytöstä, sitten on hyvä kun se tavara vaan on OLEMASSA, vaikka sitä ei ikinä tarvitse. Luoja varjele ettei minusta tule samanlaista vanhana.

Ap

Nyt siedätät häntä: aiomme hankkiutua eroon, tuodaanko sulle takaisin vai viedäänkö Pelastusarmeijaan? Ja jos hän kitisee siitä että se on "niin arvokas" niin viet heidän eteiseen ja sanot, että tuossa, myy kalliilla pois jos et löydä paikkaa missä pitää.

Muutaman tavaran jälkeen saat varmaan ihan vapaasti hankkiutua eroon.

Nuo Iltalehtien "Onko sinunkin varastossasi aarre" on vihoviimeisiä. Mummelit katsoo, että kyllähän se nyt olihan melkein samanlainen kuin mitä mulla muinoin oli, paljon hienompi vaan, sekin on varmasti tuhansien eurojen arvoinen - vaikka ainoastaan se arvo on olemassa, millä sen tavaran saa kaupaksi!

Hmmm. Epäilen ap, että analyysisi on hiukan väärä nyt.

Kyse ei ole tavarasta sinänsä, vaan HÄNEN antamastaan tavarasta.

Eli hän mittaa sillä sinun häntä kohtaan tuntemaansa arvostusta. Jos olet hävittänyt HÄNEN antamiaan kamoja, et arvosta häntä.

Tiedän, se on typerää ja irrationaalista, mutta aika monet nuoremmatkin ajattelevat noin. Jos joku panee heiltä saamiaan lahjoja kiertoon, se on kuin epäluottamuslause tai loukkaus heille. Kas kun se, että tavara on juuri huollettu heiltä pitäisi jo ikäänkuin olla riittävä syy yksistään arvostaa sitä.

Tuskin sinun äitiäsi kiinnostaa MUIDEN sinulle antamat tavarat tai se, jos sinä heität itse hankkimiasi kamoja kirpparille tai roskiin? Niinpä.

Sille ei voi mitään. Halaat äitiäsi ja sanot, että äiti, olet rakas, mutta mulla ei ollut käyttöä sille sohvalle/tms. ja nyt se on kodissa, jossa sille ON käyttöä, sehän on vain hyvä.

Aina ei ole kyse rahallisesta arvosta josta muutama on jo maininnut. Joillakin vanhemmilla ihmisillä hamstraus liittyy nostalgisiin arvoihin. Joku pöytäliina oli isotäti Tyynen ja aina Tyynen kahvipöydällä kun käytiin kylässä. Ja isopappa Taavetin sukset joilla kävi kylillä kaupassa ostamassa pilsneriä. Joo, arvokkaita muistoja tavaroiden omistajalle mutta ei kenellekään muulle.

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli ennen samanlainen, mikään ystävällinen sanominen ei toiminut, niin jouduin lopulta sanomaan hyvin suoraan ettei saa tuoda enempää tavaraa, tästä tietysti loukkaantui mutta ei kyllä ole tuonut.

Ja hän myös väittää joka tavarasta että on arvokas! Yhden taulun myin 10 e:llä pois, niin hirveä valitus että vähintään 250 e on arvo.. Eihän se arvo ole 250 e, jos kukaan ei sitä summaa suostu maksamaan.

Joo. Meillä oli anopin vanhat tuolit, joita kauppasin tori.fi yms - kun vihdoin ja viimein )puolen vuoden myyntiin jälkeen) ne meni kaupaksi, mies tokaisi "mahdoitkos myydä ne ihan liian halvalla kuin noin helposti menivät" ARGH ! Meillä tulee vielä olemaan vaikeata, ku Blues on tosiaan perheestä, missä jokainen penni pitäisi saada kerättyä. Minun mielestäni tärkeintä on saada se kauppa aikaiseksi ja roina pois nurkista.(ja mies siis ei itse saa mitään myytyä ja oli itse toivonut noiden tuolien myymistä )

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Epäilen ap, että analyysisi on hiukan väärä nyt.

Kyse ei ole tavarasta sinänsä, vaan HÄNEN antamastaan tavarasta.

Eli hän mittaa sillä sinun häntä kohtaan tuntemaansa arvostusta. Jos olet hävittänyt HÄNEN antamiaan kamoja, et arvosta häntä.

Tiedän, se on typerää ja irrationaalista, mutta aika monet nuoremmatkin ajattelevat noin. Jos joku panee heiltä saamiaan lahjoja kiertoon, se on kuin epäluottamuslause tai loukkaus heille. Kas kun se, että tavara on juuri huollettu heiltä pitäisi jo ikäänkuin olla riittävä syy yksistään arvostaa sitä.

Tuskin sinun äitiäsi kiinnostaa MUIDEN sinulle antamat tavarat tai se, jos sinä heität itse hankkimiasi kamoja kirpparille tai roskiin? Niinpä.

Sille ei voi mitään. Halaat äitiäsi ja sanot, että äiti, olet rakas, mutta mulla ei ollut käyttöä sille sohvalle/tms. ja nyt se on kodissa, jossa sille ON käyttöä, sehän on vain hyvä.

Kyllä, juuri noin kirjoitinkin että vahtaa itse antamiaan tavaroita. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Epäilen ap, että analyysisi on hiukan väärä nyt.

Kyse ei ole tavarasta sinänsä, vaan HÄNEN antamastaan tavarasta.

Eli hän mittaa sillä sinun häntä kohtaan tuntemaansa arvostusta. Jos olet hävittänyt HÄNEN antamiaan kamoja, et arvosta häntä.

Tiedän, se on typerää ja irrationaalista, mutta aika monet nuoremmatkin ajattelevat noin. Jos joku panee heiltä saamiaan lahjoja kiertoon, se on kuin epäluottamuslause tai loukkaus heille. Kas kun se, että tavara on juuri huollettu heiltä pitäisi jo ikäänkuin olla riittävä syy yksistään arvostaa sitä.

Tuskin sinun äitiäsi kiinnostaa MUIDEN sinulle antamat tavarat tai se, jos sinä heität itse hankkimiasi kamoja kirpparille tai roskiin? Niinpä.

Sille ei voi mitään. Halaat äitiäsi ja sanot, että äiti, olet rakas, mutta mulla ei ollut käyttöä sille sohvalle/tms. ja nyt se on kodissa, jossa sille ON käyttöä, sehän on vain hyvä.

Anteeksi autocorrect iski. Kun tavara in juuri SAATU heiltä pitåisi jo ikäänkuin...

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Epäilen ap, että analyysisi on hiukan väärä nyt.

Kyse ei ole tavarasta sinänsä, vaan HÄNEN antamastaan tavarasta.

Eli hän mittaa sillä sinun häntä kohtaan tuntemaansa arvostusta. Jos olet hävittänyt HÄNEN antamiaan kamoja, et arvosta häntä.

Tiedän, se on typerää ja irrationaalista, mutta aika monet nuoremmatkin ajattelevat noin. Jos joku panee heiltä saamiaan lahjoja kiertoon, se on kuin epäluottamuslause tai loukkaus heille. Kas kun se, että tavara on juuri huollettu heiltä pitäisi jo ikäänkuin olla riittävä syy yksistään arvostaa sitä.

Tuskin sinun äitiäsi kiinnostaa MUIDEN sinulle antamat tavarat tai se, jos sinä heität itse hankkimiasi kamoja kirpparille tai roskiin? Niinpä.

Sille ei voi mitään. Halaat äitiäsi ja sanot, että äiti, olet rakas, mutta mulla ei ollut käyttöä sille sohvalle/tms. ja nyt se on kodissa, jossa sille ON käyttöä, sehän on vain hyvä.

Joo tämä valkeni minullekin kun äiti ei voinut luopua jostain hirvityksestä, koska se oli häälahja "Taavetilta" (joka oli joku satunnainen kylän ukko, ja kuollut jo joskus 80-luvulla, eli ei varmasti saisi tietää, ett tuo hirvitys ei enää ollut käytössä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa muistisairauden oireelta

Tuollainen se on ollut aina. On tosin tullut jotenkin katkerammaksi ja pisteliäämmäksi kuin mitä oli esim ennen eläkkeelle jäämistään. Vähän hankala luonteenlaatu hänellä. Ap

Tietyt luonteenpiirteet tuntuvat kärjistyvän iän myötä. Isäni oli huomattavasti leppoisampi kuin äitini. On ollut aina.

Hoitajakoulutuksessa opin mielenkiintoisen asian vanhenemisesta. Ihminen ei muutu vanhetessaan vaan tulee entistä enemmän itsensä kaltaiseksi. Siis persoonallisuus kärjistyy. (Lukuunottamatta tietysti muistisairaat ym jotka todellakin muuttuvat)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Epäilen ap, että analyysisi on hiukan väärä nyt.

Kyse ei ole tavarasta sinänsä, vaan HÄNEN antamastaan tavarasta.

Eli hän mittaa sillä sinun häntä kohtaan tuntemaansa arvostusta. Jos olet hävittänyt HÄNEN antamiaan kamoja, et arvosta häntä.

Tiedän, se on typerää ja irrationaalista, mutta aika monet nuoremmatkin ajattelevat noin. Jos joku panee heiltä saamiaan lahjoja kiertoon, se on kuin epäluottamuslause tai loukkaus heille. Kas kun se, että tavara on juuri huollettu heiltä pitäisi jo ikäänkuin olla riittävä syy yksistään arvostaa sitä.

Tuskin sinun äitiäsi kiinnostaa MUIDEN sinulle antamat tavarat tai se, jos sinä heität itse hankkimiasi kamoja kirpparille tai roskiin? Niinpä.

Sille ei voi mitään. Halaat äitiäsi ja sanot, että äiti, olet rakas, mutta mulla ei ollut käyttöä sille sohvalle/tms. ja nyt se on kodissa, jossa sille ON käyttöä, sehän on vain hyvä.

Kyllä, juuri noin kirjoitinkin että vahtaa itse antamiaan tavaroita. Ap

Niinpä. Eli ei kyse ole rahasta tai hamstraamisesta, koska silloin hän kyttäisi kaikkien tavaroidesi kohtaloa.

Kyse on juuri tuosta, että tavaroihin liittyy hänellä nostalgiaa ja muistoja ja hän mittaa, tunnetko sinä samaa ja arvostatko häntä vaalimalla häneltä saamiasi kamoja.

Koeta kestää vaan, rasittavaa totta kai, mutta inhmillistä.

Äidilläni on keittiön seinällä seitsemän seinäkalenteria, koska ei raaski luopua vanhoista niiden hienojen kuvien takia. Tuli mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Epäilen ap, että analyysisi on hiukan väärä nyt.

Kyse ei ole tavarasta sinänsä, vaan HÄNEN antamastaan tavarasta.

Eli hän mittaa sillä sinun häntä kohtaan tuntemaansa arvostusta. Jos olet hävittänyt HÄNEN antamiaan kamoja, et arvosta häntä.

Tiedän, se on typerää ja irrationaalista, mutta aika monet nuoremmatkin ajattelevat noin. Jos joku panee heiltä saamiaan lahjoja kiertoon, se on kuin epäluottamuslause tai loukkaus heille. Kas kun se, että tavara on juuri huollettu heiltä pitäisi jo ikäänkuin olla riittävä syy yksistään arvostaa sitä.

Tuskin sinun äitiäsi kiinnostaa MUIDEN sinulle antamat tavarat tai se, jos sinä heität itse hankkimiasi kamoja kirpparille tai roskiin? Niinpä.

Sille ei voi mitään. Halaat äitiäsi ja sanot, että äiti, olet rakas, mutta mulla ei ollut käyttöä sille sohvalle/tms. ja nyt se on kodissa, jossa sille ON käyttöä, sehän on vain hyvä.

Joo tämä valkeni minullekin kun äiti ei voinut luopua jostain hirvityksestä, koska se oli häälahja "Taavetilta" (joka oli joku satunnainen kylän ukko, ja kuollut jo joskus 80-luvulla, eli ei varmasti saisi tietää, ett tuo hirvitys ei enää ollut käytössä

Joo toi lahjoista luopuminen on joku juttu joillain ihmisillä. Mies oli vuosien varrella saanut vanhemmiltaan useamman talvitakin, joista osa oli jäänyt vähemmälle käytölle, joten mietittiin niiden lahjoittamista kirppikselle. Miehen oli kuitenkin ensin vaikea hyväksyä ajatusta, että lahjaksi saatua saisi antaa eteenpäin, vaan se pitäisi joko jemmata kotona ikuisesti tai sitten käyttää puhki. Päädyin lopulta itse soittamaan anopille ja kysymään, saako takkeja karsia. Lupa tuli ja vuosia käyttämättömänä lojuneet takit lähtivät kiertoon.

Rakastan tavaroiden keräämistä, kaikkea, mikä silmää viehättää. Ei siinä mitään pahaa pitäisi olla. Lasteni kanssa vitsailenkin, että voipi olla melkoisesti sitten joskus heidän ongelmanaan.

Se on sitten sen ajan murhe.

En edes tiedä montako vuotta meillä meni appivanhempien talon tyhjentämiseen. Neliöitä on lähes 500 ja talo oli täynnä.

Monta vuotta toivat meille kerran kk farkkuautollisen tarpeetonta. Usein seassa oli myös kodinkone, esim jääkaappi, mutta aina oli paljon kaikkea heille ihan tarpeellista, mutta minä laitoin kierrätyslaatikkoihin. Kävimme heillä n kerran vuodessa ja mitään eroa ei huomannut.

Puolisen vuotta mies ajan mieheni haki pakettiautollisen tavaraa. Joka kerta toi 50-80 banaanilaatikollista meille. Myytävää tuli alle puolet. Otin yhteyttä lähikirpparille, jossa on kymmeniä paikkoja tyhjillään.

Sain viimeisen välin ja meillä oli ne täynnä myytävää lähes puoli vuotta. Provikkapalkalla .

Tänä aikana alkoi tapahtumaan. Arvokkaampia tavaroita myytiin hyvään hintaan ja asuntoa laitettiin kuntoon, huone kerralla.

Yhtenä päivänä tuli vesivahinko ja tuli pieni takaisku. Jos karsimista ei olisi tehty, kaikki olisi voinut mennä.

Kunnostamiseen ja laittamiseen meni aivan älyttömästi rahaa. Aikaa.

Nyt talo on myynnissä. Huonekaluja ja irtaimistoa on jäljellä 75 neliön asuntoon.

Siitä, kun aloitettiin, meni n 10 vuotta.

Oletpa kiva, jätät toisten murheeksi. No kosto se on sekin.

Pullukka kirjoitti:

Rakastan tavaroiden keräämistä, kaikkea, mikä silmää viehättää. Ei siinä mitään pahaa pitäisi olla. Lasteni kanssa vitsailenkin, että voipi olla melkoisesti sitten joskus heidän ongelmanaan.

Se on sitten sen ajan murhe.