Miten vanhemmuus todellisuudessa erosi siitä mitä kuvittelin sen olevan?
Itse olin valmistautunut siihen että elämä vauvan kanssa olisi raskasta, mutta olen nyt huomannut ainakin tämän esikoisen kohdalla sen oletuksen vääräksi. Luulin myös että tarvitsisin enemmän omaa aikaa, nyt olen tilanteessa että hoitajia olisi pilvin pimein mutta en osaa/ tunne tarvetta antaa lastani hoitoon. Ja varmasti jokainen tietää sen että sitä rakkauden määrää omaa lasta kohtaan ei voi mitenkään kuvitella ennen kuin sen oikeasti tuntee.
Kommentit (52)
Luulin että kun vauva syntyy alkaa miehen kanssa ihana perhe-elämä. Mies käy töissä minä hoidan kodin ja lapsen arkipäivisin. Viikonloput vietetään perheenä puistoissa yms. Lapsella olisi välittävät isovanhemmat ja saataisi miehen kanssa välillä yhteistä aikaa ja käytäisiin yhdessä ulkona yms.
Kavereiden kanssa puistoiltaisiin ja kaikkea muuta tyhmää.
Todellisuudessa mies meni menojaan ja minä olin kotona. Ystävät kaikkosivat kun tulin raskaaksi enkä riekkunut baareissa. Mies ei ole lähtenyt ikinä minun ja lasten kanssa puistoon ja hoitoavusta ei voi kun unelmoida.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:24"]
Luulin että kun vauva syntyy alkaa miehen kanssa ihana perhe-elämä. Mies käy töissä minä hoidan kodin ja lapsen arkipäivisin. Viikonloput vietetään perheenä puistoissa yms. Lapsella olisi välittävät isovanhemmat ja saataisi miehen kanssa välillä yhteistä aikaa ja käytäisiin yhdessä ulkona yms.
Kavereiden kanssa puistoiltaisiin ja kaikkea muuta tyhmää.
Todellisuudessa mies meni menojaan ja minä olin kotona. Ystävät kaikkosivat kun tulin raskaaksi enkä riekkunut baareissa. Mies ei ole lähtenyt ikinä minun ja lasten kanssa puistoon ja hoitoavusta ei voi kun unelmoida.
[/quote]
VOi itku :( Oliko raskaus toivottu? En tarkoita loukata, mutta kuulostaa että lapsenne oli "iloinen yllätys" jonka päätitte "yhteistuumin" pitää. Jos näin ei ole niin pahoittelen, miehesi on kyrpä.
En osannut arvata, että lapsen kanssa esimerkiksi kauppaan lähteminen olisi oikeasti niiiiiiin työlästä.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:31"]Tämä on kyllä niin totta!
[/quote]
Siis että lapsen kanssa lähteminen on hieman hankalaa :D
Luulin et saisin jätkien kanssa mennä ja tulla vapaasti. Eukko muuttu, joten lähdin kävelemään!
En kuvitellut mitään koska olin tosi kypsässsä iässä kun sain vauvan. Hyvin antoisaa aikaa on ollut lapsen kanssa, se oli kyllä yllätys. Aika vähällä oon päässyt kun seuraa tätäkin palstaa on jos minkälaista ongelmaa.
En ikinä tiennyt, että osaan ärsyyntyä niin paljon ja menettää malttini. En tarkoita mitään väkivaltaista vaan sitä että kiukustuu pieniin lapsiin niin paljon. Kuvittelin myös, että lapset nukahtaa niin kuin elokuvissa: pusut ja hyvät yöt ja lampun sammutus.
En nyt kauheasti kyllä kuvitellut vanhemmuutta etukäteen, mutta jotkut asiat mietityttivät. Muiden lasten kanssa oleminen tuntui aika uuvuttavalta pitempinä rupeamina, ja mietin, jaksaako sitä sitten olla omien lasten kanssa. Jaksaa, omat lapset ovat ihan eri juttu, vaikka heistäkin kyllä haluaa päästä välillä eroon. Molempien lasten raskausaikana pelkäsin myös, etten osaa rakastaa lapsiani. Lapsettomana luulin, ettei ketään ulkopuolisia kiinnosta toisten lapset, ja lapset saatuani olen hämmästynyt, miten monia ihmisiä ihan vieraatkin lapset voivat kiinnostaa.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:24"]
Luulin että kun vauva syntyy alkaa miehen kanssa ihana perhe-elämä. Mies käy töissä minä hoidan kodin ja lapsen arkipäivisin. Viikonloput vietetään perheenä puistoissa yms. Lapsella olisi välittävät isovanhemmat ja saataisi miehen kanssa välillä yhteistä aikaa ja käytäisiin yhdessä ulkona yms.
Kavereiden kanssa puistoiltaisiin ja kaikkea muuta tyhmää.
Todellisuudessa mies meni menojaan ja minä olin kotona. Ystävät kaikkosivat kun tulin raskaaksi enkä riekkunut baareissa. Mies ei ole lähtenyt ikinä minun ja lasten kanssa puistoon ja hoitoavusta ei voi kun unelmoida.
[/quote]
VOi itku :( Oliko raskaus toivottu? En tarkoita loukata, mutta kuulostaa että lapsenne oli "iloinen yllätys" jonka päätitte "yhteistuumin" pitää. Jos näin ei ole niin pahoittelen, miehesi on kyrpä.
[/quote]
Vauva oli toivottu ja 3 vuoden yrityksen jälkeen ilmoitti tulostaan. Oikeastaan se oli mies joka alunperin halusi lasta minä en. Pikkuhiljaa itsekkin lämpesin lapselle ja päätettiin että vauva saa tulla jos on tullakseen.
Nyt olen yh ja lapsi on aivan mahtava tyyppi. :)
Minä pelkäsin aina sitä etten rakasta vauvaa heti kun se syntyy. Kaikki aina hehkuttivat kuinka synnytys on kivulias mutta kipu unohtuu kun vauvan saa rinnalle ja sitä rakastaa heti enemmän kuin mitään muuta.
Minua ahdisti kun vauva syntyi ja oli sylissä. Halusin osastolle ja pois siitä tilanteesta. Sitten ahdisti osastolla ja halusin kotiin. En tuntenut mitään ihmeellistä rakkauden puuskaa ja jälkisupistukset oli hirveitä.
Pikkuhiljaa kiinnyin ja rakastuin lapseen ja nyt se on kaikki kaikessa mutta en rakastanut vauvaa eniten maailmassa silloin kun se syntyi.
Yllätyin paljostakin. Rakkauden määrästä, huolesta, jatkuvasta huono-omatunto-tilasta, kuinka paljon täytyy suunnitella ennen kuin tekee asioita, .....Niin kaikki oli uutta. Kuinka vähällä unella jaksaa vuodesta toiseen, minä kun olin semmoinen joka nukkui 10t yöunet, hehe. Odotin että lapset kasvaa ja että olisi sitten helpompaa mutta mutta sitten tuli seuraava SUURI yllätys - se oli se fakta että teinien kanssa on rankempaa ku pikkulasten kanssa. Nyt 3 ovat jo aikuisia (nuorin 10v) ja edelleen suuri huoli, suuri rakkaus ja olen heistä niin ylpeä ja kiitollinen. He ovat tehneet minusta paremman ihmisen.
Että jotkut vauvat ei oikeesti nuku. Koko päivän hereillä, yöllä sitten nukkuu, siis ihan vastasyntyneestä asti. On mahdotonta ymmärtää etukäteen, millainen on vauva joka ei myöskään hereillä ollessaan hetkeäkään suostu olemaan sitterissä, vaan vaatii koko ajan syliä ja kanniskelua. Jos vaikka istuu vauva sylissä, alkaa huuto. Kuvittelin kovasti, että hoitaisin vauvan ja kodin yhtä aikaa, mutta isommat hommat on aina jätettävä siihen kun mies tulee kotiin, jotta hän voi olla vauvan kanssa. Tuo ei viihdy edes rintarepussa. Vaunuja inhoaa, huutaa niissä vaan suoraa huutoa.
Siitä miten hirveän sitovia lapset ovat, vaikka en kuvitellutkaan, että pääsisin menemään ja tulemaan paljon tai ettei mikään muuttuisi.
Vasta lasten tultua huomasin, miten hirveän paljon tarvitsen omaa aikaa (kotonakin, olla vain itsekseni) ja se on ihan kortilla.
Samoin luulin, että jos lasta kohdellaan aina reilusti hän on lojaali takaisin. Ei se ihan niin mennyt. Samoin sekin yllätti, miten hirveästi omat tramat ja muut pyrkivät tietoisuuteen, kun omat lapset alkavat tulla siihen ikään, jossa minun yksin minua hoitanut ja alati raivoava äitini alkoi olla todella hankala vanhempi.
En voi sanoa, että nauttisin vanhemmuudesta kauhean paljon. Luulin, että "kaikkihan siitä nyt nauttii".
Luulin, että jaksaisin leikkiä ja olla lattialla vauvan kanssa enemmän. Tuntuu, että makuutan lasta vaan sängyssä, kun haluan olla koneella, katsella tv:tä ha lukea kirjoja.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:34"]En kuvitellut mitään koska olin tosi kypsässsä iässä kun sain vauvan. Hyvin antoisaa aikaa on ollut lapsen kanssa, se oli kyllä yllätys. Aika vähällä oon päässyt kun seuraa tätäkin palstaa on jos minkälaista ongelmaa.
[/quote]
Kyllä sinä varmasti olet miettinyt millaista lapsen kanssa on, sitä kun ei voi tietää täysin ennen kun se lapsi oikeasti on maailmassa. Olipa sitten miten kypsässä iässä tahansa.
Ajattelin etten pääse vauvan kanssa minnekään ja lähteminen on vaikeaa. Ei ollutkaan, ei ole taaperonkaan kanssa.
Vauva-aika oli helpompaa kuin luulin. Yllätyin siitä, etten jaksa puistoilua ja hiekkalaatikkokykkimistä, vaikka luulin, että lapsen kanssa puistoissa vaeltelu olisi lempihommaani.
Isommista lapsista ajattelin, että he kyselisivät paljon ja minä aina nohevana kertoisin vastaukset. Eipä ole lapsia paljon kiinnostanut ne asiat mitä minua: oma ja perheen ja asuinpaikan historia, luontoasiat, käsityöt ...
No, pieni haitta, oli jo päässyt unohtumaan ennen tätä ap:n kysymystä.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 23:04"]
Että jotkut vauvat ei oikeesti nuku. Koko päivän hereillä, yöllä sitten nukkuu, siis ihan vastasyntyneestä asti. On mahdotonta ymmärtää etukäteen, millainen on vauva joka ei myöskään hereillä ollessaan hetkeäkään suostu olemaan sitterissä, vaan vaatii koko ajan syliä ja kanniskelua. Jos vaikka istuu vauva sylissä, alkaa huuto. Kuvittelin kovasti, että hoitaisin vauvan ja kodin yhtä aikaa, mutta isommat hommat on aina jätettävä siihen kun mies tulee kotiin, jotta hän voi olla vauvan kanssa. Tuo ei viihdy edes rintarepussa. Vaunuja inhoaa, huutaa niissä vaan suoraa huutoa.
[/quote]
Melkoinen pakkaus teillä :D Miksiköhän jotkut vauvat nimenomaan kaipaavat liikettä, sitä mäkään en ole ymmärtänyt. Epäilen, että näistä vauvoista tulee vauhdikkaita aikuisia. AInakin omani on aina menossa, siis esikoinen, jota piti olla vauvana koko ajan viihdyttämässä.
Niin ja siis kuvittelit, mieluummin en vain itsekseni keskustelisi :D