Synnytysruuhkaa pelkäävät synnyttäjät ovat alkaneet taktikoida sairaalan ovella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaisi olla tuhannen taalan paikka perustaa Suomeen yksityisiä klinikoita joissa hoidetaan vain synnytyksiä ja henkilökunta on mitoitettu oikean tarpeen mukaan. Sellainen paikka jossa ei ole stressiä ja pelkoa vaan jossa synnyttävää naista ja myös henkilökuntaa kohdellaan inhimillisesti. Sellainen paikka jossa hoidon taso ja kohtelu kohtaa juhlapuheiden retoriikan ihan oikeasti ja synnyttävää äitiä oikeasti  arvostetaan.

Mä toivon, ettei tällaisia klinikoita tulisi. Koska jokainen äiti ja vauva ansaitsisi hyvän ja turvallisen hoidon. Kalliiden klinikoiden tuleminen tarkoittaisi, että yhteisiä sairaaloita ei enää edes yritettäisi saada hyviksi, jota ne vielä jonkin aikaa sitten olivat. Nyt vielä me kaikki naiset olemme vaatimassa parempaa hoitoa, mutta tuon jälkeen vähempivaraisille vain todettaisiin, että mitäs et maksanut paremmasta. Ja se olisi todella väärin. Tämä ei saa olla rahapussin paksuudesta kiinni.

t. äiti, jolla olisi varaa maksaa, mutta haluaa mieluummin maksaa veroissaan, jotta kaikilla äideillä olisi turvallinen olo

Toisaalta voisi olla kuten Saksassa,  että niille erilisille klinnikoille voi valita mennä synnyttämään tuetusti. Eli ei tarvitse olla omaa rahaa paljon, kaikki voi valita. Itse synnytin toisen saksassa kodinomaisessa kätilövetoisessa yksikössä sairaalan sijaan ja oli kyllä hieno kokemus verrattuna esikoisen synnytykseen Tyksissä.

Kyllä Suomessa sata vuotta sitten oli aika, jolloin jokaisessa kunnassa oli kätilö tai ainakin joku joka osasi synnytykset hoitaa. Joka kunnassa taitaa edelleen olla terveyskeskus neuvoloineen, joten olisiko se muka ihan mahdotonta, että joka terveyskeskuksessa olisi myös kätilö tai kaksi?

Kyllähän kätilö varmasti osaisi hoitaa myös neuvola-asioita tarvittaessa, eli tuskin olisi tarpeeton. Lisäksi pienissä kunnissa ei synny vauvoja päivittäin, joten kätilön ei edes tarvitsisi päivystää joka päivä ympäri vuoden. Tämä kuitenkin auttaisi synnytyssairaaloiden ruuhkissa.

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te kaikki kullamurut, jotka päätitte koronavuonna hankkia lapsen. Kiva, että viimeisen 10 vuoden aikana ri ole ollut kuin alamäkeä raskauksien määrän kanssa->johtaa synnytyssairaaloiden määrän karsimiseen-TIETYSTI.

Ja sitten vielä lisääntyneet ”synnytyspelkoiset ensisynnyttäjät”. Itse termi on itsessään absurdi. Jos ei ole edes synnyttänyt, niin miten voi olla synnytyspelkoinen?

Olen synnyttänyt ja sanoisin, että jos ei ole mitään ihmeellistä, niin olettakaamme että kaikki menee hyvin. Annoin synnytyksen kulun ammattilaisten käsiin ja alapääsynnytykset sujuivat oikein hyvin. PS: Harvoin kukaan onnistuneesta synnytyksestä kertoo palstoilla-ottakaa se huomioon.

Voi taivas. Miten voit pelätä benjihyppyä, jos et ole koskaan hypännyt? Toisia nyt vain pelottaa.

Pk-seutu on ajanut synnytyssairaaloita alas ihan tarkoituksella. Miksi helsinkiläiset maksaisivat niiden ylläpitämisestä, kun synnyttäjät voidaan ohjata vaikka Lahteen synnyttämään lahtelaisten maksaessa laskun? Kyllä tää systeemi on aivan mätä.

Kyllä ne sieltä Lahdesta tasan tarkkaan lähettävät laskun synnyttäjän kotikunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Toi oli kauheaa kun puolet ruokaa-ajoista meni ohi siksi, että oli oleellisempaa tekemistä. Lääkäri, vauvan syöttö kerran taisi yksi mennä ohi ihan siksi että nukuin. Yhdellä kätilöllä yöllä oli outo tapa. Jos vauva oli omassa sängyssä nukkumassa ja äiti omassa, niin tämä yökätilö tuli herättelemään äitiä ja tivaamaan miksei vauva ole vieressä. Tämä oli kyllä muutenkin outo kätilö, mutta seuraavana päivänä väsytti kun yöllä oli käyty tarpeettomasti herättelemässä ja sinne menivät aamupala ja lounas sitten.

Ja siis tuohon tukihenkilön annokseen: olihan sillä isällä nyt varmasti raskasta kun oli siellä kädestä pitänyt ja jännittänyt :D miksi edes on eri annokset? Ihan kauhean monimutkaisen kuuloista noin keittiön kannalta.

Elektiivinen sektio, silloin sinua odotetaan paikalle tiettynä ajankohtana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Mun mies toi tästä syystä ruokaa mukanaan. Joka päivä kävi hakemassa muutaman sushipalan tms että sain syötyä. Kyllä siitä paheksuvia katseita tuli, mutta kukaan ei viitsinyt ilmeisesti valittaa kun isä yritti auttaa.

Me taas eleltiin perhehuoneessa ihan rauhassa. Jopa niin rauhassa, että vauvan päivittäinen punnitus unohdettiin.

Nyt kun on Corona, niin isät eivät voi olla synnytyssairalassa ja äidillä on oltava ponnistusvaiheen asti maski!

Eestin Akka kirjoitti:

Nyt kun on Corona, niin isät eivät voi olla synnytyssairalassa ja äidillä on oltava ponnistusvaiheen asti maski!

Käsittääkseni meillä saa isä tulla synnytykseen mukaan kunhan on terve ja maski. Mutta lapsivuodeosastolle ei pääse. Ja se on kyllä sinällään hyvä, että joku urpohan sinnekin sen koronan sitten raahaisi.

Kotiin pääsee nyt ilmeisesti myös aika löysin kriteerein. Ja ajattelin kyllä itse suoriutua tieheni heti kun jalat kantaa. Jos siellä pitää kökkiä maski naamalla kolme päivää ja mieskään ei voi olla seurana niin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te kaikki kullamurut, jotka päätitte koronavuonna hankkia lapsen. Kiva, että viimeisen 10 vuoden aikana ri ole ollut kuin alamäkeä raskauksien määrän kanssa->johtaa synnytyssairaaloiden määrän karsimiseen-TIETYSTI.

Ja sitten vielä lisääntyneet ”synnytyspelkoiset ensisynnyttäjät”. Itse termi on itsessään absurdi. Jos ei ole edes synnyttänyt, niin miten voi olla synnytyspelkoinen?

Olen synnyttänyt ja sanoisin, että jos ei ole mitään ihmeellistä, niin olettakaamme että kaikki menee hyvin. Annoin synnytyksen kulun ammattilaisten käsiin ja alapääsynnytykset sujuivat oikein hyvin. PS: Harvoin kukaan onnistuneesta synnytyksestä kertoo palstoilla-ottakaa se huomioon.

Voi taivas. Miten voit pelätä benjihyppyä, jos et ole koskaan hypännyt? Toisia nyt vain pelottaa.

Pk-seutu on ajanut synnytyssairaaloita alas ihan tarkoituksella. Miksi helsinkiläiset maksaisivat niiden ylläpitämisestä, kun synnyttäjät voidaan ohjata vaikka Lahteen synnyttämään lahtelaisten maksaessa laskun? Kyllä tää systeemi on aivan mätä.

Kyllä ne sieltä Lahdesta tasan tarkkaan lähettävät laskun synnyttäjän kotikunnalle.

”Tasan tarkkaan”-Nanna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Korona-aikana ei ole tukihenkilöt olleet sallittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Korona-aikana ei ole tukihenkilöt olleet sallittu.

Kyllä yhden tukihenkilön on saanut ottaa synnytykseen mukaan. Osastolle ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh mihin suuntaan on menty! Täällä yksi mamma joka synnytti naistenklinikalla -80 ja -82. Silloin äitejä passattiin hyvin. Ateriat tuotiin huoneeseen, henk kunta vaihtoi lakanat jos oli tarvis jne. Mitään ei äidit joutuneet tekemään itse, vauvanhoidossa ja imetyksestä neuvottiin ja katsottiin että kaikki sujuu hyvin.

Menin sairaalaan kun siltä tuntui eikä kukaan käännyttänyt takaisin. Ihmetyttää että jos sairaalaan saa nykyisin mennä vasta kun ponnistusvaihe lähestyy niin silloinhan synnyttäjiltä jää kivunlievitys saamatta. Itse pärjäsi aika vähällä kivunlievityksellä mutta monen muun synnyttäjän jutuista päätellen monet naiset kokevat kivun tosi pahana ja tarvitsevat lievitystä melko aikaisin että pystyvät rentoutumaan ja kontrolloimaan tilannetta.

Ahaa, eli joskus on kuitenkin autettu synnyttäneitä. Kyllä se on alas mennyt hoidon taso. Enkä nyt tarkoita että välttämättä pitäisi tarjottimella ateriat kaikille sänkyyn tuoda (liikkuminen edistää toipumista), mutta että olisi edes sellainen turvallinen olo, luotto siihen että apua saa jos tarvii, eikä tarvitsisi paniikissa olla että miten pärjää. Kyllä itse muistan miltä tuntuu yksin puolipyörryksissä verta menettäneenä ja sektiohaavaa vihloessa etsiä puhtaita vaatteita, hoitajalta kun kysyin mistä löytyy, niin vaan kädellä epämääräisesti viittasi että kyllä se siellä jossain käytävällä on häkki puhtaita vaatteita. Ja löytyyhän se kun tarpeeksi kauan etsi. Mutta se turvattomuuden tunne oli pahin. Kun pelkäsi että jos minä tänne käytävälle pökrään, niin kuinkahan kauan menee ennenkuin ne tajuaa huolehtia vauvasta ja/tai kiinnittää huomiota että kaikki ei ole ok. Mutta joo, siitäkin selvittiin, tosin en kyllä lämmöllä muistele.

Minua ihmetyttää suunnattomasti tuo, miten ihmeessä juuri se ruokatarjottimen kantaminen on sitä liikuntaa, joka edistää synnyttäneen toipumista? Itse tarvitsen tarjottimen kantamiseen kaksi kättä, joten millä sitä sitten ottaa tukea mistään, kun olo on hutera? Vastasynnyttäneenä saa hippasta sängystä edes takas ja kävellä riittämiin, joten liikuntaa tulee tarpeeksi. Epäilen, että syynä on vanhat hokemat miten raskaus ei ole sairaus eikä synnyttänyt ole sairas. Itse olin kyllä olin molempien kohdalla kipeä, synnytyksen jälkeen huippasi pari päivää niin pahasti, että ilman tukea en uskaltanut liikkua.

Lähinnä tarkoitin sitä, että voisi käyttää sitä yksilöllistä harkintaa. Ei varmasti ole tarpeen _kaikille_ rutiininomaisesti tuoda ruoka sänkyyn. Jossain sairaaloissa on osastolla ruokailuun erillinen tila, ns vierailuhuone pöytineen, jolloin tarjotinta ei joudu kantelemaan pitkin käytäviä. Joku voi olla niin hyvässä kunnossa ettei ruuan hakeminen ole juttu eikä mikään, joku toinen taas on niin heikossa kunnossa, että on suorastaan törkeää laittaa hänet kantamaan tarjotinta. Tämä tietysti vaatisi siitä että henkilöstöä olisi ensinnäkin tarpeeksi, jotta heillä olisi aikaa paneutua jokaisen osastolla olevan tilanteeseen, ja toiseksi, se vaatisi asenteen muutosta suhteessa synnyttäneisiin.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Meillä ei tuotu tukihenkilölle ruokaa, eikä mies ollut tajunnut ottaa eväitä. Ruokana oli jotain mikä mulle ei niin maistunut niin annoin sitten miehelle loput. Tästä saatiin välitön palaute että se ruoka ei ole isälle ja jos en jaksa, niin vien sitten vain pois.

Ajattelin että sama kai se on kuka sen syö. Eihän sitä kenellekään muulle (toivottavasti) anneta jos jollekulle ei maistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Korona-aikana ei ole tukihenkilöt olleet sallittu.

Höpö höpö! Kokoajanhan niitä ISEJÄ siellä pyörii! Tukihenkilö= tuleva isä TAI joku muu jos isä ei pääse

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Korona-aikana ei ole tukihenkilöt olleet sallittu.

Tämä oli viime keväänä muutaman kuukauden. Sen jälkeen on saanut olla tukihenkilö. Tällä hetkellä on jopa muidenkin vierailut sallittuja pienissä ryhmissä pk-seudulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon sairaalan ruokapuoleen vielä (synnytyskokemus tältä keväältä):

1. On todella vaikeaa sitoutua synnärin ruokailuaikatauluihin. Kun lounasta on tarjolla tunnin tiettyyn kellonaikaan, saatatkin olla kiinni vauvan imetyksessä tai juuri sopivasti tulee kätilö/hoitaja/lääkäri kierrolle. Monet ruokailut meni miehen kanssa perhehuoneessa niin, että mies haki käytävältä ruoan ja sitten ruoka sai huoneessa jäähtyä, kun kädet oli kiinni vauvassa tai tehtiin vauvalle jotain tutkimusta. Oli ihana päästä synnäriltä kotiin, kun ei tarvinnut elää muiden aikataulujen mukaan vaan vauvan tahtiin. En edes osaa kuvitella, miten esim. yksin tuolla olleet äidit selviävät, kun kukaan ei ole synnärillä auttamassa.

2. Meillä oli tarjottimille lastattu erikseen synnyttäneen ja tukihenkilön annokset. Arvaatte varmaan, että tukihenkilölle (oletuksena isä) oli isompi ruoka-annos kuin synnyttäneelle, vaikka se synnyttänyt olisi voinut olla monta päivää syömättä ja hän on tehnyt raskaan työn synnyttäessään. Mies täydensi annostani hakemalla synnärin jääkaapista mehua ja antoi omasta annoksestaan toivomaani salaattia jne. Paras oli, kun erään aterian yhteydessä tukihenkilölle oli merkattu jälkiruoaksi jäätelö ja synnyttäneelle oli sen sijaan pieni kulhollinen vispipuuroa. Naurettiin miehen kanssa, että tässäkö pitää synnyttäneen kaloreita pihistellä. Ja joo, mies antoi jäätelönsä mulle. :D

Vähemmän kiva niille, joilla ei ole sitä tukihenkilöä, kun ei saa vain sen pienemmän annoksen.

Korona-aikana ei ole tukihenkilöt olleet sallittu.

Tämä oli viime keväänä muutaman kuukauden. Sen jälkeen on saanut olla tukihenkilö. Tällä hetkellä on jopa muidenkin vierailut sallittuja pienissä ryhmissä pk-seudulla.

Siis 2020 keväällä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh mihin suuntaan on menty! Täällä yksi mamma joka synnytti naistenklinikalla -80 ja -82. Silloin äitejä passattiin hyvin. Ateriat tuotiin huoneeseen, henk kunta vaihtoi lakanat jos oli tarvis jne. Mitään ei äidit joutuneet tekemään itse, vauvanhoidossa ja imetyksestä neuvottiin ja katsottiin että kaikki sujuu hyvin.

Menin sairaalaan kun siltä tuntui eikä kukaan käännyttänyt takaisin. Ihmetyttää että jos sairaalaan saa nykyisin mennä vasta kun ponnistusvaihe lähestyy niin silloinhan synnyttäjiltä jää kivunlievitys saamatta. Itse pärjäsi aika vähällä kivunlievityksellä mutta monen muun synnyttäjän jutuista päätellen monet naiset kokevat kivun tosi pahana ja tarvitsevat lievitystä melko aikaisin että pystyvät rentoutumaan ja kontrolloimaan tilannetta.

Ahaa, eli joskus on kuitenkin autettu synnyttäneitä. Kyllä se on alas mennyt hoidon taso. Enkä nyt tarkoita että välttämättä pitäisi tarjottimella ateriat kaikille sänkyyn tuoda (liikkuminen edistää toipumista), mutta että olisi edes sellainen turvallinen olo, luotto siihen että apua saa jos tarvii, eikä tarvitsisi paniikissa olla että miten pärjää. Kyllä itse muistan miltä tuntuu yksin puolipyörryksissä verta menettäneenä ja sektiohaavaa vihloessa etsiä puhtaita vaatteita, hoitajalta kun kysyin mistä löytyy, niin vaan kädellä epämääräisesti viittasi että kyllä se siellä jossain käytävällä on häkki puhtaita vaatteita. Ja löytyyhän se kun tarpeeksi kauan etsi. Mutta se turvattomuuden tunne oli pahin. Kun pelkäsi että jos minä tänne käytävälle pökrään, niin kuinkahan kauan menee ennenkuin ne tajuaa huolehtia vauvasta ja/tai kiinnittää huomiota että kaikki ei ole ok. Mutta joo, siitäkin selvittiin, tosin en kyllä lämmöllä muistele.

Minua ihmetyttää suunnattomasti tuo, miten ihmeessä juuri se ruokatarjottimen kantaminen on sitä liikuntaa, joka edistää synnyttäneen toipumista? Itse tarvitsen tarjottimen kantamiseen kaksi kättä, joten millä sitä sitten ottaa tukea mistään, kun olo on hutera? Vastasynnyttäneenä saa hippasta sängystä edes takas ja kävellä riittämiin, joten liikuntaa tulee tarpeeksi. Epäilen, että syynä on vanhat hokemat miten raskaus ei ole sairaus eikä synnyttänyt ole sairas. Itse olin kyllä olin molempien kohdalla kipeä, synnytyksen jälkeen huippasi pari päivää niin pahasti, että ilman tukea en uskaltanut liikkua.

Lähinnä tarkoitin sitä, että voisi käyttää sitä yksilöllistä harkintaa. Ei varmasti ole tarpeen _kaikille_ rutiininomaisesti tuoda ruoka sänkyyn. Jossain sairaaloissa on osastolla ruokailuun erillinen tila, ns vierailuhuone pöytineen, jolloin tarjotinta ei joudu kantelemaan pitkin käytäviä. Joku voi olla niin hyvässä kunnossa ettei ruuan hakeminen ole juttu eikä mikään, joku toinen taas on niin heikossa kunnossa, että on suorastaan törkeää laittaa hänet kantamaan tarjotinta. Tämä tietysti vaatisi siitä että henkilöstöä olisi ensinnäkin tarpeeksi, jotta heillä olisi aikaa paneutua jokaisen osastolla olevan tilanteeseen, ja toiseksi, se vaatisi asenteen muutosta suhteessa synnyttäneisiin.

Ja ei kai se ihan loputtomasti söisi resursseja että se kärry kiertäisi osaston ja kaikki hakisivat sen tarjottimen huoneen ovelta? Eli siis sama systeemi kuin lentokoneessa. Kun kerran lääkärin kierros osuu siihen ruoka-aikaan ja muutenkin voi olla tilanteita päällä, niin tuolla saataisiin varmistettua että kaikilla on edes teoriassa mahdollisuus saada ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen Ylen uutisissa synnytyssairaalan lääkäri kertoi, miten kova urakka kätilöillä ja lääkäreillä on, kun nyt on kuulemma syntynt paljon vauvoja.

Sanoi, että toki myönteistä, että vauvoja syntyy.

Olisihan tuossa kenties voinut mainita synnyttäjätkin eli koko urakan itse läpikäyvät naiset.

No eihän yhden synnyttäjän urakka kasva mihinkään, vaikka vauvoja syntyy useammalle.

Äläs nyt. Kyllä logiikka on kohdillaan. Muiden ponnistukset vaikuttavat minuunkin, ja se on ihan sähkötekniikan di:ksi valmistumista vastaava urakka, 10 vuotta univelkaa ja stressistä itkemistä, että pääsee sitten aloittamaan itse urakan sen jälkeen.

Kyllä me naiset venymme muutenkin kuin alapäästä, ja sen palkkatasosta huomaa.