Isän korkea ikä pelottaa vauvahaaveilussa

Ei se ole ku kokeilla. Ainahan on mahdollisuus saaha kehitysvammainen lapsi. Joten riskin ottaa aina.

No kyllä todennäköisyys siihen että vanha isä kuolee käsiin on nyt vaan suurempi. Johan se vauvakin on terveysriski.

Tuo isän iän vaikutus on arvailua. Autismin kirjo on niin vaikeasti tutkittava alue, että mitään varmuutta ei mistään voida sanoa, voidaan arvailla ja epäillä. Sitäpaitsi aina on riski saada vammaunen lapsi. Jos sitä ei tiedosta, ei lasta kannata hankkia.

meillä on kaksi autismin kirjon lasta, ekan syntyessä oli meillä ikää 18 ja 24 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 23:28"]No minusta sääntö että ikäero olisi se 45 vuotta ihan hyvä. Sitten on hyvät mahikset että vanhemmat saattaa lapsensa kunnolla elämän alkuun.

Minulla oli vanha isä. Kuoli kun olin 14.

[/quote]

Tuohan siinä juuri on kun ikäloppuvanhempi niin kuolla kupsahtaa. Ei ole reilua lapselle ei. Ukkos ei ole välttämättä enään edes elossa kun lapsenne on yläasteella.

Minä 38 kun sain esikoiseni ja mies 52. Terve, tarmokas ja sosiaalinen tyttö tuli.

Tommosta vanhaa kurttuako meinasit nusasta :D

[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 23:34"]Meillä mennyt hyvin, vaikka isä viiskymppinen. Ihminen voi elää yli sata vuotta tai kuolla nuorena. Elintavoilla on suuri merkitys tulevaan lapseen. Esim. tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö huonontavat siittiöitä. 

[/quote]

Hyi saatana kuin vanha nahka.

Samaa mieltä jonkun aikaisemman vastaajan kanssa, se max. 45 vuoden ikäero on kyllä tutkittu ja harkittu juttu, ei mikään hatusta vedetty luku. Siitä kannattaa ainakin ottaa osviittaa jos ei suoraan noudata. Vanha vanhempi ei valitettavasti ole lapselle mikään etu.

Se että nuorikin voi kuolla, ei millään tavalla oikeuta tekemään lasta vanhana. Vanhemmat ovat (tai ainakin pitäisi olla) jonkinlaisessa vastuussa lapsestaan pitkälle aikuisuuteen, se ei riitä että sinnittelee siihen saakka kun lapsi on 18v. Elämässä voi sattua mitä vain ja yksilöt ovat erilaisia, mutta on selvää että tietyt asiat (korkea ikä niistä yksi merkittävin) ovat suoraan verrannollisia kuoleman todennäköisyyteen.

Miettikää ainakin näitä tarkkaan:

Vaikka nyt jaksaisi vielä, niin miten sujuu murrosikä kuusikymppiseltä?

Jaksaako mies olla myös isoisä omille lapsenlapsilleen?

Jaksaako hän hoitaa vauvan yksin, jos sinulle tapahtuu jotain?

Millaisia lapsuuden kokemuksia hän ajattelee tarjota lapselle? Jaksaako hän esim. viedä lasta 10 vuoden päästä huvipuistoihin, uimaan, retkille jne?

Miten mies tukee lapsen kaverisuhteita? Kokeeko hän luontevaksi tutustua lapsen kavereiden vanhempiin, jotka melko varmasti ovat puolet nuorempia?

Onko lähipiirissänne paljon toisia vanhoja isiä, vai meinaako mies mennä mukaan parikymppisten isien joukkoon?

Millaiset elintavat miehellä on ollut läpi elämän? Millaisia elinkaaria miehen sukulaisilla on ollut?

Ja myönnän että omaan negatiivisen asenteen asiaan. Lähipiirissämme on tyttö, joka on joutunut kasvamaan aivan liian vanhojan vanhempien (hänellä molemmat vanhoja toisin kuin teillä) kanssa ja hänen kohtalonsa surettaa ja huolestuttaa. Hänellä on hyvin rajoittunut elämä eikä hän ole päässyt viettämään normaalia lapsuutta kunnolla. 

Miettikää siis tarkkaan ja rehellisesti omia resurssejanne ennen päätöksen tekoa!

[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 23:45"]

Minä 38 kun sain esikoiseni ja mies 52. Terve, tarmokas ja sosiaalinen tyttö tuli.

[/quote]

Minkä ikäinen tyttö on nyt?

Täältä tulee nyt puolustuspuheenvuoro vanhalle isälle!

Minun isäni oli 55 kun synnyin, äiti 37. Minulla on lisäksi 2 vuotta vanhempi veli ja vuotta nuorempi veli. Nuorempana isäni oli ollut aika kova juomaan ja kännipäissään taisi olla väkivaltainenkin. Minä opin tuntemaan ihan erilaisen, rauhoittuneen version tästä samasta miehestä. Hän joutui sydäninfarktin vuoksi sairaseläkkeelle 57-vuotiaana ja oli näin kotona silloin kun me lapset olimme pieniä koululaisia. Ikinä ei äidin tarvinnut miettiä, miten me koululaiset pärjätään yksin kotona eikä kesälomien kanssa ollut mitään ongelmaa, koska isä ei enää ollut töissä.

Meillä koululaisilla oli alkuun aina mannapuuro odottamassa, kun tulimme koulusta kotiin. Myöhemmin isä oppi kokkaamaan muitakin ruokia ja usein hän valmisti kahtakin eri ruokaa, kun pelkäsi kovasti että kotona olisi samaa kuin koulussa - vaikka mitäpä tuo olisi haitannut. 

Isä ei koskaan leikkinyt meidän kanssa, mutta eipä äitikään leikkinyt. Leikittiin keskenämme ja kavereiden kanssa. Ja kun tapeltiin kovasti, isä oli se joka tuli jyrähtämään lastenhuoneen ovelle ja niin laskeutui rauha maahan.

Isälläni paljon kroonisia sairauksia ja muistan jo lukiolaisena murehtineeni, että jos hän kuoleekin. Kuitenkin hän eli lopulta 86-vuotiaaksi asti. Lastenlasten kanssa hän ei peuhannut, mutta tykkäsi pitää pieniä sylissä ja oli aina iloinen, kun uusia lapsenlapsia syntyi. Viimeiset jäi häneltä näkemättä, kun toinen veljistäni innostui lisääntymään vasta isän kuoleman jälkeen.

Äitejä on monenlaisia ja niin isiäkin voi olla. Ei kaikkien tarvitse mahtua samaan muottiin. Nuorissa isissä on hyvät ja huonot puolensa, mutta niin on vanhemmissakin. Minä muistelen omaa isääni lämmöllä, vaikkei sellainen normi-isä ollutkaan.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 00:01"]Samaa mieltä jonkun aikaisemman vastaajan kanssa, se max. 45 vuoden ikäero on kyllä tutkittu ja harkittu juttu, ei mikään hatusta vedetty luku. Siitä kannattaa ainakin ottaa osviittaa jos ei suoraan noudata. Vanha vanhempi ei valitettavasti ole lapselle mikään etu.

Se että nuorikin voi kuolla, ei millään tavalla oikeuta tekemään lasta vanhana. Vanhemmat ovat (tai ainakin pitäisi olla) jonkinlaisessa vastuussa lapsestaan pitkälle aikuisuuteen, se ei riitä että sinnittelee siihen saakka kun lapsi on 18v. Elämässä voi sattua mitä vain ja yksilöt ovat erilaisia, mutta on selvää että tietyt asiat (korkea ikä niistä yksi merkittävin) ovat suoraan verrannollisia kuoleman todennäköisyyteen.

Miettikää ainakin näitä tarkkaan:

Vaikka nyt jaksaisi vielä, niin miten sujuu murrosikä kuusikymppiseltä?

Jaksaako mies olla myös isoisä omille lapsenlapsilleen?

Jaksaako hän hoitaa vauvan yksin, jos sinulle tapahtuu jotain?

Millaisia lapsuuden kokemuksia hän ajattelee tarjota lapselle? Jaksaako hän esim. viedä lasta 10 vuoden päästä huvipuistoihin, uimaan, retkille jne?

Miten mies tukee lapsen kaverisuhteita? Kokeeko hän luontevaksi tutustua lapsen kavereiden vanhempiin, jotka melko varmasti ovat puolet nuorempia?

Onko lähipiirissänne paljon toisia vanhoja isiä, vai meinaako mies mennä mukaan parikymppisten isien joukkoon?

Millaiset elintavat miehellä on ollut läpi elämän? Millaisia elinkaaria miehen sukulaisilla on ollut?

Ja myönnän että omaan negatiivisen asenteen asiaan. Lähipiirissämme on tyttö, joka on joutunut kasvamaan aivan liian vanhojan vanhempien (hänellä molemmat vanhoja toisin kuin teillä) kanssa ja hänen kohtalonsa surettaa ja huolestuttaa. Hänellä on hyvin rajoittunut elämä eikä hän ole päässyt viettämään normaalia lapsuutta kunnolla. 

Miettikää siis tarkkaan ja rehellisesti omia resurssejanne ennen päätöksen tekoa!

[/quote]

Mihin parikymppisten isien joukkoon?? En ole nähnyt mitään isäjoukkoja missään. Ja minkä ikäisinä parikymppiset isät ovat lapsensa hankkineet? 14-vuotiaina? Sellaisiin tuskin kukaan haluaa tutustua.

Isäni sai minut, iltatähden, 56-vuotiaana. Vanhin velipuoleni on minua 33 vuotta vanhempi. Isä kuoli kun olin 10, mutta hyvät muistot hänestä jäi. Hassua nykyään, kun ole 38v ja vanhin veli 70v.

Ääriesimerkki, mutta kerrotaan nyt kuitenkin... Isopappani teki ensimmäisen lapsensa vasta 46-vuotiaana, mutta innostui lopulta lapsenteosta niin että niitä kertyi lopulta 16 kahdelle vaimolle :D (eikä olla vl:iä pikemminkin päin vastoin, isopapan mukaan maailma on kohta täynnä lestoja jossei muut tee kuin pari lasta)

Eipä pappani ainakaan koskaan vanhaa isäänsä valitellut. Ja oli itsekin viisissäkymmenissä kun äitini syntyi.

Velipuoleni on asperger (vaikea) ja hänen isänsä oli peräti jo 55-vuotias kun hän syntyi. Oma isäni kuoli tapaturmaisesti nuorena, joten ei se nuori ikä automaattisesti ole tae siitä että saa kasvattaa lapset aikuisiksi. Mutta äiti on monesti mielessään arvaillut että isäpuoleni korkea ikä on osasyynä velipuoleni mielenterveysongelmiin. 

Mieheni isoisä teki lapsia vielä 90v tienoilla. Nyt on vähän päälle 100 ja elossa, lapset tietääkseni terveitä kaikki (niitä lapsia on paljon, ja vaimojakin on paljon, tämä ei siis ole suomessa).

Mun vanhemmat olivat"vanhoja"kun mut tekivät, äiti oli 42 ja isä 54. Nyt olen kolmekymppinen ja molemmat elossa, terveinä ja virkeinä, asuvat omakotitalossa ja koko ajan haluaisivat lapsenlapsensa hoitoon.

Lähipiiriin kuuluu myös valitettavasti niitä perheitä, joissa isä on kuollut ennen lasten täysikäisyyttä. Suurin osa näistä isistä on kyllä olleet 30-50-vuotiaita kuollessaan, joten ei ole ikä ollut syynä vaan joku ihan muu (itsemurha, onnettomuus, vakava sairaus)

Anopilla ja sen toisella miehellä on 16v ikäeroa, mies on ikäisekseen nuorekas ja hyväkuntoinen. Heillä yksi yhteinen lapsi joka nyt jo kolmekymppinen, eli ei se aina tarkoita sitä vanha isä kuolisi aikaisin. Ollut 48v kun tuli vielä isäksi..

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 01:22"]

Mieheni isoisä teki lapsia vielä 90v tienoilla. Nyt on vähän päälle 100 ja elossa, lapset tietääkseni terveitä kaikki (niitä lapsia on paljon, ja vaimojakin on paljon, tämä ei siis ole suomessa).

Mun vanhemmat olivat"vanhoja"kun mut tekivät, äiti oli 42 ja isä 54. Nyt olen kolmekymppinen ja molemmat elossa, terveinä ja virkeinä, asuvat omakotitalossa ja koko ajan haluaisivat lapsenlapsensa hoitoon.

Lähipiiriin kuuluu myös valitettavasti niitä perheitä, joissa isä on kuollut ennen lasten täysikäisyyttä. Suurin osa näistä isistä on kyllä olleet 30-50-vuotiaita kuollessaan, joten ei ole ikä ollut syynä vaan joku ihan muu (itsemurha, onnettomuus, vakava sairaus)

[/quote]

Meidän suvussa on ollut aina tapana tehdä lapset vähän varttuneemmalla iällä, itse olen 1991 syntynyt, äitini 40-luvun lopulla syntynyt, pappani vuosisadan vaihteessa, isopappani 1850-luvulla ja papan pappa muistaakseni 1799. Olen tässä naureskellut että itse voin harkita lapsia vasta 2030-luvulla jos haluan suvun perinteitä jatkaa.

En itse ole koskaan osannut edes ajatella sukulaisiani vanhuksina. Toisaalta isäni on huomattavasti nuorempi kuin äitini, että sen puolen sukulaiset on vissiin sitten "normaali-ikäisiä"

Riskejä on paljon eikä iäkäs vanhempi ole hyvä juttu mutta minkäs teet, et kai nyt enää voi perääntyä kun jo perhettä olette perustamassa. Niin että lakkaa murehtimasta ja anna palaa. Kyllä asiat aina jotenkin järjestyy.

Tiedän kyllä yhden isän joka nyt 62 vuotias ja nuorin lapsi 11v. Taitaa äiti olla myös viiskyt nykyään.

Äitini vanhemmat olivat 47 ja 52, kun hän syntyi 60-luvulla. Kuolivat ennen syntymääni. Minulla ei ole isovanhempia. :(