Synnytysruuhkaa pelkäävät synnyttäjät ovat alkaneet taktikoida sairaalan ovella

Vierailija kirjoitti:

Suunnitellut sektiot hoidetaan Espoossa. Naistenklinikka ei suunniteltuja sektioita ole tehnyt enää vuosiin vaan ainoastaan kiireelliset hätäsektiot. Eli sektiomammat suunnatkaa Espoon uuteen sairaalaan, siellä osaavaa väkeä ja isot perhehuoneet

Kyllä mä ainakin olin helmikuussa Naikkarilla ja synnytin suunnitellulla sektiolla..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Näitä tarinoita kuulee jatkuvasti. Kyllä on meno ihan perseestä lapsivuodeosastolla. Potilaiden pitäisi vain maagisesti tietää jokaisen osaston käytäntötavat ja mistä haetaan korviketta, missä on liinavaatekaappi, missä ruokala jne. Kyllä noi asiat pitää kertoa, kun osastolle saapuu. Tai vaikka lukea jollain laminoidulla taululla potilasvuoteen vieressä.

Ja on kyllä muutenkin outoa, miksi kaikkialla muualla kiikutetaan ruoka nenän eteen ja vaihdetaan lakanat, mutta synnärillä ei.

Synnytys ei ole sairaus ja liikkuminen ehkäisee veritulppia ja toipumista. Makoilu taas nostaa veritulppariskiä. Siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Jännä juttu muuten, vaikka veritulppariski on kaikissa leikkauksissa, niin silloin pyydetään liikkumaan oman voinnin mukaan. Ruoka tuodaan nenän eteen, lakanat vaihdetaan, autetaan vessassa käynnissä, mutta kaikki muuttuu synnyttävien naisten kohdalla, jopa heti synnytyksen jälkeen, nainen joutuu siivoamaan jälkensä pöydältä ja lattialta, oli menettänyt miten paljon verta tahansa tai alapää repeytynyt, vaikka taju menisi.

Synnytysväkivalta ei ole pelkästään tämän päivän ilmiö, vaan kautta maailman sivun ovat saaneet osakseen synnytysväkivaltaa.

Jokaisella vanhalla naisella on tarina kerrottavana, jos on sairaalassa synnyttänyt, eikä asenteet ole miksikään muuttunut.

En lähde synnyttämään Suomeen. Synnytysväkivalta ja naisvihamielisyys lapsivuodeosastoilla. Odotan Veikkauksen päävoittoa, että voi mennä vaikka Sveitsiin yksityisklinikalle. Monta asiaa vaikuttaa Suomen syntyvyyteen… Omassa kodissa synnytys houkuttelisi mutta en kestäisi sitä syyllisyyttä jos jotain pahaa kävisi.

Vierailija kirjoitti:

Miten pääkaupunkiseudulla voi olla asiat noin huonosti? Päivystykseen ei pääse, terveysasemat täysin tukossa, synnyttämään ei mahdu ja edes jälkitarkastuksia ei pystytä tarjoamaan. Kyllähän tästä jo pitäisi syntyä kunnon mellakka, kun iso osa suomalaisista ei saa heille kuuluvia palveluja.

Itse en ole nostanut mekkalaa, koska olen saanut näissä tilanteissa kaupungilta ilmaisen käynnin yksityisellä ja siten itseasiassa parempaa palvelua. Toki synnyttämään mahduin naistenklinikalle.

Joutuiko muuten rouva Niinistö jakamaan huoneen kahden muun äidin ja vastasyntyneen kanssa lapsivuodeosastolla vai järjestyikö hänelle oma huone? Kenties heti kotoutus sairaalasta ja lääkäri ja kätilö käyvät kotona katsomassa äitiä ja vauvaa?

Miten voi synnyttää turvallisesti jos kätilö ei ole koko ajan paikalla? Mä oon aina luullut että niin on mutta ilmeisesti ei .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Olet kyllä ihan oikeassa. Kyllä tuoretta äitiä voisi sen verran auttaa, että edes ruoka tarjottaisiin ”nenän alle”. Nämä olisivat sellaisia juttuja, jotka myös työllistäisivät ihmisiä. Olisi paljon mielekkäämpää kantaa tarjotin uudelle äidille kuin väkertää jotain idioottiaskartelua jossain työllistämiskurssilla.

Porvoosta ja Loviisasta ainakin nykyään mennään Kotkaan Koksiin synnyttämään, kun uusi synnytysosastokin.

En sitten tiedä tämän päivän tasosta siellä muuten.

Mutta ei sinne Helsingistäkään kauaa aja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Näitä tarinoita kuulee jatkuvasti. Kyllä on meno ihan perseestä lapsivuodeosastolla. Potilaiden pitäisi vain maagisesti tietää jokaisen osaston käytäntötavat ja mistä haetaan korviketta, missä on liinavaatekaappi, missä ruokala jne. Kyllä noi asiat pitää kertoa, kun osastolle saapuu. Tai vaikka lukea jollain laminoidulla taululla potilasvuoteen vieressä.

Ja on kyllä muutenkin outoa, miksi kaikkialla muualla kiikutetaan ruoka nenän eteen ja vaihdetaan lakanat, mutta synnärillä ei.

Synnytys ei ole sairaus ja liikkuminen ehkäisee veritulppia ja toipumista. Makoilu taas nostaa veritulppariskiä. Siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Hyvin olet oppinut tämän patriarkaalisen hokeman.

Vierailija kirjoitti:

Suunnitellut sektiot hoidetaan Espoossa. Naistenklinikka ei suunniteltuja sektioita ole tehnyt enää vuosiin vaan ainoastaan kiireelliset hätäsektiot. Eli sektiomammat suunnatkaa Espoon uuteen sairaalaan, siellä osaavaa väkeä ja isot perhehuoneet

Teki ainakin 2018 ja 2019. Sai toivoa, haluaako Naistenklinikalle vai Espooseen. Luonnollisesti halusin yliopistosairaalaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Näitä tarinoita kuulee jatkuvasti. Kyllä on meno ihan perseestä lapsivuodeosastolla. Potilaiden pitäisi vain maagisesti tietää jokaisen osaston käytäntötavat ja mistä haetaan korviketta, missä on liinavaatekaappi, missä ruokala jne. Kyllä noi asiat pitää kertoa, kun osastolle saapuu. Tai vaikka lukea jollain laminoidulla taululla potilasvuoteen vieressä.

Ja on kyllä muutenkin outoa, miksi kaikkialla muualla kiikutetaan ruoka nenän eteen ja vaihdetaan lakanat, mutta synnärillä ei.

Synnytys ei ole sairaus ja liikkuminen ehkäisee veritulppia ja toipumista. Makoilu taas nostaa veritulppariskiä. Siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Hyvin olet oppinut tämän patriarkaalisen hokeman.

Niinpä. Ei se synnytys sairaus ole, mutten myöskään ole ikinä elämässäni ollut yhtä kipeä tai toipunut yhtä pitkään kuin synnytyksistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Näitä tarinoita kuulee jatkuvasti. Kyllä on meno ihan perseestä lapsivuodeosastolla. Potilaiden pitäisi vain maagisesti tietää jokaisen osaston käytäntötavat ja mistä haetaan korviketta, missä on liinavaatekaappi, missä ruokala jne. Kyllä noi asiat pitää kertoa, kun osastolle saapuu. Tai vaikka lukea jollain laminoidulla taululla potilasvuoteen vieressä.

Ja on kyllä muutenkin outoa, miksi kaikkialla muualla kiikutetaan ruoka nenän eteen ja vaihdetaan lakanat, mutta synnärillä ei.

Synnytys ei ole sairaus ja liikkuminen ehkäisee veritulppia ja toipumista. Makoilu taas nostaa veritulppariskiä. Siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Hyvin olet oppinut tämän patriarkaalisen hokeman.

Niinpä. Ei se synnytys sairaus ole, mutten myöskään ole ikinä elämässäni ollut yhtä kipeä tai toipunut yhtä pitkään kuin synnytyksistä.

Sama juttu. Oksentelin pari päivää synnytyksen jälkeen ja vuoto jatkui yli kuukauden. En ole niin heikossa hapessa ollut koskaan. Lisäksi vielä järkyttävät kuumat aallot… oli kyllä kamalaa ja apu olisi ollut tarpeen. Mutta eihän se sairaus ole.

Vierailija kirjoitti:

Joutuiko muuten rouva Niinistö jakamaan huoneen kahden muun äidin ja vastasyntyneen kanssa lapsivuodeosastolla vai järjestyikö hänelle oma huone? Kenties heti kotoutus sairaalasta ja lääkäri ja kätilö käyvät kotona katsomassa äitiä ja vauvaa?

No Jenni Haukio ehkä tarvitsee oman huoneen ihan siksi että saa edes vähän rauhaa. Ja sen kyllä hänelle soisin, koska hänen raskauttaan seurattiin hyvin tiiviisti.

Ja kyllä itsekin lähdin synnäriltä lapsen kanssa samana päivänä kuin syntyi. Oli kyllä toinen lapsi. Kaksi päivää myöhemmin piti käydä näytillä.

Tänä vuonna on vielä hyvä kun on ruuhkaa, niin saa varmaan lähteä heti kun jalat sen verran kantaa. Inhoan lapsivuodeosastoa.

Menetin synnytyksessä verta ihan jonkin verran ja oli aika vaikea komplikaatioita täynnä oleva synnytys. Mies oli koko ajan vierellä niin sain vauvaosastolla hoivaa sitten mieheltä, joka haki kaikki ruuat ja kahvit onneksi. Ensimmäiseen vessareissuun joku hoitaja innokkaana ylipuhui omatoimisuuteen ja kärräsi pyörätuolilla invavessaan, otin mahdollisimman rauhassa ja kuuntelin ohjeita ja no heräsin sitten lattialta korvien soidessa ja varmaan neljän hoitajan arvioitavana "mahtaakohan tuo esittää?"

En ymmärtänyt kysymystä silloin ja pyysin apua, että pääsen sinne vessanpöntölle ja pyörryin uudestaan jo istualteen. Olin sitten vuodepotilaana 3 päivää ja sain punasoluja vasta kun mieheni alkoi niitä vaatimaan, kun en pysynyt hereillä edes keskustellessa.

Hieman hirvittää ajatella jos olisin ollut siellä yksin. No ei onneksi tarvinnut omia lakanoita vaihtaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Näitä tarinoita kuulee jatkuvasti. Kyllä on meno ihan perseestä lapsivuodeosastolla. Potilaiden pitäisi vain maagisesti tietää jokaisen osaston käytäntötavat ja mistä haetaan korviketta, missä on liinavaatekaappi, missä ruokala jne. Kyllä noi asiat pitää kertoa, kun osastolle saapuu. Tai vaikka lukea jollain laminoidulla taululla potilasvuoteen vieressä.

Ja on kyllä muutenkin outoa, miksi kaikkialla muualla kiikutetaan ruoka nenän eteen ja vaihdetaan lakanat, mutta synnärillä ei.

Synnytys ei ole sairaus ja liikkuminen ehkäisee veritulppia ja toipumista. Makoilu taas nostaa veritulppariskiä. Siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Hyvin olet oppinut tämän patriarkaalisen hokeman.

Niinpä. Ei se synnytys sairaus ole, mutten myöskään ole ikinä elämässäni ollut yhtä kipeä tai toipunut yhtä pitkään kuin synnytyksistä.

Sama juttu. Oksentelin pari päivää synnytyksen jälkeen ja vuoto jatkui yli kuukauden. En ole niin heikossa hapessa ollut koskaan. Lisäksi vielä järkyttävät kuumat aallot… oli kyllä kamalaa ja apu olisi ollut tarpeen. Mutta eihän se sairaus ole.

Jep. Ja vielä eppariin tikit mitkä kiristää ja repeilee ja täysi pidätyskyvyttömyys pari viikkoa. Meni varmaan viikko ennenkuin ensimmäisen kerran edes tajusin että mulla on vessahätä. Pidättämään toki en pystynyt. Onneksi en ole joutunut sektioon. Se olisi varmaan maanpäällinen helvetti toipumisineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen Ylen uutisissa synnytyssairaalan lääkäri kertoi, miten kova urakka kätilöillä ja lääkäreillä on, kun nyt on kuulemma syntynt paljon vauvoja.

Sanoi, että toki myönteistä, että vauvoja syntyy.

Olisihan tuossa kenties voinut mainita synnyttäjätkin eli koko urakan itse läpikäyvät naiset.

No eihän yhden synnyttäjän urakka kasva mihinkään, vaikka vauvoja syntyy useammalle.

Ei, mutta sen yhden synnyttäjän urakka on tuhatkertaisesti isompi kuin lääkärien ja kätilöiden kiireisenäkin aikana.

"Asiantuntijalta" unohtui he, jotka tekevät sen todellisen työn. Nyt nosti itsensä ylimmäksi eikä edes maininnut, että jotain muutakin tarvitaan kuin kätilö ja lääkäri.

:(

Vierailija kirjoitti:

Menetin synnytyksessä verta ihan jonkin verran ja oli aika vaikea komplikaatioita täynnä oleva synnytys. Mies oli koko ajan vierellä niin sain vauvaosastolla hoivaa sitten mieheltä, joka haki kaikki ruuat ja kahvit onneksi. Ensimmäiseen vessareissuun joku hoitaja innokkaana ylipuhui omatoimisuuteen ja kärräsi pyörätuolilla invavessaan, otin mahdollisimman rauhassa ja kuuntelin ohjeita ja no heräsin sitten lattialta korvien soidessa ja varmaan neljän hoitajan arvioitavana "mahtaakohan tuo esittää?"

En ymmärtänyt kysymystä silloin ja pyysin apua, että pääsen sinne vessanpöntölle ja pyörryin uudestaan jo istualteen. Olin sitten vuodepotilaana 3 päivää ja sain punasoluja vasta kun mieheni alkoi niitä vaatimaan, kun en pysynyt hereillä edes keskustellessa.

Hieman hirvittää ajatella jos olisin ollut siellä yksin. No ei onneksi tarvinnut omia lakanoita vaihtaa!

Kertoo kyllä aika paljon siitä, minkälaisella asenteella hoitajat työtään tekevät.

No sama se on kyllä lentokoneessakin. Emoset aina hyysää mun miestä (on jollain tapaa tunnettu) ja mä joudun pyytämään monta kertaa. Yleensä eivät mun kontakti yrityksiä edes huomaa. Mies kun vähän vinkkaa, niin paikalle pelmahtaa heti joku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko hurjia tarinoita kuulee tämän päivän synnytyksestä, käännytetään ovelta ja pyydetään kestämään vielä tunti, jotta tilaa vapautuu ja äiti laitetaan puiston penkille odottamaan vuoroaan tai autoon.

Luulisi sairaalassa olevan vaikka siivouskomero tai vainajien säilytystilat, jossa äidit voisivat olla vaikka lattialla.

Tällä helteellä synnytyksen odottelu ruumishuoneen kylmyydessä kuulostaa ihan luksukselta.

Synnyttäville äidille ruumishuone voisi olla tosiaan luksusta ja sairaalalle markkinointikikka.

Naisia edelleen kohdellaan terv.huollossa eriarvoisesti ja erityisesti synnyttäviä naisia.

Mikähän valtakunnan sensaatio ja kohu syntyisi, jos miespotilaat saisivat saman kohtelun.

Jos miehiltä leikataan pieni luomi, hän saa ruuat ja kahvit sänkynsä luo, hoitajat vaihtavat lakanat, auttavat vessassa käynnissä jne.

Juuri synnyttänyt nainen joutuu siivoamaan jopa omat veritahransa lattialta ja uskotellaan naisille, kuinka se ehkäisee veritulppia ja noitavainoja.

Juuri näin. Oli ihan hämmästynyt, kun lapseni meni käsileikkaukseen. Kaikki passattiin sänkyyn, ja tuotiin ruoka, leluja jne. Ja sängyllä kärrättiin leikkaukseenkin. Onhan se oikeasti tosi hyvä, varsinkin kun lapsesta on kyse, mutta kyseinen lapsi hyppi odotushuoneessa ennen leikkausta käsi paketissa ja muutama tunti leikkauksen jälkeen juoksi taas.

Tuntui niin hassulta katsoa, kun samaa lasta synnyttäessäni en meinannut tolpillani pysyä, mutta lakanat piti itse vaihtaa, hakea ruoka, hoitaa vauva, punnita käytävässä joka syötön jälkeen jne. Mutta itse piti pystyä.

Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kun synnytin esikoisen. Esikoinen syntyi puolen päivän aikaan ja mentiin siitä osastolle. Seuraavana aamuna odottelin jo hieman aamupalaa. Puolen päivän aikaan aloin kysellä ruuan perään ja todettiin ettei sitä naaman eteen kanneta. Olikin mennyt useampi ateria ihan sivuun.

Siihen asti olin ollut sairaalassa vain vieraana isän luona kun sillä leikattiin umppari, muutaman kerran kun pappani oli jossain hoidossa ja muutaman kerran mummun seurana syöpähoidoissa. Heille oli kaikille tuotu ruoka huoneeseen, joten luulin että se tuodaan ja toimii samalla systeemillä kuin lentokoneessa. Otti vähän päähän, mutta ensimmäinen kahvikupillinen maistui taivaalliselle vaikka olikin sairaalan kahvia.

Näitä tarinoita kuulee jatkuvasti. Kyllä on meno ihan perseestä lapsivuodeosastolla. Potilaiden pitäisi vain maagisesti tietää jokaisen osaston käytäntötavat ja mistä haetaan korviketta, missä on liinavaatekaappi, missä ruokala jne. Kyllä noi asiat pitää kertoa, kun osastolle saapuu. Tai vaikka lukea jollain laminoidulla taululla potilasvuoteen vieressä.

Ja on kyllä muutenkin outoa, miksi kaikkialla muualla kiikutetaan ruoka nenän eteen ja vaihdetaan lakanat, mutta synnärillä ei.

Synnytys ei ole sairaus ja liikkuminen ehkäisee veritulppia ja toipumista. Makoilu taas nostaa veritulppariskiä. Siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Hyvin olet oppinut tämän patriarkaalisen hokeman.

Niinpä. Ei se synnytys sairaus ole, mutten myöskään ole ikinä elämässäni ollut yhtä kipeä tai toipunut yhtä pitkään kuin synnytyksistä.

Sama juttu. Oksentelin pari päivää synnytyksen jälkeen ja vuoto jatkui yli kuukauden. En ole niin heikossa hapessa ollut koskaan. Lisäksi vielä järkyttävät kuumat aallot… oli kyllä kamalaa ja apu olisi ollut tarpeen. Mutta eihän se sairaus ole.

Jep. Ja vielä eppariin tikit mitkä kiristää ja repeilee ja täysi pidätyskyvyttömyys pari viikkoa. Meni varmaan viikko ennenkuin ensimmäisen kerran edes tajusin että mulla on vessahätä. Pidättämään toki en pystynyt. Onneksi en ole joutunut sektioon. Se olisi varmaan maanpäällinen helvetti toipumisineen.

Sektiosta toipuu nopeasti. Juosta ei alkuun kannata eikä nostella vauvaa painavampia asioita. Kahtena päivänä sektion jälkeen Buranaa, sen jälkeen ei enää tarvetta. Ei mitään negatiivista sanottavaa sektioista.

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanottiin pääkaupunkiseudulla kun soitin supistusten alettua että kuvittelen vaan, pysy kotonas. Soitin tunnin päästä uudestaan ja sanottiin että kaikki pks:n sairaalat on täynnä, tule huomenna käymään niin katsotaan. Soitin vielä tunnin päästä ja sanoivat että ei joka pientä juilimista supistukseksi lasketa, vaikka yritin sanoa että tulevat säännöllisesti parin minuutin välein. Sanoivat että ensisynnyttäjällä menee päiväkausia ennen kun kunnolla käynnistyy. Sitten mies tuuppas mut autoon ja soitti matkalta että me tullaan nyt, mahtui tai ei. Kun pääsin aulaan pari hoitajaa juoksi paikalle, vei mut johonkin sivuhuoneeseen, kurkkas tilannetta ja lähti juoksuttaan sänkyä saliin. Lapsi syntyi vartin sisällä siitä.

Olisivat saman tien alkuun sanoneet että lähtekää ajamaan johonkin maakuntasairaalaan. Ei ois tossa loppuvaoheessa enää mitenkään ehditty yhtään kauemmas.

Joo toi käsitys ensisynnyttäjistä on kätilöillä kummallinen. Eikö niille todellakaan kerrota koulutuksessa, että ensisynnytyskin saattaa olla nopea? Osaisiko joku kätilö tätä kommentoida? Suvussani synnytykset ovat nopeita, itse kestin juuri ja juuri 15min matkan sairaalaan, kun olin kotona kärvistellyt kolme tuntia. Suoraan saliin siis ponnistamaan. Alle beljän tunnin homma ja esikoinen.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi synnyttää turvallisesti jos kätilö ei ole koko ajan paikalla? Mä oon aina luullut että niin on mutta ilmeisesti ei .

Ehdottomasti kannattaa ottaa mies tai joku muu mukaan synnytykseen. Jos on kiire, niin sitten joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin ja se ei tunnu kivalle. Itse en olisi pärjännyt ilman miestä.