Miten Helsinkiin muutto muutti elämäsi?

Ulkomailta muutettu ja alkushokki oli kova. Juoppoja ja narkkareita arkisin kaduilla ihan kuin olisi normielämää. Ja roskaisuus. Näin kesäisin erityisesti. Sitä ei nähnyt edellisessä kotikaupungissani. Toinen shokki oli kun saman rapun naapurit eivät sano mitään kun kohdataan. Tai suurin osa. Kävellään vaan ohi. Ei muualla maailmassa tulisi kuuloonkaan ettei tervehditä naapuria. 

Charlott.E kirjoitti:

Ulkomailta muutettu ja alkushokki oli kova. Juoppoja ja narkkareita arkisin kaduilla ihan kuin olisi normielämää. Ja roskaisuus. Näin kesäisin erityisesti. Sitä ei nähnyt edellisessä kotikaupungissani. Toinen shokki oli kun saman rapun naapurit eivät sano mitään kun kohdataan. Tai suurin osa. Kävellään vaan ohi. Ei muualla maailmassa tulisi kuuloonkaan ettei tervehditä naapuria. 

Jaa kyl se on tääl Oulussa sama ongelma. Mun naapuri ei koskaan tervehdi eikä edes katso päin. Noh mitäs sitä turhia

Asuin joskus nuorena Helsingissä ja silloin se oli nastaa. Oli kaikki koulumahikset ja työpaikat ja vilkas sosiaalinen elämä jne.

Toisen kerran muutin Helsinkiin pari vuotta sitten ja läksin äkkiä pois, korona kyyditti asiaa vielä lisää. Enää en vaan jaksa sitä stadin menoa. Tykkään enempi sellaisesta sympaattisesta pikkukaupunkimenosta ja verkkaisemmasta elämästä. Toinen kerta oli siis virhe ja tuli aika kalliiksikin. 

N39

Vierailija kirjoitti:

Muutin Helsinkiin kun olin 19 ja pääsin yliopistoon opiskelemaan. Käyn nykyisin kotipaikkakunnallani muutaman kerran vuodessa, vanhemmat asuvat siellä edelleen. Olen kotoisin keskisuuresta Etelä-Suomen kaupungista. Jos tulee käytyä missään muualla kuin vanhemmilla, rupee aika lailla vituttamaan. Ei ole julkista liikennettä. Ihmiset liikkuvat hitaasti, pyörivät ja tupeksivat. Ruokapaikatkin ovat aika kehnoja. Joka kerta olen iloinen, että pääsen takaisin Helsinkiin.

Tuo viimeinen lause on kiinnostava. Olen kuullut usean sanovan noin; he ovat iloisia päästessään takaisin Helsinkiin. Mistä se johtuu? Mitä Helsingissä on sellaista, että sinne on kiva tulla takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Asuin joskus nuorena Helsingissä ja silloin se oli nastaa. Oli kaikki koulumahikset ja työpaikat ja vilkas sosiaalinen elämä jne.

Toisen kerran muutin Helsinkiin pari vuotta sitten ja läksin äkkiä pois, korona kyyditti asiaa vielä lisää. Enää en vaan jaksa sitä stadin menoa. Tykkään enempi sellaisesta sympaattisesta pikkukaupunkimenosta ja verkkaisemmasta elämästä. Toinen kerta oli siis virhe ja tuli aika kalliiksikin. 

N39

Sama. Huonoksi muuttui elämä kun muutin Hesaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin Helsinkiin kun olin 19 ja pääsin yliopistoon opiskelemaan. Käyn nykyisin kotipaikkakunnallani muutaman kerran vuodessa, vanhemmat asuvat siellä edelleen. Olen kotoisin keskisuuresta Etelä-Suomen kaupungista. Jos tulee käytyä missään muualla kuin vanhemmilla, rupee aika lailla vituttamaan. Ei ole julkista liikennettä. Ihmiset liikkuvat hitaasti, pyörivät ja tupeksivat. Ruokapaikatkin ovat aika kehnoja. Joka kerta olen iloinen, että pääsen takaisin Helsinkiin.

Tuo viimeinen lause on kiinnostava. Olen kuullut usean sanovan noin; he ovat iloisia päästessään takaisin Helsinkiin. Mistä se johtuu? Mitä Helsingissä on sellaista, että sinne on kiva tulla takaisin?

Helsingissä on koti.

Teennäistä pöhinää Hesassa. No onhan nuorilla tekemistä kun paljon mestoja missä riekkua. Kuten "kirjasto" Oodi. Mutta ei sekään mikään kirjasto ole, kalliisti verovaroin tuotettu nuorisokeskus, levoton ja äänekäs. 

En muuttaisi takasin, asun Turus nykyään ja se on kaunis rannikkokaupunki. Nykyään vanhaa rakennusarkkitehtuuria siellä jo osataan arvostaa eli ns. turuntauti on kai parantunut.

Se muutti elämäni siten, että tajusin, ettei Suomeen kannata jäädä.

Olin 8-vuotias. Kaikki sukulaiset ja ystävät jäivät, enkä sopeutunut. Molemmat vanhempani kuolivat onnettumuudessa ja olen yksin. Selainen tätä palstaa välillä trollaten, välillä antaen kunnollisia vastauksia. Köyhä elämä, mutta sentään jotain.

Kaikki paska valuu alaspäin.

Muutin Helsinkiin lukion jälkeen v. 1992, kun pääsin yliopistoon. Olen huvittuneena muistellut ensimmäistä kävelymatkaani rautatieasemalta Dommalle, mistä olin saanut kämpän: puristin laukkujani kouristuksenomaisesti, kun olin ihan varma, että joku ne nyysii kuitenkin tässä hurjassa kaupungissa :D

Mutta nopeasti kotiuduin, etenkin koska olin baarieläin :D Sittemmin olen päätynyt puistomaisemmalle alueelle asumaan ja Helsinki on kotini <3 Sen tietää vaikka siitä, että kun katson parvekkeelta ulos, tiedän että tämä on kotiseutu ja olen onnellinen :)

Vierailija kirjoitti:

Muutin Helsinkiin lukion jälkeen v. 1992, kun pääsin yliopistoon. Olen huvittuneena muistellut ensimmäistä kävelymatkaani rautatieasemalta Dommalle, mistä olin saanut kämpän: puristin laukkujani kouristuksenomaisesti, kun olin ihan varma, että joku ne nyysii kuitenkin tässä hurjassa kaupungissa :D

Mutta nopeasti kotiuduin, etenkin koska olin baarieläin :D Sittemmin olen päätynyt puistomaisemmalle alueelle asumaan ja Helsinki on kotini <3 Sen tietää vaikka siitä, että kun katson parvekkeelta ulos, tiedän että tämä on kotiseutu ja olen onnellinen :)

Mulla meni 2 vuotta, että opin tulemaan Dommalta yliopistolle ratikalla. Aina kävelin.

Muutin Helsinkiin 19-vuotiaana päästyäni yliopistoon, kuten täälläkin moni muukin.

Minulla se ei mennyt hyvin. Asuin Viikissä opiskelija-asunnossa, ja jotenkin siinä muuttoahdistuksessa ja koti-ikävässä tuntui, että olen aivan eristyksissä.

Olen vieraillut Viikissä sittemmin, ja se on laajentunut merkittävästi, mutta tuolloin bussiaikataulut olivat kehnot ja ruuhkassa kotimatka saattoi kestää 40-45 minuuttia. Olen keskisuuressa kaupungissa, keskustassa aina elettyäni tottunut siihen, että kävellen pääsen paikkaan kuin paikkaan 5-20 minuutissa. Linja-autojen armoilla olemimen tuntui tosi hankalalta.

Opiskelin vuoden, en sopeutunut koskaan, en saanut kavereita, ja laihduin normaalipainosta 25 kiloa. Palasin kotipaikkakunnalle ja menin suoraan sairaalaan, jossa vietin neljä kuukautta.

Kärsin syömishäiriöstä edelleen, reilu kymmenen vuotta myöhemmin. Sairastuminen olisi voinut tapahtua missä tahansa, se on totta, mutta yhdistän ikuisesti sairastumisen Helsingin kaupunkiin.

Silti aion jonain päivänä kokeilla rohkeasti uudelleen!

Olin 21v kun muutin ekan kerran Helsinkiin. Kokemus oli hirveä. Minulla oli työn puolesta soluasunto ja jo sen näkeminen sai ajattelemaan, että lähden seuraavalla junalla takaisin. Asunto oli Punavuoressa ja näkymä ikkunasta oli minikokoinen asfalttipiha, jossa roskapöntöt. Koti-Kainuussa muumitalo lukittiin häthätää yöksi ja täällä tarvittiin neljä avainta kotiin pääsemiseksi.

Olin 4kk kunnes muutin miehen perässä Varsinais-Suomeen hänen opiskelujensa vuoksi. Siellä vierähti 4v ja sopeuduin sinne. Sitten mies valmistui ja halusi muuttaa Helsinkiin. Vastustin. Hän etsi minulle jopa työpaikan, jota voisin hakea. Ja niin lopulta muutettiin. Nyt tätä toista reissua on kulunut 33v enkä enää muuttaisi pois.

Kainuussa oli kiva pistäytyä mutta lähinnä vanhempien vuoksi (ja samoin Lapissa miehen vanhempien luona).

Siellä tuli aina joku utsimaan "Onko se Alalöpönen Ritva-Liisa" ja ihmetteli, että viivytään vain pari päivää. Tuo ainainen uteliaisuus ja kyttääminen on se, miksi en enää viihtyisi siellä. Tietty julkisen liikenteen puuttuminen ja palveluiden vähäisyys myös haittaisi. Kyllä kotini on Helsingissä. En enää sopeutuisi Kainuun systeemeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin Helsinkiin kun olin 19 ja pääsin yliopistoon opiskelemaan. Käyn nykyisin kotipaikkakunnallani muutaman kerran vuodessa, vanhemmat asuvat siellä edelleen. Olen kotoisin keskisuuresta Etelä-Suomen kaupungista. Jos tulee käytyä missään muualla kuin vanhemmilla, rupee aika lailla vituttamaan. Ei ole julkista liikennettä. Ihmiset liikkuvat hitaasti, pyörivät ja tupeksivat. Ruokapaikatkin ovat aika kehnoja. Joka kerta olen iloinen, että pääsen takaisin Helsinkiin.

Tuo viimeinen lause on kiinnostava. Olen kuullut usean sanovan noin; he ovat iloisia päästessään takaisin Helsinkiin. Mistä se johtuu? Mitä Helsingissä on sellaista, että sinne on kiva tulla takaisin?

Helsinki on niin monipuolinen. Kun on kierrellyt muuta Suomea niin huomaa Helsingin monipuolisuuden ja kauneuden. On vanhaa ja uutta arkkitehtuuria, monia upeita luontokohteita, jokaisen makuun ravintoloita, tapahtumia ja kulttuuria.

Olen kotiutunut tänne todella hyvin. Kun olin 18 muutin suoraan ulkomaille pienestä kylästä, ja siellä ne isoimmat sopeutumiset kaupunkielämääm tuli tehtyä. Sitten opiskelin yhdessä vähän Helsinkiä pienemmässä kaupungissa. Se oli ihan ok mutta lopulta en kotiutunut sinne kauhean hyvin ja elin vaikeita aikoja. Sitten erinäisten vaiheiden kautta päädyin Helsinkiin ja täällä elämäni on todella alkanut ja kukoistaa. Kaupunkikin on nätti, asun siis kantakaupungissa. Mutta kyllä minuakin häiritsee Suomessa se että juoppoja yms näkyy paljon. Haluaisin vielä asua ulkomailla mutta jos Suomessa jossain haluan asua niin Helsingissä. Täällä on tekemistä ja henkisesti samanlaista seuraa. Kun käyn maalla pidän maisemista mutta siinä se.

Olen yli 50-vuotias, ja harkitsen muuttoa Helsinkiin. Pystyykö sopeutumaan?

Ensin toteat että niin moni on muuttanut Helsinkiin ja toisessa kohtaa kysyt millaista on palata helsinkiin? Eli mitä nyt kysytään? Helsinkiin maakunnista muuttamista ja sen vaikutuksia vai Helsingistä maakuntaan muuttaneiden paluukokemuksia Helsingistä?

Kaikki rahat menee. Menomestoja täällä kyllä riittää, varsinkin kesäinen Helsinki on ihana:)

Nään mustaan vaan,eli hankin aseen välittömästi.