Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jouduin ainoana miehenä työpaikkakiusatuksi naisvaltaisessa paikassa

Vierailija
14.07.2021 |

Luulisi, että eräälläkin alalla olisi työntekijöillä tasapaino ja luottamus ja kunnioitus toisiaan kohtaan, mutta vaikka tarkoitus on tervehdyttää ihmisten mieliä, ainaki työntekijän mieli sairastutetaan ja myrkytetään.
Se kateus, kuiskuttelu, syyttely ja kaikesta ulkopuolelle jättäminen.
Olin työyksikön ainoa mies ja miestyöntekijää sinne oli toivottu. Minusta haluttiinkin eroon, eikä minua arvostettu lainkaan. Jopa joidenkin työntekijöiden puolisot hyökkäsi minua vastaan.

Työpaikalla oli asetelma, nuoret vastaan vanhat, mutta lopulta yhtä köyttä vetivät minun syyllistämisessäni. Olin mukamas myös tehnyt potilasvirheen, vaikka olin vapaapäivällä ja sekös heitä suututti, että jäivät vehkeilystä kiinni, mutta silti ei saaneet sanktiota, koska pomo oli heidän puolellaan ja ollut monen kaveri ennen kuin oli saanut ylennyksen.

Ei minulla ollut puhuttavaa heidän kanssaan, olin sinkku ja lapseton, muut melkein perheellisiä tai parisuhteessa. Olin ulkopuolella. Ei minua kutsuttu työpaikan pikkujouluihin, risteilyille tai illanviettoihin, tupareihin syntymäpäiville yms...muut kyllä olivat ja retosteli somessa ja missä vain. Työpaikan pikkujoulutkin minulta vaiettiin ja pomo sanoi, ettei voi enää mitään, kun ne on jo vietetty.

Minut savustettiin ulos ja lähdin lopulta. Tein ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta, mutta vedin sen lopulta pois ja haluan unohtaa ajan ollen koko jutun.
Ulospäin voi jokin näyttää kivalta, mutta sisältä se onkin mätä.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten puolisot hyökkäsivät vastaan? Olitko yhteydessä heidän puolisoihinsa tai muuten tekemisissä?

Vierailija
2/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harmi että veit ilmoituksen pois, on kaikkien etu, että tuollaiset tilanteet käsitellään kunnolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten puolisot hyökkäsivät vastaan? Olitko yhteydessä heidän puolisoihinsa tai muuten tekemisissä?

Sain heiltä tulenkatkuista palautetta, kun sattumalta näin kaupungilla naiset, jotka olivat samassa työpaikassa ja menin juttusille. Heillä oli miehet mukana ja uhosivat, olivat kännissä, mutta kertoivat tietävänsä, kuinka paska työkaveri olen

Ap

Vierailija
4/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvoon aivolataamo?

Vierailija
5/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten työnantaja voi jättää ainoastaan sinut pois mainitsemistasi työntekijöiden virkistystilaisuuksista? Oliko tilaisuudet, kuten pikkujoulut, työpaikan kustantamia? Jos oli ja sinua ei kutsuttu, niin tee ilmianto verohallinnolle. Joka tapauksessa työpaikan talousosasto on vähentänyt ko. laskuista arvonlisäverin, mutta vähennysoikeutta ei näiden tilaisuuksien osalta ole, ellei kaikilka työntekijöillä ole oikeutta osallistua. Ja luottamusmiehelke / ammattiliittoon yhteys. Erityisesti ammattiliitti rakastaa näitä keissejä.

Vierailija
6/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee valitus. Kiusaaminen on vastoin työsopimus- ja työturvallisuuslakeja. Esimies on sopimaton tehtäväänsä. Julkisilla varoilla ylläpidettävissä laitoksissa ei ole varaa pitää epäpätevää henkilökuntaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti yksi niistä lukuisista hoitoalan työyksiköistä, joista fiksut työntekijät ovat aikoja sitten paenneet ja jäljelle ovat jääneet itse hoidon tarpeessa olevat torimuijat. Saattaa olla, että sinne on haluttu miestyöntekijä vähän niin kuin maskotiksi ja ovat vetäneet herneet nenäänsä, kun oletkin tullut yksikköön työnteko edellä. Hyvin homogeenisissä ja tulehtunessa työyhteisöissä ei muutenkaan siedetä hyvin erilaisuutta. Erotuit joukosta nyt useammallakin tavalla kuin pelkästään sukupuolesi takia. Koska kyseisessä työpaikassa oli ollut ristiriitoja ja iän perusteella jakautumista, löysivät he ehkä hetkeksi yhteisen sävelen sitä kautta, että alkoivat kaikki yhdessä syrjimään ja savustamaan sinua ulos. Niin karmealta kuin se kuulostaakin.

Olen pahoillani siitä, mitä jouduit tuossa työpaikassa kokemaan. Toivon, että löydät vielä terveen työyhteisön, jossa osaamistasi arvostetaan.

Vierailija
8/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan sama juttu minulle kävi, kuin ap:lle.

Minut savustettiin ulos seläntakana paskan jauhamisella ja perättömiä juttuja levitellen.

En ikinä työskentele naisvaltaisella alalla enää. Naiset ovat susia!

Tämä myös terveydenhoito alalla Helsingissä ja hupslabissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tee valitus. Kiusaaminen on vastoin työsopimus- ja työturvallisuuslakeja. Esimies on sopimaton tehtäväänsä. Julkisilla varoilla ylläpidettävissä laitoksissa ei ole varaa pitää epäpätevää henkilökuntaa.

Luulisi jokainen ihminen kuuluu ammati liitoihin. luulisi jokaisessa työpaikassa on luotamus nainen tai mies?Kuin työsuojelu valtuuteetu. Itse aikoinani olin yhtä pelkokas,sanoin työstäni irti naisena,kauan kauan sitten .Työ paikka oli mies valtainen varastossa.20 vuotta seksualista häirintää.Pomot sulki silmät työntekijöiden juopottelu,kun homat heiltä hoitu paremmin känissä kuin selvänä.Pikku pomo välissä junaili niille raskan työn, paskasen työn lisät. Vaatien salaaman minulta.Kun itsekkin pomo otti sitä hukaa silloin tällöin.Ukot lärppi asiasta kun olin vikaa päivää työ.Mutta päätös lähteä työstä,oli elämäni paras päätös! Luulisi ajat mutuneet ja vahvat ammatiliitot tulee avuksi työpaikka kiusaus.Mutta taitaa olla sama asia kuin koulukisaus.Kiusattu siiretän toiseen kouluun ja työstä lopulta kiusattu sanoo itsensä irti.Joten kisaajat etsivät   vain uuden uhrin!

Vierailija
10/26 |

Kieliopin ja oikeinkirjoituksen perusteella taitaa "hapan" maistua sinulle yhtä hyvin, kuin entisille työkavereillesi ja pomollesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset eivät kuulu töihin, jatkuvaa kieroilua ja selkään puukotusta.

Vierailija
12/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on ilmeisesti koittanut kuola valuuen iskeä jokaista naista työpaikallaan. Ihan oikein, että miehet vähän ojensivat

Hae piltsua muualta kuin varatuilt naisilta.

Osta vaikka pumpattava nukke

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee valitus! Ei sun tarvi enää siellä olla joten ei oo mitään menetettävää.

Vierailija
14/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap on ilmeisesti koittanut kuola valuuen iskeä jokaista naista työpaikallaan. Ihan oikein, että miehet vähän ojensivat

Hae piltsua muualta kuin varatuilt naisilta.

Osta vaikka pumpattava nukke

Niin "ilmeisesti". Tuollainen ounastelu on palstan hyvin yleinen tapa vierittää syy uhrin harteille.

Tuollalailla ne huhut ja valheetkin pilaavat monen maineen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valittaja saa hankalan tyypin maineen ja työnsaanti vaikeutuu. Toivottavasti AP sai uuden terveen työpaikan.

Vierailija
16/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisvaltaisilla työpaikoilla on aina se yksi tai muutama tahallaan väärinymmärtäjä. Kokevat, että kaikki kommenttisi ovat hyökkäyksiä heitä vastaan. Hullujen huoneelle kuuluisivat. Myrkyttävät usein myös mukavien naisten mielet.

Vierailija
17/26 |
14.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kanssa tehtiin tuota, naisklikki (reilu enemmistö työntekijöistä) alkoi kiusata uutta IT-tukihenkilöä (ainoa mies firmassa). Minä puutuin siihen äänekkäästi ja sain tietysti osani. Pitkä prosessi enkä kerro tarkemmin, mutta ulkopuolista apua saatiin ja hommalle stoppi, varoituksia asianosaisille. Pomo osoittautui kyllä täysin munattomaksi (heh heh).

Sitä ihmettelen suuresti että tilanne nykyään ok, eli pystyivät ns. kasvamaan aikuisiksi, en odottanut sitä tapahtuvan. Kaksi heistä kyllä lähti eli ehkä olivat agitaattorit? Sama IT-hemmo on meillä vieläkin ja aivan ihana ja tykätty työkaveri, sopu klikin ja hänen välillä. Myös minua kohdellaan taas hyvin.

Naiset osaa olla tosi kamalia. Miehistä en tiedä kun en ole joutunut todistamaan tällaista miehiltä mutta eiköhän heissäkin valitettavasti, ehkä vähemmän?

Vierailija
18/26 |
15.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap

Menitkö työpaikkaasi pimpan takia?

Ei toiminut ja sait ansiosi mukaan

Vierailija
19/26 |
15.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap

Menitkö työpaikkaasi pimpan takia?

Ei toiminut ja sait ansiosi mukaan

Ja naisetko menee miesvaltaiselle k?llien vuoksi?

Ja miehiä käsittääkseni halutaan sairaanhoitajiksi yms.

Haluaako naiset miehiä työpaikoilleen k?llin puutteessa?

,eri

Vierailija
20/26 |
15.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tullut noista vai? No työttömyys tuli

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi viisi