Parvekkeella ei on kolme ikivanhaa viinimarjapensasta, nyt myös mehiläispesä!
Tuon mehiläispesän lainasin maanviljelijöitä jolta ostan munia.
Aluksi oli tarkoitus että auttaisivat noiden pensaiden pölytyksessä. Sen tekivät ahkerasti. Viimesykaynä sain kaksisataa litraa mehua mutta tänä vuonna määrä ehkä tuplaantuu, keitän kolmella maijalla yhtäaikaa.
Aivan huippuja nuo mehiläiset. Tulevat lennolta sitten muut kokoontuvat katsomaan kun esittelevät lentokuvioin hyviä kukkapaikkoja. Yksikään ei ole pistänyt vaikka olen ottanut rutkasti hunajaa. Syön sitä sellaisenaan kaurakeksien ja teen kanssa!
Jos olisi isompi parveke niin laittaisin karppilammikon veaiaijeekai. Olisin omavarainen melkein parvekkeen ansiosta, siellä myös trukkilavoista tehty perunapenkki ja ryytimaa, mansikoita ja tomaatteja amppeleissa!
Kommentit (18)
Muista, että kasvien ja seinän väliin jää ainakin puolen metrin väli, kosteus- ja homevauriovaaran takia. Jos kasvit ovat hyvissä kasvatusruukuissa tms, asia on varmaan ok.
Minusta kuohuva koski parvekkeella olisi kätevä, voisi kalastaa taimenia.
Meillä on parvekkeella pieni tunturi, kiva kun voi harrastaa vaellusta kotimaisemissa. Ensi talveksi tehdään sen toiseen reunaan laskettelurinne, hissi on jo tilattu.
Minulla on haaveissa pieni lentokenttä, ettei tarvisi lähteä niin aikaisin kentälle. Kyllä siitä ainakin potkurikoneet mahtuisi nousemaan ja laskemaan.
Meillä on tosi pieni parveke, mutta kun vähän näkee vaivaa, on sinne saatu mahtumaan ravirata, mansikkamaa, lammashaka ja pieni skeittipuisto. Jokaiselle jotain ja perhe viihtyy.
Mä olen suomen-ruotsalainen, joten minun oli pakko laittaa ankkalampi parvekkeelle. Aluksi se toimi ihan hyvin, mutta sitten sinne alkoi tulla kanadanhanhia. Niille oli pakko istuttaa iso nurmikenttä ja nyt se on täynnä paskaa. Miten saan kanadanhanhet karkoitettua, kun ovat suojeltuja 😒
Vierailija kirjoitti:
Hommaa jostai hirvi niin voit metsästää partsilla
Kiitos vaan tästä. Purskahdin nauruun työpaikkaruokalassa 😂😂
Avasin parvekkeelle laivaravintolan. Naapurin Jokkesta on tullu kanta-asiakas lyhyessä ajassa. Laajennan toimintaani parvekkeen toiseen päähän snägärin niin pääsee juhlijat sitä kautta kotiin. tietenkin vuokraavat ravintolan ja snägärin välimatkalle sähköskuutit.
Mulla on oma lehmä o... parvekkeella. Saa maitoa ja välillä veistettyä kunnon pihvin kyljestä.
Parvekkeella?