Mikä riivaa?
Tässä kylässä, sellaiset ihmiset, joita ei edes nimeltä tunne, vainoavat jatkuvasti vuodesta toiseen asioilla, joihin nuo vainoajat eivät pysty millään lailla vaikuttamaan. He eivät ole olleet alkuperäisessä tilanteessa mukana. Asia sinänsä on jo aikoja sitten loppuun hoidettu, mutta nämä täällä, niille se on oikein niin kuin työtä että jatkuvasti jostain päin huudellaan solvauksia. Ja juu, yleensä näitten puheet ovat sillä lailla muokattuja, että oleellisia muihin ihmisiin liittyviä seikkoja jätetään huomiotta, käännetään kaikki yhteen ihmiseen...
Juu, ja eiks o jännä, että kun täällä on paljon ulkomailta tulleita tilapäistyöläisiä, niin juttu siirtyy myös näiden puheisiin... Keskenään kun ovat tekemisissä.
Näin pilataan yhden ihmisen elämä!
Sillä lailla, että oletko nyt tyytyväinen, kun olet kolkyt vuotta yhdessä ja samassa työpajassa (vai sanoks se, eikkun karjuko se tuolta kadun toise,lta puolelta, työpaikassa) ollut. No, ole ollut vaikka viiskytä vuotta, mutta kaikki tämä vaino jota sinä sieltä junttibaarista ohjaat, niin se on kyllä selvä osoitus siitä, että mikään viisas ihminen sinä et ole! Raukka ja sairas. Ai niin, eikä ne tapahtumat ole sinunkaan asioita, ei todellakaan. Menisit kuule lääkäriin ja hakisit apua vaivaas sieltä... Mitäs sä haluat? Mitä? Onko joku mieltä kiihottava tapahtuma jäänyt näkemättä?
kaikenlaisia hulluja sitä onkin!