Peruskoulu laiskistaa älykkäät
Oletteko ajatelleet, että millaisia suomalaisia peruskoulumme kasvattaa? Minä aikoinani tuskastuin peruskoulun hitauteen ja yksinkertaisuuteen, olisin halunnut oppia paljon enemmän, mennä nopeammin eteenpäin. Mutta ei, opettajan piti paapoa näitä häiriköitä, jolloin muut odottivat, joskus jopa puolet tunnista, että jokainen osasi sen yksinkertaisen yhtälön.
Peruskoulussa en mielestäni oppinut kuin laiskaksi. Osittain sama juttu lukion kanssa, mutta siellä ilmeisesti opettajan kyvyt varsinkin matematiikassa loppuivat kesken, hän jarrutteli, teetätti kertauksen kertauksia jne. Peruskoulussa ja lukiossa oppi vain tappamaan aikaa, odottamaan ja kärsivällisesti olemaan tekemättä mitään.
En ymmärrä edelleenkään, vaikka yliopisto-maisteri olenkin, että miksi näitä heikkolahjaisimpia pitää paapoa ja vetää perässä. Eikö niitä voisi heittää omaan ryhmään jossa he saavat tulla omaan tahtiinsa, nyt 20 odotti että 5 pääsee perusteisiin. TÄmmöiselle vihervassari-tasapäistykselle on laitettava loppu. Tästä kärsii koko suomi, suomen kehitys, innovaatiot ja tutkimisen riemu. Kyllä taas kerran on tehtävä perusopetukseen täysi uudistus. Jospa nyt mentäisiin edes oikeaan suuntaan.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen Suomi on keskinkertaisuuksien luvattu maa, virkamiehiksi ei palkata kuin nuoleskelijoita, politiikassa kassaneidit ja persu-örveltäjät sekä rikolliset hallitsevat. Ei ihme että älymystö muuttaa Viroon ja Usaan. Tämä maa on menetetty.
Vasemistolaiset on pilanneet koulunkin, oppilaat tasapäistetty ei saa olla menestyviä, kaikkien pitää olla yhtä tyhmiä.
Älykkyys on haitta kirjoitti:
Jos älykkäät olisi laiskistuneet aikoinaan, niin ei olisi ydinaseitakaan kehitetty.
ICBM on tosiaan saksalaisten ja amerikkalaisten huippuinsinöörien keksintö ja osoitus älyllisestä ylivertaisuudesta.
Sakut ensin keksivät miten raketti saadaan ilmaan ja pysymään siellä. Amerikkaliset lisäsivät ydinkärjen ripauksella vetyä, tekivät siitä kolmivaiheisen ja monikärkisen. 90-luvulla vielä lisäsivät huipputarkat ohjaustietokoneet. Osasivat vielä nimetäkin ohjuksensa hauskasti ja ironisesti, kuten Minuteman ja Peacemaker.
Nykyisin pystyvät nukettamaan 50 metrin tarkkuudella toiselta puolen maapalloa. Roistovaltiot ovat yrittäneet kopioida tekniikkaa, mutta huonolla menestyksellä, koska henkistä pääomaa ja osaamista ei heillä vain ole.
Vierailija kirjoitti:
En opettajana viitsi edes aloittaa missä kaikessa olet ajattelussasi väärässä. Sanon vain sen, että kyllä älykäs keinot keksii. Lahjakkaat oppilaat voivat myös opiskella itse enemmän. Niin minun oppilaani tekevät ja kannustankin heitä opiskelemaan kotona enemmän ja pidemmälle.
Sinun opettajana täytyy julistaa "virallista" totuutta, mutta sinä olet väärässä. Jos sinä toimit, kuten puhut, se on hyvä, mutta älä oleta kaikkien olevan kaltaisiasi. Ikävä totuus on se, että peruskoulu tasapäistää lapset ja tuottaa homogeenista materiaalia, jossa valo on hyvin vähäistä. Tämä on nähty vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ne älykkäät voivat tappaa itsensä jos niin ahdistaa
Eikö se olisi kansantaloudellisesti viisaampaa tappaa tyhmät pois?
Tosin ei tänne kovin montaa jäisi, mutta sinun olisi viisasta vetää oikeat johtopäätökset.
Ja niistä viisaista taas tyhmimmät, mitä jäis jäljelle loppujenlopuksi.
Riittää, kun poistetaan lukutaidottomat ja itsenäiseen ajatteluun kyvyttömät. Noilla molemmilla taidoilla mennään jo pitkälle.
Ratkaisin asian valitsemalla vaativan harrastuksen, josta sittemmin tuli ammattini.
Perskoulu oli perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen ei laiskistu, oli koulu mikä tahansa.
Koulukiusatuilla on usein vähän väärät luulot asioista.
Älykäs nimenomaan laiskistuu, kun siihen rohkaistaan. Älykäs sopeutuu ympäristöönsä ja tajuaa nopeasti, ettei rehkiminen tässä maassa todellakaan kannata. Joku saattaa tietenkin silti rehkiä jonkun henkilökohtaisen ideologian takia, mutta puhtaasti opportunistinen älykäs ihminen menee yli siitä missä aita on matalin, ja suomalaisessa koulujärjestelmässä ei aitoja harrasteta lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys on haitta kirjoitti:
Jos älykkäät olisi laiskistuneet aikoinaan, niin ei olisi ydinaseitakaan kehitetty.
ICBM on tosiaan saksalaisten ja amerikkalaisten huippuinsinöörien keksintö ja osoitus älyllisestä ylivertaisuudesta.
Sakut ensin keksivät miten raketti saadaan ilmaan ja pysymään siellä. Amerikkaliset lisäsivät ydinkärjen ripauksella vetyä, tekivät siitä kolmivaiheisen ja monikärkisen. 90-luvulla vielä lisäsivät huipputarkat ohjaustietokoneet. Osasivat vielä nimetäkin ohjuksensa hauskasti ja ironisesti, kuten Minuteman ja Peacemaker.
Nykyisin pystyvät nukettamaan 50 metrin tarkkuudella toiselta puolen maapalloa. Roistovaltiot ovat yrittäneet kopioida tekniikkaa, mutta huonolla menestyksellä, koska henkistä pääomaa ja osaamista ei heillä vain ole.
Onneksi Venäläisillä on paremmat ohjukset, amerikkalaiset rikolliset ei pääse juhlimaan maailmanherruutta. Pentagonin rikollisetkaan ei ole turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Se on Helsingin herrojen tahto. Koulut noudattavat opetussuunnitelmia ja niissä tietämisestä ja osaamisesta on siirrytty leikkiin ja lauluun. Toteutetaan itseään, opitaan oppimaan, opettaja ohjaa, ei opeta.
Ei ole vain herrojen tahto, kyllä tätä väestönvaihtoa halajavat aivan muut = vihervasuri-nais-oletetut (kun ei voi olla ihan satavarma)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ne älykkäät voivat tappaa itsensä jos niin ahdistaa
Eikö se olisi kansantaloudellisesti viisaampaa tappaa tyhmät pois?
Tosin ei tänne kovin montaa jäisi, mutta sinun olisi viisasta vetää oikeat johtopäätökset.
Ja niistä viisaista taas tyhmimmät, mitä jäis jäljelle loppujenlopuksi.
Riittää, kun poistetaan lukutaidottomat ja itsenäiseen ajatteluun kyvyttömät. Noilla molemmilla taidoilla mennään jo pitkälle.
nyt menee rassssssismin puolelle
Vierailija kirjoitti:
En opettajana viitsi edes aloittaa missä kaikessa olet ajattelussasi väärässä. Sanon vain sen, että kyllä älykäs keinot keksii. Lahjakkaat oppilaat voivat myös opiskella itse enemmän. Niin minun oppilaani tekevät ja kannustankin heitä opiskelemaan kotona enemmän ja pidemmälle.
Ai et viitsi edes aloittaa 😄 Etkö edes tajua, miten laiska sinustakin on tullut?
Lukio se vasta laiskistikin. Pelasin koko lukion lähinnä pelejä ja luistin tunneilta. Lukio lukematta läpi kuvasi asiaa parhaiten.
Minulla on lapset jo maailmalla, nuorempi lukiossa, vanhempi tekulla lukemassa sähkötekniikkaa. On ihan asiallinen aloitus ja minä olen todella huolissani siitä, miten lapsi kehittyy peruskoulussa. Opetussuunnitelmat ovat hienot, mutta täynnä itsestäänselvyyksiä. Molemmat lapset olivat peruskoulussa n ysin lapsia, poikakin. Kannustimme yliopistoon, mutta ei, halusi sähköhommia tehdä ja suunnitella.
Se miksi aloin kirjoittamaan, on urheilu. Kun koulu ei tarjonnut haasteita, onneksi urheilu pisti lapset tekemään töitä tavoitteittensa eteen. Poika on kalevan kisoissa viivalla, tyttö eräässä toisessa lajissa. Monta kertaa on tultu itku silmässä kotiin harkoista, kun kaikki menee päin persettä. Mutta se taistelutahto, tahto treenata, vaikka on pakkanen tai vettä sataa, ai että minulla on hyvä mieli siitä, että lapsilla on sitä sisua, ihan itse, oma-aloitteisesti suunnittelevat harjoituksensa, tekevät ne ja samalla tavalla suunnittelevat koulutustansa.
yyyyhyyy, minua kiusattiin, minua älykästä hiutaletta, yyyhyyy nyt pitää saada oma koulu yyyyhyyyy..
we bullies remember..
Olen samaa mieltä. Ärsytti ne liikuntatunnilla olevat täysin liikuntakyvyttömät tyypit, jotka olivat peleissä vain tiellä. Piruako noita edes pitää mukana, kun niistä ei ole mihinkään.
Itse olin hyvä liikunnassa ja koulussa. Mielestäni paras koulu olisi sellainen, jossa olisi pelkkiä hyviä ja myös liikunnallisia oppilaita. Molemmat osa-alueet pitää täyttyä.
Ja niistä viisaista taas tyhmimmät, mitä jäis jäljelle loppujenlopuksi.