Loppuraskaus muuttui ahdistavaksi arjeksi
Odotan toista lastani, rvk 36.
Olen huomannut viimeisen kuukauden aikana, ettei aviomieheni ole mukana tässä raskaudessa yhtä paljon kuin ennen. Viimeisten viikkojen aikana, hän on upottanut itsensä töihin haalimalla lisätöitä. Keikkatöitäkin on tullut kauemmas kotoa, jonne matkaa yli 4 tuntia suuntaa. Lisäksi mieheni valvoo myöhään, nukkuu omatoimisesti olohuoneessa.
Mieheni vakuutti minulle, että loppuraskaudessa hän on lähellä, jotta saisin levättyä mahdollisimman paljon ennen pienokaisen syntymää. Lisäksi, että haluaa olla mahdollisimman paljon mukana raskaudessa ja ehdottomasti päästä vauvan syntymään mukaan.
Nyt sanat ja teot eivät enää kohtaa. Alkoholi on kans ruennut maistumaan enempi, viikonloppu alkaa monesti juhliin/baariin haikailulla. Olen antanut paljon tilaa miehelleni mennä ja odottanut, että hänen oma harkintakyky kasvaisi. Antanut tilaa keskustella tulevasta vauva-arjesta, muutoksista.
Meillä on jo yksi yhteinen lapsi, joka hyvin vauhdikas tapaus. Ikää 1v7kk. Tämän vuoksi äitiysloma ei ole minulle lepäämistä varten, päivät menevät juosten taaperon perässä. Tämän kyllä kestän, mutta en mieheni aiheuttamaa henkistä ahdistusta siitä, että hän ei ole mukana tässä raskaudessa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Tuntuu, että aika loppuu kesken, keskustelua olen yrittänyt hänen kanssa, mutta se aiheuttaa riitaa.
Onko muilla samoja kokemuksia, kaipaan vertaistukea. Sanokaa, että tää on joku vaihe ja tilanne paranee vauvan syntymän jälkeen. Mieheni täyttää tänä vuonna myös 30, voiko olla joku ikäkriisi tms.